keskiviikko 29. syyskuuta 2021

SANNA KAJANDER-RUUTH : LAMAN LAPSET – MITÄ MEILLE TAPAHTUI?

SANNA KAJANDER-RUUTH : 
LAMAN LAPSET – MITÄ MEILLE TAPAHTUI?
192s.
S&S 2021
Saatu arvostelukappaleena

Sanna Kajander-Ruuthin Laman lapset – mitä meille tapahtui? on syksyn mielenkiintoinen tietokirjauutuus – se sukeltaa poikkeusaikana edelliseen poikkeusaikaan, 1990-luvun lamaan ja sen syihin, pitkäaikaisvaikutuksiin mutta ennen kaikkea tuohon aikaan eläneiden lasten ja nuorten henkilökohtaisiin kokemuksiin haastattelujen muodossa. Kirjaan on lähtenyt mukaan monia ikäluokkani ihmisiä, meitä, jotka ovat eläneet lama-aikaan lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Aikaan, jolloin kenkäpareja oli yksi per kausi, ja vaatteet, liikuntavälineet sekä lelut kiersivät tuttavilta toisille. Haastateltavia yhdistää pakkokierrätyksen lisäksi myös vahvempi lamakokemus: vanhempien työttömyys, lapsuuden taloudellinen epävarmuus, köyhyydenkokemus, ulkopuolisuuden tunne tilanteessa, jossa lama kosketti näennäisesti kaikkia, mutta josta pahiten kärsi kuitenkin meistä vain osa.

Olen syntynyt 1980-luvun lopussa, juuri laman alla, joten olen ollut aika pieni kun Suomen talous sai varsin suuren kolauksen. Olen kuitenkin juuri sitä kirjassakin mainittua vuosikertaa, jonka elämässä tutkimusten mukaan laman vaikutukset ovat vaikuttaneet vuosia: siinä missä ennen minua syntyneet sukupolvet olivat pitkään omia vanhempiaan aina vauraampia, kääntyi kohdallamme kehitys laman jälkeen toiseen suuntaan. Myös hyvinvointivaltio täystyöllisyyksineen ja vahvoine sosiaalisine tukiverkostoineen on rapistunut rapistumistaan, ja tunnetusti palveluiden palauttaminen on aina ollut suurempi poliittinen ponnistus kuin niistä leikkaaminen. Vaikka lama-aikaa en omissa lapsuusmuistoissani muista/tunnista, olen sen vaikutuksista kärsinyt itsekin. Minua paremmin siitä muistavat kuitenkin Kajander-Ruuthin kirjan haastatellut, joten tämä teos todella vei mukanaan.

"Perhesuhteisiimme jäi haava, joka ei ole parantunut vieläkään. On haettu syyllisiä ja kannettu kaunaa. Raha, sen puute ja siitä riitely ovat varjostaneet kaikkea. 
Vaikeneminen ja häpeä ovat pahentaneet tilannetta.
- Pia Lahti"

Kiinnostavimpia näkökulmia kirjassa ehdottomasti oli lamaan liittyvä tutkimustieto; etenkin huomio siitä, miten 1990-luvun alun taloussukellus vakiinnutti poliittiseen puheeseen talouskuridiskurssin, joka asettaa talouskasvun ja ihmisten hyvinvointia tukevan julkisen sektorin vastakkain. Puhe kerää pontta ajatuksesta, jossa valtionvelka on ehdoton punainen vaate, ja ihmisten valtiollinen tukeminen jotain, josta ensimmäisenä täytyy leikata kun tiukkaa tekee. Ja kuten kirjakin sen näkyväksi tekee, osuu leikkaukset aina niihin, jotka kärsivät jo eniten. Työttömiin, mielenterveyden kanssa tasapainoileviin, yksinhuoltajiin, pienituloisiin, lapsiin ja nuoriin. Leikkauspolitiikka on äärimmäisen lyhytnäköistä, mutta kolmessa kymmenessä vuodessa jo niin vakiintunutta, että siihen meinaa uskoa kritiikittä jo hieman jokainen. Tavallaan tätä näkökulmaa olisin toivonut myös kirjassa perattavan enemmänkin, mutta kuten Kajander-Ruuth itsekin kirjoittaa, Laman lasten fokus on enemmän kokemus- kuin tutkimustiedossa, ja se on tarkoituksella valittu kulma. Osuvaa taustatietoa kuitenkin, onpahan taas jotain mitä tutkia itse lisää. 

"[Yhteiskuntatieteiden tohtorin] Tiina Ristikarin mielestä hyvinvointivaltion olisi pitänyt pystyä parempaan. Tehokkainta apua laman lapsille olisi ollut ennaltaehkäisy eli varhainen puuttuminen perheiden ongelmiin. Sen sijaan palveluita karsittiin kovalla kädellä valtiontalouden säästöjen takia. Menetettiin paljon sellaista, mistä olisi pitänyt pitää kiinni ja kehittää eteenpäin. - - - Julkisten palveluiden leikkaaminen onkin tunnetusti helpompaa kuin niiden palauttaminen, vaikka yhteiskunnan tilanne kohenisikin. Menojakaan leikkaukset eivät välttämättä vähennä – pulmat saattavat pahentua, ja muuttua erityistason ongelmiksi, joiden hoidon kustannukset kasvavat kunnissa koko ajan."

Laman lapset on myös terävää luettavaa juurikin koronapandemian aikana, kun yhteiskuntaa on jälleen kohdannut täysin ennalta-arvaamaton kriisi, joka osuu paitsi talouteen, lähes kaikkien ihmisten elämiin. Täysin samat yhteiskunnalliset diskurssin toistuvat nyt kuin kolme kymmentä vuotta sitten, yhteiskunnassa tunnutaan olevan enemmän huolissaan taloudesta kuin ihmisten arjessa.Vaikka kirjankin mukaan hallitus ylläpitää jatkuvasti puhetta siitä, ettei 90-luvun laman sosiaaliset seuraukset saa toistua, katselen itse tilannetta varsin huolissani ruohonjuuritasolla, varhaiserityiskasvatuksen näkökulmasta, jossa lasten ja perheiden pahoinvointi kulminoituu aikalailla. Siinä missä laman aikaan työttömyys ja konkurssiaallot veivät näennäisen lyhyen talouskriisin yksilölliset vaikutukset kymmenien vuosien päähän, tehnee tiukat sosiaaliset rajoitukset, poikkeustilat ja sulut samaa myös koronapandemian jälkeisellä ajalla. Täytyy vain toivoa, että menneisyydestä olisi todella opittu edes jotain, oli kyseessä kriisi kuin kriisi.

1 kommentti :

  1. Iteki oon -80-luvun loppupuolella syntyny. Mää muistan ihan konkreettisesti sen köyhyyden, missä lapsuuteni vietin laman seurauksena. Ois kyllä jännää lukea tää kirja eli meni lukulistalle. En oo vaan vielä tohtinu lukea tällaisia kirjoja, jotka liippaa niin läheltä tätä omaa kokemusta.

    VastaaPoista