Ihanaa pian koittavaa juhannusta kaikille! Kesä on jo tähän asti tuntunut jotenkin erityisen ihanalta, ja se on varsin mielekäs huomio siihen nähden, että olen kirjoitellut kouluhommia koko tähänastisen kesäkuun. On kirjojakin onneksi ehditty lukea, ja pientä lomaakin ajattelin tässä nyt pitää, joten senpä kunniaksi kokosin teille kesäsuosituslistan kirjoista, jotka erityisen kesäisiltä ovat minusta tuntuneet. Näitä sopii lukea lomalla, sängyn pohjalla, mökkilaiturilla tai vaikka hiekkarannallakin, missä sitä kukakin parhaiten viihtyy!
K E S Ä S U O S I T U K S E T 2 0 1 9
Clinen Tytöt näkyi muutama vuosi sitten hurjankin paljon kirjablogeissa, mutta nyt en ole siihen hetkeen törmännyt. Romaani on hieno kuvaus tyttöidestä, kulteista ja paahtavan kuumasta kesästä, ja siksikin se sopii täydellisesti kesäkirjaksi. Pidin itse tarinasta valtavasti, tämä on kirja, johon tulen varmasti palaamaan vielä useita kertoja.
Alice Munro on yksi lempikirjailijoistani, ja viime kesänä luettu novellikokoelma ehdottomasti yksi hänen parhaimpiaan. Munron viipyilevä ja silti äärimmäisen tarkkanäköinen tapa kuvata ihmisiä ja ihmisyyttä ihastuttaa kerta toisensa jälkeen, ja nämä tarinat sopivat erityisen hyvin luettavaksi kiireettömien päivien keskelle.
Restrepon Intohimon saari on tarina valloittamisesta, syrjäisistä yhdyskunnista, seikkailusta ja selviytymisestä. Mukaansatempaava tarina koukuttaa, mutta tarjoilee myös hurjan vahvaa visuaalisuutta kesälomapäiviin. Toimii myös äärimmäisen hyvin Helmet-haasteen kohtaan pienkustantamon kustantama kirja!
Swärd kirjoittaa aistivoimaisesti, ja tämän kirjan kesäisyyden tuntee lähes fyysisesti. Tarina perheestä, rikkinäisyydestä ja sisaruudesta valloittaa, ja siihen uppoaa ilman liikaa vakavuutta. Erilaisuus ja erityisyys kuvataan kirjassa harvinaisen kauniisti.
Uiden kotiin on jännä kirja, sillä muistan, etten innostunut siitä kauheasti juuri luettuani, mutta näin muutaman vuoden jälkeen se tuntuu lähinnä täydelliseltä kesäkirjalta. Teoksen pysähtynyt tunnelma on valloittava, ja se kutsuu lukemaan uudestaan, selvittämään mikä minulta tässä ensikerralla meni niin suuresti ohi.
Rooneyn kehuttu esikoinen on pyörinyt nyt paljon kirjasomessa, mutta se on pitkälti kaiken hypensä arvoinen. Ihmissuhderomaani on helppo, muttei höttöinen, ja sen milleniaalinen maailmankuva ilahduttaa elähtäneiden narratiivien keskellä.
Gappahilta on tulossa syksyllä myös uutta suomennosta, mutta niitä odotellessa suosittelen auringonpaahtamia tarinoita Zimbabwesta. Lyhyehköt ja oivaltavat tarinat avaavat oven kulttuuriin, jonne näin vahva sisäänpääsy on muuten lähes mahdotonta.
Afrikkalaisella kirjallisuudella jatketaan, ja viimeisenä suosituksena Obioman Kalamiehet onkin vahva ja kouriintuntuva tarina Nigeriasta. Se edustaa oivallisesti maansa kerrontaa, toimii sellaisenaan, mutta antaa myös vahvempaa vertauskuvallisuutta Nigerian tilanteesta. Ja jos maa ei kulttuurina ole tuttu, ei hätää, epilogi auttaa kyllä näkemään syvemmät yhteydet.
