sunnuntai 14. lokakuuta 2018

SARJAKUVASUNNUNTAI OSA 2 – METSÄNPEITTOA JA VIIDETTÄ BEATLES-JÄSENTÄ

Sarjakuvat ovat tänä vuonna lyöneet lukemistossani läpi ensimmäistä kertaa sitten yläastevuosien. Olin jotenkin stereotypisesti ajatellut, ettei sarjakuvista voi lyötyä mitään aikuisille, ettei visuaalinen muoto jostain syystä tarinankerronnan tukena ole minun. Sitten luin tammikuussa Helmet-haasteeseen Ulla Donnerin Spleenishin ja siitä se lähti. Liv Strömquistin kautta Alison Bechdeliin, Marjane Satrapia ja Tuuli Takalaa. Yhteensä olen tänä vuonna lukenut 19 sarjakuvaromaania/-kokoelmaa, ja tässä olisi niistä nyt viisi viimeisintä. Mainioita välipaloja pidempien romaanien sekaan, mutta myös yksi omaa valtavaa kokoakin suurempi mahtuu joukkoon.


SANNA HUKKANEN & INKERI AULA : METSÄNPEITTO
166s.
Arktinen banaani 2018
Luettu syyskuussa 2018

Hukkasen & Aulan sarjakuvakokoelma sisältää sekä luontosuhteeseemme että kansantaruihimme pohjautuvia sarjakuvia, joiden keskiössä on kahdeksan eri Suomessa kasvavaa puulajia. Idea on kaunis, ja se herättää esimerkiksi Mikko Kamulan Metsän kansa -sarjan kautta tutuksi tulleet pohjoismaiset uskomukset ja tarut maagisella tavalla henkiin. Mitä tapahtuu kun joutuu metsänpeittoon, entä miksi toivotamme toisemme hiiteen?

Vahvimmillaan tämä teos oli ehdottomasti Koivu-osuudessaan, jossa tekstiä ei ollut lainkaan. Ehkäpä joko muitakin sarjakuvia olisi pitänyt osata vielä entistäkin enemmän lukea kuvitus edellä tai sitten jo tekovaiheessa luottaa niihin, jättää tekstillinen kerronta vähemmälle, mene ja tiedä. Minulle tämä kuitenkin toimi lähinnä keskinkertaisesti; tekstit nimittäin veivät lähinnä voimaa upeilta kuvituksilta. Mutta oli tässä ehdottomia helmiäkin, Mänty-sarjakuva oli jollain tapaa myös koskettavin aikoihin. Siinä kun uskallettiin ehkä kaikkein parhaiten luottaa myös lukijan tulkintakykyyn selittämättä asioita liikaa auki.

Hieno ja monipuolinen teos tämä on, suosittelen ehdottomasti tutustumaan. Metsästä kiinnostuneille ja niin puidemme kuin luontosuhteemme historiaa ymmärtää haluaville.


x

CRAIG THOMPSON : HABIBI
672s.
Like 2012
Alkuteos: Habibi // 2011
Suomennos: Ida Takala
Luettu syyskuussa 2018


Habibi on sarjakuvaromaanina heittämällä upein, minkä koskaan olen lukenut. Kaunein, mitä olen nähnyt, tarkin, mikä on piirretty ja moniulotteisin, mitä kuvan ja tekstin yhdistelmällä voi saada aikaan. Tuntuu kuin olisi yhtaikaa katsonut sekä elokuvaa että lukenut valtavan pitkää romaania, ja se tunne on uskomaton.

Thompsonin piirrustusjälki on upeaa, jokaista kuvaa voisi katsoa tuntitolkulla. Jokainen kuva kertoo myös kliseisesti miljoonia sanoja, pienet eleet ja ilmeet kuljettavat tarinaa kuin huomaamatta eteenpäin. Tämä on ehdottomasti sarjakuvaromaanien laadukkainta kärkeä.

