MISTÄ PIDÄN KUN PIDÄN LUKEMISESTA

Lukuisa-blogin Laura julkaisi joulun alla hurjan mielenkiintoisen postauksen omista kirjojen suosikki- ja inhokkiasioistaan. Olen tuolta asti pyöritellyt vastaavaa postausta itsekin mielessäni, tutkaillut omia ajatuksiani, mistä lempijuttuni kirjallisuudessa koostuu, ja mistä taas en lainkaan innostu. Idea on siis kaimani Lauran, mutta koska se on aiheeltaan niin kutkuttava, ajattelin tuoda sen nyt tänne omaankin blogiini. 

Luen nykyään huomattavan paljon, ja hyvin erilaista kuin ennen kirjablogia. Viittaan usein postauksissanikin epämääräiseen ajatelmaan, että "tästä olisin pitänyt viisi vuotta sitten", joka tarkoittaa usein sitä, että ennen sen suurempaa kriittisyyteen heräämistä kirja olisi varmasti ollut hyvä. Vuoteen 2016 asti kulutin enimmäkseen joko kauempaa maailmalta tulevaa kirjallisuutta tai kotimaista historiallista fiktiota, ja niissä ympyröissä myös vertailukohdat olivat hieman nykyistä kapeampia. Toisaalta luin monipuolisemmin ei-englanniksi alunperin julkaistua käännöskirjallisuutta, nykyään (valitettavasti) tuo on ottanut vähän liikaakin tilaa lukemistossani haltuunsa. Mutta. Koska on kiinnostavaa pohtia, millaisista asioista nykyään kirjallisuudessa pidän, tässäpä olisi listaus niistä. Aloitetaan suosikeista, jatketaan inhokkeihin ja käydään lopuksi vielä muutama ihan sama -kategoriaankin kuuluva asia läpi!

K I R J A L L I S E T   S U O S I K K I A S I A N I

Vahvat henkilöhahmot ovat minulle erityisen tärkeitä. En ole kovinkaan juoniorientoitunut lukija, ja kehnommankin tapahtumakaaren saa anteeksi, jos hahmot tuntuvat eläviltä ja todenmukaisilta. Uskomattoman hienoja ja kokonaisvaltaisia henkilöhahmoja luovat esimerkiksi Alice Munro,  John Williams sekä erityisesti Elena Ferrante. Kokonaiset elämät, tiiviit hetket, ohikiitävät vaiheet kiinnostavat, ja ne jos mitkä saavat elinvoimansa nimenomaan romaanien henkilöiden kautta. 

Omaäänisyys sekä vahva kertojaääni saavat minut jatkuvasti innostumaan. Pidän rajoja rikkovasta ja kokeilevasta kerronnasta ja kirjallisuudesta, sekä siitä, että kirjaa lukiessa tietää lukevansa juuri nimenomaisen kirjailijan teosta. Etenkin genrekirjallisuutta vaivaa yleensä niin tiukat kaavat, että mikä tahansa kirja voisi olla kenen tahansa kirjoittama, eikä se oikein herätä minussa mielenkiintoa. Eniten rakastan kirjailijoita, joiden tyylin tunnistaisi satunnaisen katkelmankin takaa. Saman otsikon alle lisäisin myös yllätyksellisyyden, sillä rakastan yli kaiken löytää kirjallisuudesta jotain sellaista, mitä en ollut osannut edes odottaa voivani löytää. Tällaista minulle ovat tarjonneet muun muassa Rachel Cusk, Susinukke Kosola sekä ihan ehdottomasti suurrakkauteni Maggie Nelson. Lisäksi viehättävää nyrjähtäneisyyttä löytyy muun muassa George Saundersin novelleista, ja vaikka hieman kyllästynyt jo Murakamiin olenkin, on hänenkin tuotantonsa maaginen realismi parhaimmillaan parasta.

Tarkkanäköisyys jos mikä valloittaa. Rakastan pieniä yksityiskohtia, ja eniten rakastan sitä, että joku muukin rakastaa (sekä huomaa) niitä. Tällaisen kirjallisuuden parhaimmistoa ovat Tove Jansson & Helmi Kekkonen, heidän havaintojaan maailmasta voisin lukea vaikka miten kauan.

Kerroksellisuus & tilan jättäminen on noussut myös yhdeksi tärkeimmäksi kriteeriksi, mitä lempikirjallisuuteeni tulee. Pidän siitä, että monet asiat limittyvät toisiinsa, mutta ennen kaikkea niin, että lukijalle jää tilaa löytää yhteydet itse. Puhkiselittäminen pilaa kirjan kuin kirjan, ja vaikken myöskään liian tulkinnallisuuden ystävä ole, on hienovaraiset vihjeet ja painavat julkisanomattomat sanomat aina ihaninta löytää kirjoista itse. Tällaiseen kykeni esimerkiksi Elizabeth Strout Lucy Bartonillaan, samoin Elin Willows Sisämaassa.

Kriittisyys & yhteiskunnallisuus kiinnostaa myös, niin julkilausuttuna kuin -lausumattomanakin.   Jos kirjassa maailma nähdään jotenkin toisin kuin se Suurissa Kertomuksissa on totuttu näkemään, olen lähtökohtaisesti varsin myyty. Pidän yhteiskunnan rakenteiden paljastamisesta ja kyseenalaistamisesta, uusista näkökulmista ja tavoista tarkastella maailmaa. Toki mitä pidemmälle näitä lukee, sen yhtenäisempää kaavaa myös kriittisyys alkaa kulkemaan, mutta harmillisen vähän sitä silti edelleen valtakirjallisuudessa näkyy. Tämän taidon lähiaikojen taitavimpia kirjailijoita ovat ehdottomasti Saara Turunen, Liv Strömquist sekä Pontus Purokuru Täysin automatisoidun avaruushomoluksuskommunismi -esseeteoksensa kanssa.

K I R J A L L I S E T   I N H O K K I N I

Epärealistisuus taas vaivaa minua useimmiten kirjoissa. Ja tarkoitan tällä sekä selvästi "keksittyjä" tarinoita että henkilöhahmoja, en niinkään esimerkiksi sitä, voisiko joku asia oikeasti tapahtua. Fantasia ja maaginen realismikin on ihanaa, jos se on kuvattu uskottavasti. Erityisen allerginen olen kuitenkin huonoille ja yksiulotteisille henkilöhahmoille, keksitynoloisille tunteille ja tapahtumille, ja ololle, että "näin ei olisi oikeassa elämässä voinut käydä". Fiktion kirjoittaminen ei ole helppoa, mutta parhaillaan se on silloin, kun sitä ei vaivaa epäuskottavuus. Tällaiset asiat minua ovat vaivanneet muun muassa Margaret Atwoodin & Marianna Kurton Tristanian parissa.

Suuret kertomukset ja normatiivisuus, mikä tosin ehkä onkin kääntöpuoli tuolle rakastamalleni yllätyksellisyydelle ja kriittisyydelle. En kuitenkaan millään jaksa lukea tarinoita, jotka on sellaisinaan kirjoitettu jo tuhansia kertoja. Toki jos ihan tarkkoja ollaan, onhan kaikki ajatukset varmaan kertaalleen jo kierrätettyjä, ja jossain muodossaan nähtyjä, mutta nämä suuret rakkauskertomukset (tai erokertomukset), jotka eivät pysty tarjoamaan aiheisiinsa mitään uutta, lähinnä puuduttavat. Silloinkin kun kyseessä on vaikkapa satiiri (kuten Nina Lykken kevään uutuudessa Ei, ei ja vielä kerran ei'ssä) tai mukaan on yritetty ottaa jotain yhteiskunnallistakin näkökulmaa (kuten Celeste Ng:n Tulenaroissa asioissa).

Kaunis kieli, jolla ei ole eteenpäin vievää voimaa, vaan se on kaunista kauneuden takia. Tällaista rakastin ennen yli kaiken, mutta ehkäpä yliannostuin? Riikka Pulkkinen kuuluu ehdottomasti tähän kategoriaan, ja vaikka välillä hänen tuotantoaan rakastankin, välillä taas turhaudun liialliseen kikkailuun tuhottomasti. Ehkä hän siksi onkin ollut jo pari vuotta tauolla lukemistostani? 

Liian moneen suuntaan särppiminen. Tähänkin voisi heittää esimerkiksi juuri mainitun Pulkkisen, mutta toisaalta täydellinen esimerkki on myös vuosi sitten luettu Nathan Hillin Nix. Runsaus on parhaimmillaan mahtavaa, mutta sen täytyy olla eheä kokonaisuus toimiakseen. Jos yhdestäkin osasta tulee sellainen olo, ettei se ole kokonaisuuden kannalta merkityksellinen, menee minulla herkästi maku koko kirjaan. Miksi lukea jotain, millä ei lopulta ole edes väliä? En tarvitse automaattisesti tiivistä ilmaisua, mutta yhtenäistä kokonaisuutta kylläkin. 

Jäbät. Hahah. Koko kirjallisuuden klassikkokaanon on varsinaista ukkelikirjallisuutta, ja olenpa sitä rakastanut aiemmin itsekin. Toki kyllä vieläkin, mutta vanha lempparini Haruki Murakami on jo hieman liikaakin keikahtaneet setämieskategoriaan. Toki olen myös sitä mieltä, että kirjallisuutta tulee kuitenkin aina peilata ensisijaisesti siihen aikaan, jolloin se on kirjoitettu, eikä vaikkapa 1950-luvun kirjallisuudelta voi vaatia samaa kuin 2010-luvun vastaavalta, mutta ehkä tähän kategoriaan liitetty seksismi  häiritseekin eniten nykykirjallisuudessa, siinä, että tietyt asenteet ja sokeudet omalle positiolle ovat todella jämähtäneet sinne 50-luvulle. Siksi luen mieluiten kirjallisuutta, joka ei henkisestikään siellä ole. (edit: tässä osiossa oli myös aiemmin maininta Kjell Westöstä, mutta muokkasin hänet pois. Pysyköön edelleen jokin vanha kirjallinen rakkaus kritiikittömänä.)

Urheilu. Olen aiheiden suhteen varsin kaikkiruokainen, mutta urheilukirjallisuuteen minulla on varsin suuren antipatiat. Urheilua kohtaan toki ylipäätään elämässä muutenkin, joten sieltä se kai tänne kirjojenkin sekaan ulottuu. Onneksi näitä on varsin yksinkertaista ihan vain olla lukematta. 

A S I O I T A ,  J O I L L A   E I   O L E   V Ä L I Ä

Aiheet. Kuten yllä juuri sanoin, en urheilua lukuunottamatta karsasta kirjaa aiheidensa perusteella. Toki tietyt asiat vetävät puoleensa enemmän, mutta periaatteessa voin lukea aiheesta kuin aiheesta, vaikka se ei itseäni koskettaisikaan. Se kirjallisuudessa minusta hienointa onkin, että parhaiden tarinoiden kautta voi elää sellaista, jota ei muuten koskaan kohtaisi. Lähden mielelläni Naparetkelle hieman hurahtaneen tutkijan parissa, tai luen länkkärielämästä John Williamsin parissa. Luen aiheesta kuin aiheesta, kunhan se täyttää edes jotain aiemmin mainituista lempikirjakriteereistäni!

