maanantai 13. tammikuuta 2020

KIRJAVUODEN VALOISA ALOITUS – EMMI-LIIA SJÖHOLM : PAPERILLA TOINEN

EMMI-LIIA SJÖHOLM : PAPERILLA TOINEN
187s.
Kosmos 2020
Saatu arvostelukappaleena kustantajalta


Kirjavuoteni on lähtenyt käyntiin hieman hitaasti ja yllättävän kaukana jokapäiväisestä lukemisesta. Yöpöydällä viipyy pino jo pitkä aika sitten aloitettuja, mutta kerta toisensa jälkeen puolitiehen jääviä kirjoja, joista jokaisesta pidän, mutta mikään ei varsinaisesti vedä jähmeän arjen keskellä puoleensa. Olen pitänyt lukemisesta hetken taukoa kokonaan, ja yrittänyt sitten taas uudestaan, mutta jäänyt aina kauas, keskittymättömyyden syövereihin. Kunnes vastaan tuli Emmi-Liia Sjöholmin esikoinen, postilaatikosta pinoon ilmestynyt arvostelukappale, josta joka toinen jollain tapaa sosiaalisen median kanavissani tuntui puhuvan. Hyvin jaettu kirja siis, sanoisin.

Mutta hyvä että oli. Näkyvyys sai minutkin tarttumaan, kiinnostumaan ja keskustelemaan jo ennen kuin tätä edes itse luin. Ja kun mielenkiinto oli herännyt, luinkin tämän muutaman metromatkan aikana, oranssien penkkien ja alati ympärillä vaihtuvien ihmisten keskellä, keskittyneesti ja kerrankin itsekin tarinan sisällä.

"Yksi mies osti minulle syntymäpäivälahjaksi kissan. Annoin sen pois. Toinen mies ei tunnistanut minua kadulla, vaikka oli lähettänyt kaksi päivää aiemmin treffikutsun. Selvisi, että hänellä oli hajataittoa. Kävimme ulkona pari kertaa mutta emme nähneet tulevaisuutta samalla tavalla."

Sjöholmin esikoinen on muodoltaan varsin tyypillistä 2010-lukua: tunnustuksellista ja tietyllä tapaa häpeilemätöntä nuorehkon naisen autofiktiota, joka puhuu asioista sellaisista näkökulmista, jotka ovat aiemmin vaatineet vaikenemaan. Sjöholm kirjoittaa kauniisti, kirkkaasti ja terävästi, kuljettaa tarinaansa usealla tasolla kohti päätepistettä. Useissa Paperilla toisesta kirjoitetussa arviossa joko kiitellään tai kritisoidaan teoksen päiväkirjamaisuutta, mutta minä en lue sitä niin. Tai tietyllä tapaa luen, tunnistan kyllä mistä kanssalukijat puhuvat, mutta koen eri tavoin. Pidän siitä, sellaisesta henkilökohtaisesta intiimiydestä, jonka kautta Sjöholm aiheitaan käsittelee. Minulle se tuo tietyllä tapaa mieleen jopa Saara Turusen tarkkailevan tyylin, sillä se jättää rivien väliin niin paljon tilaa, että sitä alkaa automaattisesti täyttää itse, peilata joko oman elämän tai yhteiskunnallistenkin teemojen kautta. Kuljettaa henkilökohtaisesta kauemmas, suostumuksen rajoihin, taipumiseen, tapaan kuvata tyttöyttä, naisen harrastamaa seksiä, äitiyttä ja sitä miten se on muutakin kuin rajatonta rakkautta ja kiitollisuutta.

