lauantai 5. tammikuuta 2019

LUKUAJATUKSIA VUODELLE 2019



Olen aika impulsiivinen lukija. En tee varsinaisia lukupinoja, to be read -listoja saati tiedä edes kesken olevan kirjan aikana, mihin teokseen seuraavaksi tartun. Joskus luen hartaudella yhtä tai maksimissaan kahta kirjaa kerrallaan, joskus yhtaikaa kesken on lähes kymmenen. Luen omasta hyllystä jos siltä tuntuu, kirjastoonkin palautan lähes joka kerta lukemattomia, kun ne eivät olekaan enää jonkin aikaa lainassa oltuaan inspiroineet. Silti tai siitä huolimatta näin vuoden alkuun on aina kiva mahduttaa pientä lukuhajatelmaa tulevan varalle, pysähtyä pohtimaan että mitä tai miten sitä seuraavan vuoden aikana lukisikaan. 

Palailin aluksi näiden vuoden 2019 lukuajatusten merkeissä vuosi sitten tehtyyn vastaavaan postaukseen, ja huomasin, että siellä oli vallan hyviä kohtia, joita siirtää tällekin vuodelle. Kirjastokasaa tosin en saanut edellisen vuoden aikana kertaakaan kunnolla tyhjennettyä, mutta se nyt olikin vähän hassu tavoite. Tai no, sillä oli paikkansa, sillä en saanut luettua omasta hyllystä oikein mitään, kun lainasin koko ajan uutta ja kaiken ohittavaa kirjastosta, mutta tilanne on vähän itsekseenkin päässyt tässä vuoden mittaan balanssiin, joten tätä tavoitetta ei ehkä enää yksinkertaisesti vain tarvita.

Mutta pidemmittä puheitta, tässäpä niitä. Lukuajatuksia ja -tavoitteita kuluvalle vuodelle:


01 Lue rennommin

Tämä oli myös viimevuotinen aloituskohtani, ja se oli niin hyvä, että saa siirtyä tähänkin vuoteen. Tällä kertaa tähän kuitenkin on uudempi kulma: jätän esimerkiksi parin vuoden osallistumisen jälkeen Helmet-haasteen väliin, enkä aloita muuta vastaavaa, useamman kymmenen kohdan haastetta edes tilalle. Vaikka nämä toki ovat rentoja ja jopa bingomaisesti täytettäviä haasteita, huomaan että hieman suoritusorientoituneena ihmisenä olo voi välillä olla keveämpi, jos jokaista lukemaansa ei tarvitse sovittaa johonkin. 


02 Lue vähemmän

Tämä lienee yllättävin tavoite, mutta pakko myöntää, että vuonna 2018 harpotut 99 kirjaa olivat minulle hieman liikaa. Toki vuoteen mahtui useampikin hyvin väljä ja yksin vietetty kuukausi, joten lukeminen oli sinällään jo henkireikä näinä hetkinä, mutta ehkä sellaisen nopean kirjallisuuden keskellä voisin mielummin keskittyä pidempiin ja keskittymistä vaativimpiin teoksiin. Sarjakuvat olivat hieno löytö viime vuonna, mutta huomaan lukevani etenkin niitä sellaisella vauhdilla, ettei edes keskittyä ehdi. Haluaisinkin tänä vuonna palata vanhojen lemppareideni, eli pitkien romaanien pariin, lukea hartaammin ja keskittyneemmin yksittäisiä kirjoja, enkä jatkuvasti palloilla sinne tänne. Sekin voi joskus olla mukavaa, mutta huomaan sen seurauksena, etten edes malta tarttua johonkin hieman pidempään ja vanhempaan teokseen, kun ajattelen että pitäisi saada nopeaa ja uutta. 



03 Lue edelleen enemmän klassikoita ja kirjoja muista maista

Viime vuonna asetin itselleni tavoitteeksi lukea lukea vähintään neljä klassikkoa ja kirjoja ainakin kuudesta eri maasta. Tavoitteet toteutuivat, sillä klassikoksi laskettavia kirjoja mahtui vuoteen 12, kirjailijoita taas oli jopa 18 eri maasta. Maailmanvalloitushaasteeseenkin sain mukaan kahdeksan uutta maata. 

