lauantai 19. elokuuta 2017

SELJA AHAVA : ENNEN KUIN MIEHENI KATOAA


SELJA AHAVA : ENNEN KUIN MIEHENI KATOAA
250s.
Gummerus 2017
Arvostelukappale

Aloitan kertomalla ensin sen, että tämä on ensimmäinen kirja, jolle en anna tähtiä, hyvän tai huonon kirjan tunnistetta, en muita kuin nämä sanani. Olen toki miettinyt jo aiemmin moisten järjestelmien järkevyyttä, mutta tullut siihen tulokseen, että omalla kohdallani ne antavat hyvää osviittaa siitä, mikä oma tunteeni on lukemisen jälkeen ollut. Miten vahva se on ollut, miten paljon minua on vavisuttanut. Tämän kohdalla en vain voi tehdä niin.

Toiseksi kerron, että olen tietoisesti ollut lukematta mitään arvosteluita tai muiden blogipostauksia tämän kirjan tiimoilta. Ainoastaan Hesarin kuukausiliitteen juttu Ahavasta on tuttu, Aamulehden artikkeliin en ole tutustunut. En siis tiedä, onko esiin nousevat ajatukset niitä samoja, joita muutkin ajattelevat, mutta koska tämä tuntuu aiheeltaankin jotenkin niin erilaiselta, haluan purkaa sen ensin osiksi ja vasta sitten kurkistaa mitä muut tästä tuntevat.

”Hän piti minusta kiinni viimeiseen asti ja antoi minun sitten kävellä pois. Ja aina kun käännyin ympäri, hän oli siellä vielä. Katsoi perääni, kohotti kättään.”

Oli keltainen talo, oli niin siirappinen ensikohtaaminen, ettei sitä voi laittaa fiktiiviseen kirjaan. Oli vääristelty kartta, tutkimusmatka, niin suuri tahto löytää Intia lännen kautta, että Amerikkakin meni läpi. Oli rakkaus, mies ja nainen, Kolumbus ja Intia, eikä lopulta ollutkaan, ei koskaan ollutkaan ollut.

Oli myös markkinointi, artikkelit ja omaelämäkerrallisuus, jolla romaania lähdettiin myymään. Oli avioliitto, ja lause, joka sai elämän ratkeamaan kahtia, oli aviomies, joka oli halunnut olla aina nainen. Ja nyt, vuosikymmeniä jo eläneenä hän ymmärsi, ettei peli ole vielä menetetty, onhan niitä vanhojakin naisia.

Olen lukenut Ahavan kummankin aiemman teoksen, rakastin esikoista, pidin kovasti toisesta. Kolmannen kimppuun minun ei vielä pitänyt käydä, ei minun nyt pitänyt jaksaa ja haluta lukea. Ja silti jo pieni ensiselaus imaisi mukaansa niin, että huomasin kulkevani Ahavan nimettömän päähenkilön, ehkä hänen itsensä, tunnevuoristorataa, etsimässä Intiaa Kolumbuksen seurana, uppoavani löytämisen ja katoamisen maailmaan, mielettömän kauniisti soiviin lauseisiin, jotka eivät kuitenkin hukanneet itseään kiekuroihinsa. Haltioiduin, rakastin, tunsin mukana – ja muutamalla sanalla yhtäkkiä menetin kaiken.

Keskustelin erään kaverini kanssa kirjasta, tai ehkä ennemminkin Hesarin artikkelista, koska itse olin lukenut kirjasta vasta puolet ja hän ei ollut aloittanutkaan. Häntä häiritsi jo etukäteen, minua oli häirinnyt vähemmän taustalla, mutta työnsin pois, koska tahdoin roikkua haltioitumisen tunteessani mahdollisimman kauan. Valheellisuudessa, kuten päähenkilökin, ehkä. Mutta kun tuon lyhyen keskustelun jälkeen jatkoin kirjan lukemista, en päässytkään enää irti epäilystä ja myöhemmin ärsytyksestä. Päähenkilön mies, se kovasti tuttu ja rakastettu, olikin ollut jotain muuta, mitä hänen olisi haluttu olevan, millaisena hän oli vuosikymmeniä esiintynyt. Hän olikin nainen, oli aina halunnut olla, piilottanut sen vain. Ja siitä alkoi muutosprosessi, eroprosessi, suruprosessi. Se kaikki on niin kovin inhimillistä, ja se oli kirjoitettu niin todentuntuisesti, että sitä sattui lukea. Sattui kun mietti, miten vähän sitä itsekään ketään oikeasti voi tuntea, miten syviä me jokainen olemme, ja miten itsekkäitä, vain itseemme keskittyen, omaa onneamme hakien.