Pituus. Jotkut ovat tiiviin ilmaisun ystäviä, itse rakastin ennen kirjaa vain, jos siinä oli vähintään 500 sivua. Blogin myötä olen löytänyt paremmin lyhyemmätkin kirjat, mutta edelleen mikä tahansa menee lyhyistä novelleista 1000-sivuisiin järkäleisiin, jos kirja vain on hyvä. Tästä ehkäpä hyvänä esimerkkinä nyt kesken olevat kirjani: rakastan yli kaiken sekä Zadie Smithin lähes 500-sivuista Swing Timeä että Maggie Nelsonin alle 100-sivuista Sinelmiä-kirjasta täysin samoista syistä. Ne vetävät kumpikin minut täysin mukanaan, aivan uuteen ja omanlaiseen maailmaansa, eikä se ole millään tavalla riippuvainen ilmaisun runsaudesta tai tiiviydestä. Kaikki käy, tässä suhteessa olen hyvin avoin joka suuntaan.

Julkaisuajankohta. Blogin kautta olen löytänyt myös paremmin klassikot, mutta erityisesti aivan tuoreen kirjallisuuden. Luen mielelläni milloin tahansa julkaistua kirjallisuutta, en ole kovinkaan vihkiytynyt mihinkään kategoriaan tässäkään luokassa. Klassikot ja uutuudet menevät toistensa väleihin sulassa sovussa, ja enemmän haluaisin lukea myös hieman vanhempaa, vähemmälle huomiolle jäänyttä kirjallisuutta, onhan kirjan elinkaari muuten varsin lyhyt.

Mutta uusi tai vanha, ei tällä minulle ole sen suurempaa väliä. En myöskään usko siihen, että tietty määrä klassikoita luettuna olisi suoraan yhteydessä jonkinlaiseen sivistyneisyyteen, moinen ajatus joutaa mielestäni suoraan romukoppaan. Kukin lukekoon mieltymystensä mukaan, kaikenlainen arvottaminen tuntuu kirjallisuuden suhteen ylipäätään varsin turhalta. Silläpä nämä kaikki mainitut kohdatkin ovat ihan vain puhtaasti henkilökohtaisia mielipiteitä ja mieltymyksiä, ei arvojärjestystä siitä, millainen kirjallisuus on hyvää jollain yleisemmällä tasolla. Kukin tavallaan, eikös niin.

Ja koska tässä on nyt itse tullut kirjoiteltua merkki jos toinenkin, olisi kiinnostavaa kuulla, millaisista asioista te kirjallisuudessa joko pidätte tai ette voi lainkaan sietää! Sana täysin vapaa! :) 

9+1 SUOSITUSTA SYKSYYN

Lempijuttuni lähiaikoina on ollut kaikenlaiset suosituslistat. Erityisesti kirjasuositukset, mutta myös monienkin podcastien harrastamat, jakson loppuun tulevat listat, nostot, asiat ja ilmiöt, jotka heitä milloinkin kiinnostaa. Ja tämä siitäkin huolimatta, että koskaan en mitään näistä suositelluista kirjoista, asioista tai ilmiöistä ole lukenut saati kokeillut. Ehei, en ole tainnut edes harkita. Mutta rakastan itse listojen lukemista ja kuuntelua, sillä ne paljastavat tausta-ajatuksia suosittelijoidensa omien takaa, tuntuvat henkilökohtaisilta, kun mieltymykset ja inspiroivat asiat tulevat julki. Siksi  haluaisin itsekin tehdä nyt pienen suosituslistan. Asioista, jotka ovat innostaneet ja inspiroineet lähiaikoina  p a l j o n. 

1  N A N E T T E // Olen mahdollisesti internetin viimeinen tyyppi, joka ei ollut nähnyt tätä Hannah Gadsbyn stand up -keikkaa Netflixistä. Jos jostain syystä olinkin toiseksi viimeinen, katso se. Ehdottomasti. Vaikea uskoa, että tulisit pettymään.

2  T U N N E J A K S O T // Omaa luokkaa -podcast on ihan ehdoton superlempparipodcastini, ja tämän uusimman kauden tunneaiheiset jaksot osuvat kuin veitsi siihen kuuluisaan vegaanilevitteeseen. Menikö tunteisiin? -avausjakso oli itselleni supervoimauttava, mutta yksittäisiin tunteisiin keskittyneet jaksotkin ovat toimineet myös paremmin kuin hyvin. Jos fanittaisin jota kuta, fanittaisin todennäköisesti ainakin vähän Taija Roihaa ja Mia Haglundia.

3  H E R R U U S T E K N I I K K O I H I N  T U T U S T U M I N E N // Jos tunnet minun tapaani usein jääväsi toiseksi, oli kyse työpaikan yhteisistä keskusteluista tai ryhmäaivoriihistä, tutustu herruustekniikoihin esimerkiksi tämän Saara Särmän mainion kolumnin avulla. Myös Omaa luokkaa -podcastaajat ovat tehneet tästä oman jakson, joka kannattaa kuunnella. Herruustekniikat tuntemalla oppii parhaimmillaan huomaamaan, milloin puheenvuorojasi vastaan käytetään yleisiä valtakeinoja ja miten niitä vastaan voi taistella. Oman kokemuksen mukaan kyseisiä tekniikoita käytetään varsin surutta sukupuolisuudesta riippumatta, joten hereillä olo kannattaa. Omia tunteita ja epäreiluja vastapuheenvuoroja vastaan kannattaa nousta, sillä puolensa pitäminen on avain myös omaan hyvinvointiin.

4  F E M I N I S T I N E N  R A P // Kyseisellä musiikkigenrellä on varsin naisvihamielinen maine, mutta on ehkä hieman turhan kiihkeää vetää silti yhtäsuuruusmerkit misogynian ja rapin välille. Jos genre kiinnostaa, muttet tiedä mistä aloittaa, kokeile kotimaisia artiseja F tai Sofa. F:lta suosittelen biisiä OVIKELLOO, Sofalta esimerkiksi Ei tipu tai Legginsit on housut -riimittelyjä. Myös Adikian Koskematon -musiikkivideo on  s u p e r.

5  M I KÄ  M E I T Ä  V A I V A A  - P O D C A S T // Veikka Lahtisen ja Pontus Purokurun keskusteluita on paitsi hurjan mielenkiintoista kuunnella, saa niistä myös valtavan paljon uutta ajateltavaa. Sekä sanallistettuna sitä, mikä itseänikin monessa asiassa on lähiaikoina vaivannut. Eniten olen fiilistellyt nyt uusimpia jaksoja, Twitter-sotaa ja sivistystä sekä Sanders, Corbyn ja Sarasvuo'ta. Lähiaikoina on muutenkin kiinnostanut kriittisyys yleensä sekä etenkin yhteiskuntakriittisyys, ja sitä Lahtinen & Purokuru todella tuovat kuulokkeiden läpi omaankin arkeen. Mikään ei ole liian pyhää pureskeltavaksi palasiksi, ja se tässä podcastissa mahtavaa onkin. Kun asioita ei oteta valmiina, "luonnollisina" totuuksina, voidaan niitä viimein muuttaakin. Parhaimmillaan Mikä meitä vaivaa on minulle jonkinlaista poliittista self help'iä, ja se jos mikä on varsin mahtava omienkin ajatusten kritisoinnin ja kyseenalaistamisen lähtökohta.

6  K I R J A S A R J A A N  H U R A H T A M I N E N  // Minä nyt hurahtelen aina vähän mihin sattuu ja loppuunviemisen into onkin sitten vähän niin ja näin, mutta! Kirjasarjat, joita rakastaa jo ensimmäisestä osasta, ah! Tuntuu, että edellinen löydetty sarja on ollut, öh, Potterit? Muutamaakin eri sarjaa tässä välissä toki olen ehtinyt kokeilla, mutta mitkään eivät ole avausosaa pidemmälle kiinnostaneet. Paitsi Cuskin Ääriviivat, onneksi niitä tulee lisää. Ja tietenkin Ferranten Napoli-sarja. Sen viimeinen osakin on suomeksi viimein täällä, ja nyt täytyisi päättää säästelenkö sitä mahdollisimman pitkään vai käytänkö esim. koko viikonlopun vain sen parissa. Vahvasti veikkaan jälkimmäistä.

7  R A U H A L L I S E T  S O I T T O L I S T A T // Kynttilöiden ja kirjojen taustalle käy kaikkein parhaiten lempeä ja kaunis musiikki, omia suosikkejani on ehdottomasti lähiaikoina ollut sekä Fenne Lily että Aisha Badru. Varsinaisessa tehosoitossa kumpainenkin, enkä muuta voi kuin lämpimästi suositella heitä myös eteenpäin.

8 H E R K U T T E L U // Suolaisen himoon ruissipsit/-nachot yhdistettynä Sevanin munakoisotahnaan (tai jaksavaisena itse tehtyyn Baba Ghannougeen), makeannälkään Earth Control'n lakritsitaatelit. Ja luumut, ne on vielä hetken kaikkein parhaimmillaan. Näillä on itse tullut elettyä puoli syksyä aika kevyesti. (Ja ok, se Fazerin uusi turkinpippurisuklaa on saattanut myös kuulua jonkin verran ruokavalioon. Ja italiailaisen Pasquan 11 Minutes -roséviini. Oikeastaanhan olisin halunnut suositella pelkästään sitä, mutta piilotan sen nyt tällälailla sulkuihin, ettei pääse iskemään mikään alkoholiin liittyvä moraalipaniikki. Suomen alkoholikeskustelusta kun ei koskaan oikein tiedä.)

9  L A H J O I T A  // Koska on kansainvälinen tyttöjen päivä, ja monet tytöt ympäri maailmaa tarvitsevat vielä kollektiivista apua ollakseen edes lähellä samoja mahdollisuuksia kuin pojaksi syntyneet, voi itsekin viedä kortensa kekoon ja lahjoittaa omastaan eteenpäin. En tee nyt omaa keräystä, vaan suosittelen Helmi Kekkosen jo valmiiksi luomaa. Se löytyy täältä, käykää antamassa joko sen tai Planin kautta ylipäätään hieman yhteisen hyvän eteen rahaa!

+  M U I D E N  S U O S I T U S L I S T A T // Kuten alussa sanoinkin, niiden lukeminen antaa aivan uudenlaisen kuvan toisten ajatusten takaa. Joten, kerro blogissasi mitä sinä suosittelisit juuri nyt tai tule jakamaan suosituksesi tänne kommentteihin! Tämä kiinnostaa minua hurjasti!

KENEN TARINOILLE OLEMME TOTTUNEET KUMARTAMAAN? - SUKUPUOLENA IHMINEN -PROJEKTI

(kuva: Vesa Tyni / sukupuolenaihminen.fi)

Sukupuolena ihminen -projektissa on nimensäkin mukaisesti kyseessä ihmiset ja sukupuoli, ja se on jatkunut Suomessa jo kolme vuotta. Projektin takana olevat ihmiset ovat halunneet luoda paikan, jossa ääneen pääsee eri ikäiset transsukupuoliset ihmiset ympäri maan. Sen tarkoitus on antaa transsukupuolisille ihmisille tilaa ja ääntä, väistää hetkeksi sivuun ja antaa heidän omien tarinoiden saolla pääosassa, eikä tällä kertaa tulla kerrotuiksi toisten kautta tai suhteessa cis-sukupuolisuuteen. Suora lainaus sivuilta kertoo, että "emme voi puhua toisten äänellä, mutta voimme puhua heidän puolestaan niin, että heidän omalle äänelleen tulee lisää tilaa. Haluamme haastatteluin ja valokuvin kertoa, millaista on olla transsukupuolinen nykypäivän Suomessa: mitä sukupuoli tarkoittaa kenellekin, miten muut ihmiset suhtautuvat, mitä toivoo ympäröivältä yhteisöltä, miltä transsukupuolisuus tuntuu."

