Onpa ollut yhtaikaa elämäni pisin ja lyhyin syksy. Harvoin mahtuu näin pieneen aikaan näin paljon uutta ja toisaalta salamana muuttuvaa: peruuntuneita harjoittelupaikkoja, uusien löytämistä, muuttoja, kolmen paikkakunnan välillä sahaamista, arjen pieniä vastoinkäymisiä, jotka yhteen putkeen ilmestyneenä ensin meinasivat musertaa, lopulta taas jo muuttuivat koomisiksi. Kun mikään pankkitalletuksista kotivakuutuksiin, muuttoilmoituksiin ja muuttolaatikkotilauksiin ei mene kerralla putkeen, alkaa pienistäkin puroista tulla jo jollain tapaa hämmentävänkin isoja ärsytyksiä. Mutta tässä sitä taas ollaan, joulua odottamassa, laskemassa päiviä siihen, että päivät taas pian pitenevät. Uuden asunnon ikkunalaudalla, hurjasta määrästä tavaraa luopuneena, ja silti edelleen hämmentäviä asioita varastoivana. Ystäväni yritti lahjoa suklaalla luopumaan enemmästäkin, mutta uuden kodin kellaritilat vetävät vähän liiankin hyvin varmuuden vuoksi säilytettäviä asioita.
Mutta koska syksy on ollut muutoksia ja edestakaista sinkoilua täynnä, on kirjatkin jääneet vähemmälle, tästä blogista nyt puhumattakaan. Jotain kuitenkin luin, joten tässäpä näitä syksyn kirjoja siis vielä kootusti.
S Y Y S
L O K A
01 Maggie Nelson : Sinelmiä
03 Pontus Purokuru : Römaani
M A R R A S
Syyskuussa kuuntelin vielä kaksi äänikirjaa, Evelyn Hugon ja My Sisterin, jälkimmäisen muuttaessani Joensuun asuntoa yhteen pakettiin. Kelvollisia kuuntelukokemuksia kumpainenkin, viihteellisiä ja siksin niin hyviä pyörimään taustalle. Muuten en syyskuussa löytänyt mitään kovin säväyttävää kirjallista kokemusta, varsin keskiverto kuukausi siinä mielessä. Ja koko syksy oikeastaan: uudelleen luettua Nelsonia, uutena painoksena julkaistua Ferrantea sekä Hakkaraisen Dioraamaa lukuunottamatta kaikki syksyllä luettu oli aika tasapaksua ja tylsää – kuten siis koko syksykin. Se on ollut oikeastaan koko vuoden ongelma: on niin paljon kaikkea muuta, gradua, opintojen viimeisiä harjoitteluita, muuttoja ja muutoksia, ettei siihen rinnalle oikein ole jaksanut ottaa enää kirjallisuutta, joka oikeasti paitsi haastaisi, myös antaisi jotain. Mutta ehkä aina ei tosiaan tarvitsekaan, voisi sanoa, että koko vuoden ajan koko muu elämä on kyllä haastanut ja antanut ihan tarpeeksi. Ehkäpä kirjallisuuden vuosi on taas ensi vuosi.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti