keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

HELMET-HAASTE 2018 // VÄLIARVIO

35/50 Helmet-haasteen kirjaa luettu, pienehkö vauhti niin sanotusti päällä! Tein viime vuonnakin tästä lempilukuhaasteestani välikuulumispostauksen, tosin se taisi sijoittua enemmän vuoden puoliväliin, kesään ja helteenkaipuuseen. Nyt sarjakuvien ynnä muiden lyhyempien ilmaisumuotojen löytämisen ansiosta olen hieman edellisvuosien lukutahtia edellä, ja samoin Helmet-haastekin alkaa olla jo vuoden ensimmäisen neljänneksen jälkeen reilusti yli puolen välin menossa. Tänä vuonna laitoin haasteeseen suoraan tavoitteeksi täydet 50 kohtaa, katsotaan mitä tähän mennessä olen jo kasaan saanut!


L U  E T U T 

01. Kirjassa muutetaan Elin Willows : Sisämaa
02. Kotimainen runokirja Susinukke Kosola : Avaruuskissojen leikkikalu
03. Kirja aloittaa sarjan Mikko Kamula : Ikimetsien sydänmailla
04. Kirjan nimessä on jokin paikka Mauri Kunnas : Koiramäen Suomen historia
05. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit Han Kang : Ihmisen teot // Ajattelin, että 80-luvun kirjallisuuden kanssa olisin hieman pulassa, mutta tämä(kin) kohta täyttyi sattumalta Kangin teoksen sijoittuessa syntymävuosikymmeneni verilöylyn aikoihin.
06. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa Elena Ferrante : Hylkäämisen päivät
08. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja Kätlin Kaldmaa : Islannissa ei ole perhosia
11. Kirjassa käy hyvin Gail Honeyman : Eleanorille kuuluu ihan hyvää // Toisaalta, käsi ylös, kuka yllättyi siitä, että chick lit -kirjassa käy lopulta hyvin?

 
12. Sarjakuvaromaani Ulla Donner : Spleenish // Tästä se lähti, ja miten monta sarjakuvaromaania ja -kokoelmaa olenkaan lukenut! Onnea on Helmet-haaste, jonka avulla löysin kokonaan uuden genren, jota vähän jopa fanittaakin! Ja Donner toki myös, kun avasi tieni tähän maailmaan!
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa Märta Tikkanen : Vuosisadan rakkaustarina // Tämä on monien keskusteluidenkin perusteella yksi haastavimpia kohtia, mutta pitkälti myös tulkintakysymys. Harvassa kirjassa nyt pitäydytään täysin yhdessä tai kahdessakaan henkilössä, mutta Tikkasen runous täytti mielestäni tämän kohdan mainiosti, sillä se niin syvä kuvaus kahdenkymmenen vuoden parisuhteesta, että muut olivat tässä lähinnä satunnaisia ohikulkijoita.
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan Gaël Faye : Pienen pieni maa // Sekä Burundiin että Ruandaan sijoittuva teos oli pieni, mutta väkevä. Hieman tosin ehkä lukuhetken jäljiltä haalistumaan päässyt.
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja Elena Ferrante : Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa Liv Strömquist : Nousu & tuho // Ja sen Strömquist kieltämättä tekee ansiokkaan hyvin. Lukisipa näitä sarjakuvia mm. kaikki.
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta Elina Hirvonen : Kun aika loppuu
20. Taiteilijaelämäkerta Jani Toivola : Musta tulee isona valkoinen
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi Susinukke Kosola : .tik. // Meinasin jo vähän aikaa luulla, että runoudesta olisi tullut mukavuusaluettani, mutta se olikin vain Susinukke Kosola. 
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin Liv Strömquist : Prinssi Charlesin tunne
24. Surullinen kirja Edith Södergran : Levottomia unia
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt Maija Salmi & Meeri Koutaniemi : Ilopangon vankilan naiset
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta Alison Bechdel : Hautuukoti - tragikoominen perheeni
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan Mike Pohjola : Sinä vuonna 1918
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa Eka Kurniawan : Kauneus on kirous // Ja pelotti myös loputtuakin. Hämmentävä kirja, josta en koskaan saanut muodostettua kovin järkevää mielipidettä. Mutta kun lopussa pohdin, olen ehkä kallistunut ennemminkin rakastamaan tämän vihaamista kuin vihaamaan sen rakastamista.


