sunnuntai 21. helmikuuta 2021

V.S. LUOMA-AHO : DELETE

V.S. LUOMA-AHO : DELETE
135s.
Kosmos 2021
Saatu arvostelukappaleena

Luoma-ahon delete on kirja, johon en takuulla olisi osannut tarttua, ellei se olisi minulle yllätysarvostelukappaleena kotiin ilmestynyt. Saan näitä jonkin verran, ja osa jää lukematta, maailma kun on täynnä kirjoja ja oma kiinnostus tempoilee välillä varsin eri suuntaan kuin mitä milläkin hetkellä olisi tarjolla. Deletellä oli ehkä uhkana hieman sama kohtalo, se epämääräinen pino, joka saattaisi kiinnostaa jos muuta luettavaa ei olisi, mutta jostain syystä se siirtyikin siihen pinoon, jossa on oikeasti ne kiinnostavimmat. Ehkä se meni sinne, koska olen törmännyt jossain muistamattani positiivisiin arvioihin kirjasta. Tai ehkä se meni sinne ihan vain siitä pinnallisesta syystä, että kirjan kansi viehättää. Se tietynlainen muodoton ja epämääräinen, outo ja vikuroiva. Joten sellaista aloin odottaa myös sisällöltä. (Ja sitä sain. Emme varmaan muuten olisi tässä, kirjapostauksen äärellä.)

"Uni ja valve muodostavat siis hetkellisesti yhteisen, 
vaahtoavan tilan. Sitten tila lyhistuu, kuin ilma 
puristuisi keuhkoistani.

Ennen luhistumista, noiden muutamien sekuntien 
tai silmänräpäyksen ajan muistan ja ymmärrän, että 
se on aina täällä, ettei se koskaan mene kauas.

En tiedä, mikä se on.

Tajusin, että tätä on jatkunut vuosia, kuin varjona 
elämän takana, aina. Kuolema ei auta. Minun pitää 
yrittää muistaa tämä päivällä.

Minun pitää muistaa tämä, kun olen hereillä. 
Pelkkä herääminen ei auta."

Luoma-ahon deletessä 13 keskenään erilaista tekstiä ja jonkinlainen esiteksti, kuvitteellinen metakeskustelu kirjasta ja sen saamasta arviosta niin Satakunnan kansan, Hesarin kuin Saarikosken Saskankin äänillä. Kustantamo luonnehtii markkinointiteksteissään deleteä "häiritseväksi lyhytproosaksi", ja on se varmasti sitäkin. Luoma-aho on aiemmin tunnettu erityisesti runoteoksistaan, joskin kirjailija itse on ainakin joitain vuosia sitten ollut Ylen haastattelussa jo erinäisten genreraja-aitojen vastahangoittelija. Ja hyvä niin. Tähänkin teokseen mahtuu niin Tinder-bioja, esseitä, sairaskertomuksia kuin luentojakin, ja se kaikki toimii yhdessä, hurjan hyvin juuri siksi, ettei sitä pakoteta liittymään tai kietoutumaan millään teennäisillä silloilla tai pakotetuilla genrerajoilla.

Deletessä leikitellään muodolla, visuaalisuudella, nykyhetkeen kuuluvilla ilmiöillä mutta myös erityisen ajattomilla ja yleisinhimillisillä huomioilla. Muotonsa – tai oikeastaan sen vikuroivan puuttumisen – puolesta Luoma-aho liittyy jotenkin omassa päässäni Pontus Purokurun Römaanin (jonka luin toissasyksynä, mutten tainnut siitä koskaan kirjoittaa, harmi!) ja Johannes Ekholmin Rakkaus niinkun maailmaan, ja on silti aivan omanlaisensa. Ehkä eniten siksi, että näistä kaikista kolmesta etäisesti samanlaisesta Luoma-aho ottaa muodon/muodottomuuden kaikkein parhaiten haltuun, tekee siitä osan sisältöä eikä jotenkin sellaista vähän päälleliimattua kikkailua, mihin tällainen herkästi saattaisi kallistua. Delete on kokoelma mutta kokonainen, leikkivä, leikittelevä ja täysin totinen, absurdikin. 

