torstai 14. joulukuuta 2017

RUPI KAUR : MAITOA JA HUNAJAA

RUPI KAUR : MAITOA JA HUNAJAA
208s.
Sammakko 2017
Alkuteos: Milk and Honey (2014)
Suomennos: Riikka Majanen
Arvostelukappale

Rupi Kaurin ensimmäisen kerran jo kolme vuotta sitten alunperin omakustanteena ilmestynyt Milk and Honey -runokirja ei varmaan kenellekään bookstagramia, eli ulkomaisia kirjainstagram-tilejä seuranneelle ole täysin tuntematon. Jo sen kannet ovat niin kuvaukselliset, että siitä pyöri jossain vaiheessa feedissäni jatkuvasti kuvia, ja onhan itse sisältökin varsinaiseksi someilmiöksi onnistunut nousemaan. Punjabilaislähtöisen, Kanadassa varttuneen 25-vuotiaan Kaurin esikoisteosta on tullut itsekin hypisteltyä tasaisin välein, niin oslolaisessa kirjakaupassa lähes ostaen kuin lokakuisilla kirjamessuillakin. Pieni aavistus minulla on ollut, etten ehkä ihan täysin tämän kohderyhmää ole, joten se on aina sitten kuitenkin jäänyt, kunnes sitä nyt hetki sitten minulle arvostelukappaleena tarjottiin. Kiinnostus voitti, vaikka omaa blogiani nyt ei aivan ehkä runoarvioinneistaan tunnetakaan.

"haluan pyytää anteeksi kaikilta naisilta
joita olen kutsunut kauniiksi
ennen kuin olen kutsunut heitä älykkäiksi tai rohkeiksi
olen pahoillani että olen antanut ymmärtää
että jokin niin yksinkertainen kuin se mitä olet saanut
syntyessäsi olisi sinun suurin ylpeydenaiheesi vaikka
sielusi on murskannut vuoria"

Kaurin runokokoelma on jaettu neljään osaan, satuttamiseen, rakastamiseen, hajoamiseen sekä paranemiseen. Vaikka ylläoleva lainaus on osa hieman pidemmästä runosta, suurin osa Maidon ja hunajan runoista ovat muutaman rivin, jopa muutaman sanan mittaisia. Runoissa on rikkinäinen olo, ne kuvaavat niin hajottavaa suhdetta kuin misogynian aiheuttamaa haavaa läheltä ja tarkasti. Yleensä en runoja lukiessani edes tiedä mistä luen, saati uskaltaisi ikinä missään koskaan kenellekään milloinkaan sanoa ääneen edes ajattelevani niiden kertovan jostain, mutta Kaurin kokoelman kohdalla tällaista tunnetta ei ole: nämä ovat helppoja, suoria ajatuksia, jotka eivät jätä arvailun varaan. Kun Kaur kirjoittaa, hän kirjoittaa asioista ja tunteista, jotka lähes jokainen meistä on kokenut, hän kirjoittaa auki sellaisenkin, jonka huomaa kokeneensa vasta siitä luettuaan. Runokokoelman ensimmäiset kaksi osaa, satuttaminen ja rakastuminen, tuntuivat vahvoilta minustakin, vaikka paikoin jo niissäkin tunsin itseni ihan vain vanhaksi luuskaksi. Mutta kyllä, olisin r a k a s t a n u t  näitä alkuosan runoja kuuhun ja takaisin, jos olisin tämän kokoelman käsiini saanut vaikkapa vuonna 2008. Tai 2011. Kun olin itse samanikäinen kuin runoilija kirjoittaessaan tai vaikkapa teosta julkaistessaan. Kun elämäntilanteeni olisi ollut hieman eri.

