MIKAEL BRUNILA, VILJA SAARINEN & VALTER SANDELL :KUULUMME TOISILLEMME – KIRJEITÄ JA KIRJOITUKSIA YSTÄVYYDEN POLITIIKASTA
272s.
Khaos Publishing 2023
Akateemisia ja kommunistisia kirjeitä ystävyyden, yhteenkuuluvuuden ja Muumi-filosofian kautta esitettynä, kohti parempaa, lempeämpää ja mukaanottavampaa yhteiskuntaa? Kyllä kiitos. Mikael Brunilan, Vilja Saarisen ja Valter Sandellin keskinäinen, esseistiikkaa lähentelevä kirjeenvaihto päättää lukuvuoteni 2024, mutta kasvaa samalla yhdeksi vuoden (ja viime vuosien) merkityksellisimmäksi lukukokemukseksi. Me puhumme niin valtavasti siitä, mitä nykymaailmassa on vikana, jäämme kiinni kysymykseen, mitä meidän sitten pitäisi kaiken tämän tuhoavan kapitalismin keskellä tehdä, että emme muista, että ratkaisumme on jo täällä. Me olemme se ratkaisu. Ja Brunilaa, Saarista ja Sandellia lainaten, ehkä onkin aina kysyä, että miten me alamme muutosta tehdä. Tässä ja nyt.
"Ystävyys tai ystävän hahmo toimii itsessään, kuten sanoit, eräänlaisena eettisenä mittatikkuna maailmassa olemiselle. En kuitenkaan ole ihan varma siitä, voidaanko ystävyyttä ja poliittista ystävyyttä erottaa toisistaan. Vaikka jotkut väittävät ihmisten olevan pohjimmiltaan itsekkäitä tai kilpailuhenkisiä, ajattelen, että juuri se, miten toimimme ystäviämme kohtaan – olivat nuo ystävyydet poliittisia tai eivät – viittaa päinvastaiseen."
Kuulumme toisillemme on neljään kokonaisuuteen jaettu kirjeenvaihto, joka hahmottelee miten maailma voisi toimia toisin. Kirjoittajat viittaavat muihin menneisiin, mutta erityisesti aikamme ajattelijoihin ja antikapitalisteihin, muun muassa Giorgio Agambenin valtateoriaan, Rojavan autonomiseen, feministiseen ja antikapitalistiseen kurdihallintoon, antropologi David Graeberiin sekä Tove Janssoniin, niin taiteilijana ja ajattelijana kuin antikapitalistisen, jopa kommunistisen Muumilaakson luojana. Kirjeistä kasvaakin paitsi laaja kulttuurinen ja yhteiskunnallinen katsaus, myös täydellinen muistutus siitä, että toisin paitsi on toimittu myös jatkuvasti toimitaan, eikä mikään estä tätä tapahtumasta uudelleen.
Paljon toisin toimiminen kuitenkin vaatii – se vaatii ensin sairauden tunnistamista, ennen kuin siitä edes voi alkaa yhdessä parantua. Ahdistuneessa, pelottavassa ja jatkuvasti yhteistä moraalikoodistoamme rikkovassa maailmassa myös eettisesti toimivien mahdollisuushorisontti alkaa pienentyä, ja keskellä olevan aukon mustuus vetää myös ystävyyksiin uskovilta valon mukanaan. Se saa meidät taistelemaan toisiamme vastaan: se saa poliittisuutemme suuntaamaan jo valmiiksi samalla tavalla ajatteleviin puuttuen heidän yksittäisiin sanavalintoihinsa tai tykkäyshistoriaansa. Se saa feminismimme etsimään virheitä sieltä, missä niitä on jo valmiiksi vähän, kritisoiden joko menneitä tai tämänhetkisiä hyvänmielen, varsin vähäongelmaisia kulttuurituotteita, reagoimaan jatkuvasti (ja ymmärrettävästi) rasistisen, fasistisen ja ihmisvihamielisen hallituksemme toimiin sen sijaan, että tekisimme itse aktiivisesti toisin. Se saa median kyttäämään yksittäisiä tuomitsemisia tai anteeksipyyntöjä sen sijaan, että se uutisoisi laajasti vahingollisten päätösten pitkittäisvaikutuksista tai tieteellisesti epäpätevistä läpiajoperusteista.
