sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

LYHYITÄ EDITH SÖDERGRANISTA TOVE JANSSONIIN

Lyhykäiset ovat taas täällä. Pohdiskelin hetki sitten, että ehkä kaikesta lukemastaan ei tarvitse kirjoittaa, ehkä kaikki eivät edes ole herättäneet niin paljon tunteita, että niistä saisi jonkinlaisia ajatuksenpoikasia loogisesti riviväleihin järjestettyä. Aion edelleen kallistua jatkossa tähän rennompaan tapaan suhtautua lukemiseen ja bloggaamiseen, mutta silti nämä pienet, mutta sisällöltään sitäkin suuremmat kirjat ovat sellaisia, jotka tänne halusin. Lyhyesti, ei ehkä ytimekkäästi, mutta mukaan kuitenkin.


EDITH SÖDERGRAN : LEVOTTOMIA UNIA
131s.
Tulenkantajain osakeyhtiö 1929

Levottomat unet olivat minulle ensimmäinen tutustuminen Södergranin runoihin. Ne aukesivat kauniina, mutta sitäkin surumielisempinä, omaäänisinä, mutta maailmaan ja kipuun hukkumaisillaan olevina. Ne ovat kauniita ja henkilökohtaisia, avautuvia, mutta silti sellaisia, jotka pitää kokea itse, joista ei osaa toiselle kertoa. Kirjoitin muutamia säkeitä itsellenikin ylös, mutta pisimmäksi aikaa pysähdyin tämän kohdalle:

"Vain harva meren hiekan joukossa sen ymmärtää: / yksin olen minä tullut, yksin olen minä lähtevä. / Vapaalla sydämelläni ei ole yhtään veljeä."

Levottomia unia on kokoelma runoja Södergranin teoksista Runoja, Syyskuun lyyra, Ruusualttari, Tulevaisuuden varjo sekä Maa jota ei ole. Seuraavaksi haluan sukeltaa jonkun kokonaisen kokoelman pariin, lukea runot niiden keskellä, mihin ne alunperin on julkaistu kuulumaan.

Helmet-haaste 2018: 24. Surullinen kirja


x x x

MÄRTA TIKKANEN : VUOSISADAN RAKKAUSTARINA
171s.
Tammi 1978
Alkuteos: Århundradets kärlekssaga
Suomentaja: Eila Pennanen


On vaikea kuvata tunnetta, joka syntyy kun luulee kirjaa aloittaessaan sen muuttavan maailmansa, mutta huomaakin, että maailma on ehtinyt muuttua hieman liikaa tässä välissä. Ja silti pidin tästä. Pidin, koska näen, miksi se on feministinenkin klassikko. Mikä sen paikka on ollut maailman muuttumisessa. Siinä, joka on muuttunut liikaa, mutta silti aivan liian vähän, kuten tämänkin kirjoituksen runolainan ajankohtaisuudesta edelleen huomaa.

Tikkanen kirjoittaa avointa ja selkeää, kerrankin tuntuu että osaan hylätä kokonaan ongelmani ja taipumukseni ylitulkintaan ja vain lukea. Tietenkin se on tämän kanssa helppoa, sillä tämä on helppoa.  Aiheena rankempaa ja niin selvästi julkaisuajankohtanaan vavahduttanutta. Sellaisen esiin nostamista, jota naiselta ei ole ollut tapana kuulla. Tikkasen tyyli on voimakas ja vahva, häpeilemätön, vaikka häpeä meihin onkin sisäänrakennettu, meihin naisiin erityisesti.

Onhan näistä klassikoista jo kaikki sanottu, ja saa ollakin. Silti niitä lukiessa omienkin ajatusten piiri lähtee päässä pyörimään, ja se tekee mieli jollain tapaa tallentaa. Vaikka lainauksin, sillä ne kertovat tässä tapauksessa enemmän kuin itse koskaan osaisi. Enemmän kuin kaikki muut tämän lukeneet ovat jo osanneet jossain ajatella, sanoa tai kertoa.