Mutta. Mutta kun asian kääntää toisin päin, alkaakin miettiä asiaa hieman vähemmän yksilökeskeisesti, yhden ihmisen surutyönä. Nimettömän päähenkilön puolison, Lilin, paljastus, muutos, kotilosta kuoriutuminen, naiseksi tuleminen, transsukupuolisuus, syntyminen väärään sukupuoleen ja sen tilanteen korjaaminen. Millä ihmeen oikeudella siitä kerrotaan, takakantta lainaten, että ”Ahavan voimakas mutta pakoton ilmaisu tekee uskomattomasta tarinasta ja inhimillisestä tragediasta vavahduttavaa romaanitaidetta”. Anteeksi, mutta mitä? Mistä asti kaapista tuleminen, oman itsensä löytäminen ja sukupuolisuutensa toteutuminen on inhimillinen tragedia?  Päähenkilölle? Puolisolle, joka ei enää toisen kanssa muutoksen jälkeen tahdo elää? Ihmiselle, joka on saanut syntyä cis-naiseksi, heteroksi, valkoiseksi, etuoikeutetuksi? Nytkö hänen on myös oikeus 250 sivua surra sitä, että häntä on huijattu?

Tätä on meidän nykyaikamme, tätä on heteronormatiivisuutemme. Tätä on se, että transsukupuolisuuskin on tragedia ympäröiville ihmisille, kun ihmisyyttä ja sukupuolisuutta soisi olevan vain yhdenlaista, sellaista, joka mahtuu oman identiteetin väliin. Totta kai se, ettei ihminen, jonka kanssa olet, olekaan sitä, jonkalaisena häntä rakastit, on surullista, ehkäpä traagistakin, mutta erot, menetykset, pilviin rakennetut odotukset toisista tuppaavat sitä olemaan. Eiväthän he meitä varten elä vaan itseään, onhan se vääryys. Enkä kyllä tiedä kenelle todellisen sukupuoli- tai seksuaali-identiteettiään salaavan henkilön itsetunnolle tekee hyvää katsoa, kun kirjallisuusmaailmakin on polvillaan sen traagisuuden edessä, kun joku heistä sitten kuitenkin saa kerättyä rohkeuden olla oma itsensä. Kehtaavatkin.


Kyllä kirjan päähenkilöllä on oikeus tunteisiinsa, onhan se totta. Hänellä on myös oikeus kirjoittaa noista tunteista, tehdä niistä kirjakin. Mutta onko hänen kokemustaan oikeutta myydä inhimillisenä tragediana saati vavahduttavana romaanitaiteena, sitä en tiedä. Tässä muodossa sanoisin, että ihmeellisyys ja traagisuus ovat ihan jossain muualla kuin miehen muuttumisessa omaksi itsekseen.

39 kommenttia :

  1. Kiitos Laura. Todella hyvin kirjoitettu ja tuot julki myös omaa ihmetystäni tämän kirjan suhteen. Minulle tämä kirja on ihan eri fiktiona ja toisaalta (semi)omaelämäkerrallisena teoksena. Kirjan markkinointitapa on herättänyt minussakin suurta ärsytystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan minua harmittaa hurjasti, että olin tuon kuukausiliitteen jutun mennyt lukemaan ja kesken kirjaa jäänyt käymään ihan hurjan hyvän keskustelun tästä kirjan oikeudesta olla ja myydä, koska olisin saanut varmaan hurjasti siitä enemmän ilman niitä irti. Osannut nauttia kirjasta kirjana, en antanut ulkopuolisten asioiden pilata. Mutta ehkä vielä jonkinaikaa sulateltuani osaan eriyttää itsekin ne vähän kahdeksi eri, jättää sen ärsytyksen enemmän markkinointiin ja ihastuksen kirjaan.

