LUKEMATTOMIA KOKEMUKSIA

Olin tätä jo hieman odotellutkin. 120 kirjaa puolentoista vuoden sisään sitä hieman ennakoi, sitäkin enemmän kerralla kuusi kesken olevaa, joista mikään ei oikein lähtenyt, mutta joka suuntaan oli silti pakko särppiä. Koska pitäähän sitä nyt jotain koko ajan lukea, pitää pitää pitää. Kokeilin yhtä, luin puolipakolla seuraavaa, sain yhden silloin tällöin loppuun, vaikutuinkin, mutten saanut sitä samaa lukuimua irti kuin yleensä. Harhauduin (ihan positiivisessa mielessä toki) yhä useammin podcastien maailmaan, tai yksinkertaisesti yhtä kirjasta luettua sivua kohden selasin puoli tuntia koomassa instagramia. Ja silti vain ajattelin, että pitäähän sitä lukea, joten aloin taas tökkiä seuraavaa kirjaa. "Jos mikään ei lähde, lue Murakamia" -ajattelin, mutta sekin tuntui puulta. Enkä siltikään osannut lopettaa. Mutta siinä vaiheessa kun (kaksi) kesken oleva(a) Tove Janssonkaan ei lähtenyt, täytyi hieman pysähtyä. Olen lukenut yksinkertaisesti liikaa.

Jollekulle 120 kirjaa 1,5 vuodessa on täysin normaali määrä, toinen lukee saman puolen vuoden sisällä. Minulle optimaalisin lukumäärä on ollut kolmisenkymmentä kirjaa vuodessa, viime vuonna täyteen tuli 69, tänä vuonna luin jo heinäkuun loppuun mennessä yhtä paljon kirjoja kuin vuonna 2015 yhteensä. Ahmin ja hamusin, tahdoin kaiken, luin pois alta, rakastuin useasti, mutta silti oli jo kiire seuraavaan. Lukeminen oli myös mitä mainioin todellisuuspako työarjesta, niistä päässä pyörivistä ajatuksista, jotka eivät meinanneet muuten jättää vapaa-ajalla rauhaan. Mutta kun on viettänyt juhannuksesta asti ihan laittoman pitkää kesälomaa, ei yhtäkkiä enää edes se kaikkein ominaisin, lomalukeminen meinaa maistua. Ja silloin on ehkä aiheellista laittaa hetkeksi kirjan kannet kiinni. Naputella Goodreadsista kaikki kesken olevat kesken jääneiksi tai myöhemmin palattaviksi, skipata suunnitelma viikonloppuisesta lukumaratonista ja ihan vain olla. Lukematta, syventymättä, tehden juuri sitä mitä milloin huvittaa. Koristella syksyn kalenteria tai mielikuvasisustaa opiskelijakotia. Etsiä Tori.fi'sta sohvia ja palauttaa kirjastoon nekin kirjat, joita ei edes kokeillut tänä kesänä lukea. 

Ja yhtäkkiä, hahah, sitä ihan sivumennen selaa postilaatikosta tipahtanutta arvostelukappaletta, ja huomaa lukevansa sitä neljäsosan ensimmäisen sivun sijaan. Ehkä luen sen loppuun tällä viikolla, ehkä syyskuussa. Onneksi sillä ei niin ole väliä, pääasia että luen sitten joskus ihan vain koska aidosti tekee mieli. Ei koska pitää/blogi/lukutavoitteet/olen kasvattanu itselleni lukijaidentiteetin enkä voi elää jos minulla ei ole kirjaa kesken. Ja hyvä niin.

(Niin ja kuvituksena viimeviikkoisen Madeiran matkan satoa. Se oli kyllä sellainen kokemus, että huh! Miksei kukaan kertonut, että tuo hieman keski-ikäiseltä kuulostava leuto lomasaari on noin täynnä ihmeitä ja paratiiseja! Vuoria, joilla olisi maailman siisteintä larpata Taru sormusten herraa, jos siis sellaista harrastaisi! Viidakkopolkuja, jossa kaiken kukkivan keskellä voi kuvitella olevansa Nangijalassa! Luonnon muovaamia uima-altaita ja useaan metriin pärskähtelevää turkoosia vettä! Mieletöntä. Madeiralle palaan vielä.)