Se saa meidät toisiamme vastaan, koska se tuntuu helpoimmalta. Mutta kuten helpot vaihtoehdot aina, se itseasiassa pahentaa tilannetta, ei lainkaan paranna sitä. Kun huomio menee omien virheiden paikantamiseen ja kaitsimiseen, saa moraalittomat romuttaa yhteisiä sääntöjämme, tuottaa aidosti naisvihamielisiä sisältöjään ja normalisoida aidosti rasistista päätöksentekoa tai legitimoida kansanmurhia. Yksittäisen ihmisen silmänliikkeillä ei ole silloin mitään merkitystä, kun kokonaisuus uhkaa kaatua käsiin. Siksi meidän on toimittava yhdessä, erilaisuutta ja epätäydellisyyttä keskuudessamme vaalien. Kuin toistaan rakastavat ystävät konsanaan, meidän on opeteltava sietämään erimielisyyttä, keskeneräisyyttä, kasvamista, epäonnistumista ja toiminnan korjaamista. Tai itseasiassa, ei sietämään: arvostamaan, vaalimaan ja pitämään toiminnan kannalta keskeisenä.
Kuulumme toisillemme yhtyy siihen kauniisti soljuvaan, hiljalleen voimistuvaan virtaan, joka yhdistyy ainakin Minna Salamin Aistien viisauden, Audre Lorden Sisten, Outsiderin ja Anna Lowenhaupt Tsingin Lopun aikojen sienen sanomiin: vähemmän erheiden osoittelua ja olemassa olevan kritiikkiin kiinnittymistä ja enemmän aktiivista toisin tekemistä, tässä ja nyt. Toisin toimisen, aktiivisen rakastamisen, ystävyyden, toveruuden, sisaruuden ja antikapitalististen laikkujen kasvattamisen voi aloittaa missä vain milloin vain – sillä kuten Hanna Kuusela Syytös-kirjassaan Hopi-heimoa siteeraa, "me olemme ne, joita olemme odottaneet." Brunila, Saarinen ja Sandell muistuttavat samaa: sinä voit valita ystävyyden politiikan juuri nyt, juuri siellä missä olet, ja alkaa kasvattaa ihmissuhde, kohtaaminen ja vuorovaikutustilanne kerrallaan niitä kommunistisia, antikapitalistisia ja ystävyyteen perustuvia alueita, jotka lopulta haastavat tuhoon ja sortoon perustuvia kapitalistisia järjestelmiä. Pikkuhiljaa ne kasvavat, ottavat tilaa ja kaappaavat alaa, ja mitä useampi meistä tekee niin, sen paremmin laikut kasvavat ja tavoittavat jopa toisensa.
"Eettisesti eläminen edellyttää eräänlaista sankarillisuutta, jatkuvaa tasapainoilua periaatteen ja käytännön välillä – sekä muistamista että unohtamista. Se edellyttää, että etenemme pikemminkin esittämällä kysymyksiä kuin valmiita vastauksia; että uskallamme viipyä epävarmuudessa ja luopua osasta kiinteää minuuttamme. Yhdessä."
Ystävyyteen – niin arkiseen kuin poliittiseenkin – kuuluu sietää myös keskeneräisyyttä. Ystävä ei kerro ehtoja, miten maailmassa ollaan, vaan ohjaa lempeästi kohti yhteisiä, toisiaan kunnioittavia rajoja. Ystävä ei valitse sanoja, mitä maailmassa saa käyttää, vaan neuvottelee yhdessä niiden merkityksistä. Ja ennen kaikkea: ystävä ei positioi itseään toista ylemmäs, vaan ottaa kädestä, ja nostaa muutkin samalle jakkaralle seisomaan. Rinta rinnan. Ja juuri siksi me tarvitsemme ystävyyttä myös politiikkaan enemmän kuin koskaan – väitän, että solidaarisia, eettisiä ja yhteiseen moraaliin uskovia on enemmän kuin hajoittaen hallitsevia. Meidän täytyy vain toimia, tässä ja nyt. Meidän täytyy luoda liittoja, ottaa mukaan, luopua dogmeista ja nähdä toistemme kauneus juuri keskeneräisyydessä, epävarmuudessa, vielä matkalla ollessa. Huomenna se voi olla jo liian myöhäistä.