Koska kaksi seuraavaa osaa taas eivät osuneet, tulleet lähelle, saaneet oikein mitään aikaiseksi, jäin miettimään samaistumisen tärkeyttä noin ylipäätään, mitä kaikenlaiseen kirjallisuuteen tulee. Huomaan heti tekstin syystä tai toisesta tökkiessä kiinnittäväni aivan epäolennaisiin asioihin huomiota. Milloin jumitun yksittäiseen asiavirheeseen, ja koen, että se pilaa koko tarinan uskottavuuden, vaikka hyvän kirjan kohdalla ohitan moisen olankohauksella, milloin en pääse yli naisen väsyneestä, yksipuolisesta kuvaamisesta aina miehen kautta (no ok, siitä nyt en halua päästä yli hyvänkään kirjan kohdalla), ja milloin taas tämän kokoelman tapaan pysähdyn pohtimaan sitä, miten latteaa ja itsestäänselvää kaikki oikeastaan onkaan, jos lukee ilman tunnetta. Kauniitkin ajatukset ja lauseet, sellaiset, joista toisessa hetkessä riemuitsisi ylimpäään taivaaseen tuntuvat vain coelhomaiselta kliseeltä, tasapaksuudelta ja sanoilta, jotka on kuultu tuossa järjestyksessä tuhansia ja tuhansia kertoja ennenkin. Ja siinä missä nämä runot ovat jo valmiiksi helppoja, Kaur syyllistyy vielä harmittavan usein selittävällä nimeämisellä tai alaviitteellä pureskelemaan ne niin valmiiksi, ettei lukijan edes tarvitse yrittää itse. Silloin runoista tulee itsestäänselvyysautomaatteja, jotka eivät enää palvele sitä, joka ei koe samaa, mutta haluaa silti edes yrittää ymmärtää toista. 

Se, kenen vastuulla tunteen luominen ja samaistuminen on, lukijan vai itse kirjailijanko, on sitten taas eri keskustelu, enkä kai varmaan voi sanoa lähes miljoona kappaletta myynyttä runokokoelmaa ihan suoriltaan huonoksi vain siksi, etten minä saanut tästä alun jälkeen enää mitään irti. Ehkä vain olen jo liian vanha, liian kauan sitten näitä samoja tunteita kokenut. Saatan olla myös liian valkoinen ja etuoikeutettu saadakseni tästä sitä kaikkea irti, mitä joku muu Kaurin tapaan samanlaisessa toiseudessa toisinaan elävä on saanut. Olen myös todennäköisesti feminismissäni erilaisten asioiden ääressä kuin siinä kasvattaako vai sheivata säärikarvojaan. Mutta eihän se toki tee tästä muiden kohdalta edelleenkään huonoa tai latteaa kuin itseni. Vaikka tämä jätti pääosin hyvin etäälle, ymmärrän miksi tämä on ilmiö, ymmärrän miten tämä on voimaannuttanut. Ja se jos mikä on tänä nykypäivänä aivan hurjan huikea suoritus runokirjalta. 

Muita ajatuksia Kaurin runoista: Lukuisa & Ruskeat Tytöt / Koko Hubara

6 kommenttia :

  1. "Ehkä vain olen jo liian vanha, liian kauan sitten näitä samoja tunteita kokenut." Mä olen kokenut tämän saman niin monesti!
    Mutta tekstisi herätti myös mielenkiinnon tätä kokoelmaa kohtaan, ja onhan tuo nimeä myöten ihan mielettömän kaunis, jo ihan sen vuoksi saatava.

    Enkä muista oonko sanonut mutta ihailen sitä miten monipuolisesti luet ja lukemastasi myös kirjoitat, se avartaa, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, olipa ihanasti sanottu! <3

      Mutta kannattaa ehdottomasti tähän tutustua, on se paikkansa ilmiönä kyllä kieltämättä ansainnut. Kaurin itse tekemät kuvitukset runojen seassa ovat nekin upeita kaikessa yksinkertaisuudessaan!

      Poista
  2. Pidän Kaurin runokirjoista, tosin olen lukenut ne englanniksi. Samanikäisenä ehkä on helpompi samaistua? Mutta siitä olen samaa mieltä, että huikea saavutus runokirjalle! Toivottavasti tämän lukeneet uskaltaisivat tarttua myös muihin runokirjoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englanniksi itsekin ajattelin tämän alunperin lukea, olisinkohan niin ehkä vähän paremmin saanut väistettyä sitä itsestäänselvyysoloa? Hyvin tämä tosin oli mielestäni kyllä suomennettukin! Ja kuule äläpä nyt, tämän jälkeen kiertelin jo yksi päivä kirjastossa etsimässä Susinukke Kosolaa, mutta en ainakaan vielä löytänyt... :D Porttiteoria voi siis pitää hyvinkin paikkansa myös runouden kohdalla!

      Poista
  3. Minullekin tarjottiin tätä arvostelukappaleeksi juuri hiljan. Vielä en ole itse lukenut, joten oli mielenkiintoista lukea sinun ajatuksiasi. Katsotaan, kuinka minun käy kokoelman kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla odottelen muidenkin ajatuksia tästä, tätä ei hirveästi vielä kotimaisissa blogeissa olekaan näkynyt! :)

      Poista