      Poista
  2. Olen kahden vaiheilla siinä, luetanko tämän vai en. Aihe on todella kiinnostava, mutta nuo arvostelut vähän kuitenkin latistavat mielenkiintoani. No jää nähtäväksi, mihin ratkaisuun lopulta päädyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä niissä eniten sinua latistaa? :)

      Poista
  3. Odotan kovasti, että pääsen lukemaan tämän kirjan! Samalla olen vältellyt kaikia arvioita ja muita tekstejä tästä kirjasta, enkä siis tätäkään tekstiä lukenut kahta ensimmäistä kappaletta enempää. Tulee helposti suhtauduttua kirjaan jotenkin eri tavalla, kun on lukenut useita muiden mielipiteitä. Palaan sitten kirjan luettuani tännekin lukemaan ajatuksiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskoja lukuhetkiä, odotan mielenkiinnolla mitä mieltä tästä olet!

      Poista
  4. En ole seurannut mainontaa ja keskustelua kirjan ympärillä. Kirjaa varmaan vain halutaan myydä paljon ja näillä keinoin sille on kai saatu paljon näkyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, mitäpä sitä ei haluttaisi myydä ja tuoda näkyviin, jotta sillä voisi tahkoa mahdollismman paljon rahaa. Se, onko se sitten inhimillistä ja hyväksyykö sen itse markkinoinnin kohteena olevana henkilönä lienee sitten enemmän jokaisen oma eettinen päätös.

      Poista
  5. Kiinnostavasti kirjoitit ja nostit hyviä pointteja esille. Minäkin mietin lukiessani Ahavan entistä puolisoa, hänen kokemuksiaan. Mutta sitten ajattelin, että tämä on vahvasti romaanin naisen (enkä voi olla vetämättä yhtäläisyysmerkkejä Ahavan kohdalle) tarina. On yksi tyylikeino rajata kaikkien muiden ajatukset pois - aika toimivakin tyylikeino.

    Kirjan markkinoinnista mietin vain, että hienoa että kirja on päässyt hyvin esille. Kirjallisuuden markkinoiminen on vaikeampaa kuin monen muun tuotteen, suurin osa kirjallisuudesta ei näy missään julkisuudessa. Tässä aihepiiri on sellainen, joka kiinnostaa laajaa yleisöä, mutta taustalla on onneksi kelpo romaanikin. Minä ilahdun aina, kun joku kirja-aihe, oli se sitten kirjallisuus- tai henkilöpainotteinen, pääsee valokeilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sen tyylikeinon esiintulo näillä meriiteillä on hieman kyseenalaista, se kun vahvistaa entisestään sitä heteronormatiivista kulttuuria ja keskustelua kun jälleen keskiössä on se valtakulttuuriin kuuluva henkilö, ei se, jonka tarinalla tässä ratsastetaan. Tavallaan menee toki taiteilijan vapauksienkin piikkiin, mutta kun erikseen on oikein mainostettu tämän olevan jollain tapaa omaelämäkerrallista, ei minulla riitä sympatiaa oikein muille kuin sille, jonka ääntä ei taaskaan kerran päästy kuulemaan. Se on ongelmallista, ja se jälleen kerran vahvistaa sitä vaikenemisen kulttuuria, piilossa pysymisen normia, joka seksuaalivähemmistöille ylipäätään on asetettu. Ja niin kauan kun sen edessä istuskellaan ihaillen, se pysyy pystyssä ja voi hyvin.

      Hienoa on tietysti, että tästä keskustellaan ja että tämä nousee yleisempäänkin valokeilaan, mutta kuten Omppu taisi hienosti kirjaan liittyvässä postauksessaan sanoa, ketäpä kiinnostaisi kirjallisuus kun tarjolla on kirjailijan elämä. Ja tässä tapauksessa vielä äänessä sellaisen, joka muutenkin saa jatkuvasti äänensä kuuluviin piilottaen alleen sen ainoan äänen, joka minua kirjassa olisi kiehtonut.

      Poista
    2. On ihan häkellyttävää miten hyvin osaat sanoittaa mun ajatukset just tämän kirjan kohdalla jonka edessä olin ja olen jotenkin täysin hämmentynyt.

      "Nimettömän päähenkilön puolison, Lilin, paljastus, muutos, kotilosta kuoriutuminen, naiseksi tuleminen, transsukupuolisuus, syntyminen väärään sukupuoleen ja sen tilanteen korjaaminen. Millä ihmeen oikeudella siitä kerrotaan, takakantta lainaten, että ”Ahavan voimakas mutta pakoton ilmaisu tekee uskomattomasta tarinasta ja inhimillisestä tragediasta vavahduttavaa romaanitaidetta”. Anteeksi, mutta mitä? Mistä asti kaapista tuleminen, oman itsensä löytäminen ja sukupuolisuutensa toteutuminen on inhimillinen tragedia?"