Yksi projektiin osallistunut henkilö on Zoe, 43-vuotias transnainen. Hän tiesi jo nuorena, ettei jollain tapaa sovi perheeseensä, hän kasvoi kulttuurissa, jossa tunteelle väärään sukupuoleen syntymisestä ei ollut tilaa. Tila oli cis-sukupuolisilla heteroilla, heteronormatiivisuudessa, ja myös nekin vähäiset tarinat, jotka transsukupuolisuudesta oli kerrottu, kerrottiin aina joko cis-sukupuolisen kautta tai suhteessa heihin. Ja niin kerrottiin Suomessa suurella volyymilla ensin myös hänen tarinansa. 

"Hän kertoi mulle heti alussa, kun hän ryhtyi kirjottamaan tästä kirjaa. Me sovittiin, ettei hän käytä siinä mun muistojani tai ajatuksiani, ja niin se tehtiin. Hän luki kirjan mulle ääneen toukokuussa 2017, ennen sen julkaisua. Mä en tiennyt, mitä sanoa. Sanoin että se on kaunis. 

 Hän sanoi että se on täynnä rakkautta, mutta musta se ei tunnu siltä. Hän on sanonut monta kertaa, ettei rakasta mua enää, että mä olen hyväksikäyttänyt häntä, että mä olen pettäjä ja tuhoaja. Siksi mä en voi ymmärtää, miten se kirja on täynnä rakkautta. Eikä se kirjan nimi pidä paikkaansa: mä en ikinä kadonnut. Mä en kadonnut."
- Zoe

Zoe, tai kuten Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa -autofiktiivisen romaanin lukeneet hänet tuntevat, Lili ei todella koskaan kadonnut. Hän muuttui, toki, kuten moni meistä muuttuu vuosien varrella, pitkien avioliittojen keskellä. Kadottaa itsensä toisten odotuksiin tai ottaa suuren askeleen ja on vihdoin rehellinen itselleen. Ja kuten kahden ihmisen suhteessa yleensä, on usein suuri muutos toiselle järkytys. Shokki, jopa. Se on toki inhimillistä, mutta joskus surukin täytyy osata suhteuttaa, kanavoida rehellisiin uomiinsa. Sillä ongelmalliseksi tällainen surukerronta muuttuu sitten, kun siitä tehdään cis-heteronaisen tragedia. Puhumattakaan siitä kun mukaan tulee raha, haastattelut suurissa medioissa, haltioitunut ihailu kirjablogisfäärissä ja kirjamessuilla, kustantamon mainonnassa. Kun tragedia onkin yhtäkkiä cis-naisen, etuoikeutetun, sen, jonka ei koskaan ole tarvinnut sisintään yhteiskunnan rakenteiden takia piilottaa. 

Tämä haastattelu on tärkeä. Se on merkityksellinen, ja se pysäyttää pohtimaan kenen tarinoita meidän kulttuurissamme on totuttu kuulemaan ja kenellä on oikeus kertoa tarinoita toisista. Miksi on ongelmallista, että suremme yhdessä sen etuoikeutetun surua, koska se tuntuu tutummalta, vaikka se onkin saanut alkunsa toisen kokemuksia käyttäen. Toista vain itsensä kautta peilaten.

Haastattelu on myös merkityksellinen, koska se nostaa ainakin itselleni suuren kysymyksen siitä, missä menee eettisen ja aidosti moninaisuuden puolella olevan markkinoinnin rajaviivat. Miksi on oikeasti äärimmäisen ongelmallista myydä kirjaa jo takakansitekstissä jälleen kerran cis-naisen inhimillisenä tragediana. Kuten jo aiemmin kyseistä kirjaa käsittelevässä postauksessa totesin, ihmeellisyys ja traagisuus ovat tällä kertaa ihan jossain muualla kuin Ahavan autofiktiivisen romaanihenkilön puolison muuttumisessa omaksi itsekseen. Sellaisena se kuitenkin myytiin, ja sellaisena sen suuri yleisö osti. Sen oikeellisuutta olisi todella hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, etenkin jos (ja toivottavasti kun) ajattelee olevansa aidosti moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolella. Jos tarinoista myy vain jo valmiiksi valta-asemaltaan korkeamman tarina, ja jos näitä tarinoita edelleen kritiikittä kumarretaan, voiko rakenteetkaan koskaan muuttua?

Lukekaa siis Zoen koko haastattelu täältä, oli Ahavan teos teille tuttu tai ei. Lisätietoa Sukupuolena ihminen -projektista löydät täältä. Suosittelen seikkailemaan kyseisillä sivuistoilla pidempäänkin. Ajatuksen kanssa.

(EDIT 9.9. lisäisin pienen sisältövaroituksen kommentteihin, etenkin niille, joille tämä transasia on henkilökohtainen ja herkkä.

Minut tekee äärimmäisen surulliseksi se, miten sekä tämä keskustelu täällä että samankaltainen keskustelu mediassa pyörähtää aina yhden ja saman navan ympärille; ja se napa on valkoisen heteromiehen/-naisen napa. Nimittäin jos edes puolet tästä puolusteluun käytetystä energiasta käytettäisiin aidosti siihen, kenestä nytkin keskustelu avattiin: transsukupuolisesta ihmisestä ja hänen asemastaan yhteiskunnassa, olisi tasa-arvokeskustelumme jo jonkinlaisilla siedettävillä asteilla. 

Tämä oli Zoen tarina. Ei avaus Ahavan kirjasta. Ja se on mennyt harmillisen monelta valitettavasti ohi.)

8 + 1 VINKKIÄ BOOKSTAGRAMMAAJALLE (JA KUINKA JÄTÄN NE ITSE TOTEUTTAMATTA)

Kirjainstagram tuli alunperin blogin sivuun, viereen tukemaan näitä kirjoituksiani täällä (sekä pois omalta henkilökohtaiselta instagram-tililtäni, koska siellä kaikki kirjajutut lähinnä karkotti seuraajia, haha). Puolisentoista vuotta puuhaa harrasteltuani täytyy todeta, että siitä on ehkä nyt viimeisen puolen vuoden aikana kasvanut isosiskoaan suurempi. Pääpuuha, jolle blogi tuntuu enää hieman sivujuonteelta, joltain, joka tukee kuvia ja puhdasta visuaalista ähkyä.

Sen kunniaksi olenkin jo jonkin aikaa koonnut pientä listaa siitä, mistä ja miten kannattaa aloittaa, jos haluaa mukaan bookstagram-skeneen. Nopeaa, helppoa ja olevinaan vaivattomampaa kuin bloggaaminen, kuvittelin ennen. Mutta palkitsevaa ja reaaliaikaisempaa myös, parhaimmillaan. Tässäpä siis 8+1 vinkkiä bookstagrammailuun. Ihan vain jotta voitte tiedostaa ja unohtaa jokaisen. Sillä yhtä ja oikeaa tapaa ei ole, tietenkään.

01 Nimimerkillä on väliä. Jos haluaa jäädä mieleen, kannattaa sen liittyä kirjallisuuteen, mutta jotenkin muutenkin kuin kirja/book/reads-sanalla, sillä ne löytyvät lähes jokaisen nimimerkistä. Kansainväliseen meininkiin tähtäävälle englanninkielinen on varmasti helpompi, suomalaiset taas tarttuvat herkemmin omankielisiin. Ja sitten taas toisaalta: ihan sama. Omani on suomeksi, mutta sekoittelen kuvateksteissä iloisesti englantia ja suomea ilman minkäänlaista logiikkaa. Usein käytän kumpaakin, ja toisaalta storyissa taas lähinnä suomea. Ihan miltä milloinkin tuntuu, ja sekin on aivan ok. Loistavia esimerkkejä taitavista sekoittelijoista on muun muassa @tarinannuppuja-Ulla sekä @vanamonkukkka-Linnea.

02 Kuvia ottaessa muista valo valo valo. Sitäkin voi korjata kuvankäsittelysovelluksilla, mutta vain rajallisiin määriin asti. Kuvakulmat, somisteet, ulkona otetut kuvat ynnä muut ovat sitten niitä, joilla rakennetaan omaa tyyliä, eikä yhtä oikeaa ole olemassa. Vaihtelu ja monipuolisuus virkistää, ja silti otan itse aina kuvani lähinnä suoraan ylhäältä päin. Tykkää ketkä tykkää, pääasia, että oma visuaalinen silmä viihtyy. Itse kuvien tyylejä pyöritellessä kannattaa pysähtyä omien lempikuvien äärelle ja tarkastella mikä niitä yhdistää: onko se tietty sävy, tunnelma, kuvakulma, minimalismi vai boheemi värirunsaus? Inspiraatiota saa aina ottaa muilta, mutta kopiointi on vain oman ajatuksen laiskuutta, eikä johda pidemmän päälle mihinkään hyvään. Valoa ja tunnelmaa käyttää ihanasti esimerkiksi @blackbookspage-Cikita.

03 Feedin yhteinäisyys. Uudet seuraajat tulevat katselemalla henkilökohtaista sivuasi, muuten sen näet lähinnä sinä. Kauniilla ja yhteinäisellä feedillä tuntuu kuitenkin olevan väliä, sillä se on käyntikorttisi seuraajia hamutessa. Yhtenäinen filtteri, valo tai kuvanmuokkaustapa helpottavat, silmä lepää seesteisen ja harkitun edessä aivan eri tavalla kuin sekavan ja keskenään riitelevän. Ja silti: kauneus syntyy myös epätäydellisyydestä, ja liian harkittu on herkästi myös tylsä. Sellaista on myös  herkästi tylsä ylläpitää, ja siksi luovuin yhtenäisyydestä itse keväällä. Pyrin edelleen pitämään sitä edes suuntaa-antavasti (eli yhtenäisyyden näen lähinnä minä itse hahah), mutta elämänmakuisuus menee minulla tällä hetkellä harkitun edelle. Ja se jos mikä on antanut aivan uutta pontta ja inspiraatiota ylipäätään tehdä koko puuhaa. Ihania yhtenäisiä ja kauniita feedejä löytyy esimerkiksi @stefiereads'ilta sekä @kenyan_librarylta, suloinen, mutta kaunista boheemiutta ja monipuolisuutta taas suomalaiselta Tessalta, @in_search_of_peter_panilta.

04 Iskevät kuvatekstit. Instagram on niin vahvaa visuaalista tykitystä, että olet erityisen onnistunut, jos saat jonkun aidosti pysähtymään kuvasi äärelle. Kuva on siinä tietenkin avainasemassa, mutta kuten ehkä olet huomannut, kuvatekstistä näkyy vain pieni osa, ja jos sille toivoo lukijoita, on se aloitettava jollain tapaa nasevasti. Itse laiminlyön tätä erityisen paljon - lähinnä siksi, että suurin osa kirjoitussyyhyistä tulee edelleen purettua tänne blogin puolelle. Jos kuitenkin kaipaat kommentointia ja keskustelua, on mielenkiinto herätettävä pienessä tilassa ja pian. Kiinnostavimpia juttuja instagramiin tarjoilee tekstien muodossa kauniiden kuviensa ohella esimerkiksi @anniinasbooks.