Tuosta kiitollisuudesta  – tai oikeastaan sen vaatimuksesta – tämän kirjan kohdalla tulin keskustelleeksi jo ennen koko teoksen lukemista. Sjöholmin päähenkilö ei kaiken anteeksipyytelevyytensä keskell pyydä kirjassaan kuitenkaan varsinaisesti anteeksi sitä, että tuntee myös yhteiskunnan silmissä tavoiteltujen asioiden, parisuhteen ja lapsen saamisen, kohdalla ristiriitaisiakin tunteita. Ymmärrän, että lukijasta, jolta nuo puuttuvat, tietynlainen purnaaminen voi tuntua kiittämättömyydeltä, mutta nyt jo kirjankin lukeneena voisin sanoa, että se on kaikkea muuta kuin sitä. Se on taiteilua kiitollisuuden ja inhimillisyyden välissä, sitä ettei mikään ulkoinen asia, saavutus maailmassa tee onnelliseksi itsessään. Että ei ole olemassa mitään yksittäistä asiaa, saavutusta tai pistettä, jossa ollaan onnellisia sitten kun. Että ihmisyys ja inhimillisyys jatkuu, vaikka elämässä olisi kaikki näennäisesti hyvin, ja senkin tunnustaminen on tärkeää. Se on tärkeintä, sillä se on aitoa, kipeää elämää. Ei haavekuvia, vaan todellisuutta, jossa rakkauskin täytyy valita joka päivä uudestaan. Oli siitä miten kiitollinen tahansa.

x

Sjöholmin esikoinen on kovin kiinni tässä ajassa, ja tavallaan se on sisarkirja niin monelle. Erityisesti se tuntuu Aino Vähäpesolan Onnenkissan isosiskolta, toisaalta taas Saara Turusen Rakkaudenhirviön henkilökohtaisemmalta ja sitä kautta helpommalta versiolta. Siinä on jotain samaa myös Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti -teoksen kanssa, mutta kaikista vertauksista huolimatta se on myös aivan omansa. Omaääninen, herkkä ja kaunis. Moni tuntuu sosiaalisessa mediassa kertovan, ettei oikein saa tästä otetta, löydä tarttumapintaa, mutta minä löysin. Kaikessa henkilökohtaisessa oman lukijaminäni kanssa vallitsevassa erilaisuudessaankin Sjöholmin autofiktiivisen teoksen päähenkilö oli niin lähellä minua, että hän tuntui omalta jo ensisivuilla. Hiljaisen kauniilta kotiinpaluulta, jonkin sisällään olevan selittämättömän aukaisemiselta. Ja se jos mikä on ihana tapa aloittaa tämä uusi kirjavuosi.

Helmet-lukuhaaste: 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
Kirjasta muualla: Sivulauseita, Sivusuhteita, Aina joku kesken

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

5 x 5 KIRJAA VUODELTA 2019

Vuosi lähenee loppuaan, ja vaikka sitä vielä muutama päivä onkin jäljellä, olen lukenut lähiviikkoina sen verran vähän ja harvakseltaan, että uskallan jo koota yhteen vuoden sekä kehnoimmat että vavisuttavimmat lukukokemukset. Alkuvuosi on ollut ahkeraa ja tehokasta lukemista täynnä, loppuvuodesta taas kirjojen ulkopuolinen elämä vei suurimman ajan arjestani. Luin kuitenkin yhteensä 62 kirjaa, 16899 sivua, pitkästä aikaa erityisesti keveämpää ja viihteellisempää kirjallisuutta, 14 eri kansalaisuuteen kuuluvan kirjailijan kirjaa ja kuuntelin 6 äänikirjaakin. Monipuolinen vuosi omalla tavallaan, ja vaikka lähtökohtaisesti se nyt näin loppua kohden tarkastellessa tuntuukin monessakin mielessä varsin keskinkertaiselta, jäi matkaan kuitenkin useampikin hieno ja ilahduttavakin lukukokemus. 

Ja tuttuun tapaan, kuten vuosilta 2018, 2017 sekä 2016, keräsin teille taas muutamassa eri kategoriassa parhaiten mieleen jääneitä kirjoja. Niin niitä pettymyksiä kuin uusia lemppareitakin, olkaapa hyvät siis!

5  x  K E H N O I M M A T   K I R J A V A L I N N A T
ELI KIRJAT, JOTKA EIVÄT TODELLA OLEET MINUN MAKUUNI


5  x   S U U R I M M A T    P E T T Y M Y K S E T
ELI KIRJAT, JOILTA ODOTIN PALJON, MUTTEN SAANUT JUURI MITÄÄN

05 Patti Smith : Omistautuminen


5  x   V I I H D Y T T Ä V I M M Ä T   K I R J A T
ELI KIRJAT, JOISTA NAUTIN TÄYSIN RINNOIN


5  x   E N I T E N   A J A T U K S I A   
H E R Ä T T Ä N E E T   K I R J A T 
ELI VAHVIMMAT JA VAVISUTTAVIMMAT LUKUKOKEMUKSET