      Siis juuri tämä! Kiinnostavaa on kyllä miten vaikeaksi koko jutun (ainakin mulle) tekee se että kaunokirjallisesti, kielellisesti teos on niin upea.

      Poista
    3. Helmi, minua vähän jopa harmittaa, etten saanut luettua kirjaa tietämättömyyden kuplassa loppuun asti, vaan menin keskustelemaan ja lukemaan takakansia kesken kaiken. Olisin ollut niin varmaan entistä haltioituneempi kielestä ja joutunut ehkä samanlaisen ristiriidan keskelle syvemmin, ja minä tosiaan olisin halunnut nauttia tämän loppuun asti, ajatella vasta sitten.

      On hassuakin miten hieno ja ongelmallinen tämä on yhtaikaa. Ja vaikeammaksi vain tuntuu muuttuvan koko ajan, mitä enemmän tätä pureksii ja pistää palasiksi. Kun en edes tiedä onko sekään vahvan ja hienon kirjallisuuden vain ihan vain heteronormatiivisen ajattelemattomuuden merkki!

      Poista
  6. Pidin Ahavan kirjasta paljon ja ehdin lukea sen tietämättä sen omaelämäkerrallisesta pohjasta. Päällimmäiseksi kirjasta jäi luopumisen ja surun tuska sekä hätä ja avuttomuus uuden elämäntilanteen edessä. Niitä siinä kuvataan hyvin raadollisestikin ja kaunokirjallisesti ansioituneesti. Tunteet tavoittivat minut ja jäivät päällimmäisiksi kokemukseksi kirjasta myös sen jälkeen, kun luin Aamulehden artikkelin, joka paljasti kirjan todellisuuspohjan.

    En oikein ymmärrä, pitäisikö minun paheksua kirjaa nyt, kun tiedän, että sen kuvaama suru on "heteronormatiivisen valtakulttuurin edustajan" suru. Eikö sitä surua saisi olla, koska sen on aiheuttanut sellainen iloinen asia kuin toisen osapuolen oman itsensä löytäminen? Eikö surusta saisi kirjoittaa, jos se vahvistaa "transsukupuolista tragediaa"? Eikö kirjan todellisuuspohjaa olisi saanut kertoa julkisesti, jotta kirja olisi aidommin kaunokirjallinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai tässä kukaan ole paheksumaan pyytänyt, ennenmminkin ottanut esiin kirjan ongelmallisen näkökulman ja halunnut keskustella siitä. :) Allekirjoitan itsekin ihan täysin sinunkin päällimmäiset tunteet kirjasta, se oli upea teos luopumisesta ja surusta, inhimillisistä tunteista ja sellaisen menetyksestä, jota ei koskaan oikeasti ollut löytänytkään vaikka niin luuli. Sellaisenaan se oli upea, mutta totuuspohjalla tai ei, valtanäkökulma on ongelmallinen, koska se käsiteltiin kirjassa varsin hatarasti. Tällaisesta näkökulmasta kun se juuri lisää sitä, että asia on "tragedia", vahvistaa itse sitä, että pysykää piilossa, tai minuun saattaa sattua.

      Ahava kirjoittaa itsekin Lilin lapsuudesta, siellä tapahtuneesta piilottamisesta, kieltämisestä ja "pysy kaapissasi" -kulttuurista, mutta ei milläänlailla reflektoi ylläpitävänsä sitä itsekin. Se, onko toisen itsensä löytäminen "iloinen asia", on hieman kyseenalaista, koska juuri nämä tämän kirjan ylläpitämät normit ovat saaneet asian pysymään piilossa 40 vuotta. Jos tämänkaltainen kerronta ei olisi ollu vallalla vuosisatoja, olisi mies saanut olla nainen lapsesta asti, eikä tätäkään "tragediaa" olisi ollut. Sitä ehkä omalla kritiikilläni haen takaa, ja siksi toivon, että vaikkei kenenkään sen vuoksi pidä kirjasta olla pitämättä tai alkaa päälleliimatusti paheksua, sekin otettaisiin huomioon. Nähtäisiin ne valtarakenteet, syrjivät normit ja kirjan heteronormatiivisuus, jotta niitä osaisi välttää itse. Ei tässä traagista ole se, että mies tuli kaapista ja nainen ei sitä kestä vaan se, että tarve siihen kaappiin on ylipäätään olemassa ja huomaamattaan sitä kirjan tällaisella markkinoinnilla ja myymisellä, (oli se sitten omaelämäkerrallista tai ei, enemmän minua häiritsi tuo takakansi, joka ei edes ota kantaa autofiktiivisyyteen), vahvistetaan ja annetaan pysyä niissä mittasuhteissa, joissa se on aina ollutkin.