05 Aktiivisuus. Aktiivisuus tuntuu olevan usein tärkeiden asioiden listalla, mutta itse olen tästä hieman eri mieltä. Ehkä olen jo hieman vanha, mutta en minä seuraa muiden postausvälejä, säännöllisyyttä tai epäsäännöllisyyttä. Toki jos kuvia tulee kerran kuussa ja kommentteja ei koskaan, on uusia seuraajia varmasti haastavampi saada, mutta itseäni häiritsee enemmän "anteeksi kun tänään ei tule kuvaa" -postaukset kuin se, ettei tänään tule kuvaa. Mutta kuten missä tahansa, omaan tahtiin säännöllisesti tehtynä asiat toki lähtevät rullailemaan paremmin. Ja jos tiliään kasvattaa haluaa, ei sitä alusta asti kannata laiminlyödä, tietenkään. Kunhan tahti tulee luonnostaan, on vilkkaampikin tahti ok (mutta ei liian vilkas, unfollaan itse hyvin herkästi henkilöt, jotka postaavat päivittäin useita kertoja päivässä), mutta pääasia että itsellä on sen kanssa hyvä ja stressitön olla. Ihania, säännöllisen epäsäännöllisiä ja välillä lomailevia tilejä on muun muassa @novels_and_coffeebeans.

06 Algoritmit. Instagramin algoritmit toimivat hassusti, vaikka nykyään onneksi sovellus taas ilmoittaakin, jos olet onnistunut selaamaan kaikki kahden päivän aikana julkaistut kuvat läpi (eli lähtökohtaisesti kenenkään kuvien ei pitäisi kadota feediisii, ellet sitten seuraa useita satoja eri tilejä). Algoritmejä tuntiessa voi kuitenkin maksimoida parhaansa mukaan kuvien näkyvyyden, joten niiden suhteen on väliä milloin kirjan postaa, mihin kohti aihetunnisteet laittaa (kuulemma kuvatekstiin, ei kommentteihin) ja minkälaisia käyttää (#bookstagram-tagin takana on miljoonia kuvia, ja siellä tuskin kovin korkealle nousee, ellei kuvalla ole satoja tykkäyksiä ensimmäisten tuntien sisällä. Kuulemani mukaan myös vaihtelevat tägit postausten välillä vähentävät instagramin oletusta siitä että olet botti), onko kuvalla paikkatägi ja kommentoidaanko sitä paljon. Liiallinen algoritmeilla pelaaminen näkyy kuitenkin läpi. Jos jokaisessa kuvassa on kommentteja houkutteleva kysymys, mutta aloittaja ei viesteihin vastaa, tuntuu turhalta edes kommunikoida. Algoritmit on mitä on, ja kulkee miten kulkee, niistä ei liikaa kannata välittää.

07 Yhteisöllisyys. Yhteisöllisyys ei tule ilman omaa aktiivisuutta, mutta on yksi bookstagramin parhaita puolia. Kommentointikynnys on instagramissa ehdottomasti blogia matalammalla, ja kun keskustelet itse aktiivisesti muiden kuvissa, saat heistä helpommin myös seuraajia itsellesi. Ig:ssa saa myös kuplauduttua ihanasti pelkkään kirjamaailmaan seuraamalla pelkkiä kirjaihmisiä pelkällä kirjatilillään. Ihanaa ja pumpulinpehmeää, kun on paikka, jossa puhutaan vain ihanista ja pumpulinpehmeistä asioista. Tekee ihan hyvää sekin, toisinaan. Ihanan kirjallisia ja keskustelevia bookstagram-ihmisiä ovat esimerkiksi @bookishteaparty-Katri, @ireadlikephoeberuns-Mira sekä @sivutiella-Sirri.

08 Persoonallisuus. Onnistunut instagram-habitus syntyy, kun jollekulle tulee feedissään vastaan kuvasi, ja hän tietää jo nopealla vilkaisulla, että se on juuri sinun. Persoonallisuus syntyy maneereista, omista tavaramerkeistä, pienistä jutuista, joita juuri sinä teet niin kuin teet. Persoonallista otetta voi toki rakentaa, ja inspiraatiota siihen voi ottaa muilta, mutta lopulta se syntyy myös asioista, joita et ole itse huomannutkaan: tietyistä suosimistasi kuvakulmista, sanavalinnoista ja tavasta olla. Ihan kuin sosiaalisen median ulkopuolellakin, muut näkevät sinut hyvin erilaisena kuin itse olet. Siksi kaiken muun esittäminen ja tietoinen tehtailu näyttäytyy vain epäloogisena ja epäsinuna. Kun on oma itsensä ja toteuttaa omaa visuaalista silmäänsä hivelevää tapaa tehdä mitä tekee, löytyy sen mukana ne seuraajatkin, jotka nimenomaan sinun tyylistäsi aina pitävät. Ihania, omaleimaisia instagram-tilejä ovat muun muassa @cozydaysz, @pienikirjasto, @lukuisa & @lookingthroughpages.

+ Älä silti stressaa, tee pakottavia aikatauluja, kyttää feedin yhtenäisyyttä saati tykkäyksiä ja seuraajia tai vertaile itseäsi muihin. Kyllä, instagram on täynnä toinen toistaan harkitumpia ja täydellisimpiä kirjatilejä, joissa jokainen yksityiskohta on mietitty viimeisen päälle, kuvat sointuvat keskenään toisiinsa ja tilejä seuraa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Jos harrastuksesi on lähinnä harrastus, eikä tavoitteesi ole nousu kansainväliseksi tähdeksi, anna muiden olla ja tehdä kuten tekevät. Itse seuraan henkilökohtaisesti mieluiten vain pieniä tai keskikokoisia tilejä, ja pieni epätäydellisyys on huomattavasti kiinnostavampaa kuin ylihiottu ja kliininen. Pienemmissä piireissä myös kanssakäyminen on aidompaa ja oikeasti lähellä, siellä on jäljellä se kaikista tärkein: ilo ja rakkaus kirjojen ympärillä.

Lisää bookstagram-kuvia: @mitaluimmekerran

KAUPUNGIN KESÄ

    

Koti täyttyy pitsalaatikoista, ikkunalaudoille unohtuneista viinilaseista ja kahvikupeista. Heti aamulla täytyy lähteä ulos, jotta voi hengittää, illalla olo on nihkeä, oli päivän viettänyt missä tahansa. Viherkasvit villiintyvät kuumassa ja kosteassa, ovat onnellisia, vaikka koko kaupungista on pöytätuulettimet loppu, enkä itse ehtinyt saada ainuttakaan. Kesän työt loppuivat jo, tavallaan ennen kuin kunnolla edes alkoivatkaan, mutta eivät silti hetkeäkään liian aikaisin. Vanhat väsymykset muistuttivat olemassaolostaan, ja vaihtuvat lapset ja aikuiset saivat viikot tuntumaan ikuisilta, vaikka olo olikin tutun ja turvallisen keskellä kuin kotonaan. Mutta jos jotain olen vuoden aikana oppinut, niin sen, ettei se kotoisuus ole aina ihmiselle kaikkein paras paikka. Joskus on uskallettava muutakin.

Nyt on vain vapautta ennen syksyn opintoja, palkallista lomaa ja vähän palkatontakin, säästöön siirrettyjä kesätyörahoja ja takaisin otettuja, joilla syödään toisen kerran päivässä ulkona. Ensimmäinen kokonainen kesä Helsingissä yli viiteen vuoteen on kuuma mutta kutkuttava, kaunis ja ihanin. Olen omassa puistossa enemmän kuin kotona, olen uusilla rannoilla ja saarilla useammin kuin koskaan ennen. On jälleen kerran pitänyt olla pitkään poissa huomatakseen, että olen aina ollut siellä minne kuulunkin, olen oppinut ettei kuuluminen tule ulkoa vaan jostain syvältä sisältä, itsestään. Kuulun näihin paksuseinäisiin kivitaloihin, kaikuviin ja avariin rappukäytäviin, pieniin sisäpihoihin ja kiireisiin ihmisiin. Raitiovaunujen kolinaan ja niiden ihmisten luo, jotka silittävät hiuksista kun muuten on liian kuuma, jotka kirjoittavat sinisellä kynällä jääkaapin muistilistaan että rakastavat. Minäkin rakastan takaisin, niin että halkean.

Vaikka tämä kesä loppuisi ensi viikolla, tämä kesä on loputon ja ihana. Paras hyvin pitkään aikaan.

ONNEA ON TAAS

Koska sattumalta huomasin normaalia useamman eksyneen tällä viikolla viimetalviseen arjen onni-postaukseen, josta vähän niin kuin piti tulla tapa, mutta josta on myös vuosi, päätin tehdä siitä nyt päivitetyn version. Paitsi että nyt tietenkin kiinnostaa mistä lie sinne on porukkaa löytänyt (sitä ei bloggerin tilastot näytä höh!), kiinnostaa myös miettiä asioita, jotka juuri tällä hetkellä ilahduttaa ja tuo hyvää mieltä. Vuosi sitten onnea toi eniten ajatus tästä opiskeluvuodesta, ja se on ollut hyvä aavistus se.

 

♥ Opintovapaa. En ole sitten lukion pelkästään opiskellut, aina on ollut sivussa jonkinlaisia töitä tai sijaisuuksia. Nyt melkoisen intensiivisten työvuosien jälkeen kokonaan opiskelijaksi heittäytyminen on ollut muun muassa parasta ikinä, ja olen siitä hyvin paljon enemmän saanut irti kuin koskaan aiemmin. Olen saanut tehtyä nyt ensimmäisen vuoden aikana jo melkein 1,5 vuoden opinnot, ja silti on ollut löysää, kun on tottunut muuhun.

♥ Sunnuntaiaamut, jotka ovat nykyään joka aamu. Edelliskohdan ansiosta arki ei juurikaan eroa viikonlopuista, ja jokainen aamu pitkine kahvihetkineen tuntuu sunnuntailta. Nyt helmikuun jälkeen kontaktiopetuskurssejakin on vain kaksi hassua, muuten aika menee lähinnä aineopintojen lopputyön ja verkkokurssien parissa. Yllättäen saan parhaiten puurrettua niiden kanssa kotona, joten käytännössä yhtä aamua nyt vain koko elämäni siis.

♥ Lopputyöni aihe. Stressasin koko syksyn aiheenvalinnan parissa, koska ajattelin, että siitä on ihan pakko jatkaa graduun ja taipumukseni suurennella tällaisia massiivisia päätöksiä entistä järjettömämpiin mittasuhteisiin on, no, valtava. Jossain vaiheessa tajusin, et ihan sama ja lätkäisin pöytään ajatuksen aggressiivisuuden tutkimuksesta, ja sillä tiellä ollaan. Parasta aiheessa on, että voin pitää paatoksellisia monologeja aiheesta vielä lopputyöni loppumetreillä, joten veikkaisin vahvasti kiinnostuksen säilyvän syksyyn, kun on aika samasta jatkaa vielä gradua. Kun nyt vain osaisi lopettaa tuon pienemmän työn ajoissa ennen kuin siitä tulee tiiliskiviversio.

♥ Kaksi kotia. Lempikoti on tietenkin Helsingissä, koska siellä on kaikki yhteiset ja rakkaudella valitut tavarat, huonekalut ja tunnelmat (ja joku mies ehkä myös), mutta on tästä Joensuun yksiöstäkin tullut varsin kiva. Viihtyisä, ja eri tavalla itseni näköinen, vaalea ja valoisa. Kun vielä löytäisi jostain tänne täydellisen kirjahyllyn.