Toki se on osin myös problemaattinen, ja vähän lähes seitsemässä sadassa sivussa ehti jo väsyä esimerkiksi tapaan kuvata alastonta naista sekä osin myös Lähi-Idän valitsemiseen miljööksi. Toisaalta jälkimmäisen saa anteeksi kuvituksen runsauden upeudella, ainakin hetkellisesti. Kyseenalaistaa ehtii lukuhetken jälkeenkin, lukiessa tätä vain rakasti. Ja se tuntuu hurjan suurelta sanoa sarjakuvasta. Edelleen allekirjoittaneella siis hieman ilmassa jonkinlaista sarjisepäluuloa, myönnetään. Mutta jos jotain juonivetoista ja maagisen kaunista haluat lukea, lue tämä. Lue, vaikket sarjakuvien ystävä mielestäsi olisikaan.


x

KATI RAPIA & JUHA HURME : PYRSTÖTÄHTI JA MAAILMANLOPUN MEININKI - SUOMENNIEMEN ENSIMMÄISEN TÄHTITIETEILIJÄN ELÄMÄ & SEIKKAILUT
164s.
Teos 2018
Luettu lokakuussa 2018

Vähän sekava, mutta viehättävän vimmainen fiktiivinen sarjakuvaelämäkerta Sigrfid Forsiuksesta, 1600-luvulla eläneestä papista/tähtitieteilijästä/astrologista/maailmanlopun ennustajasta. Tyypit lähtee hieman maanisenkin Forsiuksen kanssa retkelle jäämeren luo, halki koko silloisen Suomenniemen ja lumisten Lapin metsien. 

Erityisesti pidin Rapian piirrustustyylistä ja sen oivallisesta sopivuudesta tarinaan, Hurmeesta taas ei aina ota aivan selvää. Tarina särppii vähän sinne tänne, kiroilu tuntuu vähän tarkoituksenmukaiselta "haha, katsokaa kun uskallan rikkoa rajoja" -tehokeinolta, asioiden ei ehkä kuitenkaan anneta niin vahvasti soljua kuvituksen voimalla, vaan tekstiä on paikoin huomattavasti liikaakin. Ihan hauska tämä silti oli, ehkäpä ainakin paatuneille sarjisten ystäville. 



ARNE BELLSTORF : 
BABY'S IN BLACK - ASTRID KIRCHHERRIN JA STUART SUTCLIFFEN TARINA
214s.
Sammakko 2012
Alkuteos: Baby's in Black - The Story of Astrid Kirchherr & Stuart Sutcliffe (2010)
Suomennos: Seppo Lahtinen
Luettu elokuussa 2018

Tämä sarjakuvaromaani 1960-luvun muusikkopiireistä, taiteilijoista ja The Beatlesista tarttui mukaan lähinnä hurjan kiinnostavan piirrustusjäljen myötä. Luen sarjakuvia edelleen valitettavan usein teksti edellä, mutta tässä kuvituksessa oli sellaista taikavoimaa, että kerrankin se sai vangittua suurimman osan huomiostani. Upea, haikeankatkera tarina taiteilijoista, taidepiireistä ja rakkaudesta.

Bellstrorfin Saksa herää hienosti henkiin tämän sarjakuvan kautta, nuorista beatleseista tulee samaistuttavia ja herkkiä. Kielimuurinkin takaa onnistuu syntymään kaunis, mutta traaginen rakkaustarina, josta en ollut ennen kuullutkaan, vaikka varsin paljon elämässäni olen kyllä The Beatles -aiheista knoppitietoa isältäni saanut. Kaunis ja viehättävä sarjakuva, ehdottomasti.



VILLE RANTA : KUNINGAS MENETTÄÄ PÄÄNSÄ
173s.
WSOY 2018
Luettu lokakuussa 2018

Hervottoman hauska ja kipeän osuva älykkösarjis, jossa vertauskuvallisuus tihkuu Rannalle hyvin tyypillisen ja tunnistettavan piirrosjäljen takaa ja sen väleistä. Vanhan ja modernin yhdistelmä oli raikas lähtökohta tarinalle, eniten innostuin sen kautta kuvatulle mieskuvalle ja sen rehdille kyseenalaistamiselle. Vaikka Ranta ehkä kuvaa paikoin hankalankin kautta, tarjosi tämä varsin mukavan aivopähkinän erään illan ratoksi. Alkuun tuntui, ettei mikään liity mihinkään, mutta loppu kuroi kokonaisuuden näppärästi yhteen, ja tästä tuli varsin hulvaton ajankuva, joka vain oli heitetty konservatiivisten muurien sisäpuolelle.