Samalla linjalla siis voitaisiin jatkaa myös tänä vuonna. Mitään varsinaisia lukumäärätavoitteita en aseta, mutta kumpikin mainittu kategoria kiinnostaa, ja voisinkin suunnata normaalin haasteisiin osallistumisintoni enemmän näihin kuin täysin uusiin juttuihin. Jos pääsen edes puoliksi samaan vähemmillä kirjoilla kuin viime vuonna lähes sadalla kirjalla, voin olla erityisen tyytyväinen.

04 Etsi enemmän moninaisuutta kirjallisuudesta

Tämä liittyy osin myös edelliseen kohtaan, mutta vaikka kuinka paljon omaa Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaastettamme rakastankin, haluaisin, että lukuvalintani heijastaisivat entistä enemmän myös maailmaa, jota en ole jo omilla silmilläni tottunut näkemää. Ehkä haluaisinkin ottaa siis askeleen eteenpäin "pelkistä" naisten kirjoittamista klassikoista ja tuoda lisää myös Maailmanvalloitushaasteeseen aidosti jokaisen valtion alkuperäistä kirjallisuutta, ei vain sinne sijoittuvaa. Ihmisyyden moninaisuus kiinnostaa myös, joten sitä tahtoisin kirjoiltanikin tänä vuonna enemmän.

05 Viisi vuoden 2019 aikana toivottavasti luettavaa kirjaa ovat

Maggie Nelson : Sinelmiä
Rachel Cusk : Siirtymä
Charlotte Brontë : Kotiopettajattaren romaani
Virginia Woolf : Oma huone
Sylvia Plath : Lasikellon alla


Kuulostaa taas siis varsin saavutettavissa olevalta. Tai sitten tuttuun tapaan unohdan koko tavoitteeni, ja luen edelleen mitä ja miten sattuu, mutta toisaalta, onpahan sillä jo ainakin kohta yksi suoritettu. Pääasia, että lukemisesta nauttii. 

Mitä te haluaisitte lukea vuonna 2019?

16 kommenttia :

  1. Mä jaan noista toiveista jokaisen, ja hieman pakahdun tuosta sun luettavien listasta, miten ihanaa olisi saada lukea Bronte ensimmäisen kerran!!! Mä en ole vielä uskaltanut aloittaa lukulistan suunnittelua, teen sen kunhan omat kirjat ja työt on tehty, maaliskuussa sitten. Lempeää lukuvuotta ja kaikkea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä itsekin varsin onnellinen, että olen taas useamman vuoden jälkeen löytänyt klassikot uudelleen. Luin niitä enemmän ennen blogia, ja nyt haluaisin palata siihen, etten välitä lainkaan kauan yhden kirjan lukemiseen menee. Brontëa odotan itsekin kovasti, koko joululoman olen sitä ympäri Suomea jo kantanut mukana, mutta jospa Joensuuhun palatessani sen viimein myös lukuvuoroon saisin.

      Ja kiitos, sinulle myös. <3

      Poista
  2. Olemme aika samanlaisia lukijoita eli impulsiivinen minäkin. Ikinä ei tiedä, mitä seuraavaksi tarttuu lukuun! Ja minullakin on joskus useita kirjoja kesken samanaikaisesti, joskus vain yksi. Niin saa ollakin eli luen omien tuntemuksieni mukaan.

    Sinulla on monia hyvin samastuttavia lukuajatuksia ja -haasteita tälle vuodelle. Voisin niistä monet allekirjoittaa. Etenkin kolmos- ja neloskohtasi koskettavat. Klassikot ovat minulla jotenkin nyt jääneet paitsioon ja uusien maiden bongailukin on ollut melko laiskaa. Molemmat sellaisia juttuja, joista pidän ja innostun, joten voisi paremmin keskittyä niihin.

    Rentoa lukuvuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se impulisiivisuus on parhaimmillaan kyllä ihanaa löytöretkeilyä! Ja vielä kun tosiaan yrittäisi hieman tietoisemmin löytää sellaisia elämää rikastuttavia kirjoja lisää, voisi lukuvuodesta tulla taas jälleen kerran vallan mainio.

      Ja kiitos, sitä samaa sinullekin! <3

      Poista
  3. Sama täällä! Olen aika impulsiivinen lukija. Saatan kyllä laatia listoja niistä kirjoista, jotka kuvittelen (!) lukevani, mutta usein mieleni muuttuu - tai vielä useammin unohdan koko listan. :D Siksi en osallistu esim. lukuahaasteisiinkaan (olen kyllä monesti yrittänyt). En varmaan jaksaisi osallistua, vaikka laatisin kyseisen haasteen itse.