5  x   H E N K I L Ö K O H T A I S E S T I   
T Ä R K E I M M Ä T   K I R J A T 
ELI ITSELLENI PARHAAT KIRJAT


Paljon siis taas luin, vaikka yhteensä 37 kirjaa vähemmän kuin viime vuonna tulikin luettua. Tämä rauhallisempi tahti on ehkä enemmän oma, ja jonkinlainen tasapaino lukemisen suhteen taas toivottavasti löytyy myös ensi vuonnakin. Vuodelta 2020 odotan ensisijaisesti enemmän ajattelemaan laittavaa kirjallisuutta, omanlaisten kirjojen löytämistä ja rauhoittumista, sekä kirjallisuuden että oman elämän äärelle. Sillä pääsee jo hurjan hyvin alkuun, monessakin asiassa.

Mutta löytyikö näistä vuoden 2019 kirjoista yhteisiä lemppareita? Tai jopa inhokkeja? Mikä oli paras kirja, jonka sinä luit tänä vuonna?

perjantai 13. joulukuuta 2019

HELMET 2019 // LOPPUYHTEENVETO

Viime vuosina olen siirtynyt suorittamaan erilaisia lukuhaasteita bingonomaisesti: jos joku muutenkin valitsemani kirja sattuu sopimaan johonkin haastekohtaan, sen siihen näppärästi täytän. Tyyli tuntuu paitsi omalta myös toimivalta, sainhan tänäkin vuonna neljää kohtaa lukuunottamatta koko haasteen täyteen. Tyhjät kohdat harmittavat lähinnä vain aiheidensa puolesta: tuntuu hurjalta, ettei päälle kuuteenkymmeneen lukemaani kirjaan mahtunut tänä vuonna yhtään kuulo- tai näkövammaisesta kertovaa kirjaa, saati trans- tai muunsukupuolisesta henkilöstä kertovaa teosta. Lukemisen moninaisuus on itselleni lähtökohtaisesti tärkeää, mutta vuoden 2019 kirjavalinnoissa ehkä muutenkin hieman hunningolla – luin enemmän helppoa ja massaan katoavaa kuin vuosiin. Se tuli ehdottomasti tarpeeseen, mutta jospa lukuvuosi 2020 olisi taas ihan hippusen moninaisempi, ihan jo omien kirjavalintojenkin parissa. Mutta tässäpä nyt yhteenvetona kirjat, ne jotka tähän haasteeseen tänä vuonna luin.


01. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Sally Rooney : Keskusteluja ystävien kesken 
02. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Maria Semple : Missä olet, Bernadette?
03. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Katie Lowe : Jumalten verta suonissamme
04. Kirjailijan ainoa teos Raisa Omaheimo : Sydän
05. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Ulla-Lena Lundberg : Jää 

06. Rakkausromaani Niina Mero : Englantilainen romanssi 
07. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt Mercé Rodoreda : Timanttiaukio 
08. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Maria Jotuni : Kun on tunteet 
09. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja Karen M. McManus : Yksi meistä valehtelee
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Alice Walker : Häivähdys purppuraa 

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Souad Al-Sabah : Alussa oli nainen 
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan Agatha Christie : Eikä yksikään pelastunut 
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Helmi Kekkonen : Olipa kerran äiti 
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua Ossi Nyman : Röyhkeys 



16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Clarice Lispector : Passio 
17. Kirjassa on kaksoset Sarah Crossan : Yksi
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Liv Strömquist : Einsteinin vaimo
19. Et pidä kirjan nimestä Jennifer Clement : Rakkaudesta aseisiin
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria Kim Thúy : Ru

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja // tähän yritin lukea Antti Holman Järjestäjää, mutta kesken jäi. Muut julkkiskirjailijat ei oikein vetäneet tänä vuonna edes tätä vähään puoleensa.
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Emma Puikkonen : Lupaus 
23. Kirjan nimessä on jokin maa Mari Manninen : Kiinalainen juttu
24. Sokkona hyllystä valittu kirja Oyinkan Braithwaite : My Sister, the Serial Killer
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Johannes Ekholm : Rakkaus niinku 

