tiistai 4. joulukuuta 2018

MYKISTYNYT YLISTYS – SILVIA HOSSEINI : PÖLYN YLISTYS

SILVIA HOSSEINI : PÖLYN YLISTYS
185s.
Savukeidas 2018

Silvia Hosseinin esikoisesseekokoelma Pölyn ylistys on sellainen rakkautta ja rimakauhua -tyylinen kirja. Niin hyvä, että sitä rakastaa aivan kritiikittä, mutta silti jollain tapaa vähän pelottava, rimakauhua aiheuttava, ainakin jos kirjallisessa muodossa täytyisi pystyä purkamaan miksi sitä rakastin. Muutamien kirjojen kohdalla en tämän vuoden aikana ole oikein edes jaksanut yrittää. Olen vain tolkuttomasti hehkuttanut ja ollut kirjallisestikin mykistynyt. Sarjaan on kuulunut tähän asti muun muassa Janssonin Kesäkirja, Nelsonin Argonautit sekä Cuskin Ääriviivat. Ja nyt siis Hosseinin Pölyn ylistys, jos ette vielä sitä jostain syystä ymmärtäneet.

"Vuosia iloitsin soijanakeista, tein hodareita ja makkarakeittoa ja olin onnellinen. Sitten paljastui, että herkullisimmat soijanakit valmistavan Hälsans Kökin tehdas on israelilainen ja sijaitsee jossain laittomassa siirtokunnassa. Olen siis nakkia syömällä osallistunut palestiinalaisten riistoon!

Mihin kuluttaja voi enää luottaa, jos jopa soijanakki, maailman hyväntahtoisin elintarvike, on osa likaista suurvaltapolitiikkaa?"

Hosseinin kahdeksan esseetä risteilevät aina lifestyle-blogien kautta Dubaihin ja sieltä Camus'n Sivulliseen. Ne käyvät myös Leonard Cohenin huonoimman albumin kimppuun sekä ylistävät nurkassa pölyttyneitä, rumana pidettyjä klassikoita. "Ei kuitenkaan kannata ponnistella siksi, että tulisi muistetuksi, sillä aika tekee lopulta jokaisesta muistosta selvän", ne sanovat. Ja se todella on totta.

Kirjoittaa Hosseini mistä tahansa, en voi olla ihailematta hänen taitoaan paitsi äärimmäiseen tarkkanäköisyyteen, myös siihen, miten hän kevyesti hän kuljettaa lukijansa esseidensä läpi. Ajatuskulut ovat välillä näennäisesti hyvinkin kaukana toisistaan, poukkoilevat ja lähtevät ikään kuin karkuun, mutta silti yhdellä nasevalla lauseella Hosseini palauttaakin ne yhtäkkiä ruotuun, ja limittää täysin toisistaan erilliset asiat yhdeksi, perhosvaikutukselta vaikuttavaksi ketjuksi, jonka osat saavat palata esseen päättymisen jälkeen takaisin paikoilleen, mikä minnekin. Ja ehkä juuri tämä saa mykistymään kaikkein eniten: miten kukaan voikaan yhtaikaa antaa näin paljon itsestään ja ajatuksistaan repostelematta ja nostamatta itseään esiin? Miten voi vaikuttaa toisen ajatuksiin käskemättä ajatella jollain tietyllä tavalla?

"Ehkäpä on niin, kuten antropologi Gilmore päättelee, että naisiin epäluuloisesti suhtautuvat miehet ovat niitä, jotka naisia eniten ihailevat, haluavat ja tarvitsevat. Misogyynisiä tekstejä onkin kirjoitettu paljon juuri ajanjaksoina, jolloin kirjallisuus on pursunnut naisille osoitettua rakkautta ja ylistystä. Osa naisvihan ilmaisusta on ollut reaktio tällaista kohtuutonta idealisointia vastaan."

Ja itseasiassa juuri niin. Käskemisestä, totuutena esittämisestä ja ehdottomuudesta kun seuraa yleensä vain vastareaktioita. Vastareaktiot voivat toki tarkoittaa puolustusmekanismeja ja jopa tiedostamatonta syyllisyyttä, joka puetaan hyökkäykseen, ettei omaa vajaavaisuuttaan ja erehtyväisyyttään tarvitse paikallistaa saati tunnustaa. Hosseinin kanssa defensseille ei kuitenkaan ole tarvetta, sillä hän esittää asiansa niin itsensä kautta, ettei se tunnu syyttävältä. Ja sitten sitä huomaakin, että oma ajatus on lähtenyt esseen mukaan, saanut uuden näkökulman, hioutunut ja ehkä jopa parantunutkin. Enkä edes usko, että se oli näiden esseiden suurin tavoite ja juuri siinä, omassa epäuskossani, koko taika piileekin.