      Poista
    2. Mun mielestä kerronnan valtarakenteet ja syrjivyys ovat asioita jotka suomalaisessa (kulttuuri)keskustelussa ovat vasta nyt kunnolla alkamassa ja ainakin vielä monella on niiden suhteen kova defenssi päällä, että ollaanko täällä nyt sitten rajaamassa kaikkia kirjailijan ja/tai lukijan oikeuksia vai mitä, että eikö ole enää taiteen ja taiteilijan vapautta. Mutta veikkaan ja ainakin toivon että tässäkin kehitytään. Siksi just tämän kaltaiset tekstit ja arviot ovat hurjan tärkeitä.

      Poista
    3. Se on totta, ja tavallaan ymmärrettävääkin, koska tasa-arvon edellä valta-asemassa olevan/etuoikeutemumman on aina hieman luovuttava omastaan, ymmärrettävä että kyse on muustakin kuin hänen oikeuksistaan suruun/taiteeseen/itseilmaisuun. Eihän se toki helppoa ole, ja saattaa tuntua hyökkäävältäkin, mutta jospa tämäkin keskustelu on tosiaan sellainen, joka kehittyy ja löytää muotoja, joissa siitä tulee aidosti kehittävää ja eteenpäin vievää. :)

      Poista
  7. Tässä on kirja josta yritän olla lukematta arvioita, etten vahingossa näe liikaa. Saan sen pian kirjastosta lukuun nimittäin ;) Varovasti selailin, että täällä oli kirjan markkinoinnista juttua ja se on minulta mennyt vallan ohi. Tulen varmaan kirjan luettua palaamaan muiden arvioihin, enköhän löydä takaisin tännekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin, tämä kirja tosiaan kannattaa lukea ilman ennakkokäsityksiä, jos siitä tahtoo nauttia mahdollisimman paljon. :) Mukavia lukuhetkiä, odotan mielenkiinnolla ajatuksiasi tästä!

      Poista
  8. Minä en Ahavan kirjaan jotenkin saanut omaa kosketuspintaa millään. Se ei vain tuntunut missään. Ajattelin tuon johtuvan kirjan rakenteesta ja pienestä kikkailusta, mutta ehkä se olikin tuo asetelma. En osannut täysin samaistua päähenkilön tunteisiin joko aiheen tuntemattomuuden (itselleni) vuoksi tai sitten, etten saanut samanlaista tragedian tuntua irti kuvatusta muutoksesta.

    Minusta kirjailija voi kirjoittaa omista tuntemuksistaan ja näkökulmistaan ja hänen oikeastaan pitääkin tehdä niin. Eri asia sitten on, miten kirjaa markkinoidaan ja millaista keskustelua se herättää. Siksi juuri kirjoituksesi kaltaiset ajatukset ovat keskustelussa niin tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, oma ääni ja näkökulma ovat tärkeitä, ja tavallaan sekin juuri nimenomaan tässä toimii hienosti. :) Ei kukaan etuoikeutetussa asemassa oleva oikein voi lähteä vähemmistön tarinaa oman mielikuvituksensa varassa kirjoittamaan, mutta tässä tapauksessa olisin toivonut vain edes jonkinlaista itsereflektointia aiheen tiimoilta, edes oman valta-aseman tunnistamista ja tunnustamista, nyt se tosiaan sai vain ihmettelemään, missä se tragedia tosiaan oikeasti onkaan ja millä meriiteillä sitä myydään ja markkinoidaan näin kun nyt on päädytty tekemään. Ihan onnistuneesti tosin, ilmeisestikin, mutta se pistää vielä enemmän ihmettelemään lehtiarvosteluiden ja monien muiden kirjoitusten täydellistä kritiikittömyyttä aihetta kohtaan.