♥ Yksin nukkuminen. Ehdottomasti parasta maailmassa, vaikka näin ei kai muka saa sanoa, jos parisuhteessa on. Vaikka no, on toki suhteellista miten yksin nukun, kun Elvi on vallannut Joensuun parisängyn toisen pään, eikä edes jalkopään vaan suloisesti vetelee kyljellään hirsiä yleensä niskaani vasten. Mitä vanhemmaksi se tulee, sen enemmän se alkaa käytökseltään muistuttaa kissaa.

♥ Joensuun kevät. Helsingissä lauloi viime viikolla jo mustarastaat, mutta toisaalta myös koirani muistutti enemmän väritykseltään tuota laululintua kuin omaa valkoista itseään, kiitos katupölyn ja muun mustuuden. Täällä on edelleen pakkasta, mutta aurinko lämmittää jo hurjasti, kevät tuntuu olevan ihan kulman takana. Ja kun lunta on ollut maassa jo viisi pitkää kuukautta, tuntuu niiden sulaminenkin jo lähes kaihoisalta. (No eikä tunnu. Vaan entistä ihanammalta, sitten kun pääsee niistä viimein eroon.)

♥ 27 kirjaa. Enemmän tai vähemmän hyviä kaikki tänä vuonna luetut, ilahduttanut etenkin yhdeksän hienoa sarjakuvaromaania/-kokoelmaa, jotka olen löytänyt. Haasteiden kanssa menee myös hyvin, mutta olen ehkä (taas) päättänyt luovuttaa runohaasteen kanssa. Susinukke Kosola best, mutta jos muuten pitää lukea lähinnä väkisin, luen mielummin jotain jo valmiiksi enemmän oman tuntuista. Ehkä runouden aika on joskus myöhemmin.

♥ Tuleva kesä. Se on monella tapaa täysin päinvastainen kun edelliset viisi, yleensä olen heti juhannukselta karannut mökille ja viettänyt siellä onnelliset viikkoni, nyt taas toukokuun taittuessa kesäkuuksi pakkaan kimpsuni ja kampsuni ja vietän ensimmäisen Helsinki-kesän sitten naismuistiin. Vaikka luvassa onkin töitä, mahtuu väliin myös ystäviä, kaupunkipyöriä ja sopivan loppurimmaavasti kauniita kesäöitä. Saatan ehkä olla jopa hieman innoissani asiasta. Kuten aina maaliskuussa, seuraava kesä tuntuu tässä vaiheessa suloisen kutkuttavalta elämäni kesältä. 

♥ Sormukseni. Ehdin jo henkilökohtaisessa instagramissani (@laurakaneli) itkeä kadottaneeni lopullisesti maailman tärkeimmän sormukseni, sekä kihla- että vihkisormuksen asiaa ajavan Kalevalan koruaarteistoa -sormuksen. Ihan vain löytääkseni sen tällä viikolla lämpöpatterista (?!). Ah. Ihanaa. 

♥ Kaikki on vähän auki ja se on maailman parasta. On jollain tapaa maailman ihaninta, etten tiedä vielä yhtään mitä teen vaikkapa ensi vuonna. Se on niin helpottavaa, että sen osaa jättää huomisen huoleksi ja nauttia tästä mitä on nyt. 

EMMI NIEMINEN & JOHANNA VEHKOO : VIHAN JA INHON INTERNET

EMMI NIEMINEN & JOHANNA VEHKOO : 

VIHAN JA INHON INTERNET

147s.

Kosmos 2017

Niemisen & Vehkoon sarjakuvamuotoon kirjoitettu teos internetin vihapuhekulttuurista on yksi vuoden tärkeimpiä teoksia. Se nostaa puheenaiheeksi sen asian, josta ihan oikeasti pitäisi olla huolissaan laajemminkin, se tuo rohkeasti keskusteluun sen, mitä moni ei uskalla tehdä, sillä internetin trollit ja häiritsijät pitävät huolen siitä, että vastaisku masinoidaan varsin nopeasti. Vihan ja inhon internet esittelee alkuun vihapuheen kohteeksi joutuneita tutkijoita, taiteilijoita, ihan tavallisia Twitterin käyttäjiä. Se pyrkii keskustelemaan trollien ja vihapuheen kirjoittajien kanssa, ja antaapa se lopulta myös ohjeita, miten selvitä, jos tietosi on vuodettu internetin alareunalle, jos olet joutunut maalittamisen uhriksi. Se on hieno, tärkeä, ajankohtainen ja hyvin toivottavasti se saisi olla myös varsinainen mediatapaus. Tavallaan minun ei sitä tarvitsisi lukea, minulle tämä ilmiö on tuttu, mutta jos joku keksii, miten saamme esimerkiksi miesoletettumme ja ilmiöstä tietämättömät tämän teoksen pariin, ideat otetaan vastaan enemmän kuin mielellään.

Ja kyllä kirja hurjasti ajatuksia toki minussakin herätti. Hieman ehkä irrallisina, mutta menkööt. 

Valkoisen heteromiehen yksinäisyys. Kuten kirjakin toteaa, "valkoinen heteromies" on nyt murroksen partaalla kun hänenelle on iskostunut tunne, että hänen etuoikeuttaan horjutetaan oikein huolella, ja se aiheuttaa kovinkin primitiivisen puolustusreaktion, sen, jossa naiset joutavat  mielikuvissa joukkoraiskauksen uhreiksi ja pelon avulla hiljennetyiksi. Monen muutenkin pahoinvoivan henkilön defenssit toki on jollain tasolla, jos nyt ei edes ymmärrettäviä, ainakin rakenteellisesti olemassaololtaan todennettavissa, mutta mikä silti saa heidät rynnistämään tällaisella vauhdilla toisten kimppuun ja ennen kaikkea, miksi tälle asialle ei tehdä mitään? Miten poliisi ja syyttäjät voivat kerrasta toiseen sanoa, ettei uhka vaikuta todelliselta? Täytyykö Suomessakin jälleen kerran jotain tapahtua, että ongelma suostutaan näkemään? Eikö vihapuhepalstoilla masinoidut polttopulloiskut vastaanottokeskuksiin riitä, pitääkö niiden hyökkäyksien vielä kohdistua suomalaisoletettuun naiseenkin? Kenen kohtalo on lopulta viimein sen puuttumisen arvoinen? 

Feministikuplista. Vihapuhe koskee hurjan suurta prosenttia verkkokävijöistä ihan sukupuoleen katsomatta, mutta rankimmillaan, raiskausfantasioillaan ja kalukuvilla se kohdistuu voimallisimmin naisiin. Siksi onkin hurjan huolestuttavaa, että se huolestuttaa lähinnä feministejä. "Tappouhkaukset Pettersson ilmoittaa poliisille, mutta rikosilmoituksista ei ole koskaan seurannut muuta kuin ilmoitus esitutkinnan lopettamisesta." Tämä on ihan käsittämätöntä. Minkä muun takia tällainen ilmiö ylipäätään on niin mahdollinen, jollei se ole virkavallan täydellinen puuttumattomuus, rakenteellinen hyväksyntä? Toki teos avaa myöhemmillä sivuillaan myös puuttumisen vaikeutta, mutta kyllähän tämänkin ilmiön ympärillä on suurin osa päättäjistä aivan hiljaa. Ärähtää ehkä, jos omaa vaimoa on häiritty, mutta silloinkaan ei osaa nostaa keskustelua yleiselle tasolle, ei rohkene miesoletettuna puolustaa koko toista sukupuolta. 

Twiittasin tämän jokin aika sitten, mutta tiedättekös, jos jollakulla on vielä tarvetta nähdä kuviteltuja ääripäitä siellä, missä niitä liikkuu vain yksi, haluaisin muistuttaa, että nämä "eiollamitäännatseja!!"-natsit ovat koulukiusaajia, ja nämä tässä kirjassakin esiintyvät naiset muiden ääneen pienemmän puolta pitävien "suvakkien" lisäksi ovat niitä, jotka kiusattuja nousevat puolustamaan. Ja tiedättekö, keitä "tolkun ihmiset" ovat? Niitä, jotka hiljaisella puuttumattomuudellaan kiusaamisen mahdollistavat. 

Julkisesta puhumisesta. "Sanotaan, että jos puhuu julkisesti, pitää kestää seuraukset." Ja höpövitunhöpö. Jos joku sanoo internetissä, lehdessä, televisiossa tai vaikka kadulla jotain sellaista minkä kanssa et ole samaa mieltä tai mistä et pidä, se ei tarkoita sitä, että saat heittää käytöstapasi romukoppaan. Ennen kaikkea tämä koskee tässä kontekstissa asiapuhumista, mutta ihan samalla se koskee myös vaikkapa tositelevisiotähtiä, jotka menevät kolmeksi viikoksi juomaan alkoholia eristettyyn taloon. Se, että he ovat sinne menneet itse, ei tarkoita sitä, että kenelläkään on oikeus taantua kiusaajaksi. Tämä tuntuu kuitenkin unohtuvan ihan hurjan monelta, ja vaikka se ehkä tietyllä tavalla saattaa lievimmillään olla keskustelupalstojen/anonyymien sovellusten ryhmäläyhäämistä ja selän takana armotonta haukkumista, perustellaan tällä pahimmillaan vihapuhettakin. Kun kohdetta ei osata nähdä oikeana ihmisenä, jonkun äitinä, siskona, veljenä, lapsena, ystävänä, lihana ja verenä, voi tälle muka huutaa mitä tahansa. Kirjassa tuli useampaan otteeseen ilmi, että lopulta vihapuhe harvoin on täysin henkilökohtaista, se on vain pahanolon purskahteluita aina sopivimman kohteen niskaan, mutta jotain tämän maan tunne- ja empatiakasvattamisessa on mennyt pahasti vinksalleen, koska on hyvin yleinen ajattelutapa, että itsensä esille laittanut ihminen on täysin hyväksyttävä purkautumisen kohde. Ja kun näin ajattelee ihan pelottavan moni vihapuhetta arkisemmassakin kontekstissa, luo se hyväksymisen ilmapiiriä myös kovempien puheiden ympärille.

Joku suomalaisessa turvallisuuden ilmapiirin rakentamisen peruspilareissa on saanut nyt osumaa, ja tuntuu, että sitä halkeamaa yrittää tällä hetkellä paikata huomattavasti pienempi joukko kuin sitä toisella puolella muut suuremmaksi takovat. Sama rakenteellisen puuttumattomuuden kulttuuri, joka häilyy koulukiusaamisilmiön ympärillä, leijuu nyt tässä, ja siksi vihapuheen kitkemiseen tarvittaisiin huomattavasti suurempia kampanjoita, hankkeita ja työryhmiä. Tiesittekö, että esimerkiksi poliisin tohinalla perustettu vihapuhetyöryhmä koskee vain kansanryhmää kiihottamista vastaan tehtyjä vihanpurkauksia, ei siis esimerkiksi lainkaan näitä tappouhkauksia ja raiskausfantasioita, joita sen voisi kuvitella pyrkivän kitkemään? Jos ilmiötä ei edes tunnuta tunnistavan, tuntuu toivottomalta toivoa sille jotain tehtävän.

Ja siksi aiheen ympärillä pitääkin olla rummutusta. Keskustelua, kirjoja, tällaisia kannanottoja ja esiintuloja oman vihapuheen kanssa. Maria Petterssonin tapaan tehtyjä vihapuheen arvostelukilpailuja, sitä, että me emme suostu vaikenemaan, teitte te mitä tahansa. Mutta siihen tarvitaan tukea, myös niiltä, joita tämä ei itseään juuri nyt henkilökohtaisesti koske tai koskee vain välillisesti. Tämä on meidän yhteinen työmaa, jotta jokaisella olisi turvallisempaa olla, elää ja käyttää puheenvuorojaan. En tiedä kuinka monesta kirjasta vuoden sisällä on ok näin sanoa, mutta jaettaisiinpa tämä kaikille Suomen yhdeksäsluokkalaisille.