32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan Elena Ferrante : Uuden nimen tarina
33. Selviytymistarina Alison Bechdel : Äideistä parhain - koominen draama // Tästä kohdasta voi olla montaa mieltä, mutta tämä oli selviytymistarina minulle myös henkilökohtaisella tasolla. Mieletöntä mihin kaikkeen sarjakuvakin taipuukin.
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta Dan Brown : Alku // Vuodenalun ehdoton positiivinen yllätys! Ajattelin lukevani tämän päästäkseni esittelemään eriäviä mielipiteitäni, mutta saatoin jopa nauttia kerrankin hyvän genrekirjallisuuden parissa. Kaikkea sitä!
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa Alejandro Zambra : Kotiinpaluun tapoja
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi Johanna Rojola (toim.) : Suffragettien city
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama Marjane Satrapi : Persepolis 2 - kotiinpaluu
40. Kirjassa on lemmikkieläin Laura Manninen : Kaikki anteeksi
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti Lena Huldén, Larry Huldén & Kari Heliövaara : Rutto // Tämä on ollut yksi haasteen hauskimpia kohtia, ehkä näin voisi tehdä joskus toistekin? Omat riskinsähän siinä on, mutta aina voi lopettaa kesken, jos sattui valitsemaan täysin väärin. Tein tätä ennen kirjablogia ja 300 kirjan "pitäisi lukea" -listaa enemmänkin, nykyään ei ole muka aikaa.

 

42. Kirjan nimessä on adjektiivi Liv Strömquist : Kielletty hedelmä
45. Palkittu tietokirja Mari Manninen : Yhden lapsen kansa // Palkittu toki, vaikken sen ansioista ehkä olekaan itse täysin samaa mieltä.
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana Ane Riel : Pihka
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta Marjane Satrapi : Persepolis - iranilainen lapsuuteni
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja Jenni Holma, Veera Järvenpää & Kaisu Tervonen : Näkymätön sukupuoli - ei-binäärisiä ihmisiä


V I E L Ä  L U K E M A T T O M A T  
 (J A  A P U A  K A I P A A V A T )

07. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan // Ehkä jotain fantasiaa ehkä? Mutta mitä? Hjälp!
09. Kirjan kansi on yksivärinen
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja // Tämä olisi hauska täyttää niin, että joku valitsee kirjan ihan tätä haastetta varten, mutta toisaalta saatan myös oikoa mutkia ja lukea erään äitini minulle vuosikausia suositelleen kirjan loppuun.
16. Kirjassa luetaan kirjaa // Näitä on matkan varrella ollut jo useampia, mutta aina lopulta ne kirjat ovat täyttäneet jonkun vaikeamman kohdan. Ja nytpä ei sitten hetkeen yhtään olekaan tullut vastaan.
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä // a p u a ! Mikä kertoo ja olisi sen lisäksi vielä jotenkin ehdottoman hyväkin?
23. Kirjassa on mukana meri // Jospa viimein saisin tähän luettua lisää Tove Janssonia!
25. Novellikokoelma
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä // Tää on yksi mielestäni haasteen hauskimpia kohtia, vaikkei vielä ole yksikään kirja osunutkaan. Tai no toki kaksisanaisista on, mutta haluaisin edes hieman enemmän haastetta ja elättelen toiveita, että löytäisin tähän jonkun vähintään kolmisanaisen kirjan nimen. 
29. Kirjassa on lohikäärme // Harry Potter ja liekehtivä pikari olisi tähän niin super. Mutta sehän toki edellyttäisi aiempienkin osien lukemisen, enkä tunnu jokavuotisista suunnitelmistani huolimatta koskaan siirtyvän seuraavalle uusinta kierrokselle, joten saa nähdä millä tämä toteutetaan.
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja // Otan mielelläni vastaan erityisen hyviä suosituksia myös tähän kohtaan.
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo // En ole löytänyt tällaisia vielä yhtään, vinkkejä vinkkejä! Mieleen tulee itselleni ainoastaan Soili Pohjalaisen Käyttövehkeitä, mutta sen olen itse jo tosiaan lukenut. Muille sitä voin tähän kohtaan silti suositella, sympaattinen kirja!
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
44. Kirja liittyy johonkin peliin // Tämä se vasta tyhjää lyökin... 
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Ei siis enää aivan mahdoton määrä täyttämättömiä kohtia, mutta vaikeimmat tokikin jäljellä. Erityisesti kohtiin 7, 18, 35, 38 & 44 kaipaisin apua! Mitkä teille on ollut tänä vuonna niitä haastavimpia kohtia? Entä hauskimpia? Miten haaste on tähän asti sujunut? :) 

18 kommenttia :

