perjantai 15. helmikuuta 2019

YSTÄVÄNPÄIVÄN LUKUMARATON 2019 // PÄIVITETTY POSTAUS & KOOSTE



Lukumaraton, pitkästä aikaa! Olen osallistunut moiseen viimeksi tasan vuosi sitten, ystävänpäivän kunniaksi silloinkin. Tänä vuonna haastetta houstailee Kirjaimia-blogi, josta konseptin tuntemattomille myös lisää vinkkiä miten tämä puuha toimii. Lyhykäisyydessään siis kuitenkin ideana on lukea tämän viikonlopun aikana valitsemansa 24 tunnin sisällä niin paljon kuin vain ehtii ja jaksaa. 

Olen ollut oikeastaan koko helmikuun aika syvällä lukujumissa, eikä tähän asti ole edes sen kummemmin ole ollut kiinnostusta sieltä itseään ylös nostaa. Nyt edelliset viikonloput ovat kuitenkin menneet enemmän tai vähemmän siellä täällä huitoessa tai yksinkertaisesti ei mitään tehdessä, joten pieni pysähtyminen voisi tehdä ihan hyvää. Pysähtyminen keskittymään. Ja mikäs siihen sen paremmin sopii kuin kirjat. Näin ollen siis aamun (kello on kaksi, mutta aamulta tämä edelleen tuntuu, vaikka olen museossakin jo käynyt tässä välissä..) toisen kahvin jälkeen siirryn lukemaan. Päivittelen edistymistäni tänne pitkin matkaa, tervetuloa mukaan jos kiinnostelee! 

x

Perjantai 15.2. 14:00 Aurinko paistaa suoraan sänkyyni, joten se liene luonnollinen paikka siirtyä viettämään kirjojen seassa loppupäivää. Lukemiseni on viime aikoina ollut erityisen keskittymätöntä, joten kesken olevia kirjoja on kertynyt, ja niitä ensisijaisesti toivoisin seuraavan vuorokauden sisään saavani eteenpäin. Antti Nylénin Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet jumahtivat ensimmäisen kolmanneksen kohdalle, mutta saattaisivat hyvin toimia välilukemisena maratonilla. Goliarda Sapienzan Italian tytär taas veti alkuun täysin mukaansa, mutta aiheensa puolesta tuntui liian raskaalta gradupään seuraksi. Clarice Lispectorin Passio taas tuntuu jo ensimmäisten sivujen jälkeen niin täydellisen hienolta, että olen lähinnä (turhaan) odottanut hetkeä, jolloin olisi aikaa syventyä sen upeuteen. Lisäksi eilen ystävänpäiväyllätykseksi tipahti postilaatikkoon Gummerukselta Niina Meron Englantilainen romanssi, joka kaikessa keveydessään on todennäköisin edistyjä. Sain sen eilen jo alkuun, ja jos romanttinen romaani alkaa tatuointikohtauksella, ollaan jo ihan hyvän äärellä. Mutta nyt lukemaan!

x

16:08 Lispectorin Passio pääsi yllättämään, ja huomasin lukeneeni sitä melkein puolitoista tuntia putkeen. Osasin tavallaan jo alun perusteella kyllä sanoa, että tämä tulee vangitsemaan, mutta alku tuntui niin haastavalta meneillään olevalle keskittymiskyvyttömyydelleni, etten olisi ajatellut juuri tähän jääneeni kiinni. Hyvä silti näin, en malta odottaa että pääsen jo jatkamaan lukemista. Mutta tässä välissä jotain ruokaa, kiitos.
Luettuna 77 sivua


x

18:48 Ruoanlaitossa menikin kauemmin kuin olin ajatellut, enkä jostain syystä osaa lukea syödessä (muuta kuin runoja, mutta niitä ei nyt ollut tarjolla..). Ajattelin ensin, että olisin jatkanut suoraan Passiota siitä mihin jäin, mutta luinkin Nyléniltä esseen Valkoista mustalla eli kävelyllä leprasairaalassa, josta en suoraan sanottuna ihan hirveästi irti saanut. Siitä jatkoin Meron pariin, ja ilahdun koko ajan vain enemmän ja enemmän miten laadukkaanoloiselta viihteeltä tuo kirja tuntuu. Joko viimein löysin sitä kestävämpää chick lit'iä?!
Luettuna yhteensä 140 sivua