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan Sally Rooney : Normal People
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja Mikko Kamula : Iso härkä
28. Kirjan kannessa on kuu Alice Munro : Jupiterin kuut
29. Kirjassa nähdään unia Aino Vähäpesola : Onnenkissa 
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema Elizabeth Strout : Kaikki on mahdollista 

31. Kirjassa kuljetaan metrolla Saara Turunen : Rakkaudenhirviö 
32. Kirjan nimessä on ammatti Elizabeth Acevedo : Runoilija X
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan André Aciman : Kutsu minua nimelläsi
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.) : Sinua on petetty
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä Anna Kankila ym. : Työstäkieltäytyjän käsikirja 



36. Kirjassa ollaan yksin Ottessa Moshfegh : My Year of Rest and Relaxtion
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja George Orwell : Eläinten vallankumous
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja Eva Meijer : Mistä valaat laulavat? 
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Sylvia Plath : Lasikellon alla

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Holly Bourne : Katsokaa miten onnellinen olen
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Rainbow Rowell : Eleanor & Park 
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Zadie Smith : Swing Time
44. Kirja kertoo Berliinistä // tämäkin jäi lukematta, vaikka olin jo valinnut kirjaksi Yoko Tawadan Muistelmat lumessa -teoksen. Tuossa se kirjakasassa edelleen vain odottaa lukuvuoroaan.
45. Kirjan nimessä on kieltosana Nina Lykke : Ei, ei ja vielä kerran ei 

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö // tämän tyhjäksi jääminen harmittaa! Pitää korjata tilanne ehdottomasti ensi vuonna.
47. Kirjassa on alle 100 sivua Maggie Nelson : Sinelmiä 
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä // tähänkin täytyy löytää jälkikäteen joku kirja, tämä kohta on tärkeä moninaisuuden kannalta.
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja Celeste Ng : Tulenarkoja asioita 
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Anne Swärd : Kesällä kerran

Eli 46/50 kirjaa luettu, vaikuttaa ihan hyvältä! Ensi vuoden lukuhaasteita odotellessa.

tiistai 10. joulukuuta 2019

HERSYVÄN VAKAVA SIRKKA – ANNI SAASTAMOINEN : SIRKKA

ANNI SAASTAMOINEN : SIRKKA
188s.
Kosmos 2019
Kuunneltu äänikirjana, fyysinen kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta

Sirkka on harmaa. Sirkka rakastaa betonin eri sävyjä, täsmällisyyttä ja kotimaamme ihmisen perusasioita: hiljaisuutta, ennustettavuutta ja sitä, että ihmiset ovat täsmällisiä. Sirkka on suomalaisuuden perikuva, Eleanor Oliphantin suomiserkku, mielensäpahoittajien siskon lapsenlapsi. Sirkka on normatiivisuutta ja tehokkuutta yhdessä paketissa, napakoita päälauseita ja oikein käytettyjä possessiivisuffikseja. 

Elämä on Sirkalle less is more. Sirkka taas on kirjailija Saastamoiselle jopa more is more, sillä Sirkka on niin liioiteltu ja karrikoitu, että vähempikin alleviivaus olisi riittänyt. Sirkka on ärsyttävä, ennalta-arvattava ja niin monesti kerrottu, että Sirkkaa voi kuunnella samalla kun kirjoittaa tekstiviestejä. Eli siis olla kuuntelematta, eikä silti menetä mitään. Sirkan tuntee, vaikkei häneen tutustukaan.

Kirjana Sirkka oli hieman liikaa. Sirkka on päälauseita päälauseiden perään, eikä Sirkka tahdo herätä henkiin. Toisin on kuitenkin äänikirjan kanssa. Sirkkaa lukee Pirjo Heikkilä, ja siihen tehtävään Pirjo sopii. Heikkilän lakoninen lukutapa on kuin Sirkka. Nyt Sirkka herää henkiin olematta liian elävä. Sillä Sirkka ei ole elävä. Sirkka on karikatyyri.

