torstai 1. elokuuta 2019

NELJÄN KUUKAUDEN LUETUT (JA KUULUMISET)






h u h t i k u u


ostetut kirjat:
Rachel Cusk : Siirtymä


t o u k o k u u



k e s ä  k u u




Onpas edellisestä kuukausikatsauksesta  k a u a n ! Olen ollut jo muutamankin kerran julkaisemassa tätä koostetta, mutta aina se on jäänyt, yhtä hunningolle ja vasemmalle kädelle kuin koko blogi, täytyy myöntää. En siitä sen kummemmin stressaa, sillä tiedän, että kunhan aivokapasiteettini vapautuu pienestä ikuisuusprojektista nimeltään gradu, into bloggaamiseenkin palannee – tai on palaamatta, mutta sen näkee sitten. Ylipäätään tuntuu, että esimerkiksi Instagram tuntuu tässä hetkessä kirjallisuuden kannalta relevantimmalta paikalta olla aktiivinen, sillä siellä kaikki muutkin ovat, blogit taas ovat jo pitkään tuntuneet lähinnä huopatossutehtailta. Hassua sinänsä, mutta toisaalta niin tätä hetkeä. Nopea ja lyhyt koukuttaa, pitkään pitää jaksaa keskittyä, oli kyse sitten kirjasta tai kirjasta kertovasta kirjoitelmasta.

Lukea olen kuitenkin ehtinyt, paljonkin. Touko-kesäkuussa huomion vei kevyemmät kirjat, ja se tuli todella sopivaan saumaan, sillä heinäkuussa olen nauttinut omanlaisten kirjojen parissa olemisesta enemmän kuin aikoihin. Ehdottomasti parhaita kirjoja, joita näiden neljän kuukauden aikana olen lukenut, ovat olleet juuri ne oman mukavuusalueen kirjat: Stroutin Kaikki on mahdollista, Nelsonin Sinelmiä, Munron novellit & Cuskin Siirtymä. Yllätyslemppareita mukaan taas mahtuu André Acimanin sekä Zadie Smithin muodossa, etenkin jälkimmäinen tuntuu koko ajan vain suuremmalta ja suuremmalta kirjalta. Swing Time vei niin totaalisesti mukanaan, ettei vastaavaa huumaavaa tunnetta ole ihan hetkeen sen jälkeen ollutkaan. 

Kirjojen ja gradun ohella olen myös ollut nämä kuukaudet erityisen vapaa. Vapaa heräämään milloin tahdon, kirjoittamaan milloin tahdon, olemaan missä tahdon. Eniten toki olen ollut Joensuussa, täällä kirjoitusretriitit toimivat ehdottomasti parhaiten, mutta olen sentään hieman saanut liikuttuakin, sillä näihin neljään kuukauteen on mahtunut kolme pidempää Helsinki-vierailua, mökkeilyä, piipahduksia Kuopiossa ja vaelluksia Kolilla. Tuntuu, että olen ollut aina eniten kotona juuri siellä missä sillä hetkellä olen, ja sehän on toki ihanaa, mutta samalla myös äärimmäisen haikeaa, sillä tämä Joensuu-aika alkaa uhkaavasti lähestyä loppuaan. En ihan täysin tiedä, minne edelliset kaksi vuotta ovat menneet, mutta niin ne vain ovat kadonneet ja gradun ja rästiin jääneiden harjoitteluiden jälkeen koko opinnot ovatkin oikeastaan jo kasassa. Vaikka pääkaupunkiseudulle palaaminen tuntuu jo ihan mukavalta, tästä kahden kaupungin suomasta riippumattomuudesta ja vapaudesta jää silti jälkeen iso kaipuu, siitä olen varma. 

Mutta ehkä kaikki tosiaan vain loppuu aikanaan, ja osa tämän aikakauden viehätyksistä onkin ollut sen ihana, irrallisen tunteen aiheuttama väliaikaisuus. Jostain syystä tällaiset väliaikaisuudet sopivat minulle kaikkein parhaiten, rakastan tunnetta siitä, etten tiedä mitä teen vuoden päästä. En halua vuosistani samanlaisia, en halua kaavoja ja turvallisuutta, en enää. Ehkä muistan sen paremmin kun olen palannut kokonaan, muistan, etten jumahtaisi. Mutta nyt nautin vielä hetken, nautin kuukauden tai kaksi siitä, ettei tämä vaihe ihan kokonaan vielä ole ohi. Että on vielä aamuja, jolloin herään koiran häntä tyynyni vieressä ja saan aamulla päättää itse mitä teen. Vaikka sitten tekisinkin jopa päivä aivan samaa. 

Lähettänyt klo
Tunnisteet:

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja ( Atom )