maanantai 9. maaliskuuta 2020

JOKA PÄIVÄ ON NAISTENPÄIVÄ -LUKUHAASTEEN PÄÄTÖS



Joka päivän todella kuuluisi olla naistenpäivä. Naisten oikeuksien kuuluisi olla samalla viivalla miesten oikeuksien kanssa, niin palkka-, etuoikeus- kuin ihmisoikeusmittareillakin katsottuna. Näin ei vielä kuitenkaan ole, ei edes edelläkävijänä tunnetuissa Pohjoismaissa, Suomessakaan, vaikka meillä toki moni on jo paremmin kuin jossain muualla. Se ei kuitenkaan riitä, ei riitä, että on hyvä vain verraten. Hyvä täytyy olla myös omalla asteikollaan, omiensa keskuudessa. Ketään syrjimättä, oli kyseessä sitten sukupuolisuuden kokemus, etnisyys tai vaikkapa uskonto.

Lanseerasimme puolitoista vuotta sitten @ireadlikephoeberuns-Miran kanssa #everydayiswomensdayreadingchallengen, sillä myös kirjallisuuden klassikkokaanon on edelleen äärimmäisen mieskeskeinen. Haasteen on ollut tarkoitus kiinnittää huomiota paitsi lukemiston miehisyyteen myös nostaa esiin muiden kuin miesten kirjoittamia klassikoita. Representaatiolla on väliä, myös siinä minkä ajattelemme klassiseksi kirjallisuudeksi.

Näin haasteen vetäjänä täytyy myöntää, että oman elämäni muut kiireet veivät ehkä tältä toiselta kierrokselta hieman puhtia, mutta niin somessa kuin kirjablogeissakin on ollut ihana huomata, että teidät lukijat se edelleen on pitänyt mukanaan. Kaksi kierrosta myös ainakin toistaiseksi riittää - toki joku halukas saa kolmattakin lähteä vetämään, mutta siltä toivoisin itse vielä rohkeampaa moninaisuutta. Sitä, että seuraavaksi luettaisiin myös muiden kuin valkoisten naisten kirjoittamia klassikoita, että kirjallisuuden kentällä oma etuoikeus myös länsimaisena lukijana tunnistettaisiin paremmin. Tekisin tämän itse, jos aikaa ja puhtia olisi, mutta nyt juuri ei ole. Onneksi se ei kuitenkaan estä painottamasta lukemisiaan jatkossakin yhä moninaisempaan suuntaan. Hastag elää toivottavasti sosiaalisessa mediassa kuitenkin edelleen, joten etenkin kirja-instagramista sen alta kannattaa käydä etsimässä mitä hienompia lukuvinkkejä!

Eli kiitos siis kaikille näistä 1,5 vuodesta, jotka haasteen mukana olette viettäneet! Tähän postaukseen saa linkkailla mahdollisia haastekoontejaan, nostan ne linkeiksi myös itse postaukseen. Ihana kun olette olleet mukana, tämä on ollut hienoa. Valmista tästä ei koskaan tule, mutta askel kerrallaan etenemme toivottavasti koko ajan parempaan suuntaan. Näin ainakin toivon.

Ja tässäpä niitä teidän haastekoosteitanne:

4 kommenttia :

  1. Kiitos haasteen luotsaamisesta, Laura! Huomaan, että omalla listallani kaikki 8 teosta ovat alkoisten naisten kirjoittama, vaikka edellisellä kierroksella luin sentään Toni Morrisonia. Ehkä tuo "klassikko" saa etsimään sen verran vanhoja tekijöitä, että niitä löytyy enemmän valtavirrasta.

    Tässä kosteeni:
    https://kirjanpauloissa.blogspot.com/2020/03/naisklassikkohaasteen-kooste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ainoa rodullistettu kirjailija taisi olla Alice Walker, ja häntäkin luin vain haasteen ensimmäiselle kierrokselle. Petrattavaa siis minullakin, mutta muistuttaa siitä, että välillä näitä lukuvalintoja on ihan hyvä pysähtyä pohtimaan. Mielenkiintoisia kirjoja sinultakin löytyy luetusta, kiva kun olit mukana! :)

      Poista
  2. Kiitos haasteen toisesta kierroksesta! Luin vuoden aikana 12 naisten kirjoittamaa klassikkoa (joista osaa ei Suomessa ole huomioitu klassikkostatuksella, mutta kirjailijoiden kotimaissa kylläkin). Yksi lukemani kirja oli myös ei-valkoiselta naiselta, Octavia E. Butlerin Aamunkoitto. Kosteeni löytyy täältä: http://kirjakissa.blogspot.com/2020/03/joka-paiva-on-naistenpaiva-haasteen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotimaiden klassikkostatus on mielestäni varsin hyvä kriteeri - Suomessa kun ei ihan täysin ole mahdollistakaan koko maailmankirjallisuudessa kartalla pysyä. :) Hienoja kirjoja olet lukenut, kiitos osallistumisestai!

      Poista