perjantai 25. marraskuuta 2016

LEENA PARKKINEN : SÄÄDYLLINEN AINESOSA

 
LEENA PARKKINEN : SÄÄDYLLINEN AINESOSA 
♥ ♥ ( ♥ )
334s. 
Teos 2016
Arvostelukappale

Olen odottanut Säädyllisen ainesosan lukemista pitkään. Siis oikeasti aika valtavan kauan, keväästä asti, roikkunut sadansilla sijoilla kirjaston varauslistoilla, poistanut itseni sieltä vahingossa ja ollut taas uudestaan vaikka kuinka mones sadas toisten hännillä. Ja kun nyt tämän kirjan itselleni arvostelukappaleena sain, en ole meinannut malttaa tarttua siihen. Olen meinannut säästää parhaaseen mahdolliseen lukuhetkeen, joululomalle, viikonlopuille, aikaan, jossa kirjasta voi vain nautiskella. En lopulta kuitenkaan ihan hurjan kauan säästeltyä saanut, ja ehkä ihan hyvä, koska no, nuo aina niin viheliäiset odotukset, en tiedä mitä olisi tapahtunut, jos ne vielä tätäkin suuremmiksi olisivat ehtineet kasvaa.

"'Ensimmäiseksi he katsovat sinun kenkiäsi, ja kun sinulla on tuo hattu, kukaan ei huomaa että hameesi ei ihan istu. Hyökkäysstrategia on aina paras.' Elisabeth oli antanut hänen mukaansa kaksi suosituskirjettä. 'Älä avaa niitä. Antaa hyvän kuvan, jos olet niin itsevarma ettet edes avaa suosituskirjeitä. Eräs ystäväni ei ole koskaan avannut yhtäkään, ja hänen vuosipalkallaan voisi ostaa talon Nizzasta.'"

Tylsä, harmaa ja tavallinen Saara, naimisissa itseään vanhemman Juhanin kanssa, junassa matkalla kohti Helsinkiä, Töölön pientä kahden huoneen asuntoa, poikansa Elias kainalossa. Kiltti pikkurouva, jonka kunnanlääkäri-isä on saanut järjestettyä Juhanille uuden työn vanhan kanssa käytyä jotenkin huonosti. Ja Elisabeth, villi, arvaamaton ja vastustamaton Elisabeth, yläkerran naapuri, tätinsä perintöasunnossa yksin elävä hurmaava nainen, johon kaikki rakastuvat vaikkeivat tahtoisikaan. Sukupuoleen katsomatta.

Säädyllinen ainesosa lähtee liikkeelle, kun juuri Helsinkiin muuttanut Saara tulee lähteneeksi Elisabethin kanssa veneretkelle. Elisabeth päättää tehdä Saarasta jotain, ja samalla kun näiden kahden naisen suhde kulkee eteenpäin, alkaa vuoroluvuin sipulin lailla kuoriutua heidän kummankin taustoista ja menneestä elämästä vaikka mitä piilossa ollutta, enemmän tai vähemmän laitonta, hurmaavaa, kipeää, nykyisyyttä selittävää. Saara on hiiren harmaakotirouva, mutta yhtäkkiä Elisabethin avustuksella hänen elämässään tapahtuu kerrankin jotain jännittävää. Viihteellinen romaani etenee vauhdilla, sen kerronta on helppoa, mutta hieman arkipäiväistä. Kirjan alku on vahva, ja olinkin aika varma, että nyt rakastun, pitkästä aikaa. Ihan kuten hieman joka toinen tämän kirjan lukenut on tuntunut tämän vuoden aikana tehneen. Onhan joku harmitellut enemmän tai vähemmän tosissaan tämän puuttumista Finlandia-ehdokaslistaltakin.