Kirjasta muissa blogeissa: Bookishteaparty
Helmet-lukuhaaste 2017: 45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja

MARRASKUUN MIETTEET

 

x Helsingin kirjamessut menivät, ja ne olivat mainiot. Parhaita tapoja viettää niitä yksipäiväisinä on sunnuntain rauhallisuus, kun väki on väljentynyt ja messuesittelijätkin jo hieman väsähtäneet myymiseen. Tunnelma on ihanan kaikkensa antanut, mutta silti kierreltävää ja kuunneltavaa löytyi hieman joka nurkalta. Ostin itselleni vain kaksi kirjaa, Pulitzerillakin palkitun Kuudennen sukupuuton sekä Williamsin Butcher's Crossingin ihan vain siltä varalta, että tällä hetkellä hyllyssä olevan kappaleeni omistaja kenties joskus tahtoo omansa takaisin. Ja tuo todella oli niin hyvä kirja, etten voisi tehdä kenellekään sitä, että ihan vahingossa vain sen omaan hyllyyni unohtaisin.

x Marraskuu on lukuhaastekuukausi! Yhden haasteen mukaan tulisi lukea päivässä vähintään 30 sivua kirjallisuutta, mikä kuulostaa oikein säälliseltä määrältä, ja juuri sellaiselta, joka pitäisi lukuvirettä yllä koko kuukauden. Ja kai tähän lasketaan tenttikirjallisuuskin?! Nimittäin marraskuussa vietetään myös ainakin kirjainstagramin puolella #nonfictionnovember'ia, johon tekisi mieli osallistua, mutta saa nähdä miten hyvin se soljuu kaiken muun tieteellisen julkaisun väliin. Tosin nonfictioniahan sekin on, sanan varsinaisessa merkityksessä.

x Superluin viime kuussa viikon sisään neljä kirjaa, ja myöhemmin vielä yhden siihen päälle, nyt on tehnyt mieli ottaa hieman rauhallisemmin. Olen kyllä lukenut, pieneksi mytyksi kääriytyneenä yliopiston kirjaston nojatuoleissa katsellen ohikiirehtiviä opiskelijoita valtavista ikkunoista, kirjoittanut lukupäiväkirjaa, kritisoinut ja problematisoinut, mutta lähinnä kurssikirjallisuutta taasen. Onneksi kaikki tähän astiset kirjat ovat kiinnostaneet, vaikka nyt ehkä ihan himpun verran eksyneenoloisena olenkin tässä viime viikot pyörinyt kvantitatiivisen tutkimuksen syventävällä kurssilla. Etenkin kun siitä peruskurssistakin alkaa olla kepoisesti himpun vajaa seitsemän vuotta aikaa, hieman on kuulkaa äspeeäsässät ja normaalijakaumat hukassa.

x Ensilumi tekee onnelliseksi, se puuterisen pehmeä, johon voi työntää nenänsä ja heittäytyä selälleen kierimään. Koirani Elvin siis. Vaikka kyllä minäkin ehkä enemmän lumesta kuin pimeydestä pidän. Mutta se pitäminen ei tosiaan ole mitään verrattuna tuon pienen pystykorvan tuntemaan rakkauteen, eilenkin jouduin vetämään tyypin suurin piirtein selällään asemalta kotiin. Matkalla joku kysyi, onko koirani pentu, ja juu, onhan se. Mieleltään. Vielä yhdeksänvuotiaanakin. 

x Tekisi mieli pukea tuo kuvan uusi, & Other Storiesista ostettu villapaita koko ajan päälle. Siis ihan koko ajan. Tällä menolla siinä on reikä ennen kuin lumet sulavat maasta. 

SYYSKUUN LEMPPAREITA

Loputtomalta tuntuva kesäkin loppuu joskus, ja huomenna alkaa neljän vuoden tauon jälkeen taas opiskelija-arki (ihan vain jos ette ole vielä kuulleet). Kannettiin tavaramme Joensuuhun viime viikolla, torstaina nappasin Elvin taajamajunaan ja toimme tassumme uuteen pikkukakkoskotiimme (haha). Vielä täällä ei ole kuin sänky, sohva, kaksi tuolia ja pöydän pukkijalat, mutta kirjapinot ja viherkasvit saavat paikan tuntumaan kuitenkin kodilta. Yllättävän vähän sitä tavaraa tarvitseekin, vaikka kyseessä on yksiö, en millään saa edes kolmasosaa kaappitilastani käytettyä. 

Mutta niin. Ihan varsinaisesti minun ei pitänyt nyt muutoista ja tavaroista kirjoittaa, vaan jakaa muutamia lähiaikojen lempparijuttuja. Joten olkaa hyvä.

S Y Y S K U U N  L E M P P A R I T

• Syksy on selvästi saapunut, kun en listaa enää uusia biisilöytöjä kesäsoittolistalleni, vaan Spotifyn on vallannut syksyisempi ja ehkä taas hieman mollivoittoisempi versio. Nyt taustalla soi eniten The Nationalia, Sigur Rósia sekä pitkästä aikaa Mumford & Sons'ia. Kesän jälkeen vanhatkin lempparit tuntuvat raikkailta. Ja  The Nationalin uusin biisi, Carin at the Liquor Store ihan maagisen hyvältä.

• Saara Särmä. Opin sekä Roxane Gaylta että Tove Janssonilta, ettei ihmisiä pidä glorifioida ja ihailla liikaa, mutta lupaan etten fanita sokeasti, vaan sillai, no, sopivasti. Ainoita jo luettuja kirjoja, jotka Helsingistä mukaan otin, on Särmän & Meriläisen Anna mennä, josta on tullut ihan henkikirjani. Kuuntelin Särmää myös Noin viikon radio -podcastista, ja olen entistä vakuuttuneempi, että siinä on kyllä rautainen tyyppi.

• Ja pysytään vielä Särmässä, mutta hänen "aina saa hävetä ja kärsiä" -hokemansa on ollut oma pelastukseni tässä kesän aikana. Olen täysin normaalisti tyyppi, joka saattaa hinkuttaa kahden lauseen tekstiviestiä vuokranantajalleen puoli tuntia miettien lauserakenteita ja sanavalintoja ja kun lopulta olen suunnilleen tyytyväinen ja lähetän viestin, häpeän sitä sumeilematta. Nyt oikeasti. Mutta kuten Särmä sanoo, aina saa hävetä ja kärsiä. Sitä kun hänen oppiensa mukaan hokee itselleen tarpeeksi kauan hävettävillä hetkillä, väistyy häpeä ja asiasta tulee ainakin vähän naurettava. On muuten toiminut, tilanteessa jos toisessakin.

• Eilinen 2,5 tunnin maratonpuhelu ystäväni kanssa juuri kun olin vajonnut jonkinlaiseen "mitä olen mennyt tekemään muutin yksin toiselle puolelle suomea en osaa pärjää halua pysty kykene selviä" -angstiin, täysin normaalisti. No ei tunnu enää kovin yksinäiseltä ei. 

• Podcastit! Löysin ne kesällä kun ei jaksanut lukea, kuuntelin läpi kaikki Päivystävän dosentin jaksot Spotifysta, iso suositus sille! Noin viikon radiosta suosittelen ihan ehdottomasti kuuntelemaan sekä Saara Särmän että Maryan Abdulkarimin haastatteluja, ne oli voimaannuttavia kumpainenkin. Ali Jahangirikin yllätti iloisesti. Nyt aloittelin Sivumennen-podcastien läpikäymistä, hurjan hyviä nekin tähän mennessä. Ja hei, saa muuten ehdottomasti suositella omia suosikkejaan, feminismi, kirjallisuus ja ajankohtaiset asiat kiinnostavat noin erityisesti!

• Huomenna alkavat opinnot ja syksyn kurssit. Etenkin kun otin koko opinto-ohjelmani mielenkiintoisimmat kurssit heti alkuun, kuinka tuttua. Käyn niin viime hetkellä ennen valmistumista syventäviä kvantitatiivisen tutkimuksen kursseja yhdessä varmaan fuksien kanssa, tulee ihan edelliset opinnot mieleen. Tosin silloin jäljellä oli virkamiesruotsi sekä terveystiedon orientaatio, jonka ensimmäisellä luennolla leikittiin tutustumisleikkejä. Juu, ei. 

• Elvi. En tainnut edes harkita, että tuo ihan pian 9 vuotta täyttävä tyyppi jäisi Helsinkiin, kun itse muutan tänne. Taisin ostaa sille oman sohvankin tänne, sillä siinä se nytkin makaa kyljellään ja maiskuttelee. Aina kun ei murise rappukäytävän uusille äänille. Maailman parasta lenkkiseuraa myös, ja Joensuun lenkkipolut! Ah! Ei taida olla täältä enää paluuta Etu-Töölöön sporakolinan keskelle.

KESÄAAKKOSET // OSA O-Ö

Let's get lost in a world made of books, tea and rainy days, kirjoittelin edellisen instagram-kuvani kuvatekstiksi. Sitä tämä tosiaan hieman on ollut, sadepäiviä, mutta myös rakkaita ihmisiä, joiden seurassa aika on lukemista enemmän mennyt. Niinpä tämäkin sadeilta on kotoisa käyttää koneen ääressä, höyryävä teemuki vieressä, toisen osan kesäaakkospostaukseen kirjoitellen. Ensimmäisethän löytyvät täältä, jos oli huomaamatta jääneet.

O // Opiskelu. Rakastin opiskelua kandivaiheessa, ja jatkosta olen haaveillut siitä asti kun sain lastentarhanopettajan paperit käteeni Helsingin yliopistolta. Ensimmäistä vuotta lukuunottamatta taisin joka vuosi jonnekin vähän haeskellakin, välillä enemmän ja välillä vähemmän tosissaan. Viime vuonna sitten pääsin sisään Itä-Suomen yliopiston erityispedagogiikan maisteriohjelmaan, ja nyt etäopintojen ja muiden säätämisten kautta syksyllä viimein aloitan nuo opinnot täysipäiväisestikin. En voisi ehkä enempää innoissani tulevasta olla, tätä olen todella kaivannut, vaikka aikamoisia mullistuksia se elämään mukanaan tuokin. 

P // Puuhastelu. Ehkä juurikin nimenomaan se, eikä edes puuhailu. Keksin itselleni helposti pientä tekemistä koko ajan, milloin järjestän hyllyjä, milloin istun lattialla ja selailen ties mitä vihkoja. Neulon, otan kuvia kirjainstagramiin, vaihtelen järjestyksiä, olen vain. Pitkäjänteisyyteni on tosiaan hieman mitä on, ja ehkä siksi nautinkin enemmän pienestä ja nopeasti valmiiksi tulevasta tekemisestä. 

Q // Quesadillat ja muu kasvispainotteinen ruoka. Katukojuista meksikolaisilla pikkusaarilla, Thaimaan syrjärannoilla tai Nolitassa ja Williamsburgissa New Yorkissa. Konstailematonta ja simppeliä ruokaa rakastan, kaikkein mieluiten syön ulkona ja toisen tekemänä. Itse en ruokaa juurikaan laita, ennen en edes välittänyt kunnolla syödä, mutta elämänkumppanini on ehkä himpun saanut pientä foodien poikasta minuun istutettua, ja niin, onhan hyvä ruoka aina aika hyvää. Kunhan sen eteen tarvitsee lähinnä kävellä valmiisiin pöytiin.