"Nyt on aika
siskot
romuttaa
huono omatuntomme

tämä yhteiskunta
elää
huonon omantuntomme turvin

Niiden ei tarvitse ollenkaan
vaivautua
sortamaan meitä
niin kauan kun me
tunnontarkasti
sorramme itse itsemämme

Nyt se saa riittää

nyt on aika
siskot
romuttaa
huono omatuntomme"

Helmet-haaste 2018: 09. Kirjan kansi on yksivärinen


x x x

EBBA WITT-BRATTSTRÖM : VUOSISADAN RAKKAUSSOTA
173s.
Into 2018
Alkuteos:Århundradets kärlekskrig
Suomentaja: Jaana Nikula

Ja koska satuin lukemaan Tikkasta juuri kun sen 40 vuotta myöhemmin julkaistu sisarteos Witt-Brattströmiltä ilmestyi, en osannut olla lukematta tätä tähän päivään sijoittuvaa lähes heti perään. Ja se oli ehkäpä juuri suurin virhe, minkä tämän parissa tein.

Siinä missä Tikkasen suora tyyli tuntuu omaleimaiselta, tässä se sama tuntuu jollain tapaa liikaa yrittävältä. Se ei ollut paras mahdollinen kunnianosoitus, sillä sen tarkoituksellisuus tuntui ainakin minulle paistavan liian vahvasti läpi. Se oli myös niin täynnä vihaa ja katkeruutta, että toisin kuin Rakkaustarinassa, sen läpi ei nähnyt minkäänlaisin inhimillisin silmin rakkautta taustalla, sitä joka nämä ihmiset joskus on yhteen saanut. En toki ole ehkä se henkilö, jonka on tarkoituskaan tätä kirjoittajaltaan vaatia, mutta se on se syy, miksi teoksen runot jäivät minulle hyvin etäisiksi ja ilman minkäänlaista samaistumispintaa. Ehkä vain en ole kohderyhmää, mutta tällä kertaa olin tyytyväinen ettei näin ollut.

Helmet-haaste 2018: 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
Rakkaussodasta muualla: Reader, why did I marry him?, Lukuisa, Kulttuuri kukoistaa & Kirjasta kirjaan

TOVE JANSSON : BULEVARDI JA MUITA KIRJOITUKSIA 
288s.
Tammi 2017
Suomentaja & jälkikirjoitus: Sirke Happonen

Voi Tove. ♥ Kun luin tämän kokoelman ilmestymisestä, olin varma, että hotkin sen saman tien. Ja lopulta se oli minulla lähes vuoden päivät, ennen kuin sen loppuun todella sain. Iski paitsi tyypillinen tovejanssonrimakauhu, myös suuren suuri alkukankeus, sillä kronologisesti ennen kansien välissä julkaisemattomat tekstit alkoivat loogisestikin varhaistuotannosta, eikä se ehkä ollut aivan siitä helpoimmasta päästä. Onneksi jatkoin sinnikkäästi eteenpäin, sillä paras oli vielä tulossa. Ehkä loppuun sijoitettu Happosen kirjoittama jälkikirjoitus olisi voinut toimia myös tekstien väleissä, antaa syvyyttä jo aiemmin, liittää elämää tarinoihin niiden oikeilla paikoilla. Kokonaisuus kuitenkin toimi, ja onhan se ihanaa saada "uutta" Janssonia lukemistoon, vaikka kaikki muka olikin jo julkaistu.

Helmet-haaste 2018: 25. Novellikokoelma
Bulevardista muualla kirjablogeissa: Lukuisa, Pieni kirjasto, Eniten minua kiinnostaa tie & Kirjaluotsi



x x x


TOVE JANSSON : KUVANVEISTÄJÄN TYTÄR
117s.
WSOY 2014
Alkuteos: Bildhuggarens dotter (1968)
Suomennos: Kristiini Kivivuori

Luin toukokuussa Kesäkirjan, ja voisin oikeastaan kirjoittaa sanasta sanaan saman rakkaustarinan myös Kuvanveistäjän tyttärelle, mitä saaristoelämästä kertovalle sisarkirjalleenkin. Sisarkirjalta se nimittäin tuntuu, sillä maagisen kauniit hetkikuvaukset, lapsen yksioikoinen maailma ja viimeiseen asti hiotut, mutta silti itsestään tipahtelevat yksityiskohdat ovat aivan samoilla paikoilla niin näissä kuin hieman myöhemmin ilmestyneessä Kesäkirjassakin. Jos Kesäkirjan löytäminen tuntui yhdeltä kesän ihanimmista asioista, vahvistaa tämä sitä tunnetta entisestään. 