x

20:48 Yritin palata Passion pariin, mutta totesin olevan fiksumpaa jättää huomiselle. En tiedä olenko ainoa, mutta mitä parempaa (ja henkilökohtaisesti tärkeämpää) kirjaa luen, sen enemmän haluan käyttää lukemiseen aikaa. Pelkään, että jos ahmin lähes koko kirjan saman päivän aikana, tarina ei pääse kasvamaan ansaitsemiinsa mittasuhteisiin. Huolensa kullakin, mutta harkitsen jo tilaavani kyseisen kirjan omaksi internetin syövereistä, sillä tuota kirjaston versiota olen jo hautonut sen puoli vuotta kotona, lienee jo aika palauttaa se muidenkin lainattavaksi siis pian. Ehkä jatkan sitä sitten huomenna? Meron Englantilainen romanssi taas vei täysin mennessään, se on helppoa ja kepeää, ja ilahduttaa kun ei tarvitse edes pyöritellä silmiään lukemisen välissä (toisin kuin genren kanssa yleensä siis). Tauko senkin kanssa jo on paikallaan, tuokin on sen verran kiinnostava teos, että haluan sillekin oman aikansa antaa. Ehkä nyt hetki somepuuhia, sitten Elvin kanssa iltalenkille. Enköhän tänään pitkästä aikaa vielä jotain lue ennen nukkumaanmenoa kuitenkin!
Luettuna yhteensä 216 sivua



Lauantai 16.2. 9:48 Luin illalla vielä nelisenkymmentä sivua Englantilaista romanssia, mikä oli lähiaikoijen lukemattomuuden huomioon ottaen itselleni varsin paljon. En ole kovinkaan kiinnostunut vertaamaan omia lukumääriäni muihin, saati kilpailemaan luetuilla sivuilla, itselleni maraton on onnistunut siinä vaiheessa, jos saan yhdenkin kirjan kunnolla eteenpäin. Nyt näyttäisi siltä, että saan jopa kaksi, ehkäpä palaankin aamiaisen ja aamulenkin jälkeen Passion pariin, sillä kun näyttäisi eräpäiväkin jo alkuviikosta lähestyvän.
Luettuna yhteensä 260 sivua


x

11:50 Olen iän (vai vapauden?) myötä huomannut olevani yhä vahvemmin ja vahvemmin aamuihminen – oma aamuni tosin ei ihan mene synkassa sen kulttuurillisesti määritellyn aamun kanssa, sillä se alkaa vähintään kaksi tuntia muiden aamuja myöhemmin ja kestää mielestäni ihan helposti jopa yhteen. Ainakin näin viikonloppuisin. Oli aamun määritelmä sitten mikä tahansa, huomaan myös, että koska olen aamuinani aktiivisimmillani ja saan asioita aikaan, lukemiseen on kaikkein vaikein keskittyä juuri silloin. Tekisi mieli tehdä, eikä vain olla. Tästä huolimatta sain kuitenkin tämän aamun aikana luettua lisää Passiota, ja nyt viimeisen kahden maratontunnin ajaksi ajattelin palata taas Englantilaisen pariin. Harvoin tulee vain kahta kirjaa lukumaratoneilla luettua, mutta toimii tämä ehdottomasti näinkin!
Luettuna yhteensä 301 sivua

x

14:00 24 tuntia kirjojen parissa vietetty, ja täytyy sanoa, että olihan se taas mukavin vuorokausi hetkeen. Ja samoissa merkeissä jatkanen huomiseen asti, ihana kun hetkellisesti kaikki kouluhommat kestävät myöhempäänkin ajankohtaan lykkäämisen. Viimeiset tunnit käytin ennustukseni mukaan Englantilaisen romanssin parissa, tuon kirjan parissa kyllä viihtyy harvinaisen hyvin. Nyt yhteenveto pystyyn ja päiväkahveille.
Luettuna yhteensä 384 sivua



Y H T E E N V E T O 

Lukumaraton teki hurjan hyvää, ja jälleen kerran nautin erityisesti siitä keskittymisestä ja rauhasta, joka pitkään lukemisesta seuraa. Ei tee mieli tehdä koko ajan pikkusälää, poukkoilla sinne tänne, vaan olla vain ja syventyä fiktiivisiin maailmoihin. Olin etukäteen ajatellut, että ehtisin lukea enemmänkin, mutta lopulta tämä vajaa nelisensataa sivua oli oikein täydellinen määrä. Ei liikaa eikä liian vähän, vaan sopiva sysäys taas sujuvampaan lukemiseen pidemmän jumitteluputken päätteeksi.

Tällä kertaa en aloittanut yhtään uutta kirjaa kesken maratonin, enkä saanut mitään toisaalta loppuunkaan. Etukäteen suunnitelluista kirjoista vain Goliarda Sapienzan Italian tytär jäi kokonaan koskemattomaksi, muita jo aiemmin kesken olleita luin ainakin vähän.