R // Realismi. Kirjallisuudessa, elokuvissa, taiteessa, elämänkatsomuksessa. Väitän ihan pokkana olevani enemmän realisti kuin pessimisti, sanoivat muut mitä tahansa.

S // Satukirjat. Lapsuuden rakkaimpia ovat olleet Astrid Lindgrenin kirjat, ja niitä olen eniten töissäkin rakastanut lukea lapsille ääneen. Muumit toimii ehdottomasti myös, uudemmista omia suosikkeja on ollut ainakin Maukat ja Väykät, Mauri Kunnaksen kuvakirjoja unohtamatta. Satujen ääneen lukeminen on ihanaa, ehkä luen jatkossa koiralleni, kun ei enää vakituista yleisöäkään ole..

 

T // Tatuoinnit ja tyylit. Tatuointeja on kerääntynyt vuosien varrella yksitoista, lemppareimpina Meksikon matkan jälkitunnelmissa otettu näkinkenkä sekä omissa polttareissani yllätyksenä saatu Muumimamma ruusujaan maalailemassa. Niissä kuten monessa muussakin olen lähivuosina oman tyylini löytänyt, ja vaikkei ehkä noihin leimoihin päde, muuten yritän noudattaa ajatusta ajattomuudesta ja minimalismista, vaikka runsautta rakastankin. En sentään enää määrällisesti, elämä on hurjasti asukriisittömämpää kun vaatteita on alle kolmekymmentä. 

U // Uskaltaminen. Olen perusluonteeltani välillä hieman liiankin analysoiva ja pelokas, mutta silti ylpeä siitä, että pelkään asioita vasta niiden ollessa lähellä, en niin, että ne estäisivät tekemästä ja lähtemästä. Välillä itseään pitää enemmänkin muistuttaa uskaltamaan, mutta ehkä tähän kolmenkympin ikään mennessä sellainen tietty balanssi tämänkin suhteen on jo alkanut löytyä. 

V // Viherkasvit. Uusin rakkauteni, ja ainoa huoleni tulevan asunnonpuutteen parissa! Helsingin ikkunalautoja koristaa jo varmaan toistakymmentä pientä ja virkeää viherkasvia, niiden elossapitäminen on ollut sellainen uusi taito, josta ehkä eniten olen ollut ylpeä. Rakastan vehreyttä ja kodikkuutta, vahvoja värejä ja vallattomia lehtiä, oma pieni ikkunaviidakkoni on oikeastaan kaikki, jolla tulevasta opiskelijakodistakin saa ihan varmasti kodin tehtyä. (Kun vain sen kodin ensin löytäisin siis..)

W // Westö, Kjell. Harvaan nykykirjailijaan tunnen mitään suurempaa rakkautta, mutta Kjell Westö on kyllä hieman sellainen, jonka kirjallisuuden edessä menen ehkä ihan himpun verran fanityttörooliin. Puhumattakaan siitä kerrasta kun kyseinen kirjailija tuli kerran minua ja koiraani iltakävelyllä vastaan, haha. Vähän kuin olisi Tove Janssonin elävänä nähnyt, mutta ei nyt ihan sentään kuitenkaan.

X // The xx, bändi ja musiikki noin ylipäätään. Oikeastaan aina kun olen, musiikki soi. Kuulokkeista, tietokoneelta, mistä ikinä. The xx:n lisäksi Sigur Ros on yksi elämäni bändejä, niitä voi kuunnella ja soittaa lähes missä mielentilassa tahansa. Usein mielentila onkin se, minkä mukaan musiikkini valitsen, mutta välillä kuuntelen myös tiettyä kirjaa lukiessani tietynlaista musiikkia. Siksi esimerkiksi Ellie Gouldingin uusimmasta levystä tulee jatkuvasti mieleen Emmi Itärannan kirjat,  Petina Gappahin novelleja Zimbabwesta lukiessani kuuntelin zimbabwelaista radiomusiikkia, Laura Lindstedin Oneiron taas kuulostaa jazzilta.

 

Y // Ystävistä yksinoloon. Olen onnistunut löytämään elämääni ihan mielettömän joukon ihmisiä siitäkin huolimatta, että suurin osa ajastani kuluu ihan omasta toiveesta yksikseen. Hieman introverttiuteen taipuvana tarvitsen paljon omaa aikaa, mutta ehkäpä ne parhaimmat tyypit sen ymmärtääkin, ymmärtää niin hyvin, ettei (ihan hirveän) huono omatunto iske, jos näkemisten ja kuulemisten välille pääsee välillä livahtamaan hieman liikaakin aikaa. Täällä ollaan, enkä kulumallakaan kadota aio. 

Z // ZzZZZz. Nukkuminen on kyllä harrastuksistani ehdottomasti paras. Nykyään varsin usein tosin korvatulppien ja unimaskien parissa, talven unettomuuskausi pakotti opettelemaan pitämään vähäisestäkin unesta parempaa huolta. Ja kun kerran opettelee nukkumaan täydessä aistieristyksessä, on siitä vaikea palata enää valon ja metelin keskelle. 

Å // Åland, ja muut lapsuuden matkakohteet Keski-Euroopasta Norjan länsirannikkoon. Rakkaus autossa istumiseen syntyi jo vuosituhannen alussa, ja nytkin yksi suurimpia haaveita olisi ajaa Yhdysvallat autolla läpi tai edes Eurooppa. Tai ne Norjan vuonot uudelleen. Tai niin, oikeastaan istua kyydissa ja nauttia, en minä niin siitä ajamisesta itse pidä. 

Ä // Äkkipikaisuus. Niin luonteenpiirteenä, tunteiden pirskahteluina kuin päätösten tekemisenä tutkimatta välttämättä edes kunnolla kaikkia vaihtoehtoja. Yleensä ensimmäinen mahdollinen saa luvan olla hyvä, ja onhan se monesti, mutta on niitä hetkiäkin, kun olisi kannattanut tutkia vaihtoehdot ihan kunnolla. Raha-asioiden kanssa etenkin. Ja näkyy muuten täällä blogissakin varmaan esimerkiksi oikoluvun tasossa, äkkiä vaan postaus ilmoille, luetaan se läpi sitten myöhemmin. Jos edes luetaan. Hahah.

Ö // Öiset ajatukset. Parhaat ideat syntyy aina kun niitä ei tule kirjoitettua ylös, juuri ennen nukahtamista tai keskellä yötä. Ahdistavia ovat taas sellaiset öiset ajatukset, jotka piinaavuudellaan vievät kaikkein tärkeimmän, eli unen pois. 

JA PSST! Jos ette muuten jo huomanneet, pääsee blogiini nykyään myös vihdoin ja viimein omalla domainilla, osoitteella www.mitaluimmekerran.fi! Vanha blogspot-osoitekin tänne ohjautuu edelleen, mutta hei, minähän sanoin helmikuussa, että otan tavoitteeksi tämän tänä vuonna saada tehdyksi. Etenkin kun domain on varailtu jo toukokuussa. 2016. Hmmm. No parempi myöhään kuin ei silloinkaan, sanoisin.

KESÄAAKKOSET // OSA A-N

Kun lukeminen ei etene (olen aloittanut lähiaikoina kuusi kirjaa saamatta yhtään vielä loppuun, täysin normaalisti), on verraten ok joko kuvailla täysin satunnaisia kirjoja instagramiin tai täyttää hassuja kyselyitä ja haasteita. En halua nyt ottaa lomalla paineita oikein mistää, joten jatkan kirjasurffailua, ja koska siitä ei varsinaisesti kirjoitettavaa irtoa, otetaan siis tähän väliin ihanan sattumanvaraisia postauksia, tällä kertaa kesäaakkosia Minnan blogipostauksen innoittamana. Olen joskus aiemminkin toisiin blogeihini hieman vastaavat elämäni aakkoset tehnyt, mutta koitetaan sitoa näitä nyt edes jollain tapaa tähän kirjapuuhaan mukaan hieman enemmän!

A // Aloittaminen Olen, jos nyt en maailman paras, niin verraten hyvä ainakin aloittamaan uusia asioita. Kirjoja, blogeja, joogaa, kasvinhoitoa, päiväkirjaa ja 365 tavaraa vähemmän vuodessa -projekteja. Mutta niin, se missä olen vähintään yhtä hyvä, on keskenjättäminen. Ei ennen tosin kirjoissa, mutta kaikessa muussa. Kyllästyn nopeasti, helposti ja ennalta-arvaamattomasti, ja suuret projektit jäävät aina puolitiehen. En siis ole kovin pitkäjänteinen ihminen, mutta ehkäpä juuri sillä lukeminen onkin yksi tärkeimpiä harrastuksiani, se todella tuntuu parantavan keskittymistä ja yhden asian parissa pysymistä. Ainakin siis yleensä.

B // Bloggaaminen Lähes 9-vuotiseen harrastukseeni on mahtunut kolme eri blogia, kaksi eri bloggausalustaa, yksi blogiportaalikausi, tuhansia postauksia ja eri paikoissa otettuja valokuvia. Se on antanut elämääni mielettömän kimpun hienoja tuttavuuksia ja ystävyydenkin yli muiden. Se on tuonut itsevarmuutta, kanavan ilmaista itseään ja hillittömän yksityisyydentarpeen. On monia tapoja blogata, joista yksikään ei ole väärä, jos se tuntuu kirjoittajastaan juuri siltä oikealta. Ja siltä tämä kirjablogi minusta nyt tuntuu, vihdoin ja viimein.

C // Café Latte tai ihan vain kahvi kauramaidolla Elämäni uusin addiktio. Olen hieman koukkuunjäävää sorttia, joten olen varsin voimallisesti vastustanut kahvinjuonninaloitusta 28,5 vuotta elämästäni. Vajaa vuosi sitten jäin koukkuun kuitenkin, kuten arvata saattaa, ja tällä hetkellä itse vispatun iKaffen kanssa juotu aamukahvi toimii vapaapäivinä yllättävän suurena inspiraation lähteenä. Odotan samaa syksyllä esseiden parissa. 

D // Draama. Tuntui joskus, että olen varsin draamahakuinen ihminen, liittynee taipumukseeni liioitella ja suurentaa kaikki mahdollinen aivan mahdottomiin mittaisuhteisiin. Nykyään nautin draamani mieluiten kuitenkin sohvalla viltin alla, teekuppi kädessä ja pikkukoira toisen alla rapsutettavana, ja vieläpä mieluiten elokuvien tai TV:n parissa, kirjoiltakaan en suuria draamankaaria kaipaa. Toki jotain säpinää pitää aina vähän olla, draamaa mieluiten ei.

 

E // Elvi ja eläintenoikeudet. Lihansyöntini loppui seitsemisen vuotta sitten kun aloin ajatella asiaa. Se alkoi ennemminkin ekologisuuden varjolla, mutta nykyään sen rinnalla seisoo vähintään yhtä paljon eettisyys - tai jos tehotuotannosta puhutaan, sen puute. En ole vegaani, mutta pyrin vähentämään jatkuvasti eläinkunnantuotteita ruokavaliossani, ja ottamaan muissakin kulutusvalinnoissani eettisyyden ja ekologisuuden huomioon. Ruokavalio on minulle kuitenkin varsin henkilökohtainen asia, pyrin mielummin vaikuttamaan lähipiirissäni esimerkilläni kuin suuremmassa mittakaavassa niin sanotusti käännyttämällä, vaikka sen pohjalla oleva valistus tärkeää onkin, jos sen osaa oikein esittää, kääntämättä ketään puolustuskannalle.