      Poista
  9. En ole tätä teosta vielä lukenut mutta se on herättänyt perheessämmekin jo keskustelua. Lasten kanssa tuli käytyä läpi sitä, miten ihminen on voinut syntyä tytön tai pojan kehoon, vaikka tuntee itsensä toiseksi. Tämä herätti hedelmällistä pohdintaa. Tärkeintä on tunne siitä, että se olisi ok. Harmillista, jos kirja itsessään tukeekin sitä ajatusta, että asia tulisikin pitää piilossa. Jokaisen kirjan lukevan tulee varmaan omalla kohdallaan miettiä, miten itse reagoisi kumppaninsa kertomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan niin kauan kun asiasta keskustellaan vain tästä näkökulmasta ottamatta milläänlailla esiin omaa asemaa normien vahvistamisessa, se tosiaan valitettavasti sitä tukee. Mutta aina täytyy toivoa, että juuri niissä lapsissa ja seuraavissa sukupolvissa olisi viimeistään se muutos, että nyt jo kasvaisi ne, joille nämä asiat eivät ole tabuja ja joiden elämässä erilaisuus on jo normi itsessään, että he olisivat vielä pidemmällä kuin me itse. :) Sen ja keskustelun avulla näistäkin voi päästä aidosti eteenpäin!

      Poista
  10. Muakin on jokin häirinnyt tän kirjan markkinoinnissa. En ole tätä lukenut enkä tiedä haluanko lukeakaan. Olen tällä hetkellä aika kyllästynyt autofiktioon ylipäätään. Viime vuosina on tullut niin monta ulostuloa, joissa sukulaiset ovat loukkaantuneet jostain kirjasta ja sitten sitä loukkaantumista ja kohua on käytetty suorastaan markkinointikikkana. Kyllästyttää, että todellisuuteen pohjautuvat kirjat tuntuvat saavan aina vain enemmän näkyvyyttä. Itse kirjallisuus unohtuu, kun kaikki puhe kiertyy kirjailijan elämän ympärille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla jäisi varmaan myös lukematta, jos olisin lukenut näitä keskusteluita & markkinointiartikkeleita enemmänkin ensin. Ja olen täysin samaa mieltä autofiktion markkinoinnista ja kirjallisuuden ulkopuolisilla asioilla myymisestä, nytkin sillä "tämä oli totta" -ulostulolla tietyllä tapaa myös kuitattiin se kritiikki, saako tästä näkökulmasta kirjoittaa kun se muka on ikäänkuin ok vain siksi että "tämä oli totta". Ahavalla oli vielä Hesarin jutussa hieman häiritsevän oloinen, ylimielisyyteen vivahtava suhtautuminen autofiktiosta (kommentoi Knausgårdin kirjallisuutta), mutta silti myy omaansa sillä, jäi vähän jännä fiilis siitäkin kommentista.

      Poista
  11. En ole tätä lukenut ja vähän sama syy kuin Reetalla yllä, kaikkinaiset ulostulot ja autofiktiiviset teokset eivät innosta. Usein niistä tulee (vai johtuuko se sitten vain markkinoinnista) skandaalinkäryinen tunnelma jo etukäteen.
    Esittämäsi pohdinta ja siitä seurannut keskustelu on mielenkiintoista! Kirjaa lukematta siihen on vaikea ottaa kantaa, sillä varmaankaan vähemmistöjen syrjiminen ei niinkään tule esille itse kirjan rakenteessa tai lähtökohdissa, vaan pienenpienissä nyansseissa: mitä sanotaan, miten sanotaan ja mitä jätetään sanomatta.
    Kiinnostava aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyansseista juu, ja ehkä se ennemminkin on aktiivisen syrjinnän sijaan sitä passiivisempaa, vallalla olevien normien ylläpitoa, pönkittämistä ja tietynlaista valta-asemassa olevan ylivaltaa asian suhteen.

      Mutta juu, alan kyllä olla itse aikalailla samaa mieltä, näitä tällä tapaa myydessä se kaikki kirjan ulkopuolinen menee niin edelle, että tuntuu kuin hyväkin tarina jäisi sen kaiken skandaalin ja huutomerkkinä toimimisen jalkoihin. Toki ymmärrän, että kirjoja täytyy myös saada myytyä, jotta niitä edelleen voidaan julkaista, mutta aika kritiikittä tämänkin keinot on kyllä tosiaan otettu vastaan ihan isoja medioita myöten.