Alku tosiaan vie mennessään, mutta yhtäkkiä jokin tulee ja kompastuu, kaataa koko pinon yhdeksi läjäksi, eikä alkuperäisen rakennuksen perusteita saa kasaan enää kukaan. Ensimmäinen särö tuli itseasiassa aika pian, kohdassa, jossa Juhanin uusi esimies neuvoo Saaraa Töölön kauppahalliin. Siihen samaiseen, joka sijaitsee omalta asunnoltani alle 300 metrin päässä, siihen, jonka tiloissa on nykyään Q-teatteri. Miten ihanaa ja samaistuttavaa lukea kirjaimellisesti omista kotikulmistaan, mutta niin, Töölön kauppahalli oli itseasiassa aikoinaan Tunturikadulla, ei suinkaan Museokadulla niin kuin kirjassa väitetään. Pieni asiavirhe, voisi monikin ajatella, suurin osa sitä tuskin edes huomaa. Mutta minulle se aloitti sen uskottavuuspulan, joka jatkui aivan viimeisille sivuille saakka. Historiallista fiktiota, varsin kivaa, mutta vaikka kyseessä onkin aika kepeä teos, pitää mielestäni faktojen olla kunnossa. En tokikaan 50-luvulla ole itse elänyt, mutta kun jatkuvasti koki suurta uskottavuuspulmaa ajankuvassa sekä miljöössä, latisti se lukukokemusta varsin paljon. Nyt historiankuvaus kuitattiin lähinnä kulloisenkin muodin kuvaamisella, mikä milloin oli muodista mennyttä tai juuri siihen tullutta.

No, siitä ehkä vielä olisi voinut päästä yli. Kerrankos sitä hieman laiskalla pohjatyöllä lähtee historiaa kuvaamaan, eihän se ajankuva tässä ehkä se merkityksellisin osa ollut. Mutta kun kirjan tarinakin oli varsin sekava, en voi kuin hieman ihmetellä, miten tämä näinkin suosittu teos on ollut. Samojen kansien väliin on tungettu perisuomalaiseen tapaan taas vaikka vallan mitä: on laittomia ja siveettömiä suhteita naisten välillä, parantoloita lesboille. On vähän väljähtänyt avioliitto, äitiin tarrautunut poika (joka unohtui varsin kiusaannuttavalla tavalla tarinan edetessä, hänet vain kylmästi lykättiin talonmiehen hoiviin kun ei enää tarinaan mahtunut), päähenkilön isä, joka pelastaa työssään tyrineen vävypojan edes miten kuten raiteilleen. On strereotypiset ja paperinohuet päähenkilöt, sisäoppilaitostaustaa, toinen maailmansota, kaikessa vähän parempi sisko, itsemurhan tehnyt, patologisesti valehteleva entinen salatyttöystävä ja kaiken kukkuraksi tosiaan vielä hurjaa soppaa keittänyt vakoojasäie. Pelkän kaiken tämän muistelu jo hengästyttää, ja silti mitään noista avatuista keristä ei kirja saanut vietyä loppuun saakka. Se esitteli, heitteli sekaan ihan mitä sattuu, laittoi vähän sitä ja ripauksen tuota, jännitystä, itkua, naurua, juhlia ja täysin tarpeettomia yksityiskohtia. Se keitti koko kirjasta sellaisen teoksen, joka sisälsi yhtaikaa viiriäistä, mateenmaksaa, hirvenlihaa, marenkia ja mansikkahilloa. Siinä oli paljon hyvää, mutta koska ei suklaakakkukaan kasvissosekeittotäytteellä nyt lopulta mikään maaginen makuelämys ole, vaikka erikseen lemppareitani ovatkin, sotki se itse itsensä sellaiseksi sekametelisopaksi, etten lopulta enää edes tiennyt mitä juuri söin, mistä juuri luin. 

Siinä oli toki potentiaalia, mutta jotain se olisi kaivannut kehittyäkseen huikaisevaksi makuelämykseksi. Jotain riisutumpaa ja keskittyvämpää, jonkin pienen säädyllisen ainesosan, joka olisi keittänyt keiton yhtenäiseksi ja harmoniseksi kokonaisuudeksi. Mutta ilman sitä se ei ihan varsinaisesti ollut minun makuuni.

17 kommenttia :

  1. Minä pidin tästä kirjasta, mutta ymmärrän kritiikkisi. Kirja on runsas ja se kurkottaa niin moneen suuntaan, että itselleni se aiheutti alkuun hämmennystä. En tahtonyt pysyä perässä, mutta kun tarina nappasi mukaansa, tykästyin runsauteen ja rönsyihinkin. Syvyys kirjasta tuntui välillä puuttuvan ja paikoin kirja jäi pintapuoliseksi, mikä teki kokonaisuudelle hallaa. Mutta muuten pidin. En yhtä paljon kuin kirjailijan esikoisesta, joka on lempparini, mutta enemmän kuin kirjailijan toisesta romaanista, joka oli aikoinaan lievä pettymys.

