lauantai 1. elokuuta 2020

KEVÄÄN JA KESÄN KIRJAT JA EHKÄ PIENET KUULUMISETKIN


Voi elämän kevät, millainen oletkaan ollut. Luulin joskus maaliskuussa, että on kummallista, mutta sitten siitä kummasta tulikin normi, ja olin täydellisessä kotikuplassa melkein kahdeksan viikkoa, neljän seinän sisällä, hämmentyneenä mitä asiasta edes pitäisi ajatella. Kuten toki koko muukin maailma - mutta itse kuulun siihen osaan, joka tuollaisessa tilanteessa vain lamautuu. Ei saa tehtyä sitäkään vähää, mitä olisi voinut, ei tartuttua siihenkään, mihin kerrankin olisi ollut aikaa. Ylipäätään  huhti-toukokuuta ajatellessa tuntuu, kuin muistelisi jotain toista todellisuutta. Muistan sen olleen piinallisen pitkä ja kiduttava aika, joka kesti ja kesti, mutta nyt tuntuu, kuin se olisi vain joku hetkellinen aikakapseli, joka on täysin irrallinen kaikesta muusta kokemusmaailmastani. Ja vaikka siitä on jo kauemmin kuin itse aika kesti, tuntuu, että siitä ehkä toipuu viimein vasta nyt. Syksyn kynnyksellä, oikean loman aikana, kun vapaa-aikaankin ei kuulu stressi siitä, ettei elämä ole niin kuin sen pitäisi. (Miten sen sitten pitäisi olla, on toki ajatuskulku sinänsä, mutta ei tuollaista pysähtynyttä ja täydellisen epätietoista ainakaan. Sen nyt ainakin voin sanoa.)


Ja kun maailma tuntui kummalta, kirjat tuntuivat kummalta. Lukemistahti hidastui ja sitten vaihtui vimmaiseen äänikirjavaiheeseen, jossa olen saattanut kuunnella sängylläni työpäivän verran Yuval Noah Hararia. Huhtikuun Muratasta toukokuun Mansoniin kaikki paitsi Anu Kaajan Katie-Kate olivatkin äänikirjoja, tunti toisensa jälkeen.

h u h t i k u u 

1 Sayaka Murata : Lähikaupan nainen
Anu Kaaja : Katie-Kate
Ann Patchett : The Dutch House


t o u k o k u u

Yuval Noah Harari : Sapiens – Ihmisen lyhyt historia
Yuval Noah Harari : 21 oppituntia maailman tilasta
Yuval Noah Harari : Homo Deus – Huomisen lyhyt historia
Neil deGrasse Tyson : Tähtitiedettä kiireisille
Stephen Hawking : Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin
6 Mark Manson : Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan


k e s ä k u u



h e i n ä k u u 


Keväältä oli hankala valita lempikirjoja, sillä tunnelma oli levoton ja keskittymiskyky täysin olematon. Ehkä kuitenkin Hararit muuttivat eniten omia ketjuja, toivat lisää, haastoivat ja joutuivat haastetuiksi. Tähtitiedekin ilahdutti, ehkä osin siksi, että olen niin vakaasti aina kuvitellut kaikenlaisen fysiikan olevan oman ymmärrykseni saavuttamattomissa. Mutta ei se sitten ollutkaan, ainakaan täysin. Hauskaa. Kesäkuussa rakastin Kajastetta sekä erityisen lämpimästi ikuista lempikirjailijaani Maggie Nelsonia, heinäkuu taas oli hieman tasaisempi siinä mielessä, ettei kirjat herättäneet varsinaista hurmioitumista. Se tuli muualta, vapaaehtoisesta pysähtymisestä, mikä toisaalta kuulostaa hieman nurinkuriselta: kaivata nyt pysähtymistä noin pysähtyneen kevään jälkeen, mutta se tosiaan tuli enemmän kuin tarpeeseen. 


Ensimmäisinä kolmena lomaviikkonani en kyllä pysähtynyt juurikaan, Helsingissä menin paikasta toiseen, näin vuorotellen lähes kaikkia siellä asuvia ystäviäni, vietin iltoja ulkona, puistoissa ja piknikeillä. Sen jälkeen ehdin olla muutaman päivän mökillä, mutta siitäkin suuntasin Lappiin: pitkään haaveissani siintäneisiin tunturimaisemiin. Rovaniemelle, Sodankylään, Pyhälle ja Pallas-Ylläkselle. Täydelliseen tunturinrauhaan, keskiyön aurinkoon, paikkaan, jossa ihmisistä näkyi vain jälkiä. Oli ihanaa, juuri sellaista kuin olin odottanut. Vaelluskärpänen iski taas vimmaisella voimalla, mutta sitten viimeisellä lomaviikolla en jaksanutkaan yhtään mitään. En mitään muuta kuin maata ja levätä, pois sitä menoa ja henkistä epävarmuutta, joiden keskellä koko vuosi tähän saakka oli enemmän tai vähemmän mennyt. Ja se oli ihanaa. Olla vain. Täysin jouten. Välittämättä siitä, etten jaksanut toteuttaa puoliakaan lomaviikolle asettamista suunnitelmistani. Tai jos täysin rehellisiä ollaan: oikeastaan yhtäkään. Eikä harmita yhtään.

Vaikka elokuu on minulle vielä täyttä kesää, lempeää rajaa oikean kesän ja tulevan syksyn väliltä, huomaan taas kaipaavani entistä enemmän oman kodin rauhaan, uutta lukuvuotta ajatuksissani valmistellen. Töissä on mielenkiintoista ja kivaa, ja toivottavasti taas läsnä enemmän lapsia kuin keväällä. Siellä pidän kiireestä ja monista peräkkäisistä tapaamisista, tapahtumista, tunteesta, ettei kelloakaan ehdi katsoa. Sitä toivon tältä syksyltä, pimenevien iltojen vastapainoksi meneviä työpäiviä, uusia haasteita, uusia lapsia, uusia asioita työyhteisöön. Inhoan syksyä vuosi vuodelta vähemmän. Jospa tästä tulisi jo vaikka varsin hyvä.

1 kommentti :

  1. Kuvaat mainiosti kuluneen kevään ja kesän tunnelmia sekä yleisesti että lukemisen parissa haahuilun suhteen. Olo on ollut epätodellinen kuin kuplassa, eikä mihinkään oikein ole saanut otetta eikä tartuttua...

    Napapiirin paremmalla puolella on tilaa aatoksille ja tunturien leppeät tuulet antavat sielulle rauhaa ja mielelle tilaa levätä sekä jopa hakea ja löytää uusia ajatuksia ja ideoita. Hyvää alkanutta elokuuta, kesätuoksua, pimeneviä iltoja ja kauniita kuutamoita sekä lähdetään siitä, että tästä syksystä tulee vähintäinkin hyvä:)

    VastaaPoista