keskiviikko 19. lokakuuta 2016

JOEL HAAHTELA : KATOAMISPISTE



JOEL HAAHTELA : KATOAMISPISTE
♥ ♥
160s.
Otava 2010

Joel Haahtela oli ennen tätä vuotta minulle vielä täysin tuntematon kirjailija. Ensimmäistä kertaa taisin hänen tuotantoonsa törmätä Katrin blogissa, ja sitä kautta hänen kirjoistaan kiinnostuinkin. Keväällä ja kesällä löysin parikin Haahtelaa kierrätyskeskukselta, ja koska nyt viimein on se ihana tilanne, että kirjastosta ei ole yhtään kirjaa lainassa, olen päässyt lukemaan näitä oman hyllyn lukemattomia. Ja tämä tarttui vuoroon ihan vain, koska tuntui siltä (ja koska nuo kannet ovat varsin kauniit).

"28. lokakuuta matkustin Kotkaan. Lähestyin Porvoota ja tunsin olon kevyeksi, auto tuntui kelluvan painottomana tiellä, sen nopeudessa oli jotain valheellista. Tien vieressä vyöryivät pellot, ne hehkuivat aamun valossa, näyttivät hetkittäin syttyvän tuleen. Aurinko oli puiden yllä kuin kolikko; kuin maisemassa olisi ollut aukko, josta saattoi livahtaa sisään."

Mies törmää keskellä lokakuista syysmyräkkää kadulla naiseen, ranskalaiseen Magda Roux'hiin, joka on tullut Helsinkiin etsimään kadonnutta entistä puolisoaan Paul Roux'hia. Ainoita johtolankoja eksän mahdollisesta olinpaikasta ovat osoite Tarkk'ampujankadun matkustajakodista sekä muutamaa vuotta aiemmin tulipalossa kuolleen Raija Siekkisen ranskaksi käännetty kirja. Mies päättää auttaa Magdaa etsinnöissä, mutta yhtäkkiä Magda onkin kadonnut hotelliltaan. Minne ja miksi, sitä ei mies tiedä, mutta koska tapaus vaivaa häntä, päättää hän itse alkaa seuraamaan sekä Paul Roux'hin että Raija Siekkisen jälkiä.

Romaani on pieni ja tiivis, ja se kulkee muutamassakin eri tasossa. Se etsii kadotettuja henkilöitä, mutta käy silti läpi menneisyyden menetyksiä. Se ehkä vertauskuvauksellisesti etsiikin itseään etsiessään muita, koettaa löytää niitä omia menneisyyden kipeitä katoamispisteitä, joissa onni katoaa menetyksen ja etääntymisen alle, mutta paahtaa silti pitkin Helsingin, Kotkan ja Pariisin katuja niin Paulin kuin Siekkisenkin perässä. Haahtela yhdistelee Raija Siekkisen viime hetkien faktaa fiktioonsa, ja saa aikaan pienen ja tiiviin, mutta silti hieman kylmän ja etäiseksi jäävän tarinan.

Tunnistan kyllä pienoisromaanin laadun, kauniina kulkevan kielen ja arjesta löytyneiden yksityiskohtien ihailun. Silti kirja tarina kokonaisuudessaan jätti varsin tyhjän olotilan, se oli tarinaltaan jopa hieman jonninjoutava. Se, onko kirjailijan tehtävä saada lukijansa kiinnostumaan mistä tahansa, on toki mielipidekysymys, mutta Haahtela ei ainakaan minua saanut kovinkaan vakuuttuneeksi aiheistaan ja teemastoistaan. Tarina oli ohut, se oli varsin epäuskottava, ja vaikka sitä yrittäisi tulkita enemmän sisäisten katoamispisteiden kautta, ei se tuonut vahvuutta juurikaan kerrontaan lisää. Ihan kelvollinen välipalakirja, mutta mitään en ehkä olisi menettänyt, vaikka olisinkin puolenvälin paikkeilla jättänyt kesken kun mieli teki. Pitäisi varmaan opetella rohkeammaksi siinäkin puuhassa.

Nyt tekisi mieli lukea jotain vaikuttavaa, mutta helppoa. Kevyttä, mutta ei höttöä, hauskaa mutta ei hömppää. Ehkä tämäkin kirja tuli taas hieman väärään mielentilaan, mutta näillä mennään, lokakuun pimeys kaipaa nyt jotain keveämpää vastapainoa rinnalleen.

(Ja hei PSST! Oletteko Helsingin kirjamessuille ensi viikolla tulossa, mutta liput vielä uupuvat? Klikkaa itsesi joko blogini Facebook-sivuille ja rullaa itsesi siellä toiseksi uusimpaan julkaisuun tai Instagram-tililleni (laurakaneli, kuva täällä) messulippukuvaan ja käy huikkaamassa kiinnostuksesi, arvon kaikkien torstaihin mennessä kommentoineiden kesken yhden lippupaketin (sis. kaksi yhdenpäivän lippua)! Sinne siis mars jos liput kiinnostelee! :-*) 

6 kommenttia :

  1. Harmi, ettet tykästynyt tähän. Itse pidin tästä kovasti, mutta Haahtela onkin osoittautunut kirjailijaksi, joka jakaa mielipiteitä. Uskaltaisin silti suositella sinua kokeilemaan vielä Tähtikirkas, lumivalkea. Sekin vaatii omanlaisensa mielentilan, mutta minut kirja vakuutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti Haahtelalle pitää antaa vielä toinen mahdollisuus, luulen, että tuotannossa on kyllä enemmän omaankin makuun löytyviä kirjoja. Perhoskerääjä minulla tuolla hyllyssä odotteleekin, mutta tuo Tähtikirkas, lumivalkea kiinnostaa myös. :)

      Poista
  2. Voi nyyh - Haahtela on yksi rakkaimmista kirjailijasuosikeistani, ja onpa sääli ettet lämmennyt Katoamispisteelle. Mutta eipä siitä sen enempää, sillä pakko huokaista, että onpa sinulla visuaalisesti aivan ihastuttava blogi! <3 Miten on mahdollista, että löysin tänne vasta nyt? Jään seuraamaan, totta kai. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vielä Haahtelaan tarkemminkin tutustua, ei tästä sellainen olo jäänyt etten missään nimessä enempää haluaisi lukea. :) Mutta kiitos kovasti ja tervetuloa, ihana löytää puolin ja toisin uutta kirjablogiluettavaa! :-*

      Poista
  3. Haahtela on suosikkini. Luen kotimaista aika vähän, ennen blogia en oikein ollenkaan. Kotimaiset miehet ovat minulle mysteeri, jatkuvasti uusia nimiä ja nimekkeitä. Haahtelasta olen pitänyt kauan ja lukenutkin varmaan kaikki. Ja pitänyt. Ainoastaan Tule risteykseen seitsemältä jätti minut kylmäksi, sillä edes Portugalin lämpö ei sulattanut minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee tutustua Haahtelaan vielä tarkemmin, jospa joku muu olisi enemmän minunkin kirjani. :)

      Poista