L U E T U T   S I V U T   K I R J O I T T A I N 

Antti Nylén : Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet, 17 sivua Ajattelin etukäteen, että nämä esseet olisivat hyvää väliluettavaa haasteen aikana, mutta lopulta sain luettua vain yhden esseen. En ole täysin lumoutunut Nylénin kirjoitustavasta, tai ehkä vain olen ollut aika yltiömäisten odotusteni kanssa hieman väärässä. Aiemmat tekstit tässä kokoelmassa ovat toki olleet hienoja, ja luonnollista kai onkin, että paksussa kokoelmassa on yksittäisiä kirjoituksia, jotka eivät ihan jokaiseen iske. Tulen todennäköisesti lukemaan tämän kuitenkin jossain vaiheessa loppuun, tosin todennäköisesti muutaman esseen viikkotahdilla. 

Clarice Lispector : Passio, 118 sivua Tämä on tosiaan ollut minulla lainassa jo syyskuusta asti, ja sen hieman vaikeahko muotokin on pitänyt minut tähän asti kirjasta etäällä. Pari viikkoa sitten sen kuitenkin aloitin, ja nyt sain yllättävänkin paljon kyseistä klassikkoa eteenpäin. Lukukokemuksena tämä on vaativa, mutta antoisa, joten toivoisin ehtiväni vielä tämän viikonlopun aikana sen lukea loppuun. 

Niina Mero : Englantilainen romanssi, 249 sivua Meron viihderomaani on kaksinkertainen yllättäjä, sillä se ensinnäkin lähetettiin kustantajalta minulle yllätyksenä ja toisekseen se on ollut harvinaisen vetävä ja kestävä chick lit -kirja, ainakin tähän mennessä. Uskoisin saavani tämänkin varsin pian loppuun, joten lisää ajatuksia kirjasta myöhemmin.

Y H T E E N S Ä   L U E T T U   3 8 4   S I VU A

8 kommenttia :

  1. Kivaa, että innostuit mukaan! Minä pääsen aloittamaan iltasella. Just nyt mulla on vaan yksi kirja kesken, mutta olen lainannut vaikka mitä... saa siis nähdä, mitä sitä oikein tulee luettua. :) Hyvää lukufiilistä sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan mielenkiinnolla, mitä tulet maratoniin lukemaan! Pyörin itsekin eilen kirjastolla etsien jotain sarjista viikonloppuluettavaksi, mutten oikein löytänyt mitään. Ehkäpä tämä nykyinen kirjamääräkin tosin jo 24 tunniksi riittänee. :)

      Poista
  2. Mukavaa maratonia! :) En olekaan pitkään aikaan taas maratoonannut, ehkä jossain vaiheessa keväällä pidän sitten oman maratonin sopivassa kolossa. Mielenkiinnolla odotan ajatuksiasi tuosta Englantilaisesta romanssista, itsekään kun en chick litiä lue niin kiva tietää, josko tuossa olisi sopiva lajin edustaja minullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää on kyllä hauska tapa saada omaa lukujumia hieman purettua, jospa sama tahti vaikka hetken maratonin jälkeen vielä jatkuisi. Ja uskoisin kyllä tuon Meron viihderomaanin kuuluvan niihin, jotka lähiaikoina loppuun asti saan luettua, joten eiköhän siitä kuulu pian tarkemmin lisää!

      Poista
  3. Kiva kun olet mukana maratonissa. Minä en koskaan osallistunut tällaiseen, mutta kiva lukea muiden kokemuksista. Lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä on mukava tapa keskittyä siihen, että aidosti keskittyy lukemaan. Sopii mainiosti hetkiin, kun pää on niin täynnä kaikkea muuta, että lukeminen muuten tahtoisi hieman jäädä. :)

      Poista
  4. Voi kun olisin herännyt tähän aikaisemmin. Kun flunssaisena ei ole ihanaan kevättalven aurinkoon jaksanut mennä olisi ollut hyvää aikaa ensimmäiseen lukumaratoniin. Tosi kivasti kirjoitettu postaus, tekeepä mieleni napata kuppi Matea ja kömpiä lempi kulmaani kirjan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä tällaisia voi pitää vaikka itsekseenkin jos siltä tuntuu! :) Pitäisi itsekin yrittää useammin keskittyä ihan vain rauhalliseen olemiseen ja lukemiseen kaiken mahdollisen särppimisen ja someilun sijaan, viikonloppu tuntui näin pidemmältä kuin aikoihin!

      Poista