  1. 44. kohtaan John Verdonin Numeropeli, ei nyt suoranaisesti rakennu minkään tietyn pelin ympärille mutta mun omatunto sallisi sen laittamisen tohon kohtaan :D
    35. kohtaan sellanen novellikokoelma kun Life is a Dream, kirjailija Gyula Krúdy. Ei tosin muistaakseni sijotu just itäblokin aikaan mutta maahan (Unkari) kuitenkin.
    Ja vielä 38. kohta, Colm Tóibinin Brooklynista taitaa olla olemassa versio, jonka kannessa on laiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mun omatunto on tän haasteen suhteen kans hyvin liikkuva, että sen suhteen ei pitäisi ongelmia tulla! :D Ja laiva! Miks oon jotenkin ollut ihan jumissa, että kulkuneuvo on auto.. Pohdin jo että käviskö hevoskärryt, mutten tullut ajatelleeksi laivaa lainkaan, hah! Kiitos vinkeistä, otan ehdottomasti ylös!

      Poista
  2. Kohtaan 18 laitoin Luca D'Andrean Rotkon, mutta en nyt osaa sanoa, oliko se niin ehdottoman hyvä :) , mutta ihan passeli jännäri kylläkin.
    Kohtaan 44 lainasin juuri kirjastosta Lionel Schriverin kirjan Kaksoisvirhe. Se on vielä lukematta, mutta Schriverin ylistäviä kommentteja olen kuullut sen verran, että odotusarvo tälle on melko kova!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! :) Mä oonkin lukenut joskus aikoja sitten Shriveriltä vain sen Poikani Kevinin, ja se oli ainakin silloin koko elämää mulistava kirja. Jännä, ettei ole häneltä muuta sen jälkeen tullut luettua, pitääkin tähän Kaksoisvirheeseen tutustua. :)

      Poista
  3. Vau, oletpa tosiaankin vauhdissa tän haasteen kanssa!

    Mua askarruttaa pitkälti nuo samat kohdat kuin suakin. Etenkin 9, 18, 29 ja 38 on vaikeita! 44. kohta on kans paha, mutta aion lukea siihen Ernest Clinen Ready Player Onen, koska se on ainoa, jonka tiedän sopivan tuohon kohtaan ja joka löytyy hyllystä :D Jos sulla jää kohta 16 roikkumaan, niin siihen suosittelen Nina LaCourin nuortenkirjaa We Are Okay. Siitä tulee syksyllä suomennos (en muista nimeä, kustantaja tais olla Karisto), jos luet ennemmin suomeksi. Siinä luettiin kirjaa useamminkin kuin kerran.

    Kiitos muuten vinkistä tuohon kohtaan 13, joka on kans vaikea. Taidan myös täyttää sen Tikkasen kirjalla, koska sehän sopii siihen oikeastaan todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä sinullekin, nämä on arvokkaita! Tuota Clinen kirjaa on nyt useampaankin otteeseen suositeltu, ehkä sitä voisi kokeilla! Se olisi ihan hyvää lukumukavuusalueelta poistumistakin varmasti.

      Ja joo toi kohta 13 on kieltämättä haastava! Tikkanen osui siihen vähän vahingossa, olin lukemassa sitä yksivärisen kannen kohtaan, mutta luulen siihen helpommin löytyvän jotain muuta. :)

      Poista
  4. 07. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan // Tähän lukisin jotain Narniaa, Game of Thronesia tai jos Noituri-sarja ei ole vielä tuttu niin suosittelen tutustumaan!

    16. Kirjassa luetaan kirjaa // Epätavallinen lukija (Alan Bennett), Paperitalo (Carlos Maria Dominguez, tästä myös maahaasteeseen Uruguay, jos vielä puuttuu), Pieni kirjapuoti Pariisissa (Nina George)

    23. Kirjassa on mukana meri // Tähän luin Sarah Winmanin Merenneidon vuosi, joka oli lukemisen arvoinen

    25. Novellikokoelma // Harry Salmenniemen Uraanilamppu ja muita kertomuksia tai sitten Bruno Schulzin Kanelipuodit ja muita kertomuksia (tämä kävisi ilmeisesti myös entisen Itäblokin maasta kertova kirja-kohtaan, koska sijoittuu ainakin osin Unkariin). Kumpaakaan en ole lukenut, mutta molempia kaavaillut tähän kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Ihanaa, kiitos näistä! Monikin fantasiasaaga on tosiaan jäänyt mulla kokonaan pimentoon, ehkäpä pitää hieman ryhdistäytyä. Onhan tässä klassikkoa jos toistakin, mihin tarttua!

