maanantai 19. marraskuuta 2018

SISKO SAVONLAHTI : EHKÄ TÄNÄ KESÄNÄ KAIKKI MUUTTUU


SISKO SAVONLAHTI : EHKÄ TÄNÄ KESÄNÄ KAIKKI MUUTTUU
304s.
Gummerus 2018
kuunneltu äänikirjana, lukijana Pirjo Heikkilä


Sisko Savonlahden esikoisromaani on ollut erityisen paljon niin kirjainstagrammaajien kuin -bloggaajienkin puheenaiheena viimeisten kuukausien ajan. Entistä suuremmin se sai näkyvyyttä jo lokakuun lopulla, kun Hesari nosti sen kymmenen parhaan joukkoon esikoisteoskilpailussaan., ja onpa Savonlahti näkynyt valtamediassa varsin paljon noin muutenkin. Paitsi kirjailijan ytimekkäästä kieltäytymisestä suorittajasankarirooliin astumisesta, on myös itse romaanista on saanut lukea niin lukemattomista paikoista, että siitä on ehtinyt muodostaa jo muiden arvioiden perusteella omankin mielipiteen. Syksyn "keveämmät kirjat" -putkessani äänikirjana tämän kuunneltuani voin sanoa, että ainakin itselläni se mielipide on ollut täysin väärä.

Savonlahden romaani on kenties viihteellinenkin aikalaiskertomus helsinkiläisnaisesta, joka painii erosta toipumisen ja työn etsimisen ristitulessa samalla kun yhteiskunta arvostaa vain Onnistujia ja Oman onnensa seppiä, isolla oolla. Se on toki jopa chicklittimäinen, mutta lähinnä olemalla kevyt ja helpostilähestyttävä, ei kepeä ja kliseisiin uppoava. Se on hurjan hyvin kiinni tässä päivässä, ja siinä epätoivossa, joka helposti ihmisen valtaa, kun hän ei tätä myyttisen yksinapaista normikoodistoamme joko suostu tai kykene sellaisenaan toteuttamaan. Töitä ei ole ja sydänkin on erityisen rikki,  ja vain opintolainalla rahoitettu New Yorkin reissu ja mitä hienoimmat ystävät pitävät päähenkilöä enää pinnalla.

Savonlahden romaani on kaivattu särähdys menestystarinoiden ja kaiken muuttavien onnellisten tapahtumien keskelle, ja erityisesti siksi on hienoa, miten paljon näkyvyyttä se on saanut. Tuntuu vähän kummaltakin lukea kauhisteluja siitä, miten itseä ei vain oteta niskasta tai miten velkarahalla voidaankin matkustaa maailmalle, kun samalla istutaan onnellisesti normijunan kyydissä ja voidaan nauttia niistä etuoikeuksista, jotka syntymäasema tai sattuma meille on luoneet. Miksi itselleen hyvien asioiden suominen olisi oikeutettua vain niille, joilla sattuu olemaan työ ja mukava parisuhde?  Miksi toiselta lainaaminen tuntuu edelleen niin äärimmäisen nololta asialta, että sitä hävetään romaanin päähenkilön puolestakin? Miksi olemme tilanteessa, jossa vain yhdenlainen pärjääminen on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää? Näitä soisi enemmänkin julkisessa keskustelussa käsiteltävän, mutta samalla: onneksi on Sisko Savonlahti, joka kirjoitti niistä kirjan. Ja sen myötä on saanut myös kolumneja Hesarillekin kirjoitella. Maailma ei ole vain niiden, jotka ovat syntyneet tietynlaisten tähtien alla, myös muilla on oikeus hyviin asioihin ja elämästä kiinni pitämiseen. Syyllistäminen ei ketään auta mistään nousemaan, ja miksi ihan aina sankarina tarvitsisikaan nousta. Vain siksikö, että lukijalle tulisi parempi mieli? Onko epäonnistumiseen nykyaikana todella niin vaikea samaistua, että sitä voi jopa toisen kohtalona vihata?

Kirjan tematiikka on siis tärkeä, mutta erityisesti ilahduin myös siitä päähenkilön ajatusmaailman kuvauksesta, jota valotetaan jotenkin hurjan raikkaasti, sellaisin tavoin, joihin ei kirjallisuudessa aina ole tottunut. Kun muutamaa päivää sitten tavatun miehen hiuslaadusta päästään pohtimaan yhteistä tulevaisuutta. Tai vietetään sivukaupalla aikaa kuvaillen, miten ja missä sipsit kannattaa ehdottomasti syödä. Onhan meillä Suomessa klassikkokirjoja, joissa selostetaan seitsemänkymmentä sivua piipun polttamista, miksi meikkirutiinien kertominen tai kermaviilin koostumuksesta puhuminen olisi lopulta yhtään sen vähemmän merkityksellistä? On ihanaa, miten Savonlahti antaa vain mennä, kirjoittaa siitä mikä hänelle on tärkeää. Vain sellaisesta voi tulla lukijallekin tärkeää, vain niin toisen maailmaan voi itsekin päästä sisälle.