Sen lisäksi, että Hosseini jättää lukijalleen tilaa, hän saa esseillään minut kiinnostumaan aiheesta kuin aiheesta. Ja toisin kuin monissa muissa laadukkaissakin esseeteoksissa, tässä ei häirinnyt lainkaan, jos viittaukset, klassikot tai kaupungit eivät olleet itselle tuttuja, sillä Hosseini teki niistä tuttuja. Olen lukenut lähivuosinakin monta sellaista esseetä, joista huomaa jo lukiessaan miten paljon enemmän niistä saisi irti, jos tuntisi sen kulttuurituotteen, jonka ympärille teksti on rakennettu, mutta Hosseinin kohdalla niin ei kertaakaan ollut. Päin vastoin, nyt luulen jopa kuunnelleeni esimerkiksi Leonard Cohenin Death of a Ladie's Man -levyn. En kokenut minkäänlaista ulkopuolisuutta, enkä huomannut eroa, oli kyse sitten minulle tuntematonta levyä sivuavasta esseestä tai Camus'n Sivullisesta, jonka itsekin olekin lukenut. Ja se tuntuu esseistiikan saralla erityisen merkitykselliseltä taidolta, kirjoittaa juuri näin.

"Toisaalta näen kaduilla usein kaupunkilaisia, joiden takinhelma pullistelee takamuksesta, koska he eivät ole irrottaneet halkioon kiinnitettyjä tehdasompeleita, joilla estetään liepeiden taittuminen ja rypistyminen takin kuljetuksessa ja varastoinnissa.

Jos ihmiset eivät kykene ymmärtämään edes halkion ideaa, miten ihmeessä he pystyisivätkään lukemaan postmodernia latinalaisamerikkalaista kaunokirjallisuutta?"

Hosseini nousi tänä vuonna HS:n esikoiskilpailun finaaliin yhdeksän muun teoksen kanssa, ja se tuntuu pakahduttavan hienolta jo näin lukijastakin. En osaa ottaa kantaa, oliko voittaja tätä paljonkin parempi, sillä en saanut sitä luettua loppuun asti. Osin syytän ylityöllistettyä päätäni, mutta osin rakkauttani riitti noihin aikoihin vain Pölyn ylistykselle. Tämä on nimittäin kirja, jota aloin lukea kirjastomatkaltani jo kävellessäni kotiin. Kirjaimellisesti. 

Pölyn ylistys on nimittäin viehkeä, älykäs, tarkka ja raikas teos, joka ansaitsee huomionsa ja ehdokkuutensa. Rakastuin Hosseinin kirjoittajaääneen, kykyyn kertoa alleviivaamatta. Toivon hänelle paikkaa nousevana esseistinä, sillä tätä yksinkertaisesti täytyy saada lisää. Ja mitä nopeammin, sen parempi.

"Olen pitänyt kyvyttömyyttäni ymmärtää uskovan kokemusmaailmaa puutteena. Useille ateisteille se on ylpeyden aihe, sillä he kuvittelevat, että heidän tapansa puhkua älyllistä ylemmyydentuntoa uskoviin nähden on heille kunniaksi. Minusta se on typerää ja vaarallista."

Hosseinin esseistä muissa kirjablogeissa: Tekstiluola & Reader, why did I marry him?

10 kommenttia :

  1. Tämä! Kirja, jonka unohdin (!!!!!) ostaa kirjamessuilta. Ja kirja, joka on nyt kai loppuunmyyty. Kokeilin tilata tämän ensin yhdestä nettikirjastakaupasta, nyt tilaus on vetämässä toisessa. Toivottavasti saan tämän käsiini pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat! Kustantajan omassa nettikaupassa näyttäisi vielä ainakin olevan tätä saatavilla. :)

      Poista
    2. Jes, sain! Posti toi pari päivää sitten.

      Poista
    3. Ihanaa, nautinnollisia lukuhetkiä sinne! <3

      Poista
  2. Kiitos tästä mielenkiintoisesta kirjan esittelystä. Tämän minäkin haluaisin lukea.

    VastaaPoista
  3. Tykkäsin tästä melko paljon heti sen luettuani, mutta sitten lukukokemus jotenkin laimeni. Siis Hosseini kirjoittaa hyvin ja esseissä on mielenkiintoisia asioita ja oivalluksia, mutta toisin kuin sulla, en jaksanut kiinnostua tarpeeksi tietyistä aiheista (esimerkiksi essee Leonard Cohenista oli mielestäni kokonaisuutena tylsä, vaikka siinäkin oli toki yksittäisiä kiinnostavia ajatuksia). Ja ehkä esseet tai osa niistä olisi kaivannut vielä vähän tiivistämistä tai sellaista napakampaa ilmaisua. Tuntematta kovin hyvin kotimaista esseekenttää olen kuitenkin siinä uskossa, että tämä on raikas lisä kotimaiseen esseekirjallisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan koettu tämä kirja kyllä niin päinvastoin, minusta nämä taas oli eheimpiä ja "napakimpia" esseitä mitä koskaan olen lukenut. Sen Cohen-esseenkin pohjavire ja syvempi aikaansidonnaisuus oli minusta taitavinta mitä tiedän. :D Mutta niin ne vaan jakaa lukijansa, tylsäähän se olisi, jos kaikki kirjat olisivat kaikille samanlaisia. :)

      Poista
  4. Aloin lukemaan tätä kirjakaupassa odotellessa seuralaista. Jäi harmittamaan, etten ostanut, en ole pysähtynyt kirjakauppaan LUKEMAAN (aika absurdia, kun sitä jää ajattelemaan) pitkiin aikoihin. Ehkä ensi reissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos näitä enää saa, olen kuullut huhua, että painos olisi jo lopussa! Toivottavasti pian tulee seuraava, tämä todella on kokoelma, jonka teksteihin tahtoo palata uudelleen ja uudelleen! <3

      Poista