5+1 KESÄKIRJAA

Ah, nyt on loma! On toki ollut jo melkein viikon ajan, mutta kuten ehkä hieman itse ennustelinkin, on oma loma alkanut aikalailla ihan muualla kun kirjan kansien välissä. Ajattelin kuitenkin vinkkailla teille nyt omat lemppareimmat kesäkirjani, sellaiset kevyen ihanat, mutta silti ajatuksia herättävät, jos vaikka joku näistä uusia lukuvinkkejä saisi. Ja hei, jos teillä on jotain ihan ehdottomia kesäkirjasuosituksia, niin antakaa palaa kommenttikenttään, kaikki vinkit ovat tervetulleita! Tove Janssonin Kesäkirjan haluaisin itse ainakin tänä kesänä jo viimein lukea, jospa senkin aika lomalla ehtisi olla. 

01. Ranya ElRamly : Auringon asema

ElRamlyn, tai nykyään itseasiassa Ranya Paasosen runollinen romaani sukeltaa egyptiläisen Ismaelin ja suomalaisen Anun rakkaustarinaan, kulttuurien törmäyskurssiin ja kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin kahden erilaisen maailman kasvattina. En voi olla ihastelematta miten taitavan runollisesti kahden kulttuurin kohtaamista tässä teoksessa on kuvattu. Lauseet vievät mennessään, valon määrän voi kirjan sivuilta aistia ja kipu tuntuu lukijassakin. Tähän kirjaan pitää mennä syvälle, sitä pitää lukea yksin ja rauhassa, pienissä erissä luonnonvalossa ilman pelkoa keskeytyksistä. Hurmaava, ihana, raikas, erilainen, kirja kovasti makuuni.

02. Mika Waltari : Suuri illusioni

Suuri illusioni suurenee, mitä kauemmin sen lukemisesta on. Mahtava sukellus 1920-luvun ajankuvaan, joka maalaa rakkaustarinaa niin Helsingissä kuin Pariisissakin. Muita Waltarin suurkirjoja luettuani tämä tuntui jopa kevyltä ollen silti ajankohtainen ja älykäs, ja onhan se luettava jo siksi, että se on tuon mahtavan kirjailijan esikoisromaani. 20-vuotiaana kirjoitettu teos on täynnä hieman itseriittoistakin ajattomuutta, mutta ihana ja kaunis se silti on. 

03. Markus Nummi : Kiinalainen puutarha

Sukeltaa ehkä kesän lisäksi myös osittain talveen, mutta tuo romaanipaksukainen on ollut niin mieleenpainunut lukukokemus, etten sitä mainitsematta tahdo jättää. Nummen suuri tarina sukeltaa tutkimusmatkailija Gustaf Mannerheimin matkassa Turkestaniin, pysähtyy kauniisti ruotsalaiselle lähetysasemalle keskelle kaukaista ja tuntematonta itää 1930-luvulla. Se on kaunis, eheä ja kovin kokonaisvaltaisesti mukaansa tempaava tarina, pienoismaailma, johon pääsi ihanasti uppoutumaan. Tarina oli upeasti rakennettu, se oli kaunis ja taitava. Ehdottomasti suositeltava teos joka tapauksessa, yksi parhaita kannen perusteella valittuja kirjoja, joita olen sattunut lukemaan.

 

04. Sabina Berman : Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Tämä meksikolaiskirjailijan esikoisteos oli ihan villikortti muutama kesä takaperin, äidin hyllystä sen taisin lomamatkalle mukaan napata. Kirja on tarina Karenista, nuoresta autistisesta tytöstä, jonka elämä muuttuu kun hänen kanssaan muuttaa asumaan Isabelle-täti. Ihmisiä paremmin Karen ymmärtä eläimiä, ja törmäyskurssille joutuukin niin sosiaaliset normit kuin ihmisen ja luonnon suhde suvussa, joka on suuresti mukana tonnikalabisneksessä. 

Tämä tarina oli ihana, erikoinen, ehkä välillä mukaansatempaavan outokin, mutta silti syvä ja ajatuksia herättävä. Kirja yllätti sanomallaan, ja vaikka autismin lisäksi isona teemana olikin ihmisen ja luonnon suhde, nivoutuivat aiheet aivan loistavasti yhteen. Suosittelen, ihana lukea tällaisiakin kirjoja välillä.

 05. Riikka Pulkkinen : Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Ihana Iiris! Kovasti mielipiteitäkin jakava, aika kevyen höttöinen pieni romaani eronneesta Iiris Lempivaarasta, joka aloittelee hatarasti uutta elämää Aleksin jätettyä hänet seitsenvuotisen suhteen jälkeen. Vaikka etenkin koulupsykologin ammatinkuvaukset olivatkin vähän ärsyttäviäkin, ylipäätään pidin tästä kirjasta hurjasti. Se oli juuri minulle sitä sopivaa hömppää, oivaltavaa, lempeää ja lämmintä, kesäiltaan vallan mainiosti sopivaa ja uuden elämän kynnyksellä varsin rohkaisevaakin. Pulkkisen erityisen kaunis tapa käyttää kieltä toimii vielä pisteenä iin päälle, tämä oli vallan viehättävä.