      Uruguay-vinkistä kans ehdoton kiitos! Luen parhaillani Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, siinä luetaan myös kirjoja tämän tästä. :) Uraanilamppu toimisi myös mainiosti yksiväriskantiseen kirjaan loistavasti! Novellit on jääneet mulla nyt muutenkin liian vähälle, voisi kunnostautua myös siinä suhteessa tämän vuoden puolella uudelleen. :)

      Poista
  5. Minullakin on jo 29 kohtaa täytetty. Koska aikaa on niin paljon jäljellä, olen alkanut säästellä etten ihan kaikkia kirjoja yritä väkisin tunkea haasteeseen, vaan odotan josko myöhemmin tulisi vastaan erityisen hyvin johonkin haastekohtaan sopiva kirja.

    Minä luin kohtaan 35 Elizabeth Kostovan uuden romaanin The Shadow Land, joka kertoo Bulgarian historiasta. Ihan kiinnostava ja viihdyttävä kirja, mutta ei ihan täysosuma.

    Kohtaan 38 minulla on useampi vinkki. Itse luin siihen Luiz Ruffaton pienoisromaanin Lissabonissa muistin sinut. Sen jälkeen luin myös toisen pienoisromaanin, joka sopii tähän: bolivialaisen Rodrigo Hasbúnin Kiintymyksiä.

    Kohtaan 44 luin Piia Leinon dystopian Taivas, jossa tuo nimessä viitattu Taivas on virtuaalitodellisuuspeli johon ihmiset pakenevat ankeaa todellisuutta. Eikös tähän kohtaan olisi mennyt myös tuo Mike Pohjolan kirja, kun toimii tavallaan pelilogiikalla. Itse ajattelin ehkä sijoittaa sen siihen kohtaan kun saan sen ”pelattua”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuo Taivas minua onkin kiinnostanut, se voisi ehdottoman hyvin käydä tähän! Ja itsekin hetken pohdin jo Pohjolan tähän sijoittamista, mutta se nyt meni tuonne ensimmäisen maailmansodan aikaan, kun en ihan kovin innoissani toista kirjaa enää samaan ajankuvaukseen nyt lukisi.. :D Luulen, että omat sota-ajan kirjani ovat nyt hetkeksi luetut!

      Mutta kiitos ehdottomasti myös muista vinkeistä, otan ne ylös. :) Tässä ei tosiaan ole missään nimessä kiire, joten näitä vielä täyttämättömiä saa aika rauhassa katsella loppuvuoden ajan. Ja yrittää etsiä tosiaan mahdollisimman hyviä, ei tarvitse nyt sinne päin -kirjoja mukaan lisäillä tosiaan! Pitkällä sinäkin jo haasteen kanssa olet!

      Poista
  6. Huh, oletpa pitkällä tässä haasteessa. Itse olen saanut 15 kirjaa Helmetiin, ja yksi on lisäksi kesken. Haaste on tosin mennyt omalla painollaan ja olen jättänyt paljon loppukirin ja kesän varaan. :D Kulkuneuvo-kohtaan voin vinkata Dan Rhodesin romaania Pieni valkoinen auto, joka oli hupaisan absurdi romaani erään ranskalaisneitosen autopulmista. Toinen hyvä oli muutama kesä sitten lukemani Wolfgang Herrndorfin Ladaromaani. Ei kannata tuomita kirjaa nimen perusteella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ottaa ilo irti kun kerrankin on aikaa vain lukea ja lukea. :D Mutta 15 on jo sekin paljon, kun vuotta on mennyt vasta reilu kolme kuukautta! :) Ja hei kiitos vinkeistä, otan ehdottomasti ylös! Olen saanut nyt ihan huippuvinkkejä, haluaisin niin lukea hyväksi todettuja kirjoja enkä ihan satunnaisvalinnalla ottaa vain jotain, mikä sattuisi sopimaan!

      Poista
  7. Haaste on lähtenyt sinulla upeasti käyntiin! Itse sain kymmenen kirjaa kasaan viime kuun loppuun mennessä.