      Poista
  12. Tämä kirja tuli minulle ihan pyytämättömänä a-kappaleena, mutta en oikein ole innostunut kirjasta. Tämmöiset repivästä aiheesta kirjoitetut puolifiktiot tai mitä lienevätkään, eivät ole minun juttuni. Aihe sinänsä on koskettava ja tärkeä, suhteen molemmille osapuolille. Mieluummin luen kuitenkin rehellisen elämäkerran tai muistelman. Ja nyt kun tätä juttua luin, tuntuu tosi oudolta miksi kirjailijan piti edes yrittää "kääriä" aihe fiktion sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua hämmentää myös hurjasti tämä fiktio-fakta-fiktio -kuvio, koska markkinointi nojaa hurjasti siihen "tämä on totta!!" -hypeen, jota ei kuitenkaan milläänlailla sivutakaan kirjassa, edes kansiliepeillä. Jos tämä olisi ollut puhtaasti omaelämäkerrallinen, en ehkä niin kovasti aihetta olisi itse kritisoinut, ja taas toisaalta puhtaana fiktionakin keskustelu olisi voinut olla tietyllä tapaa hieman pehmeämpi. Nyt tällainen vähän myymällä myyminen aika herkän aiheen parissa kyllä hämmästyttää, en tosiaan tiedä miten tähän voisi parhaiten edes suhtautua.

      Poista
  13. Hyviä pointteja tästä kirjasta. Mietin kuitenkin, mistä valkoinen perushetero voisi kirjoittaa muusta kuin itsestään, ettei tulisi syytetyksi kulttuurisesta tai muusta vähemmistöjen omimisesta - mikä on toki maailman typerin syytös, koska mielestäni kirjallisuus on nimenomaan sitä varten että voi kurkottaa oman maailmansa ulkopuolelle ja asettua toisen nahkoihin, mutta valitettavasti tuota syytöstä kuulee kovin usein nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, se syytös on minusta varsin laiska argumentti, ja se vie keskustelua vähän väärään suuntaan, sillä eihän tässä kyse ole siitä, mistä saa kirjoittaa ja mistä ei, vaan siitä, onko etuoikeutetulla oikeus kirjoittaa mielikuvituksen varassa sellaisen puolesta, jolla olisi oma ääni ja omatkin kokemuksensa.

      Ja niinhän se parhaillaan on, kirjallisuus pystyy tuomaan eteen sellaisia maailmoja, joita ei muuten pääsisi elämään ja kokemaan, mutta todellisia ilmiöitä kuvatessa on kuitenkin tärkeä ainakin tiedostaa oma valta-asemansa, ja siihen oma kritiikkini tämän kirjan ja ennen kaikkea sen markkinoinnin kohdalla koettaakin pureutua, sillä se tästä kyllä aika räikeästi puuttuu. Vaikka tässä ei varsinaisesti kenenkään tarinaa kerrota vähemmistön puolesta, on se silti sellainen kumarrus vallalla olevien normien ylläpitämisen suuntaan ja niiden tietynlaisten stereotypioiden vahvistamiselle, että on vähän hassua, ettei tästä keskustella enempääkin. Keskustella saa aina, ja olla eri mieltäkin, mutta se sellainen kritiikitön hypetys tämän suhteen häiritsee minua erityisesti.

      Poista
  14. Minulla on tämä seuraavana lukujonossa. Minulle ennakkomarkkinoinnista syntyi vähän toisenlainen pettymys. Kiinnostuin kirjasta alun perin kustantajan katalogissa, jossa puhuttiin vain salaperäisesti miehen katoamisesta. Luulin että kirjan teemana on muistisairaus ja sillä perusteella kiinnostuin. Sitten näin Kuukausiliitteen jutun ja tajusin mistä on kyse. Eli lankesin markkinoinnissa jo ensimmäiseen ansaan �� Edelleen kirja kiinnostaa, mutta on vaikea karistaa mielestä markkinoinnin kautta tulleita ennakko-odotuksia(-luuloja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli itseasiassa ihan samat muistisairaus-fiilikset tästä ennakkomarkkinoinnin perusteella, ja tavallaan se hämmentää vieläkin enemmän, kun nyt sitten juuri ennen julkaisua tulikin tällainen "suuri paljastus", että tää onkin transsukupuolisuutta käsittelevä kirja - eikä edes transsukupuolisen näkökulmasta. Ymmärrän kyllä, että tämän kohdalla on varmasti todella vaikea lukea tätä ihan tyhjältä pöydältä, mutta odotan mielenkiinnolla tarkempia ajatuksiasi tästä! :)

      Poista
  15. Minä taisin olla lukenut liikaa tästä jo ennen kuin aloitin tämä ensimmäisen Ahavani. Odotukset olivat korkealla, ja päädyin tuskailemaan, että kertojako todella on tämän kehityskertomuksen uhri, kärsijä ja petetty?

