Pitkästä aikaa muutakin kuin ihan vain kirjoista! Vuosi on ehtinyt heittää taakseen jo ensimmäisen kolmanneksensa, ja olen vasta nyt summailemassa yhteen luettuja kuukausittaisten koontipostausten sijaan. Niille ei tänä vuonna ole vielä jostain syystä ollut tarvetta, tai sitten ei oikein ole vain tapahtunut mitään. Arki on ollut sitä samaa kuin aina: opiskelua ja pitkiä koiralenkkejä. Se on parasta ikinä, ja rakastan joka hetkeä, mutta ei siitä kauheasti kerrottavaa irtoa. Ainakaan joka kuussa.
Mutta tässäpä nämä, tähän asti tänä vuonna luetut yhteen koottuina. Olenpa saanut jo kaikista kirjoitettuakin, sekin on jo positiivista huomata!
Mutta tässäpä nämä, tähän asti tänä vuonna luetut yhteen koottuina. Olenpa saanut jo kaikista kirjoitettuakin, sekin on jo positiivista huomata!
t a m m i k u u
h e l m i k u u
m a a l i s k u u
o s t e t u t k i r j a t :
Elena Ferrante : Hylkäämisen päivät
Alkuvuoden lukemistoa leimasi vielä naisten klassikot, helmikuun lopulta eteenpäin on kiinnostanut työstäkieltäytyminen ja siitä kertovat tai sitä sivuavat kirjat. Vasta sain muuten myös luettua aiheen niin sanotun "pääteoksen" eli Anna Kankilan ym. Työstäkieltäytyjän käsikirjan, joka oli varsin ilahduttava tapaus myös. Mutta ehkä nyt hetkeksi riittää se aihe, klassikoistakin olen pitänyt pientä taukoa, ja ylipäätään vähän lukenut rennommin ja vähemmän. Gradu vie aikaa, ja voisin hetkeksi vaihtaa täysin hömppävaihteen päälle, jotta lukemisesta tulisi aidosti vastapainoa muulle tekemiselle.
Mutta jo luettuihin palatakseni, alkuvuoden kirkkainta kärkeä on ehdottomasti Turusen Rakkaudenhirviö, Jotunin Kun on tunteet sekä Kekkosen Olipa kerran äiti, Nymanin & Ekholmin teokset olivat myös varsin mainioita. Mukaan on mahtunut pettymyksiäkin, kun vuosia hyllyssä lukuvuoroaan odottanut Ulla-Lena Lundbergin Jää osoittautui aikamoisen pliisuksi teokseksi, ja Celeste Ng'n lukuromaani Tulenarkoja asioita taas maailman suurimmaksi kliseekokoelmaksi. Kirjojen ostamista taas olen rajoittanut ihan tietoisesti, mutta joensuulaisen kauppakeskuksen kamppispäiviltä muutamalla hassulla eurolla löydetty Ferranten Hylkäämisen päivät oli muka pakko niin sanotusti kotiuttaa, se on kuitenkin yksi lempikirjojani kautta aikojen. Ihan hyvät ostoperustelut, minusta siis.
Luettujen kirjojen lisäksi alkuvuonna on ehtinyt sekä päättyä edellinen että alkaa uusi kierros Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaastetta. Helmikuussa lukumaratoonailin ja vietin blogisynttäreitä, mutta muutenpa bloggaaminenkin on painottunut lähinnä luettujen kirjojen purkamiseen. Tuntuu, kuin olisin kirjoitellut vähemmän, mutta ehkä se johtuu siitä, että olen myös lukenut vähemmän: viime vuonna tähän mennessä luettuna oli jo hurjat 33 kirjaa, nyt lähes puolet vähemmän. Se on kuitenkin ollut tietoinen valinta, jopa eräänlainen tavoite, lukea vähemmän ja, no, tekisi mieli sanoa elää enemmän, mutta totuudenmukaisempaa on ihan vain kertoa, että saada opintopisteitä enemmän.
Muuten alkuvuoteen kuuluukin lähinnä niitä opintopisteitä. Käyn opintojeni viimeisiä lähiopetusjaksoja nyt tänä keväänä, ja se myös näkyy lukujärjestyksessä. Pääsääntöisesti olen nauttinut, mutta hieman olen myös joutunut keräilemään omaa motivaatiotani fuksikursseilla – ymmärrän toki niiden oleellisuuden osana kokonaisuutta, mutta olen tuosta ajasta ja tuosta tavasta itse jo niin kaukana, että on vaikea samastua enää opetukseen, jossa kytätään läsnäoloja ja silti teetetään oppimistehtävät suoraan luentojen mukaan. Onneksi olen päässyt pakenemaan välillä myös sukupuolentutkimuksen kursseille, tuntuu ihanalta kun jossain sentää saa omansa suuremmasta tarjonnasta vapaasti valita. Vaikkapa sitten täysin ylimääräisessä sivuaineessa. Toinen vastapaino on gradu, mutta sen suhteen olen nyt vielä muutaman viikon lomalla, joten tuosta suuresta ja elämääni leimaavasta, ilahduttavan syvästä kärsimysnäytelmästä ehkä lisää vasta tuonnempana.
Alkuvuosi on tuntunut yhtaikaa pitkältä ja lyhyeltä, hitaalta ja äärettömän nopealta. Olen käynyt Helsingissäkin jo neljästi, ja pian menen taas, mutta kesän taidan tänä vuonna pysyä Joensuussa. Kevät täällä tuntuu tulevan etelään verrattuna kauhean hitaasti, aurinko paistaa kyllä sisälle pitkälle iltaan saakka ja kasvit ovat heränneet kevääseen, mutta yksikerroksisen omakotitalon korkuiset lumikasat sulavat niin tuskastuttavan hitaasti. Tällaista se kai tosin on joka kevät, mutta kun itse on tottunut niihin Helsingin kirkkaisiin ja aikaisiin, on tämä nyt vähän tuskastuttavaa. Eilen kuitenkin syötiin ulkona ensimmäiset jäätelöt auringonpaisteessa, joten voiton puolella ollaan, sanoisin.
Mutta kyllä se niin suuresti rakastamani kevät ja kesäkin vielä sieltä tulee, jaksan täysin siihen taas uskoa. Ehkä palaan kuukausikoosteisiin taas keväämmällä löystyvän lukujärjestyksen myötä, tai ehkä kirjoittelen enemmän kuulumisia seuraavan kerran juhannuksena, kuka tietää. Pääasia, että kirjat pyörivät taustalta, niistä ei sanottava kesken lopu. Onneksi tai valitettavasti, sen päättäköön oman mielensä mukaan itse kukin siellä ruutujen takana.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti