torstai 24. maaliskuuta 2016

AKI OLLIKAINEN : NÄLKÄVUOSI



AKI OLLIKAINEN : NÄLKÄVUOSI 
♥ ♥ ♥ ♥

141s.
Siltala 2014 


Aki Ollikaisen Nälkävuosi nousi uuteen kirjablogihypeen, kun se asetettiin tämän vuoden Man Booker Prize -ehdokkaaksi. On se omalla luettavien listalla keikkunut jo hyvänkin tovin, mutta tämän uuden kohinan perässä sen nappailin kirjastosta jo nyt itsellekin luettavaksi, kaikkien muiden tavoin. 

Ollikaisen alunperin vuonna 2012 julkaisema teos kertoo nimensäkin mukaisesti Suomea koetelleesta nälkävuodesta, vuodesta 1867, jolloin kesäkuussakin ajettiin vielä reellä järvien jäällä ja syksyllä halla vei sen pienenkin yrityksen sadosta, jolla ihminen olisi talvesta selvinnyt. Vain 139-sivuinen romaani on vahva ja tiivis teos, joka tuo nälänhädän silmien alle. Pieneen tilaan on saatu suuri tarina, jossa ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän, vaikkakin silti kirjan alkuosa lupaili sille hieman vieläkin enemmän. Se lupasi samaistumista, vaikuttamista ja ennen kaikkea tunnetta, jota se ei ihan saanut kannettua loppuun asti, se lupasi jotain sellaista, jota ilman jäädessään se ei omassa kategoriassaan ainakaan minulle nousi sellaiseksi suureksi, aikaansakin isommaksi teokseksi. Vaikka inhimillisyyden puuttuminen onkin keskellä tuollaista hätää varsin käsinkosketeltavaa, jäivät hahmotkin hieman kaukaisiksi, kärsiviksi kyllä ja kaikkensa menettäneiksi, mutta hieman tuntemattomiksi "keneksi tahansa", jotka eivät vyöryneet ihon alle. Ja silti, vaikka se hieman etäälle jättikin, oli kirja kovin hieno, monitahoinen teos, jonka takuulla haluan lukea vielä myöhemmin uudelleenkin.

"- Tuleehan se inhimilliseltä kannalta 
liian kalliiksi, Renqvist myötäilee. 
- Eikä pelkästän inhimilliseltä kannalta. 
Emme me voi yksittäisen ihmisen onnea 
laskea kansakunnan tulevaisuuden edelle."

Ja vaikka katovuodet ja nälkävuodet ovatkin jo varsin kaukaista historiaa nykylukijalleen, luin minä tämän kertomuksena myös tästä päivästä. Siinä missä renkejään nälkänsä tieltä karkoittava isäntä tuntuu nykyhetken Suomelta, sijoittuu leivän perässä viimeisillä voimillaan vaeltava Marja lapsineen varsin vahvasti pakolaisten saappaisiin. Inhimillisyys on kaukana kun kyllä täällä kaikilla muillakin on nälkä -asenne potkii maahan jo siellä olevaa, vertauskuvallisuus on valmis kun miettii nurkistaan pois potkivaa oman nälkänsä puolustajaa sillä "omamme hoidetaan ensin" -mentaliteettisella omanapailijalla, joka tietoisesti sulkee silmänsä toisen hädältä ja jatkaa reellään Prismaan ostamaan lauantaimakkaraa. Nälkä ja hätä kun on suhteellista, Suomessa sitä on oikeasti ollut viimeksi hätään asti vuonna 1867, ja silloinkin todella lähinnä sillä köyhimmällä osalla. Kunpa inhimillisyys ei vain olisi liian katoava luonnonvara tällä planeetalla.

8 kommenttia :

  1. Oih ja voih, ihanaa, että pidit! Ja tosiaankin, tarina vertautuu erinomaisen hyvin tähän päivään.

    Nyt vain peukut pystyyn, että Ollikainen pääsee Booker Internationalin lyhytlistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä mahtava, paranee vain koko ajan mitä enemmän sitä on jälkikäteen ehtinyt sulatella! :>

      Poista
  2. Haa minulta on tämä uusi hype mennyt ohi, mutta ensimmäisen hypen myötä minäkin kirjan luin. Tämän on tosi hyvä ja vahva, vaikka oma lukukokemukseni taisi vähän kärsiä siitä, että kirja oli niin hehkutettu etukäteen. Ollikaisen toiseen kirjaan petyin.

    Tekstisi viimeinen lause - niinpä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän hehkutus on nyt ollutkin onneksi hieman hillitympää, ei ollut mitään maatamullistavia ennakko-odotuksia tällä kertaa minulla. Mutta toisen kirjan suhteen onkin sitten hieman ristiriitaiset, olen muualtakin kuullut ettei ole ollut niin kovin vahva kuin Nälkävuosi!

      Poista
  3. Vastavierailulla. :) Oli ilo löytää tänne: kirjoitat kirjoista hyvin ja blogisi visuaalinen ilme ihastuttaa.

    Ollikaisen romaani on hallittu ja siten vahva. Kuten Katrille tuossa yllä, minullekin kirjailijan toinen teos, Musta satu, oli pettymys. Ei sekään toki huono ole.

    (Ja sitten kysymys, joka ei liity Ollikaiseen: lueskelin vanhempia postauksiasi ja bongasin ihanan koiran: onko se mittel- tai kleinspitz? Vai japaninpystykorva?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! :-* Toivottavasti vierailet uudelleenkin! Ehkä tuo Musta satu pitäisi myös lukea joskus, ihan jo mielenkiinnostakin kun pidin ensimmäisestä niin kovin. Mahtuu muidenkin lempikirjailijoideni tuotantoihin heikompiakin teoksia, mutta on ne ollut silti mukava lukea. :)

      Ja koirani Elvi on japaninpystykorva!

      Poista
  4. Ajattelin, että Nälkävuosi niin kauheasti kiinnosta, mutta kun nyt kerta Man Booker -listalle on päässyt niin kai se munkin pitäisi kirjastosta hakea.. :D Inhimillisyys on kyllä sellainen asia, jonka puute hämmästyttää ja tekee surulliseksi aika usein. Pitää vaan yrittää pitää toivosta kiinni ja omilla teoilla osoittaa, että inhimillisyyttä on vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se nimenomaan menee, muiden tekoihin ja ajatuksiin kun ei oikein voi kuin oman esimerkkinsä kautta vaikuttaa, ja vaikkei voisikaan, niin pienetkin teot on tässä maailmassa jo varsin paljon. :-* kannattaa tämä kyllä lukaista, se on lyhyt ja suht nopsalukuinen teoskin vielä!

      Poista