Edelleen fanitan enemmän Rannan poliittisia pilapiirroksia, niiden humaani ja kärkevä maailmankuva pistelee juuri oikeita yhteiskunnan kipukohtia. Mutta toimi tämäkin, ja mainiosti toimikin.

x

Ja koska olen taas siinä laihassa tilanteessa, jossa olen lukenut kaikki minulle jo suositellut sarjikset, mitä vain lähikirjastosta löytyy, kysyisinkin nyt: mitä sarjakuvaa suosittelisit minulle seuraavaksi? Näiden lukemisesta tosiaan on alkanut tulla tapa! Mutta mielummin edelleen sarjakuvaromaaneja kuin yksittäisiä strippejä, huom huom! Vai pitäisiköhän seuraavaksi lukea uudelleen Muumi-sarjakuvat, hmm...

6 kommenttia :

  1. Kiva kuulla, että olet innostunut sarjakuvista ja sarjakuvaromaaneista! Itsekin olen löytänyt nuo jälkimmäiset blogiaikana, ja sarjakuvan keinoin kyllä pystyy halutessaan kertomaan tosi vaikeistakin aiheista. Tässä pari vinkkiä lisää, jollet sitten ole jo lukenut: Kati Närhen Agnes-trilogia on huippu (Saniaislehdon salaisuudet, Mustasuon mysteeri ja Seitsemäs vieras), aika vinkeästi piirretty. Ei ole strippisarjakuvaa, vaikka huumoria löytyykin. Minulle Agnes kolahti isosti. Sitten täysin erityylinen vinkki: Ulli Lustin Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä perustuu tositapahtumiin, on kuvaus parin punkkarinuoren itsensäetsimisreissusta Euroopassa.

    Juttusi sarjakuvista minulla on kesken Rapian ja Hurmeen sarjakuva, ja vimmaisuus tosiaan kuvaa tekstiä hyvin. Ja olen tykännyt siitä! Kuvitus sen sijaan ei oikein ole minun makuuni, tykkään selkeämmästä viivasta. Sen vuoksi minulta ehkä jää lukematta tuo Ville Rannan uusinkin. Hänen tarinansa ovat hyviä, mutta piirrostyyli ei nappaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kiitos näistä, täytyy ehdottomasti ottaa vinkit ylös! Sarjakuvat ovat kyllä mainioita välipaloja romaanien välillä, mutta onneksi myös varsin usein aivan yhtä suuriakin lukukokomuksia. :)

      Ja joo, piirrostyylillä on kyllä paljon merkitystä sen kanssa, tuleeko sarjakuviin ylipäätään tartuttua. Meillä hieman erilainen maku selvästi sinun kanssasi, sillä Rapian kuvitus on minusta valloittavan ihana, Rannankin tyyliin olen pilakuvien myötä tottunut. Mutta monta suositeltua sarjista on jäänyt hyllyyn, koska kuvitus luo välillä niin vahvoja ennakkoasenteita tarinoita kohtaan, vaikka lopulta onkin hassua jättää hyvä tarina väliin vain siksi, ettei se omaan esteettiseen silmään osu.. :) Mutta ehkä sen sarjakuvien kanssa ymmärtää!

      Poista
  2. Muumit nyt toimii aina! :) Suosittelen Mariko Tamakin ja Jillian Tamakin This One Summeria ja Tillie Waldenin Spinningiä. Aivan ihania ja niin kauniita <3 Näistä sinun lukemistasi haluaisin itsekin lukea Rapian ja Hurmeen sarjakuvan, Rannan sarjakuvia ja Thompsonin Habibin, joka on tosiaan melko järkäle, kun olen sitä joskus katsonut kirjastossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, täytyy ottaa nuo ylös! Ja Habibia suosittelen kyllä lämmöllä, se oli ihan mielettömän upea. <3

      Poista
  3. Voi vitsit, enpä olekaan muuten lukenut Habibia, vaikka muuten sarjiksia luen paljon laidasta laitaan. Olen siis tietoinen sen olemassaolosta, mutta jotenkin se on jäänyt aina lukematta, nyt pitääkin muistaa lainata se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret suositukseni sille, uskoisin, että siitä voisit pitää! :)

      Poista