    Tykkäätkö lukea nuortenkirjoja? Kohtaan 44 sopii ainakin Suzanne Collins: Nälkäpeli tai James Frey: Loppupeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, sanotaanko nyt näin, että jos valita saa, luen mielummin ei-nuorten kirjoja, mutta en niitä vastaankaan mitenkään kategorisesti ole. :D Ei ehkä sitä ominta aluetta, tosin pitkälti myös siksi, koska koko genre on edelleen varsin vieras! Mutta kiitos vinkeistä! :)

      Ja kymmenen on jo hyvä määrä, tää on siitä ihana haaste, ettei parhaimmillaan tuota stressiä vaan jopa laajentaa omia lukutottumuksia. :)

      Poista
  8. Mahtava vauhti päällä! Itse en ole ehtinyt lukea vielä edes kymmentä kirjaa tänä vuonna, joten haastekin sen mukaisessa vaiheessa :D Ja kiitos näistä vinkeistä joihinkin kohtiin, jospa sitä kesällä ehtisi hieman enemmän lukemaan ja myöhemmin ehkä hieman suunnittelemaan joitain kohtia.

    Kohtaan 38. laitoin itse sarjakuvan Wrinkles, josta postaan kunhan ehdin, siinä kannessa juna. Koska luen muutenkin niin vähän, niin laitan myös hyvällä omatunnolla kaikki sarjakuvatkin mukaan. Ja komppaan muutamaa muuta suosittelemalla ehdottomasti kohtaan 44. Ready player one -kirjaa, jos yhtään uskallat mukavuusalueen ulkopuolelle ;) Hauska ja mielenkiintoinen kirja, paljon viittauksia -80-luvun populaarikulttuuriin. Ja periaatteessa se käy myös kohtaan 7, sillä suurin osa sijoittuu virtuaalimaailmaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, nyt keulin kyllä omaankin normaaliin lukutahtiini nähden hieman, mutta nautitaan kun kerrankin on aikaa! :)

      Ja mukava, että näistäkin on ollut hyötyä! Tuota Ready player onea on kyllä jo niin monesta luotettavastakin (:D) suunnasta vinkkailtu, että pitää ehkä tosiaan laittaa vakavaan harkintaan!

      Poista
  9. Mikä vauhti sinulla onkaan ollut päällä alkuvuodesta! Vau! Olen tässä hamstrannut sarjakuvia kirjastosta, mm. Bechdeliä ja Strömquistia, mutta en ole vielä ehtinyt lukea niitä. Tai siis yhden Strömquistin luin jo viime vuonna, eli se ei tähän haasteeseen käy, mutta sen perusteella odotan muiltakin hänen teoksiltaan paljon. Lähinnä haasteen sarjakuvakohtaa ajatellen olen nyt nuo sarjakuvakirjat lainannut, mutta näköjään niitä saa muihinkin kohtiin osumaan. Hienoa!

    Blogissani alkoi viime viikolla meriaiheinen lukuhaaste Kirjoja ulapalta - sen aloituspostauksessa on paljon lukuvinkkejä meriaiheiseen kirjallisuuteen. Tervetuloa tutustumaan vinkkeihin ja mukaan haasteeseenkin, jos satut innostumaan! Luen muuten parhaillaan Morten Strøksnesin juuri suomennettua Merikirjaa, joka on puolivälin arvioni mukaan hulvaton, yllättävä, viihdyttävä, informatiivinen ja mitä vielä. Jo nyt uskallan siis suositella.

    Elokuvan tekemisestä luin John Irvingin kirjan Elokuvaurani, joka on lyhyehkö muistelma ja osuvaa luettavaa, jos Irving yhtään kiinnostaa. Itäblokin kirjaksi valitsin Herta Müllerin novellikokoelman Matala maa, joka oli synkkä ja vaikeahko. Kirjan kannessa on kulkuneuvo -kohtaan käytin Kirjasammon kansikuvahakua ja tulin lukeneeksi Heinrich Böllin Päiväkirja vihreältä saarelta - ihan huippukirja varsinkin Irlannin ystäville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kyllä todella saa vaikka mihin! Ja hauskalla tapaa sarjakuvat on ehkä saaneet muutenkin lukemaan enemmän, sillä niihin tulee tartuttua hetkinä jolloin ei muka jaksa keskittyä. :) Ja lopulta kun alkaakin vain lukemaan, huomaakin taas jaksavansa, ja tarttuu herkemmin myös kaikkeen muuhun! Bechdeliä kyllä ehdottomasti suosittelen itsekin!

      Ja hei joo, pitää ehdottomasti tulla katsoman vielä tuota haastettasi tarkemmin, siellä on varmaan mitä mainioimpia vinkkejä tuohonkin Helmet-haasteen kohtaan! Merikirjaa itsekin odotan jo valtavasti, se ei syystä tai toisesta vielä kirjastoomme ole tullut, mutta ehkäpä pian!

      Ja kiitos muutenkin näistä oivallisista vinkeistä, täytyy laittaa ylös! Eiköhän tämä haaste varsin hyvin tänä vuonna täytettyä saada. :)

      Poista