Olen pienen blogini alusta asti listannut näin keväisin aina kymmenen kirjaa omasta hyllystä, joita kovin kovasti himoitsisin lukea. Tämä haaste on saanut alkunsa alunperin nyt jo piiloon menneestä Pieni kirjasto -blogista, ja sen idea on simppeli: nostetaan erinäisiä aikoja omissa hyllyissä luettuja kirjoja korkeammalle lukulistalle, ja vuoden päästä palataan katsomaan tulikos niitä silloin listaamiaan luettua. Yleensä ei ole tullut. Itselleni haasteen ihanuus piileekin juuri sen huolettomuudessa, on nimittäin ihan sama miten se menee, mutta näitä valitessa on aina hurjan mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea lukematonta sitä omista hyllyistä löytyykään. Parhaimmillaan olen lukenut haasteeseen 9/10 kirjaa
vuonna 2018, muuten saldo on ollut yleensä noin 2/10.
Ja ennen kuin perustelen tarkemmin tämän vuoden listaustani, tässäpä vielä viime vuoden himotuimmaksi nostamani kirjat:
V U O D E N 2 0 1 9 H I M O T U I M M A T
(kursivoidut luettu)
01. Sarah Perry : The Essex Serpent
02. Virginia Woolf : Oma huone
03. Leena Krohn : Erehdys
04. Laia Ufresa : Umami
05. Katja Kettu : Rose on poissa
06. Ristkari, Suni & Tyni : Sukupuolena ihminen
08. Charlotte Brontë : Kotiopettajaren romaani
3/10 tuli siis viime vuonna luettua, Orwellia klassikoista ja Stroutia sekä Cuskia tuoreemmista julkaisuista. Hyviä kirjoja kaikki, mutta todennäköisesti niin olisi ollut muutkin tuolta listalta. Nyt huomaan, että ainakin The Essex Serpent on jo lähtenyt jatkamaan matkaansa kierrätyskeskukseen. Aloitin sen jopa kahteen kertaan, sekä fyysisenä kirjana viime kesänä että myöhemmin äänikirjana, mutta ei vain lähtenyt. Jos vielä joskus annan tälle mahdollisuuden, taidan kuunnella sen, se jäi kyllä kiehtomaan jollain kummalla tavalla. Mutta se ei ole tämänvuotisella listalla, sieltä löytyy seuraavat kirjat!
V U O D E N 2 0 2 0 H I M O T U I M M A T
01. Boel Westin : Tove Jansson – Sanat, kuvat, elämä En ole lukenut pitkään aikaan elämäkertoja, ja kun hyllyssä on lempikirjailijastani Tovesta kertova, olisi tämä luonnollinen lukuvalinta. Olen aiemmin lukenut Janssonista kertovan uudemman, Tuula Karjalaisen kirjoittaman elämäkerran, mutta siitä on jo aikaa, ja tämä vanhempi kiinnostaa myös. Sanat, kuvat, elämä on löytänyt tiensä hyllyyni mummin arkistoista, siksikin tämä olisi ihana jo viimein lukea.
02. Virginia Woolf : Kiitäjän kuolema ja muita esseitä Tilasin tämän Woolf-päissäni jostain nettiantikvariaatista toissa vuonna, mutta en ole sitä koskaan saanut aloitettua. Viime vuonna listalla oli Woolfin Oma huone, harkitsen että lukisin edes sen sitten jos en tätä. Siitä tulkoon puolikas haastesuoritus, tästä Kiitäjän kuolemasta vasta kokonainen!
03. Svetlana Aleksijevitš : Tšernobylista nousee rukous Tämän olen lukenut jo hieman yli puoleen väliin! ...neljä vuotta sitten. Siitä asti se on odottanut loppuunsaattamista, olisikohan tämä viimein se vuosi? Luulen, etten aloittaisi tätä alusta, vaan jatkaisin siitä mihin jäin, sen verran vahvat muistikuvat alku on jättänyt, vaikka aikaa nyt aikalailla välissä on mennytkin.
04. Petina Gappah : Pimeydestä loistaa valo Myös tämän olen jo kertaalleen aloittanut, mutta se jäi kesken kun omassa elämässä tuli hieman liikaa ruuhkaa noin muuten, enkä oikein pystynyt keskittymään lukemiseen. Olen lukenut Gappahilta muutkin suomennetut teokset, joten tämä kiinnostaa – edelleen!
05. Sara Stridsberg : Rakkauden Antarktis Tämä taas lukeutuu ehdottomasti viime vuoden kiinnostavimpiin uutuuksiin, mutta ylläolevasta syystä en saanutkaan sitä syksyllä aloitettua. Odotan kirjasta varsin raskasta lukukokemusta jostain syystä, joten olen myös säästellyt sitä kevyempiin aikoihin. Milloin lie sellaisia sitten on tiedossa...
06. Patrik Svensson : Ankeriaan testamentti Ankeriaan testamentti kuuluu siihen harvaan sarjaan, jolloin olen ostanut kirjan täysin kirjainstagram-suositusten perusteella sitä itse koskaan edes selailematta! Tämä oli minulla pitkään kirjastojonossa, mutta sattuneesta syystä jono on hieman jäässä, ja eräänä yksinäisenä iltana naputtelin tämän ostoskoriin. Jospa se olisi heräteostoshetken arvoinen.
07. Leena Krohn : Hotel Sapiens / Erehdys Hotel Sapiensin löysin viime vuonna Joensuun kirjaston vaihtokärrystä! Listalla on ollut Krohnia ennenkin, mutta edelleenkään en ole häneltä saanut mitään luettua. Omistan myös Erehdys-kirjan, joten haastekohdan suorittamiseksi riittää, että saisin nyt jomman kumman näistä luettua.
08. Elena Ferrante : Tyttären varjo Tuoretta suomennettua Ferrantea muistaakseni ko. kirjailijan tuotannon alkupäästä, ellei jopa esikoinenkin? Ferrante on minulle hurjan rakas kirjailija, joten tätä odotan, kovasti.
09. Lucia Berlin : Ilta paratiisissa Myös Berlin kuuluu lempinovellisteihini, ja itseasiassa myös tämä kirja niihin viime syksynä aloitettuihin, mutta kesken jääneisiin. Tässä on yksi todella haastava novelli kesken, enkä vain pääse siinä eteenpäin. Ehkä hyppäänkin suoraan seuraavaan, ja Berlin-imuun päästyäni palaan myöhemmin sitten tuohon minulle vaikeuksia tuottavaan. Pääasia, että nyt saisin tämän viimein luettua, nautin näistä novelleista niin paljon!
10. Juhani Karila : Pienen hauen pyydystys Ankeriaan testamentin kohdalla mainitsema kirjatilaukseni sisälsi täysin samoilla perusteilla myös tämän Pienen hauen pyydystyksen, kalateemaista kirjallisuutta nyt siis, heheh. Odotukset korkealla, kun moni sellainen lukija, joiden kirjamakuun täysin luotan, on tätä niin kovin kehunut!
Löytyykö listalta tuttuja kirjoja? Mistä kannattaisi ehdottomasti aloittaa luku-urakka?