perjantai 13. toukokuuta 2016

MARKUS NUMMI : KARKKIPÄIVÄ

 

MARKUS NUMMI : KARKKIPÄIVÄ
♥ ♥ ♥
383s.
Otava 2010 

Markus Nummen Karkkipäivä on roikkunut luettavien listalla siitä saakka, kun kolmisen vuotta sitten luin kyseisen kirjailijan Kiinalainen puutarha -teoksen. En sitä koskaan niin kovasti ole halunnut lukea, että se olisi tullut ihan kirjastosta asti lainattua (toisaalta minulla oli myös lähemmäs kahden vuoden kirjastotaukokin tosin tässä välissä), mutta kun se nyt tuli käytettynä vastaan, kipusi se oman hyllyn kirjoista hyvin nopeasti kärkeen kiinnostavuudeltaan. 

Siinä missä melkeinpä yhdeksi lempikirjakseni yltänyt Kiinalainen puutarha oli kaunis ja viipyilevä historiallinen fiktio tutkimusmatkailija Mannerheimin Kiinan Turkestanin matkalta, hyppää tämä kirja nykyaikaan. Hahmoja tästäkään teoksesta ei puutu, mutta keskiössä pyörii eniten uransa kanssa jumissa oleva nelikymppinen kirjailija Ari, tilanhallintasuunnittelija Paula, tämän tytär Mirja sekä yhdeksänvuotias poika Tomi. Ja kun itsekseen puheleva poikanen lyöttäytyy kaupassa Arin matkaan tavoitteenaan pelastaa prinsessa Mirabella, alkaa tarina ja sen henkilöt pikkuhiljaa nivoutua yhteen sosiaalivirkailija Katrin työpöydälle. 

Karkkipäivä on tarina kahdesta alakouluikäisestä lapsesta, joiden kohtaloiden Suomessa ei toivoisi olevan totta. Ja siltikin tämän kirjan vetävyys perustuu lähinnä sen viihdyttävyyteen, mikä on tällaisen aiheen äärellä ehkä hieman jopa harmillista.

Sen alkuun hyvinkin sekavanoloinen kerronta pyrkinee luomaan kuvaa realistisesta arjesta, oikeista ajatuksista henkilöiden takana. Tarina kulkee pieniin osiin pilkottuna, sen kesto ajallisesti on vain muutama päivä, mutta silti se on saatu tuupattua täyteen taas jos jonkinlaista. Lähtökohtaisesti useampi näkökulma saman asian ympärillä kuitenkin toimii, se valottaa ja avartaa, samalla myös ärsyttää ja saa jopa vihaiseksikin henkilöhahmojen puolesta, mutta kyllä se kuitenkin ehkä hieman etäiseksi enemmän lopulta jätti. 

Eniten minua tässä ärsytti päähenkilö-Arin hervoton lapatossumaisuus, täysi tahdottomuus, asema täytehenkilönä, jolla ei ollut minkäänlaista otetta tilanteissa, oli ne sitten mitä tahansa tuntemattomien lasten kotiin lyöttäytymisistä myöhemmin muiden hahmojen kanssa kohtaamisiin. Senkin toisaalta pystyi ohittamaan vain hahmon piirteenä, mutta kun koko kirjan läpi rasitti myös Tomin eli Tok Kilmoorin itsepuhelu, lapsen ajatuskulun kuvaus, joka sai pikkupojan vaikuttamaan lähinnä hieman, no, yksinkertaiselta, tippui tärkeän aiheen äärellä pyörivältä kirjalta paljon uskottavuutta. Toki nämä on vain mieltymysasioita, mutta olisin hurjasti tästä halunnut pitää enemmän, aiheena lasten kaltoinkohtelu kun on kuitenkin varsin lähellä. Ja rankkakin. Nyt se sai noista etäännyttävistä sivujuonteistaan lähinnä viihteellisen vaikutelman, sellaisen dekkarimaisen ratkaisun, jossa todella hyväksikäytettiin jonkun lapsen rankkaa kokemusta hyvän ja vetävän kirjan pohjaksi, ja se ei minusta tämän aiheen tiimoilta yksinkertaisesti toimi. Harmi, mutta onneksi sentään Kiinalaisesta puutarhasta pidän edelleen, joten Nummelta sitä voisin kyllä muillekin suositella. Ja tätäkin, jos tahtoo lukea sellaista hieman jännäkirjallisuushenkistä viihdettä kaltoinkohdelluista lapsista.

4 kommenttia :

  1. Voi harmi ettet oikein innostunut. Minä lähtökohtaisesti inhoan lapsikertojia, mutta tässä Tomin ääni toimi minulle. Kirja kolahti kovaa. Ehkä ajoitus lukemisessa oli kohdillaan: olin pian valmistumassa opettajaksi ja mietiskelin paljon tulevaan työelämään liittyviä aiheita. Valitettavasti Karkkipäivän teemat ovat tulleet myös oikeassa elämässä tutuiksi, eivät onneksi kyllä ihan niin äärimmäisinä.

    Olen myös nähnyt tämän teatterisovituksena KOM-teatterissa, ja pidin siitäkin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja minulle se ei todennäköisesti ollut, ei tämä missään nimessä huono kirja ollut. :) Mulla oli silloin omien opintojen aikana, noin viitisen vuotta sitten vaihe kun luin hurjasti erilaisia romaaneja kaltoinkohdelluista lapsista, joten vaikka toki ei verrata saisi, jäi tämän versio aika laimeaksi kun muistissa on niin paljon rankempiakin. Ja luulen, että myös rakkauteni Kiinalaiseen puutarhaan tätä hieman laimensi, olen niin suuri historiallisen fiktion ystävä, että on vähän vaikea suhtautua saman kirjailijan nykypäivän kuvaukseen. Mutta tuli tämä nyt viimein onneksi luettua, enkä täysin edes sulje pois että lukisin joskus toistekin. Saattaisi aueta siten ihan uudella tavalla. :)

      Poista
  2. Olet oikeassa siinä, että Karkkipäivä viihteellistää lasten hätää ehkä liikaa. Minä sen sijaan tykkäsin Arista. Löysin hänestä jotain samaa epävarmuutta kuin itsestäni. Miten pitäisi toimia, kun sydän sanoo yhtä ja järki toista? Linkitin postauksesi omaan blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta kyllä, on siinä se näkökulma tosiaan. Se kokonaisuus oli vain silti yhteensä hieman kökkö, joten kun on siitä pidä, alan ärsyyntyä pienistä yksityiskohdistakin, jotka paremman kirjan kohdalla olisi voinut helpommin ohittaa. :)

      Poista