Ihana, ihana, ihana. Tässä herää Helsinkikin henkiin, tämän jälkeen tuntui varsin taianomaiselta kulkea Luotsikatu neljän ohi ja seistä hetki sen oikean talon edessä, jossa Tovekin on lapsuuttaan viettänyt.

"kuka tahansa voi päästää irti jotakin vaarallista, mutta niksi on siinä että osaa sijoittaa sen jälkeenpäin."

Ja yhtä kaikki: rakastan myös erityisesti näitä Kristiina Kivivuoren Jansson-suomennoksia. Yli kaiken.

Helmet-haaste 2018: 28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
Kuvanveistäjän tyttärestä muualla: Lumiomena, Kannesta kanteen, Luettua elämää & Oksan hyllyltä

8 kommenttia :

  1. Kuulostaa siltä että huomenna odottaa jälleen retki kirjastoon.
    Sulla on aivan ihana tapa kirjoittaa näistä kirjoista. Niistä jotka on jo itse lukenut tulee mielihyvän tunne, että tota mä juuri ajattelin, mutten osannut sanoa.
    Olen aina halunnut lukea runoja, mutten jotenkin yrityksistä huolimatta ole löytänyt sitä oikeaa tunnelmaa siihen. Ehkä pitäisi kokeilla uudelleen vuosien jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini. ♥ Mulla runojen maailmaan on toiminut vähän villinäkin korttina Susinukke Kosola, mutta Södergran tuntui myös erityisen kauniilta. Tikkanen on samaan aikaan erityisen helppo aloittaa, että jos tuo Rakkaustarina on sinulla vielä lukematta, suosittelen kyllä kokeilemaan!

      Poista
  2. Tove Janssonin Bulevardi on aivan upea kokoelma <3 Ja vielä ulkoasultaankin niin nätti! Janssonia voisi lukea lisää lähitulevaisuudessa.

    Tikkasen ja Witt-Brattströmin teokset taas on kiinnostava pari. Pidin enemmän Tikkasesta, mutta Witt-Brattstöminkin kirja on vahvistunut mielessäni, vaikka se vähän erilaisempi onkin. Siinä on muutamia tosi hyviä (intertekstuaalisia) kohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla meni tuo Rakkaussota jo loppua kohden niin väkisin lukemisen puolelle (olisi pitänyt vaan jättää ehkäpä siis suosiolla kesken), että pienimmätkin hienoudet jäivät totaalisesti huomaamatta. Harmi, sillä uskon että hieman toisenlaisena hetkenä itsekin olisin saattanut siitä saada enemmän irti, puhumattakaan mitä muut ovat ilmeisesti saaneet!

      Poista
  3. Näistä olen lukenut Kuvanveistäjän tyttären, se oli kyllä todella mukaansatempaava ja tunnelmallinen kirja!

    VastaaPoista
  4. Mä olen nyt päässyt Toven makuun myös, täytyy saada tuo Bulevardi käsiini pian!
    Rakkaussota on yhä lukematta, odotin sitä paljon mutta nyt luulen että odotan vielä lisää, luen sitten joskus kun en enää muista mitä olen siitä lukenut.

    ps. en tiedä oonko sanonut mutta rakastan sun kuvia täällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaussodasta on kirjoitettu kieltämättä paljon, ansaitsee varmasti tulla luetuksi puhtaalta pöydältä. Ja Bulevardikin on ihana, Tovella on uskomaton taito vangita pieniä, suurimmalle osalle täysin huomaamattomia hetkiä kansien väliin.

      Ja kiitos. ♥

      Poista