    Historialliset asiavirheet ovat ärsyttäviä (jos jotain faktoja haluaa heitellä kehiin, on syytä tarkistaa, että ne ovat faktoja), mutta fiktiossa ne nyt vielä pystyy antaa anteeksi, riippuen toki virheestä. Ja jos kyseessä ei ole kovin iso tai itselle tuttu asia, eipä sitä välttämättä edes huomaa. Sen sijaan elämäkerroissa tai tietokirjoissa olevat asiavirheet kyllä saavat sapen kiehumaan. Hyvänä esimerkkinä vaikka Muumimaailma ja todellisuus.

    Harmi, ettei tämä ollut sinun kirjasi, mutta niin vain me lukijat olemme erilaisia. Sinun jälkeesi, Max on tosiaan oma lempparini kirjailijalta, mutta suoran sanoen en pysty sitä varauksetta suosittelemaan, koska olen (senkin lempikirjani) lukenut jo ennen blogia, enkä yhtään tiedä miten se iskisi kirjamakuuni nyt :D (Enkä kyllä muistakaan, oletko sen jo lukenut?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon vähän ehdoton noiden asiavirheiden kanssa: jos käyttää oikeita paikkoja, katuja ja tiloja, pitää niihin perustuvan faktan pitää paikkansa. Kaunokirjallisuudessakin. Toki kahviloita ja vaikka kauppahalleja saa keksiäkin, vaikka oikeillekin kaduille, mutta asiavirheet kielii vain laiskasta pohjatyöstä, ja silloin ei ehkä pitäisi mennä sorkkimaan historiallisia näkökulmia, jos niiden eteen ei ole valmis tekemään töitä. :D Mutta kyllä, tietokirjallisuuden puolella ja elämäkerroissa ne ovat vielä pahempia!

      Minulla olisi Sinun jälkeesi, Max kirjahyllyssä, löysin sen eurolla kierrätyskeskukselta. :) Pitää sillekin varmaan vielä mahdollisuus antaa, ja sitten katsoa onko Parkkinen lainkaan kirjailijani vai ei.

      Poista
  2. Mulle taas tämä oli lähestulkoon täydellinen. Pidin valtavasti Parkkisen tietoisen esteettisestä maailmasta. Upposin Säädylliseen ainesosaan ja koin sitä lukiessa korkeita hetkiä.

    Arviosi on kiinnostava, eikä vähiten siksi, että se on niin kaukana omasta kokemuksestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin juuri sinun arviosi tästä, tämä on ehdottomasti yksi kirjabloggaamisen parhaita puolia, saada nähdä miten eri tavalla yksi ja sama kirja voi eri ihmisiä puhutella. Tai olla puhuttelematta. Se minkä minä koin vähän hömppänä, näyttäytyy toisille suurempana vertauskuvallisuutena, ja siinä taas missä itse tarttuu ehkä täysin merkityksettömiin yksityiskohtiin ja antaa niiden häiritä lukukokemustaan, osaa toiset katsoa niiden yläpuolelle, saada sen ajankuvan korkeamman puolen tarinasta esiin. :) Sinun kirjoituksesi antoi paljon ajatuksen aiheita, se sai pohtimaan omaakin mielipidettä, sen "oikeellisuutta" ja sitä, voiko sen takana edelleen seistä. Ja niin, silti seison, koska kääntelin itse tätä miten päin tahansa, en vain tästä irti saanut oikeastaan mitään, mutta on ihan hurjan hienoa, että joku saa. Niin monien kirjojen kanssa käy niin, että mistä lie lukuhetkistä tai muista tekijöistä riippuen sitä tiettyä tasoa ei vain saavuta, ja toisten kanssa se on käsillä alusta asti. :)

      Poista
    2. Riittää, kun pystyy itselleen perustelemaan, miksi on sitä mieltä mitä on ja mihin se oma näkemys pohjaa. Minulla kyllä saattaa muuttua käsitys kirjasta, kun luen muiden juttuja ja huomaan, että on jotain, mitä en itse tullut ajatelleeksi ja oma lukeminen on voinut olla huolimatonta.

