tiistai 23. helmikuuta 2016

SUOMALAISET SUOSIKKINI

Olen lukenut aina mielelläni kotimaista kirjallisuutta. Viime vuonna kolmestakymmenestä kirjasta kolmetoista oli suomalaisia, sitä edellisenä samasta kokonaismäärästä taas yhdeksän. Lempikirjalistani suomalaisedustus taas nousee hieman yli puoleen, joten ne myös minuun varsin kovasti iskevät (kuten tuo tilastointikin myös, haha). Tietoista tämä puuha ei kuitenkaan tähän asti ole ollut, mutta kun viime vuoden lopulla törmäsin Goodreadsissa 16 kotimaista vuonna 2016 -haasteeseen, ryhdyin omiani listaamaan ja tänä vuonna ihan tietoisesti myös enemmän lukemaan.

Ja onpa niitä tullut luettuakin, tänä vuonna jo yhdeksän kappaletta, kun kaksi viimeistä Muumiakin lasketaan mukaan. Omasta hyllystä löytyy vielä useampikin lukematon Waltari sekä kolme Oneironia edeltävää Finlandia-voittajaa, nyt lukuvuorossa on Kinnusen Lopotti ja hyvänä inspiraatiolistana toimii myös Hesarin 100 suomalaista suosikkia -lista.



Ja jos minun pitäisi suositella 16 kotimaista kirjaa, ne olisivat:
(* luettu tänä vuonna)

01. Kjell Westö : Missä kuljimme kerran
02. Kjell Westö : Kangastus 38
05. Mika Waltari : Sinuhe egyptiläinen
06. Mika Waltari : Suuri illusioni
07. Väinö Linna : Täällä Pohjantähden alla -trilogia
08. Ranya ElRamly : Auringon asema
10. Heidi Köngäs : Dora, Dora
11. Tuomas Kyrö : Kerjäläinen ja jänis
12. Markus Nummi : Kiinalainen puutarha
14. Miika Nousiainen : Metsäjätti
15. Tommi Kinnunen : Neljäntienristeys *

Löytyikö yhteisiä lemppareita? Ja miten paljon te ylipäätään luette kotimaista kirjallisuutta, mikä teos minunkin ihan ehdottomasti pitäisi vielä tänä vuonna lukea? Vinkkejä otetaan hyvin mielellään vastaan, ajattelin painottaa tänvuotisia lukemisia tuota kuuttatoista enemmänkin tuonne kotimaisuuden puolelle!

20 kommenttia :

  1. Ennen blogia luin melko vähän kotimaista kirjallisuutta. En edes tiedä miksi. Blogin myötä silmäni kuitenkin avautuivat sille, miten hienoa ja monipuolista kirjallisuutta täällä Suomessakin kirjoitetaan! Kiitos tästä kuuluu tietysti muille kirjabloggaajille, joiden herkulliset tekstit ovat johdattaneet minut monen huikean hyvän kotimaisen kirjan äärelle. Luen silti joka vuosi enemmän ulkomaista kuin kotimaista kirjallisuutta, vaikka yritän usein parantaa. Viime vuonna kotimaisten osuus oli kaksikymmentä 61:stä kirjasta.

    Suosittelemistasi kotimaisista kirjoista olen lukenut Westön Missä kuljimme kerran, Ketun Yöperhosen ja Kätilön, Pulkkisen Tottan ja Kinnusen Neljäntienristeyksen. Pulkkisen kirjaa lukuunottamatta kaikki ovat ihan lemppareitani. Pidänkin hurjasti historiallisista romaaneista (ylläri)! Suosittelisin sinulle ainakin seuraavia: Leena Krohnin tuotanto (esim. Eredys, Tainaron, Hotel Sapiens), Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat, J.-P. Koskisen Kuinka sydän pysäytetään, Sirpa Kähkösen Graniittimies, Aki Ollikaisen Nälkävuosi, Anneli Kannon Pyöveli ja Maria Turtschaninoffin Maresi. Ovat kaikki viime vuosien lemppareitani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania suosituksia, KIITOS! Taidankin mennä klikkailemaan goodreadsin luettavien listalle niin eivät pääse unohtumaan! Nyt kun on näin paljon hyviä kotimaisia lukenut ja luettavana, tuntuu melkein hankalalta tarttua käännöskirjallisuuteen. Jokin siinä omalla äidinkielellä kirjoitetussa kirjallisuudessa vaan on, joka on aina osunut, käännös niin helposti kadottaa jotain ja olen taas kovin huono lukemaan esimerkiksi englanniksi. :)

      Poista
  2. Minulla kotimainen tahtoo jäädä käännöskirjallisuuden jalkoihin, mutta tuo Goodreadsin haaste on ollut hyvä lukumotivaattori. :) Tosin tälle vuodelle ei ole vielä kertynyt kuin 5 kotimaista (ja niistä yksi on äänikirja), mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään.

