tiistai 10. syyskuuta 2019

MINNE KATOSI PÄIVÄT?



Kesä katosi ennen kuin huomasin sen kunnolla alkaneen, ja se tuntuu ihanalta. Katosin itsekin varsin  vahvasti omaan kuplaani, viimeisiin kuukausiin Joensuussa ja vapaudessa. En kirjoitellut paljon mitään, ja samalla sata sivua lopputyötä. Luin paljon, mutta kevyemmin kuin ennen, ja pitkästä aikaa on tuntunut, että haluan lukea analysoimatta sen enempää, jäsentämättä jokaista lukukokemusta sanoiksi, mennä vain ja ajatella joskus myöhemmin sitten taas enemmän. Se on tuntunut ihanalta, sekin, ja vaikka joukkoon on mahtunut paljon sellaistakin, josta ehkä sanottavaa olisi voinut irrota, omaan yksinäisyyteen on välillä kaikkein ihanin kadota. Muut saavat sanoa, maailma pyörii ilman minunkin mielipiteitäni, kirjat tulevat ja menevät, mutta minulla on tämä hetki, ja se tuntuu arvokkaimmalta pitkään aikaan. Katoavuus lisää tärkeyden tunnetta, ja vaikka paikoin meinaan jossain syvällä suhtautuakin tulevaan mennyttä pessimistisemmin, uskon että ihan hyvä siitäkin tulee. Ei siksi, että mitkään tähdet olisivat nyt tietyillä kohdilla, saati siksi, että "hyville tyypeille tapahtuisi hyviä asioita", se jos mikä on maailman etuoikeutetuin valhe, vaan siksi, että osaan ja pystyn itse valitsemaan jatkossa toisin, nyt kun tiedän, mitä jäämisestä ja lähtemättömyydestä seuraa. 

Blogikin on ollut vähän heitteillä, kesän ja keväästä. Tuntuu, että joka toinen lempikirjabloggaajani lopettaa tai siirtyy vähintäänkin instagramiin, ja siellä itsekin olen ollut aktiivisimmillani. En silti aio mitenkään tietoisesti luopua tästä omastani, sillä saattaa vielä tulla aika, kun haluan kertoa kirjasta yhtä kuvatekstiä pidemmin. Tai saattaa olla tulematta, mutta ainakin kaipaan selkeää sivustoa, jonne palata, jos siltä tuntuu. Nyt lyhyys, pienet ajatukset ja nopeat ohiskrollaukset tuntuvat tähän hetkeen sopivimmalta. Ja se, että saa ylipäätään jotain vastakaikua, en nimittäin taida ainoa olla, jonka mielestä tämä blogimuoto on jo hieman vanhentunut. 

e l o k u u n   l u e t u t 

01 Jennifer Clement : Rakkaudesta aseisiin
03 Alice Munro : Kallis elämä
05 Katie Lowe : Jumalten verta suonissamme
06 Raisa Omaheimo : Sydän
07 Pajtim Statovci : Bolla
08 Ann Patchett : Commonwealth

ostetut kirjat:

Sally Rooney : Normal People

Elokuussakin kuitenkin luin, paljonkin, ja vielä enemmän kuuntelin äänikirjoja. Kuuntelin ja luin lenkeillä ja lentokoneessa, uima-altaassa, sukellusretken jälkeen ja itsekseni pienessä yksiössäni. En pitänyt mitenkään ihan kamalasti mistään viime kuussa lukemastani, ja esimerkiksi Lowen romaani oli huonointa, mitä olen noin vuoteen lukenut, mutta näitä keskinkertaisuuksien kausia tulee, sen olen jo huomannut. Eniten ehkä yllätti, ettei Statovcin uusin yllättänyt, tai lähinnä että se yllätti yksinkertaisuudellaan, mutta senkin olen jo osannut ohittaa. Muuten kaikki oli lähinnä korvien ja sivujen läpi virtaavaa viihdykettä, pakoa akateemisesta lähdetekstistöstä, artikkeleista, jotka kertovat miten kämänen paikka tämäkin maailma välillä on. Tekisi mieli sanoa, etten edes jaksa uskoa, että se muuksi tästä muuttuu, mutta onhan sen pakko. Pienissä kuplissa, välittävien ihmisten keskellä ainakin. On niitäkin, ja ensi viikolla lähden taas rakentamaan aivan uutta sellaista, Helsinkiin, kotiin. 

3 kommenttia :

  1. Just tällä viikolla mietin miksi melkein kaikissa kirjabloegissa on niin hiljaista, ja tajusin tuon että instagram on alkanut korvata, ja se on kyllä harmi. Insta on tietty nopea ja näppärä mutta varsinkin tekijän kannalta kun kritiikkien määrä on alati laskussa, hyvistä kritiikeistä puhumattakaan, olisi ihana että olisi aikaa vielä rauhassa paneutua ja ajatella teoksia läpi. Toki instaankin voi huolella kirjoittaa ja joskus tosiaan pienet ajatukset on suuria ja ihania, mutta on se silti eri, varsinkin kun tuntuu että siellä fokus on usein juuri siinä että mahd pian mahd monelle.

    Mulla on tosi pitkän tauon jälkeen taas aikaa ja halua kirjoittaa blogiin ihan kaikesta, sekin varmaan vaikuttaa, enkä koe tätä yhtään vanhentuneeksi, hahahaha! Myös lukijana musta on päinvastoin raikasta kun joku näkee vaivaa tehdäkseen hyvän tekstin ja kiinnostavan arvion.

    Lempeää syksyä ja tervetuloa Helsinkiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Se on kieltämättä totta, ja jäin pitkään miettimään tämän kommenttisi jälkeen myös sitä, ettei ajatukset lukukokemuksista myöskään samalla tavalla syvene, jos niistä kirjoittaa muutaman sanan/lyhyen kappaleen instagramiin. Verraten siihen miten paljon enemmän pitkän ja syvemmän blogikirjoituksen aikana itsekin kirjasta irti saa.

      Mutta ehkä itsekin taas innostun enemmän, kun taas on aikaa/jaksamusta lukea myös kirjoja, joista innostuu. Tämä kevyempi kausi on ollut ihana, mutta keveistä on harvoin kamalasti sanottavaa, saati että kirjat kestäisivät mitenkään kovin syvällistä tarkastelua. Syksyä ja pimeitä iltoja odotellessa. :)

      Ja kiitos. <3

      Poista
    2. Just toi! On ihana miten kirja syventyy mielessä kun siitä kirjoittaa rauhassa, ja miten usein vasta silloin moni asia loksahtaa paikoilleen, lukukokemus ikäänkuin tulee valmiiksi.

      Poista