      Säädylliseltä ainesosalta en odottanut mitään. Kansi on ruma ja se pisti vastaan koko lukemista, mutta kun aloitin, niin se oli sit menoa.

      Poista
    3. Minulla muuttuu monesti myös, ja oli hyvin lähellä ettei sinun postauksesi jälkeen muuttunut paljonkin, mutta se pettymys vei silti tällä kertaa eniten mennessään. Mutta heh, minusta tämän kansi oli taas jollain tapaa erityisen viehättävä! Ja muuttui aina sitä viehättävämmäksi kun yksityiskohdat alkoivat löytyä myös tekstistäkin. :)

      Poista
    4. hah-haa. Tässä olis sulle ja mulle hyvä battleteos, kun ollaan suunnilleen kaikesta eri mieltä. :)

      Minä taas tykkään siitä kannesta, joka on niiden kansipaperien alla piilossa. Luin kirjaston kirjan, mutta kävin kirjakaupassa ihastelemassa niitä toisia kansia.

      Poista
    5. Pakko tarttua tuohon oman mielipiteen "oikeellisuuteen", vaikka ymmärränkin mitä sillä haetaan takaa. Välillä sitä on hetkiä, kun ei pidä/pitää kirjasta, ja sitten jonkun muun kommentti saa näkemään kirjan eri tavoin. Mutta minusta oma henkilökohtainen lukukokemus ja mielipide ovat aina "oikeita", vaikka ne joskus kielisivät siitä, ettei lukija ehkä ole tajunnut kirjan jujua tms. Ja toisaalta on paljon teoksia, joiden ansiot ymmärtää, mutta ei silti pidä kirjasta. Minusta se on kiinnostavaa, että samaa kirjaa voi lukea niin eri tavoin, poimia eri juttuja ja joko tykästyä tai ei tykästyä.

      Poista
    6. Omppu, se on kaunis myös! Mutta haha, tätä rakastan kirjablogimaailmassa eniten, mielipiteet voivat olla vaikka miten erilaisia, ja silti niistä saa järkevän keskustelun aikaiseksi. :) Tää on ihanaa.

      Katri, niinhän se nimenomaan menee. Ja tosiaan tuolla "oikeellisuudella" ehkäpä juuri hainkin sitä oman näkemyksen kyseenalaistamista, ja sitä kestääkö se sitä ylipäätään. Mutta lopulta se lukukokemus on aina niin kovin subjektiivinen, vaikka teoksen hienouden ymmärtäisi tai se olisi mennyt itseltään lukijana kokonaan läpi, merkitsee kuitenkin lopulta eniten vain se miltä itse kirjaa lukiessa on tuntunut, ja sehän lopulta se oikea fiilis tosiaan on. Muutenhan se ei olisikaan enää mielipide, vaan muiden ajatusten peilaamista ja vaikutteille liian alttiina olemista, eikä se sitten enää olisikaan oma kokemus siitä kirjasta. Mutta onneksi tätä keskustelua voi näinkin paljon täällä käydä, se tekee varsin kiinnostavaa tästä koko lukuharrastuksesta! :)

      Poista
  3. En ole tätä kirjaa lukenut, enkä aiokaan kun se ei aihepiireiltään juurikaan kiinnosta. Tykkään sun tavasta kirjoittaa, oot tosi taitava rakentamaan lauseita ja teksti on tosi soljuvaa. Ihailen tätä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on minusta tietyllä tapaa kyllä aihepiiriään suurempi kirja, sellainen, ettei sen aiheiden kannata antaa hirveästi ohjata lukupäätöksiä, koska siinä on ainesta itseään enempäänkin. :) Mutta kiitos, ihanasti sanottu Katri :-* Tämä kommentti ilahdutti!

      Poista
  4. Ou mai...! Tiedätkö, olin jotenkin ihan varma että tämä kirja sinulle nyt osuu ja uppoaa! :D Mutta näin me tosiaan luemme ja koemme kirjat erilailla, mikä on aivan mahtavaa. Ja osaat niin hienosti perustella ajatuksesi.