    Listaltasi olen lukenut Pulkkisen (oli hieno!), Waltarit, Yöperhosen ja Tommi Kinnusen kirjan. Kaikki vähintään hyvää keskitasoa, mutta Waltarin Sinuhe taitaa silti painia omassa sarjassaan. :) Viime vuoden uutuuskirjoista tykkäsin kovasti Mikaela Strömbergin Sophiesta ja Sofi Oksasen Normasta, joten vinkkaanpa niitä (Oksaselta en olekaan muuta lukenut, mutta pitänee varmaan ottaa lukulistalle ne aiemmat, julkisuutta saaneet romaanitkin). Jos fantasia innostaa, niin Helena Wariksen Pohjankontu-trilogia on upea, luonnonläheinen sarja. Ja aikas maltillinen noin fantasiaksi, joten sitä kannattaa kokeilla vaikkei genre kovin tuttu olisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se viisi jo paljon, jos kuuteentoista tähtää, vastahan tätä vuotta on muutama kuukausi takana! Ja kiitos vinkeistä, pitää klikkailla luettavien listalle. Oksaseen mulla on ihan hurjat ennakkoluulot, luin Puhdistuksen, enkä siitä juurikaan pitänyt, mutta ehkä pitäisi antaa muillekin mahdollisuus, ei sitä muitakaan kirjailijoita tule yhden teoksen perusteella tuomittua. :)

      Poista
  3. Tänä vuonna tarkoitus olisi kunnostautua suomalaisen kirjallisuuden kanssa, kun sitä olen syrjinyt muutaman vuoden :D Totta, Metsäjätti, Oneiron (ihan kohta loppu) ja Missä kuljimme kerran luettu, Totta on ihanin. Anja Snellmanin uusimmasta juteltiinkin Instagramissa, mutta Laura Saven Paljain jaloin on tosi raastava mutta mielettömän hyvä, suosittelen :) (Pahoittelut kenties epäkoherentista kommentista, silmät seisoo päässä kun väsyttää :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Paljain jaloin pitää ehdottomasti lukea, kuulostaa hurjan mielenkiintoiselta! Ja hyvä tavoite, tosin pääasia se kai on että lukee sellaista mistä nauttii. Mutta yllättävänkin hyvää on ollut kyllä tuore suomalaiskirjallisuus, se on ollut ihana huomata! :3

      Poista
  4. Minä olen tainnut lukea aina käännöskirjallisuutta enemmän kuin kotimaisia. Maailmalla on kuitenkin ehkä enemmän niitä kiinnostavia kirjoja, kuin mitä täällä julkaistaan. Riippuu vuodesta kuitenkin!

    Sinun listallasi on monta, joista olen pitänyt. Oneiron nyt tietenkin ja Itärannan kirja. Mutta myös Westön Kangastus 38, Auringon asema ja Neljäntienristeys. Sen sijaan Katja Ketulle en ole täysin syttynyt enkä Pulkkiselle, vaikka Pulkkiselta olen lukenut useamman teoksen.

    Westöä toivon ehtiväni lukea enemmän ja Kinnusen Lopotti odottelee minullakin jo yöpöydällä. Ehkä jo tällä viikolla aloitan sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa kirjallisuutta on ylipäätään niin paljon, että välillä iskee melkein epätoivo miten sitä kaikkea ehtisikin lukea : D

      Mutta Westö on ollut kyllä oma lempparini jo vuosia, ja ne kaikki kirjat onkin tullut luettua kerran jos toisenkin. Pitäisi melkein taas lukeakin niitä uudelleenkin (kun kaiken muun ohessa malttaisi), on jo ikävä niihin maailmoihin kun uuttakaan teosta ei vielä kuulu!

      Poista
  5. No tuo otsikkobannerikirja, Suuri Illusioni, on kyllä jotenkin se itselle merkittävin. (Ylläripylläri, sinänsä.)
    Sitä en jotenkin edes halua lähteä analysoimaan tai pilkkomaan palasiksi. Se vaan on - teos toki itsessään upea, mutta osasyy mulla liittyy varmaan myös niihin tapoihin, jolla se on kytkeytynyt lukuajankohdallaan omaan elämään.
    (No aloin sit kuitenkin pilkkomaan, nyt loppu.)

    Se nolo tunnustus, mutta Westöähän en oo juuri lukenut - vaikka semiaivopesty eräänkin ystävän puolelta... - eli se ehottomasti lukulistalla aika ygösenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan loistavia suositusaivopesuja on kyllä sitten harrastettu, voisit ehkäpä napata hyllystäni vaikka jonkun mistä aloittaa? (ootko jo napannutkin vai olikohan se äiti.. ehkä se oli äiti.)

      On välillä hämmentävän hassua miten lempikirjat vaatiikin aina sen tietyn lukuajankohdan, ja miten sama kirja olis voinut olla toisena hetkenä ihan huono. Tai huono olisi voinut olla hyvä. Oiskohan Sinä päivänä ollut toisella hetkellä hyvä?!