    Tämäkö, vai mikä sai kiirehtimään lukemista niin ettei Kolumbus-rinnakkaskertomus tainnut ihan avautua. Toki perusajatus, mutta esim. lukujen (minulle käsittämättömäksi jäänyt) nimeäminen sai aavistelemaan, että minulta piilossa on vielä jotain.

    Mutta tällaistahan taide on, subjektiivista ja rajattua. Ajatuksia stimuloivaa ja myöhemminkin mukana kulkevaa.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain taidettiin esittää, että luvut oli nimetty luettelemalla menetettyjä asioita. Ihan kaunis ajatus, mutta jotenkin ne sellaisinaan huutivat entistä enemmän sitä, että onko toisella oikeus oikeasti kokea noin suurta riippuvuutta toisen sukupuolisuuteen ja kehollisuuteen, kun hänelle se rakastettu ei ollutkaan enää sama toisen sukupuolen alla.

      Ja niin, niinhän se tosiaan on, mutta jos rajaus ja subjektiivisuus on sitä yhtä ja samaa ajasta toiseen, tässä tapauksessa cis-heteron surua sukupuolten moninaisuuden äärellä, alkaa se tuntua jo vähän väsyneeltä.

      Poista
    2. Täytyy vain uskoa siihen, että maailma muuttuu pienin askelin, ja höpsötkin kehitysvaiheet ovat pykäliä isommalla matkalla ;-)

      Poista
  16. Hieno teksti ristiriitaisesta kirjasta. Minä en päässyt sen maailmaan ollenkaan, lukeminen oli vastentahtoista tempoilua, vaikka tunnistin toki taitavan kirjailijan kynänjäljen. En osaa edelleenkään sanoa, mikä minun lukukokemuksessani meni pieleen. En vain syttynyt, en ollenkaan. (Ja nyt en saa kirjoitettua kirjasta omaan blogiini oikein mitään. Varmaan liitän sen vain lyhyisiin kuukausikoosteisiin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, noin vastentahtoisesta on vaikea saada kirjoitettua mitään! Joskus teksti jättää niin ulkopuolelle, että vaikka näkee sen olevan jollain tasolla hienoa, ei siitä vain saa irti itse mitään. Sellaisiakin välillä on, joskus puuttuu tunne, joskus tarttumapinta, joskus ei vain niin sanotusti kemiat kohtaa. Tämän suhteen melkein jo toivoin, että olisin itse saanut kuohahtaa vähän vähemmän, mutta toisaalta kai se tunteen suuruus tähänkin ärtyneeseen suuntaan on joskus ihan tärkeä. :D

      Poista
  17. Kiitos, Laura, tästä tekstistä! Sanoitat oikein hyvin minunkin tuntemukseni. Minä jätin lopulta koko teoksen kesken, koska olen pahoillani siitä, miten transhenkilön kokemus on vaiennettu kaikista jutuista, joissa Ahavan teosta on käsitelty. En halua vähätellä päähenkilön (tai Ahavan) surua ja järkytystä, mutta ainakin näin ulkopuolisena tuntuu itsekkäältä ajatella, että vain päähenkilö olisi kärsinyt ja tullut väärinkohdelluksi. Vähän samaa pohdin kuunnellessani Ester Roxbergin Ann-Christineä, jossa kerrotaan isän sukupuolenkorjausprosessista. Varsinaista transkirjallisuutta julkaistaan todella niukalti, mikä on sääli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista. :) Et mielestäni menettänyt mitään vaikket lukenut loppuun, siellä ei tosiaan ollut minun silmiini pientä pilkahdustakaan siihen itsereflektioon, jota tähän olisin huutavan paljon kaivannut. Harmi. Haluaisin todella lukea tästä aiheesta ihan eri näkökulmasta, tämä Ahavan kirjaansa valitsema on jo niin monta kertaa vuosien saatossa luettu, ettei se siihen heteronormatiivisuuteen kyllä yhtään mitään uutta tuo.

      Poista