    Nyt kun luen tekstiäsi niin nyökyttelen kyllä kritiikillesi. Muutama sama asia minuakin häiritsi, esimerkiksi juuri tuo Eliaksen unohtuminen tarinan edetessä, mutta lukukokemukseni jää ehdottomasti plussan puolelle. Minulle kirja oli sen verran koukuttavaa luettavaa että nipistin jopa niistä kuuluisista vähistä yöunistanikin lukeakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niin minäkin olin!! Nyt minua jännittää entistä enemmän tarttua tuohon Jalosen Kirkkauteen, koska olin odottanut sekä tältä että siltä niin mullistavaa lukukokemusta, että oksat pois :--D Ja jos tämä herätti lähinnä vain viileitä fiiliksiä, en tiedä mitä tehdä jos Kirkkauskin niin tekee! Mutta ymmärrän ehdottomasti myös tämän kirjan koukuttavuuden, hienosti se oli kirjoitettu! :) Jokin siitä minulle vain puuttui, ja kun sitä taikaa sen ympärillä ei ollut, huomasi yhtäkkiä tarttuvansa vain jatkuvasti häiritseviin yksityiskohtiin eikä enää päässyt tarinaan suuremmin mukaan, ja lopulta siihen sitten vähän pettyikin. Mutta parempi onni ehkä seuraavan yleistä rakkautta herättäneen kirjan kohdalla? :D

      Poista
  5. Tunnistan tuon tunteen, kun jostain pikku detaljista alkaa hiipiä epäusko koko tarinaa kohtaan. Minkäs sille sitten teet, vaikka toiset miten hehkuttaa kirjaa? :D

    Minä tykkäsin kirjan kansista ja esim. sisällysluettelon koristeellisuudesta, mutta toisaalta, samaa tyyliä on näköjään käytetty Parkkisen esikoisromaanin pokkaripainoksen sisällysluettelossakin. Hankin sen hiljan ja olin vähän pettynyt, kun olin ajatellut Säädyllisen ainesosan ulkoasun olevan jotenkin erityinen. Mutta ehkä se vaan noudattelee Parkkisen kirjojen "stailaustapaa"? En tiedä, kun löysin hänet vasta tämän uusimman kirjan myötä. Aion tutustua hänen aiempaan tuotantoonsa ajan kanssa, ja esikoisestahan on hyvä aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja tämän kirjan kohdalla osaan lähes nimetä sen sivunkin kun kirjan taika räsähti rikki, enkä enää pystynyt tekemään mitään muuta kuin suhtautumaan kriittisesti koko teokseen.. :D Se on ärsyttävää, mutta minkäs sille voi. Ja tuo esikoinen minullakin odottaa hyllyssä lukemista, siinä tosiaan on myös samanhenkinen sisällysluettelo. Ihan hauska yksityiskohta, näemmä siis kaiketi tapana Parkkisen kirjoissa. :)

      Poista
  6. Voi vitsit! Minä pääsin juuri kirjoittamasta omaa ylistysarviotani tästä Parkkisen kirjasta, kun luin sun kirjoituksen :D Mulle Säädyllinen ainesosa oli ihastuttava lukukokemus, tykkäsin siitä sekalaisesta sopasta, jollaista elämä ja muuttuva poliittinen tilanne välillä yhdessä ovat. Mutta ymmärrän täysin myös kritiikkisi - on tosi virkistävää lukea toisenlainen mielipide :) Onneksi mä en tiennyt tuota esiin nostamaasi kauppahallijuttua, jos olisin tiennyt sen lukiessani, se olisi varmasti jäänyt häiritsemään ja paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän ylitaipumusta googletteluun kesken lukemisen, ja koska tarkastan niin monet faktat samantien, kärsin siitä sitten tällä tavalla kirjaa lukiessani :-D Parhaimmillaan se sekametelisoppa toimii, koska sitähän se elämäkin on, mutta minulta murtui tämän kirjan kanssa se kokonaisuutta ylläpitävä side niin alkumetreillä, että lopulta vaan ärsyynnyin vähän kaikesta. Tuntuu, ettei kirja saanut minulta nyt ihan sitä parasta mahdollisuuttakaan selvitä hyville vesille, mutta näin tällä kertaa. Pitääkin käydä lukemassa sinunkin arviosi. :>

      Poista