      Poista
  6. En tiennyt, että olet tullut takaisin ennen kuin Emmi paljasti sen blogissaan. Mahtavaa, jään varmasti seurailemaan; olet aina ollut lempibloggaajani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sitä suuremmalla syyllä tervetuloa mukaan taas! :-*

      Poista
  7. Ihanaa, kun bloggailet taas :) oon seurannut sun blogia jo kauan ja nää kirjajutut on aina ollut sun blogin yksi parhaista anneista! tykkään!!

    Näistä sun suosikeista Auringon asema ja Totta on mulle lemppareimmat. Auringon aseman luin aikoinaan koulussa äikän esseetä varten ja muistan miten se kolahti sillon tosi kovaa! Totta-teoksen luin pari vuotta sitten ja sen jälkeen se on tullut itseasiassa luettua useempaan kertaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jejee, ihana kun olet mukana taas! <3 Mä taisin lukea yliopiston kurssia varten kans Auringon aseman, se oli ihana. Ja Totta, aaah! Tuntuu, että se jakaa ihan täysin mielipiteet, osaa se ei "vakuuta" ollenkaan, ja mut se veti ihan täysin lumoihinsa. Ehkä sillekin pitää tietyllä tavalla osata vaan antautua. Mutta mukava,että sinäkin siitä olet pitänyt!

      Poista
  8. Meillä on vaikka ja mitä yhteisiä kirjasuosikkeja! Minäkin luen enemmän kotimaista, mutta ero ulkomaisen ja kotimaisen luetun välillä ei ole valtavan suuri. Ainoat, joita en ole listaltasi lukenut, ovat Sinuhe, Auringon asema ja Kiinalainen puutarha. Listallasi on suurin rakkauteni eli TPA, mutta myös nuo Westön teokset ja Neljäntienristeys ovat todella tärkeitä. Luehan muuten Lopotti (tai varmasti oletkin lukemassa ellet jo ole lukenut); minulle se oli vielä vavahduttavampi lukukokemus kuin esikoinen.

    Oletko lukenut Aki Ollikaista? Hänen esikoisteoksensa Nälkävuosi on huikean hieno. Suosittelisin viime aikoina lukeneistani myös Jari Järvelän dekkaria Tyttö ja pommi, jolle on ilmestynyt jatkoakin (itse olen lukenut vasta tuon ensimmäisen). Petri Tammisen Meriromaani on pieni mutta viisas teos. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopotti on minulla juuri kesken, aika aluillaan tosin. Jatkoin Neljäntienristeyksestä suoraan siihen, eli vähän kuin jatkaisin samaa kirjaa siis edelleen! :) Ja kiitos vinkeistä, nuo onkin kaikki lukematta! Tuntuu, että luettavien lista sen kuin kasvaa ja kasvaa, mutta hyvälle kotimaiselle on aina tilaa, samoin kokonaan uusille kirjailijatuttavuuksille!

      Poista
  9. Löysin juuri blogisi ja vau, hyvältä näyttää niin visuaalisesti kuin sisällöllisesti, jään ehdottomasti seuraamaan :) Suomalaista tuli luettua viime vuonna hirveästi ja jos jotain pitää nostaa esille niin Neljäntienristeys, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia ja Paula Havasteen Tuulen vihat. Jos et ole kahta viimeistä lukenut, suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos, ja mukava kun löysit mukaan. tää kirjabloggaus tuntuukin ihana yhteisölliseltä puuhalta! ja kiitos vinkeistä, laitan ehdottomasti luettavien listalle!

      Poista
  10. Mulla on kotimaisia tullut luettua varsin vähän. Vasta ihan viime aikoina on alkanut herätä kiinnostusta.

    Ootkos lukenut Elina Hirvosen kirjoja? Itseltä löytyy hyllystä häneltä Että hän muistaisi saman ja Kauimpana kuolemasta (noista suosittelisin lähinnä tuota ekaa), mutta uusinta Kun aika loppuu en ole vielä saanut käsiini. Hmm... Katja Ketun kirjat on minunkin lukulistallani. Ja hiljattain kirppikseltä lähti mukaan Riikka Pulkkisen Vieras, en ole ehtinyt vielä lukea, mutta se on hänen kirjoistaan ehkä se, joka on eniten kiinnostanut. Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät on myös lähitulevaisuuden lukuprojekti. Niin ja Sirpa Kähkösen Graniittimies, jonka joku tuolla edellä jo mainitsikin, kiinnostaisi niin ikään. Nuo on nyt itselläni tällä hetkellä kotimaisista eniten pinnalla.

    Niin ja sit toi Waltari, tädiltäni tuli vuosia sitten perintönä Turms kuolematon, jota joskus aloittelin lukemaan, mutta jäi kesken. Täytyisi se joskus paremmalla aikaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina Hirvosta on vain luettavien listalla, mutta pitäisi varmaan tarttua siihen pian kun sitä on niin suositeltu. :) En siis ole vielä ehtinyt tutustua lainkaan! Mulla on tuo He eivät tiedä mitä tekevät omassa hyllyssä, odotellut kohta puolitoista vuotta lukuvuoroon pääsyä. Siinä on jotain, mikä saa tarttumaan kaikkiin muihin ensin, hassua! :D

      Poista