    Noista viidestä listaamastasi kirjasta aion lukea Nelsonin ja Cuskin kirjat. Muut kolme olen lukenut ja voi, miten rakastan niistä jokaista.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, hetkellisesti listat ja haasteet inspiroi, mutta lopulta ne lähinnä rajoittaa lukemista vaikka miten rennosti ottaisi, hahah!

      Ja noita kolmea klassikoksikin luettavaa kirjaa odotan kyllä paljon tältä vuodelta, toivottavasti ne myös saan luettua. <3

      Poista
  4. Olen lukenut noista Plathin ja Bronten. Ainakin ne ovat hienoja, vahvoja kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ovat! Pitäisi saada laitettua Plath vihdoin kirjaston varauslistalle, en ole vielä onnistunut sen kanssa samaan aikaan kirjastossa olemaan. :) Brontë löytyy omasta hyllystä, jospa se luettavaksikin vielä pääsisi siis!

      Poista
  5. Viime vuonna tuntui välillä että lukeminen meni hieman suorittamiseksi, koska halusin haastaa itseäni. Tänävuonna omakin tavoite on rennompi lukeminen ja enemmän fiiliksella. Mulla on usein useampi kirja kesken, koska aina ei ole fiilis lukea just tiettyä kirjaa. Toisinaan kaipaa kevyempää kun toisena päivänä jaksaa keskittyä vakavampaan tai "raskaampaan" lukemiseen.

    Itsellä ajatuksena on perehtyä enemmän ns. kaunokirjallisuuden klassikoihin, sillä olen rehellisesti vältellyt useita. Mistä sitä tietää vaikkei ne olisikaan minua varten, mutta toisaalta ei niitä varmastikaan turhaan klassikoiksi kutsuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikoitakin on sellainen määrä, että ihan varmasti löytyy sinullekin sopivia! Oma maailmankuvani niiden suhteen mullistui tuon meidän Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaasteen myötä, sieltä kun löytyi huomattavasti moninaisempaa ja omanlaisempaa luettavaa vaikka millä mitalla! :) <3

      Poista
  6. Hyviä lukutavotteita sinulla!
    Minä täytin Helmet-lukuhaastetta hyvin bingomaisesti, eli se ei juuria tuskaa tuottanut. En tosin saanut joka kohtaa täyteen, mutta eipä tuo haittaa.

    Minä toivon lukevani enemmän vapaa-ajan kirjoja - nyt tuntui, että työkirjat vievät kaiken ajan ja huomion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bingomaisuus sen kanssa toimiikin, mutta huomaan että heti kun itse "tuon" senkin haasteen blogiin, alkaa joku takaraivon suorittaja ottaa valtaa - viimeistään niissä kohdissa, jotka eivät täytykään itsestään. :D Kaksi vuotta putkeen viimeiset kohdat ovat lähinnä ärsyttäneet (vaikka toissavuonnakin luin juurikin niihin ihan mielettömän hyviä kirjoja!), joten tällä kertaa jätän välistä. :D

      Ja toivottavasti ehdit, itsevalitun kirjallisuuden lukeminen on aina aivan oma juttunsa! <3

      Poista
  7. Oot niin ihana, mulla on kaikki noi samat kirjat listalla. Ei ehkä vuoden top 5 mutta kuitenkin! Mun postauksen näitkin jo, mutta mä haluun lukea paljon ja tykätä lukemisesta. Lyhyitä ja pitkiä, vähän kaikenlaista. Mulle se Teading Women Challenge tuo moninaisuutta, siitä oon iloinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin hieno haaste! Osallistuisin itsekin, jos en olisi nyt jo Helmetistä hieman yliannostunut. Mutta ehkäpä niitä kohtia voi tosiaan ilman haastettakin lukea.. :D <3

      Poista
  8. Tavoitteesi kuulostavat erittäin hyviltä! Aion myös ottaa tämän vuoden edellistä rennommin ja osallistua vain Helmet-lukuhaasteeseen, lukea enemmän omista hyllyistä ja lukea enemmän novellikokoelmia.

    Oi, Plathin Lasikellon alla haluaisin lukea uudestaan. Pidin siitä nuorempana hirveästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Novellikokoelmat kuulostavat erityisen hyvältä! <3 Niitä lukisin itsekin mielellään vieläkin enemmän. Ja Plathia odotan kyllä, jospa sen tosiaan tänä vuonna luettua viimein saisin. :)

      Poista