Vaikka Pirjo Heikkilä kaikessa lakonisuudessaan oli enemmän kuin täydellinen lukija tälle kirjalle, harmittaa hieman, ettei minulla tätä paperisena ole. Olisin halunnut palata yhteen jos toiseenkin kohtaan uudelleen, tutkia ja syventyä, palata ja kerrata. Ehkä vielä joskus hankin tämän jostain omaan hyllyyni, ja palaan parhaimpiin kohtiin myöhemmin. Sillä välin suosittelen, että lukekaa tekin tämä. Ei Savonlahden esikoinen suotta ole romaani, joka tuntuu nyt olevan vähän kaikkien huulilla.

Savonlahden kirjasta on kirjoittu jo hurjasti, mutta lisää siitä voi lukea mm. näistä blogeista: Annelin kirjoissa, Lukupino, Kirjaluotsi, Bibbidi Bobbidi Book, Lukuisa, LumiomenaCarry on reading & Sivulauseita

8 kommenttia :

  1. Käytit adjektiivia 'raikas', joka on juuri se sana, johon tämän kirjan tiivistäisin. Pidin paljon, vaikka en ole suoraa kohderyhmää, mutta tyttäreni on. Luetuani lähetinkin kirjan hänelle ja kertoi lukeneensa sen kahdessa illassa gradun teon välissä ja suuresti nauttien. Pääsin käymään Merin kanssa myös hauskaa keskustelua kirjan tiimoilta...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ehkä joskus hienointa rikkautta onkin ymmärtää jotain toista kohderyhmää lukemalla kirjallisuutta, joka ei suoraan ole omalle suunnattu. :) Mukava, että saitte tästä myös tyttäresi kanssa yhteisen kokemuksen! <3

      Poista
  2. Ihan mahtava kirja! Onhan tämä viihdyttävä (Savonlahdella on mahtava huumorintaju!), mutta välillä uidaan myös aika syvissä vesissä. Hyvää ajankuvaa, sukupolvikokemusta ja nuoren naisen maailmaa, mutta sillä tavalla yleispätevästi että luulisin aika erilaisten lukijoiden tunnistavan Savonlahden kuvaamia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja toivoisi ennen kaikkea, tällainen kirjallisuus avaa parhaimmillaan myös sellaista elämää, josta ei olla totuttu lukemaan. Kun se vain uskallettaisiin ottaa vastaan, eikä tulkita vain niiden yhteiskuntanormien kautta, joiden kautta asiat yleensä tupataan nähdä. :)

      Poista
  3. Oh, mikä kirjoitus! Tuot esille paljon kysymyksiä, joita tosiaan pitäisi enemmänkin kysyä eikä vai kysyä, vaan ajatella. Minulla ei varsinaista mielipidettä ole tästä kirjasta, mutta lukemani perusteella on syntynyt voimakas uteliaisuus. Pakko kyllä todeta, että sipsien syöminen ja kermaviili kiinnostaa yhtä vähän kuin piipun polttaminen, mutta eiköhän tässäkin ratkaise käsittelytapa. Eli avoimin ja utelian mielin aion lukea tämän kirjan tilaisuuden tullen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti tähän tarttumaan, tällä oli hienoja hetkiä ja osuvaa ajankuvaa. Ja sipsitkin onneksi huomattavasti pienemmässä osassa kuin etukäteen kaikista teksteistä olen itse ainakin ymmärtänyt :D

      Poista
  4. Ootin tältä kirjalta jotenkin tosi paljon kaiken sen hypen jälkeen. Sen luettuani fiilis oli kuitenkin aika 'meh'. Kirjassa oli paljonkin sellaista johon olisin voinut samaistua (sipsihulluutta myöten), mutta jokin vain jäi kai puuttumaan, että lukukokemus olisi ollut, jos nyt ei täydellinen, niin edes parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä puhututtaneissa kirjoissa on ehdottomasti juuri se vaara, että odotukset kasvavat kirjaakin suuremmiksi. Harmi, ettei ollut sinulle suuri kirja, mutta eihän ne koskaan kaikille kai voi ollakaan.

      Poista