+ Tove Jansson : Muumipeikko ja pyrstötähti

Lapsuuteni rakkaimmat kirjat toimii aikuisenakin, tämä vie mukanaan keskelle kaunista maailmaa, jota synkkä pyrstötähti uhkaa. Muumihahmot ovat tässä ensimmäisessä kirjassa niin valloittavia, ja etenkin Nipsu on jotenkin kokonaisvaltaisesti rakastettavimmillaan. Ja tästähän on tietenkin sitten helppo jatkaa koko loppusarjan pariin, mutta siihen minusta ihanimpaan, eli Muumilaakson marraskuuhun toki vasta syksyn tullen.

MARKUS NUMMI : KARKKIPÄIVÄ

 

MARKUS NUMMI : KARKKIPÄIVÄ

♥ ♥ ♥

383s.

Otava 2010 

Markus Nummen Karkkipäivä on roikkunut luettavien listalla siitä saakka, kun kolmisen vuotta sitten luin kyseisen kirjailijan Kiinalainen puutarha -teoksen. En sitä koskaan niin kovasti ole halunnut lukea, että se olisi tullut ihan kirjastosta asti lainattua (toisaalta minulla oli myös lähemmäs kahden vuoden kirjastotaukokin tosin tässä välissä), mutta kun se nyt tuli käytettynä vastaan, kipusi se oman hyllyn kirjoista hyvin nopeasti kärkeen kiinnostavuudeltaan. 

Siinä missä melkeinpä yhdeksi lempikirjakseni yltänyt Kiinalainen puutarha oli kaunis ja viipyilevä historiallinen fiktio tutkimusmatkailija Mannerheimin Kiinan Turkestanin matkalta, hyppää tämä kirja nykyaikaan. Hahmoja tästäkään teoksesta ei puutu, mutta keskiössä pyörii eniten uransa kanssa jumissa oleva nelikymppinen kirjailija Ari, tilanhallintasuunnittelija Paula, tämän tytär Mirja sekä yhdeksänvuotias poika Tomi. Ja kun itsekseen puheleva poikanen lyöttäytyy kaupassa Arin matkaan tavoitteenaan pelastaa prinsessa Mirabella, alkaa tarina ja sen henkilöt pikkuhiljaa nivoutua yhteen sosiaalivirkailija Katrin työpöydälle. 

Karkkipäivä on tarina kahdesta alakouluikäisestä lapsesta, joiden kohtaloiden Suomessa ei toivoisi olevan totta. Ja siltikin tämän kirjan vetävyys perustuu lähinnä sen viihdyttävyyteen, mikä on tällaisen aiheen äärellä ehkä hieman jopa harmillista.

Sen alkuun hyvinkin sekavanoloinen kerronta pyrkinee luomaan kuvaa realistisesta arjesta, oikeista ajatuksista henkilöiden takana. Tarina kulkee pieniin osiin pilkottuna, sen kesto ajallisesti on vain muutama päivä, mutta silti se on saatu tuupattua täyteen taas jos jonkinlaista. Lähtökohtaisesti useampi näkökulma saman asian ympärillä kuitenkin toimii, se valottaa ja avartaa, samalla myös ärsyttää ja saa jopa vihaiseksikin henkilöhahmojen puolesta, mutta kyllä se kuitenkin ehkä hieman etäiseksi enemmän lopulta jätti. 

Eniten minua tässä ärsytti päähenkilö-Arin hervoton lapatossumaisuus, täysi tahdottomuus, asema täytehenkilönä, jolla ei ollut minkäänlaista otetta tilanteissa, oli ne sitten mitä tahansa tuntemattomien lasten kotiin lyöttäytymisistä myöhemmin muiden hahmojen kanssa kohtaamisiin. Senkin toisaalta pystyi ohittamaan vain hahmon piirteenä, mutta kun koko kirjan läpi rasitti myös Tomin eli Tok Kilmoorin itsepuhelu, lapsen ajatuskulun kuvaus, joka sai pikkupojan vaikuttamaan lähinnä hieman, no, yksinkertaiselta, tippui tärkeän aiheen äärellä pyörivältä kirjalta paljon uskottavuutta. Toki nämä on vain mieltymysasioita, mutta olisin hurjasti tästä halunnut pitää enemmän, aiheena lasten kaltoinkohtelu kun on kuitenkin varsin lähellä. Ja rankkakin. Nyt se sai noista etäännyttävistä sivujuonteistaan lähinnä viihteellisen vaikutelman, sellaisen dekkarimaisen ratkaisun, jossa todella hyväksikäytettiin jonkun lapsen rankkaa kokemusta hyvän ja vetävän kirjan pohjaksi, ja se ei minusta tämän aiheen tiimoilta yksinkertaisesti toimi. Harmi, mutta onneksi sentään Kiinalaisesta puutarhasta pidän edelleen, joten Nummelta sitä voisin kyllä muillekin suositella. Ja tätäkin, jos tahtoo lukea sellaista hieman jännäkirjallisuushenkistä viihdettä kaltoinkohdelluista lapsista.