Deleteen valuu vahvasti nykyhetken pirstaileisuus (vai tekeekö se sen juurikin itse näkyväksi?), se mistä tätä hetkeä aina jaksetaan kritisoida, että ennen oli paremmin kun oli miehet rautaa laivat puuta tarinat suuria ja lineaarisia. Mutta eivät ne ole, vaikka perinnekerronta menee niin, oikoo mutkia ja yhdistää sellaisia asioita toisiinsa, jotka eivät pakottamallakaan kosmisessa merkityksettömyydessä yhteen kuulu. Ihminen hahmottaa maailmaa tarinoiden kautta, onhan se totta, mutta tarinallisuus pakottaa aina kaiken yhteen ja samaan muottiin, kirjoitin siitä juuri Rainbow Milkinkin kanssa, enkä oikein enää jaksa sitä. Tai: jaksan, mutta rakastan myös vaihtelua ja vaihtuvuutta, uusia näkökulmia, uutta ja rajoja rikkovaa, sitä ettei rajoja oikeastaan enää edes ole. Ei ole muottia, johon teksti pakotetaan, on vain tekstiä joka on tekstinä itsenään upeaa. 

Minulle Luoma-ahon delete siis menee siihen samaan määrittelemättömän kirjallisuuden jatkumoon, jota lähivuosina olen alkanut rakastaa vain enemmän ja enemmän. Jos kirjalle ei voi antaa selkeää genreä, se houkuttaa ja vetää puoleensa, on jollain kauniilla tavalla koko maailma kerrallaan ilman pakollista yhteen muottiin typistämistä. Rakastan sitä Maggie Nelsonissa, Tove Janssonissa, edellisessä lukemassani Han Kangin Valkoisessa kirjassa ja nyt tässä. Kun arjen ja elämän pienet yksityiskohdat nousevat keskiöön, nousee jollain tapaa inhimillisyys keskiöön. Se on pois siitä totutusta, tiettyyn valta- ja arvoasetelmaan nojaavasta tavasta tuottaa tarinoita, ja toisaalta se on lisää ihan jokaiselle. Niin kokemuksellisuudelle mutta ennenkaikkea kirjallisuudelle taiteena. Nykykirjallisuus best.

(Ja silti mietin pakostakin, että suhtauduttaisiinpa myös laajemmissa kritiikeissä muidenkin kuin jäbäoletettujen nykykirjallisuuteen näin: että tällainen uusi, omanlaisensa ääni on noussut uudistamaan kirjallisuutta, onpa hienoa. Eikä näin: jaahas, taas joku kohdullinen kertoo tamppoonin naruista autofiktion muodossa, onpa tylsää tämä geneerinen naiskirjallisuus. Kyllä ne miehet sitten osaa uudistaa kun eivät tartu niinkin banaaliin asiaan kuin sukupuoleen! Ottakaas tyttöset mallia!)

Helmet-haaste 2021: 41. Kirjassa matkustetaan junalla

4 kommenttia :

  1. Oletko lukenut Monika Fagerholmia? Hän osaa sekoittaa lukijan jos kuka. Vaativaa luettavaa, mutta itse rakastan Fagerholmin tapaa kertoa tarinaa sirpaleittain. Näin kokeellista se ei kuitenkaan ole kuin ilmeisesti tässä deletessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä, lukulistalta kyllä löytyy. Täytyy joskus hänenkin tuotantoonsa tutustua, kiitos vinkistä! :)

      Poista
  2. Pakko lukea tämä! Ilman tätä sun juttua olisi varmasti jäänyt lukematta. Mutta vaikuttaa hienolta, ja ehkä vähän myös töni pois omalta mukavuusalueelta, sun arvio siis, miten itsekin on välillä ihan liian kapeakatseinen.
    (Ja tuohon edelliseen kommenttiin niin apua (vaikka tiedänkin, että aina on niitä joita ei vaan ole, syystä tai toisesta). En malttaisi odottaa mitä oot mieltä vaikkapa Bambista tai Amerikkalaisesta tytöstä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo, aina on niitä, ja sitten on ne, joiden kohdalla se odotus kasvaa niin isoksi, että ei vain jotenkin edes ole uskaltanut kokeilla? Mutta sun kannustamana nyt nostan korkeammalle lukulistalla, vaikka nuo molemmat!

      Ja jään mielenkiinnolla odottamaan mitä pidät tästä deletestä! Oon itsekin tälleen jälkikäteen etenkin kirjan loppupuolen tekstien kanssa hieman ristiriitaisissa fiiliksissä, mutta parhaimmillaan tässä oli paljon parasta! Pitäisi ehkä lukea vielä toisen kerran, että pääsisi jotenkin pidemmälle sisään tai ainakin saisi muodostettua selkeämmän kuvan itselleen.

      Poista