Syyskuu oli sumuisia aamuja, liian pitkiä työpäiviä, toivottomuuden tunteita, iloa tulevasta, mielialojen aaltoilua ja niin väsyneitä aamuja, että lukuisten torkkujen jälkeen tuli kiire ja aamubussissa jaksoi ainoastaan nojata päänsä ikkunaan.
Se oli riemua uudesta asunnosta, ahdistusta pienemmistä neliöistä, jahkaamista ja narisevia parketteja kaarioviaukkojen alla, uutta Snapchat-intoa, tunnetta että pitkästä aikaa tekee mieli olla sosiaalinen. Ahdistumista mökillä, kun tuntuu että ainoa asia mitä pitäisi ehtiä tehdä on rentoutua, mutta sitä ei yhdessä päivässä pakottamalla ehtinytkään. Se oli oransseja hääpäiväruusuja Kimmolta, kauhua maailmanmenosta, aikomusta mennä osoittamaan itsekin mieltä pillien kanssa, mutta kotiin katoamista kun tuntuu, että ahdistaa nähdä 15000 ihmistä kerralla, vaikka ovatkin hyvän puolella. Näkisin heidät niin paljon mielummin busseissa, kaupan kassoilla, päiväkotien pihoilla, kaduilla, naapurissa seinän takana, siinä arjessa, näyttämässä ettei syrjintä ja viha ruoki mitään hyvää. Pistämällä pelin poikki ennen kuin se ehti edes räjähtää käsiin, puolustamalla heikompaa rohkeasti rinta pystyssä, ei vaikenemalla vihapuhesateessa. Kääntämässä päätään, unohtuen omaan pieneen maailmaansa, siihen mihin toisen hätä ei yllä.
Ja oli se muutamia kirjojakin, neljä vain, pitkästä aikaa. Kuun luetut syyskuussa taitavat melkein mahtua kerralla blogin etusivulle, mutta tiivistetysti sanoisin, että kahdesta keskimmäisestä pidin hurjasti, ensimmäinen oli isohkokin pettymys ja viimeinen taas väärään hetkeen luettu. Ja alla taas linkit postauksiin, jos joku oli teiltä vaikkapa väliin jäänyt.
Kuten tämä postauskin, syyskuu oli ihan yhtä jäsentymätön ja täynnä irrallisia, toisistaan kaukana olevia ajatuksia, jotka eivät mene yhdeksi ketteräksi kokonaisuudeksi vaikka kuinka pusertaisi. Se oli iloa ja onnistumista, pään seinään hakkaamista, kymmeniä ylityötunteja, tuntemuksia, että olen työssäni maailman surkein ja seuraavana päivänä taas varmuutta siitä, että olen minä sittenkin aika hyvä. Lukukuukausi se ei ollut, ei vaikka ajattelin ettei koulujutut vaikuttaisi, mutta ovat ne vaikuttaneet. Tuon neljän kaunokirjan lisäksi olen saanut tenttikirjaa luettua vain parisen sataa sivua, vaikka se oikeasti kiinnostaakin. Vaikka no, neljä kirjaa kuussa on edelleen minulta aika vauhdikas tahti, että onneksi tästä ei sentään ahdistua tarvitse.
Lokakuulta odotan pimeneviä iltoja kynttilän valossa uudella asunnolla, kirjamessuja, rauhoittumista ja ehkä pientä lomaakin. Vaikka yhden, kahden päivän mittaista, se olisi nyt juuri se, mitä eniten tarvitsisin. Niin, ja viikonloppua ystäväni perheen luona Kotkassa. Puoli- ja kaksivuotiaiden pienten, maailman rakkaimpien ystävän lasten seurassa mikä tahansa työntyy kauemmaksi, ja siinä lattialla pikkuautojen keskellä on ihan vain hyvä. Ja sitä minä odotan nyt, hyvin paljon.
Huh, miten lohdullista huomata, että jollekin syyskuu on tuntunut samanlaiselta kuin itselle. Kaikki kuvaamasi tunteet ja fiilikset ovat kuuluneet tännekin puolelle näyttöä. Lokakuulta odotan lempeyttä ja uusia tuulia. Ja olen minäkin lukenut! En yhtä vauhdikkaasti kuin sinä, mutta tarkoitus onkin kesästä saakka ollut lisätä lukemista pikku hiljaa entiselle tasolleen ja luettua minä olen saanut se on pääasia!
VastaaPoistaSe ehdottomasti on, ei se määrä kerro mitään siitä mitä lukemisistaan irti saa. :) Toivottavasti lokakuu on meille molemmille lempeämpi ja rauhallisempi, sellaisina hetkinä kirjoihinkin saa uppouduttua ihan eri tavalla!
PoistaIhan rehellisesti sanoen jo oikeastaan ihmettelin, miksi Laura on kirjoittanut syyskuussa niin vähän. Mutta sitten ymmärsin, että onhan sillä muutakin elämää kuin kirjat ja niistä bloggaaminen. :)
VastaaPoistaSyyskuu vilahti ohi melkein huomaamatta. Nyt lokakuun vaihduttua olen havahtunut siihen, että illat pimenevät ja puut ovat jo pudottaneet lehtiään. Ehkä ajan kulku rauhoittuu lokakuussa?
VastaaPoistaEn ole ikinä osallistunut mielenosoitukseen, mutta Peli poikki oli jo vähällä toteutua osaltani. Valtava ihmisjoukko ei kuitenkaan tuntunut omimmalta paikalta, joten jätin sen väliin. Mutta niin kuin kirjoitit, on tärkeämpää viheltää peli poikki arjessa.