Ja karikatyyrina Sirkka onkin lopulta jopa valloittavan mainio. Sirkka on niin ärsyttävä, että Sirkasta alkaa pitää. Sirkka pyörii taustalla, kun menen töihin, ja Sirkka pyörii taustalla, kun ostan kaupasta itselleni samoja eineksiä, joita Sirkka kirjassakin rakastaa syödä. Sirkka alleviivaa niin vahvasti, että yllättäen se toimiikin tehokeinona. Sirkka kääntää nurin jo monesti nurin käännetyn.

Mitä pidemmälle Sirkka etenee, sitä enemmän Sirkasta pidän. Vaikka Sirkka haastaa hermoja, eniten Sirkka haastaa kuitenkin yhteiskunnan yksipuolista narratiivia sirkanlaisista ihmisistä. Vaikka Sirkan luulee tuntevansa, Saastamoisen Sirkka onnistuu yllättämään. Hän vie Sirkan kohti tarinaa, jota Sirkasta saisi kertoa useamminkin. Sirkoista ylipäätään. Tai kanssaihmisistä: että ihminen on uniikki myös stereotypiansa takana.

Sillä Sirkka on Sirkka. Ja se Sirkassa on kaikkein oivaltavinta ja lohdullisinta. Sirkka riittää.

perjantai 6. joulukuuta 2019

SYKSYN KIRJAT



Onpa ollut yhtaikaa elämäni pisin ja lyhyin syksy. Harvoin mahtuu näin pieneen aikaan näin paljon uutta ja toisaalta salamana muuttuvaa: peruuntuneita harjoittelupaikkoja, uusien löytämistä, muuttoja, kolmen paikkakunnan välillä sahaamista, arjen pieniä vastoinkäymisiä, jotka yhteen putkeen ilmestyneenä ensin meinasivat musertaa, lopulta taas jo muuttuivat koomisiksi. Kun mikään pankkitalletuksista kotivakuutuksiin, muuttoilmoituksiin ja muuttolaatikkotilauksiin ei mene kerralla putkeen, alkaa pienistäkin puroista tulla jo jollain tapaa hämmentävänkin isoja ärsytyksiä. Mutta tässä sitä taas ollaan, joulua odottamassa, laskemassa päiviä siihen, että päivät taas pian pitenevät. Uuden asunnon ikkunalaudalla, hurjasta määrästä tavaraa luopuneena, ja silti edelleen hämmentäviä asioita varastoivana. Ystäväni yritti lahjoa suklaalla luopumaan enemmästäkin, mutta uuden kodin kellaritilat vetävät vähän liiankin hyvin varmuuden vuoksi säilytettäviä asioita.

Mutta koska syksy on ollut muutoksia ja edestakaista sinkoilua täynnä, on kirjatkin jääneet vähemmälle, tästä blogista nyt puhumattakaan. Jotain kuitenkin luin, joten tässäpä näitä syksyn kirjoja siis vielä kootusti.

S Y Y S



L O K A

01 Maggie Nelson : Sinelmiä
03 Pontus Purokuru : Römaani


M A R R A S


Syyskuussa kuuntelin vielä kaksi äänikirjaa, Evelyn Hugon ja My Sisterin, jälkimmäisen muuttaessani Joensuun asuntoa yhteen pakettiin. Kelvollisia kuuntelukokemuksia kumpainenkin, viihteellisiä ja siksin niin hyviä pyörimään taustalle. Muuten en syyskuussa löytänyt mitään kovin säväyttävää kirjallista kokemusta, varsin keskiverto kuukausi siinä mielessä. Ja koko syksy oikeastaan: uudelleen luettua Nelsonia, uutena painoksena julkaistua Ferrantea sekä Hakkaraisen Dioraamaa lukuunottamatta kaikki syksyllä luettu oli aika tasapaksua ja tylsää – kuten siis koko syksykin. Se on ollut oikeastaan koko vuoden ongelma: on niin paljon kaikkea muuta, gradua, opintojen viimeisiä harjoitteluita, muuttoja ja muutoksia, ettei siihen rinnalle oikein ole jaksanut ottaa enää kirjallisuutta, joka oikeasti paitsi haastaisi, myös antaisi jotain. Mutta ehkä aina ei tosiaan tarvitsekaan, voisi sanoa, että koko vuoden ajan koko muu elämä on kyllä haastanut ja antanut ihan tarpeeksi. Ehkäpä kirjallisuuden vuosi on taas ensi vuosi.