Niin ja Elvi, se on pieni koirani, tunteva ja rakastava otus, jonka seurassa tuntuu varsin kummalliselta syödä toisia vastaavia, vaikka eri lajia olisivatkin.

F // Feminismi. Olen ehkä vielä aloitteleva feministi, ja silti koen, että se aate on asunut minussa aina.  Feministinen ajattelu on nostanut lähiaikoina entistä enemmän päätään, mutta samoin kuin edellisen kohdan kohdalla, olen enemmän itsekseni toimija kuin yhteiseen hyvään innostava. Uskon myös yleiseen lempeyteen ja itsensä haastamiseen, pitkiin kehittymisprosesseihin ja rauhanomaisuuteen, oli kyse sitten erimielisyyksistä tai aatemaailmasta. Minun feminismini on vapaa kaikille, se ei aseta uusia sääntöjä ja rajoituksia vapauduttuaan edellisistä, se on hyvän mielen ja sallivuuden feminismiä, vaikka toki tiedostankin mihin ärhäkkäämpääkin tarvitaan. Ja siinä tahdon tulla paremmaksi. 

G // Goodreads. Ensimmäinen sukellukseni syvemmälle kirjamaailman verkkoyhteisöllisyyteen! Joku vanhassa blogissani sitä minulle suositteli minulle vuosia sitten (Katri?), ja siitä asti olen mukana ollut. Suosittelen tulemaan mukaan, ja jos emme jo ole, lisäämään kaveriksi. Profiilini löytyy täältä.

H // Helsinki. Helsinki oli haaveideni kaupunki ala-asteikäisestä lähtien. Jossain vaiheessa iski valtava kotiseutuikävä, nyt 10 vuotta myöhemmin hetkellisesti muualle muuttaessani en usko, että tuolta pois kuitenkaan tulen pysymään. Ehkä valmistuttuani etsimme pysyvämmän kolon ja kaikkein omimmat nurkat, eniten haaveilen 1950-luvun kivitalolähiöistä metsän tai veden läheisyydessä.

I // Instagram. Lempisovellus jo vuodesta 2011. Tai jotain sinne päin. Eniten innostuttaa nyt kirjaprofiilini, ja sen tuoma bookstagram-yhteisöllisyys.

J // Jansson, Tove. Kaikki alkoi rakkaudesta muumifilosofiaan, ja jatkui kaikkein tärkeimpänä kun löysin viimein tieni päälle vuosi sitten aikuiskirjallisuuden pariin.

 

K // Käsialat. Jos en tuntisi omaa lyhytjänteisyyttäni ja helposti innostuneisuutta mutta nopeasti kyllästyvää luonnettani, aloittaisin bullet journalin, ja piipertäisin kaiken merkinnöistä sivunrajauksiin käsin. Rakastan käsin kirjoittamista ja muiden kauniita käsialoja, mieluiten persoonallisia ja omannäköisiä, ei hetken muotikirjasintyyppivirtausten mukana kulkevia. Ajatus ja kirjoitus toimii aina paremmin yhteen, kun kirjoitan kynällä, en näppäimistöllä. 

L // Lentokentät. Lähtemisen fiilis on ihana, edessä kutkuttava uusi saa minut malttamattomana kentälle jo tunteja aiemmin kuin oikeastaan edes pitäisi. On kuitenkin ihana kaivautua ylikalliin kahvin kanssa lentokenttäkahvilan nurkkaan lukemaan ja odottamaan omaa lentoa, katsoa lähteviä ihmisiä ja arvailla heidän määränpäitään. Odottaa tulevaa, joka on jo ihan lähellä, muttei silti vielä niskan päällä, fiilistellä sitä, että paras on ihan juuri nenän edessä.

M // Muuttaminen. Jos on muuttanut elämänsä aikana yhdeksän kertaa, joista kahdeksan viimeisen kymmenen vuoden aikana ja ainakin vielä kerran tänä vuonna, voi sitä melkein alkaa sanoa jo harrastukseksi. Kanssa-asujani eivät tosin sitä aivan yhtä paljoa arvosta.

N // Norja Ja Oslo! Ah. Asuin Oslossa vuoden lukion jälkeen, kävin siellä eilen ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Oli ollut liian pitkä tauko, rakkaita asioita pitäisi tehdä useamminkin. Jostain hassusta syystä olen aina tuntenut olevani Norjassa kuin kotonani, se on minulle sellainen paikka, jonne lähtisin asumaan vaikka heti, jos olosuhteet sen sallisivat. Tai kai ne nyt sallisivat, jos sitä ihan tosissaan lähtisin viemään eteenpäin, mutta pidänkin sen sellaisena hieman utopistisena elämäni haaveena, koska välillä niitäkin tarvitsee ilahduttamaan arkea. 

Nyt kohti itäisepää Suomea, ehkä ensi viikolla saan taas vaikka kirjoitella kirjoistakin! 

MINÄ NUMEROINA

x olen lukenut tänä vuonna 17 kirjaa

x 4 kirjaa minulla on kesken

x niistä 1 on tietokirja ja 2 romaania, joista toisesta en pidä, mutta haluaisin saada sen kuitenkin luettua, koska pelkään, että pelkkien lempikirjojen hehkuttaminen syö pohjaa suositusteni uskottavuudelta haha

x olen asunut elämäni aikana 10 eri asunnossa

x ...joista seitsemässä viimeisen 10 vuoden aikana

x nykyisessä asunnossamme on 2 huonetta ja  50 neliötä
x ja sieltä löytyy 3 erilaista punaista persialaismattoa

x olen asunut 4 eri kaupungissa, Varkaudessa, Oslossa, Espoossa ja Helsingissä.

x minulla on 1 koira, joka täyttää sykyllä 9 vuotta

x yksi parhista ystävistäni asuu 130 kilometrin päässä, toisen luo on kotoa 3,1 kilometriä

x opiskelen Itä-Suomen yliopistolla maisteritutkintoa + erillisiä erityisopettajaopintoja, ja olen suorittanut 25/180 opintopistettä

x valmistuin perusopinnoista Helsingin yliopistolta 2014 käytettyäni 3 vuoden opintoihin 6 vuotta

x olen ollut nykyisessä työpaikassani 4 vuotta ja minulla on ollut ryhmissäni yhteensä 65 lasta ja 7 eri tiimikaveria

x aion olla seuraavat 2 vuotta opintovapaalla

x minulla on 11 tatuointia, ja tuorein kutiaa hermoja raastavasti

x täytän elokuussa 30
x ...ja omistan silti 7 erilaista hupparia/college-paitaa, joita käytän jatkuvasti

x minulla on myös 11 paria tennareita, ja niitä on tällä hetkellä noin 20 paria vähemmän kuin olen kerralla omistanut pahimmillaan tennareita. Käytän kaikkia vuodenajasta riippuen aktiivisesti.

x nukuin viime yönä alle 7 tuntia ja se on ihan liian vähän, koska parasta mitä tiedän on 10 tunnin yöunet

x tämä on blogini 129. postaus ja enemmän tai vähemmän epämääräisturhalla linjalla innolla edelleen jatkan

ONNEA ON

Koska on maanantai, loma ja sellainen pieni self help -henkinen olo, eikä seuraavaa luettavaa kirjaa ole näillä hieman joka suuntaan jakautuneilla keskittymisillä nyt ihan hetkeen näkyvissä tänne blogiin blogattavaksi (ja ennen kaikkea koska minun pitäisi nyt kirjoittaa kymmensivuista esseetä vuorovaikutuksesta ja autismin kirjosta), ajattelin vanhojen hyvien tapojen mukaan listailla muutamia asioita, jotka tekevät minut onnelliksi, nimenomaan juuri nyt, juuri tässä hetkessä, koska niitä sitä on ainakin itsensä kaikkein haastavin nähdä. Joten oi maanantai, täältä pesee.

♥ No se loma. Ei ehkä tarvitse erikseen perustella, mutta paitsi että se tulee tarpeeksi levon kannalta, se tulee tarpeeseen niin monella muullakin tapaa, etten ehkä edes uskoa voisi. Ja se tulee tarpeeseen myös, koska olen ensimmäistä kertaa vuosiin pimittänyt yhtä kirjaa itselläni niin kauan, että olen siitä jo euroja velkaa kirjastolle. Ja anteeksipyynnön velkaa seuraavalle tunnolliselle opiskelijalle, joka halunnee siitä myös pian esseensä kirjoittaa.

♥ Kahvi. Oi kahvi!! Vannoutunut teenjuoja on kääntänyt tänä vuonna kelkkansa, mutta taistelen edelleen sitä vastaan, että joisin kahvia arkena. Koska ikuinen taipumukseni koukuttua liikaa asioihin, haluan olla edelleen jatkossakin ihminen, joka pääsee töihin ilman kofeiinimyrkytystä.

♥ Tuleva syksy. Ok, se miten se tekee nyt onnelliseksi, on ehkä lähinnä käsitteellistä onnea, tietoa jostain tulevasta muutoksesta, mutta yllättävän hyvin se potkii silti jaksamaan arkea kun tietää, että edessä on ihan jotain muuta. Jotain sellaista, että tätä hetkeäkin saattaa joskus tulla ikävä.

♥ Kolme kirjaa kesken, eikä se edes harmita. Luen yhtä romaania (Augustus!), yhtä tietokirjaa (Sapiens!) ja yhtä runokirjaa (!!!!!) (Nähty. Elämä.), ja koska kaikki on niin erilaisia, ei haittaa syventyä aamubussissa romaaniin, iltaisin tietokirjaan ja kaiken muun välissä yksittäisiin runoihin, joiden seurassa kerrankin en tunne itseäni runotyhmäksi*. 

♥ Se, että itseasiassa minulla on Goodreadsin mukaan neljä kirjaa kesken, mutta koska kirjoitin yhden niistä tilapäivitykseen, että "tämä on niin huono, että lopettaisin kesken, jos en lukisi Helmet-haastetta varten", päätin lopettaa kesken. Ja se tekee onnelliseksi, koska pinttynyt tapani lukea kaikki kurakin loppuun asti alkaa viimein murtua. En toki halua kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä kirjoista, mutta alan viimein ymmärtää, etten myöskään halua tuhlata aikaani huonojen lukemiseen. Vaikka ne miten maagisesti voisikin "yllättää lopuksi". Harvapa jo ensimetreillä huonolta vaikuttava niin on tehnyt.

♥ Uudehko kirja-instagramtilini, @mitaluimmekerran. Kerrankin saa postata vaikka päivittäin, ilman että  kirjakuvan jälkeen katoaa 2-5 seuraajaa. Kirjakuvat, oman henkilökohtaisen ig-profiilini selfiet. (Okei, ne saa myös aina pienen kadon aikaan, mutta sen ilmiön sentään tunnistan itsessänikin seuraajana.)

♥ Se, että käytin juuri tunnin instagramissa, täällä blogissa ja ihan ruokapöydän tuolilla tätä hetkeä kuvaten ja kuvaillen, enkä tehnyt lainkaan sitä, mitä kuvissani väitin, eli kirjoittanut esseetä. Eikä siitä tullut huono omatunto, koska ehtiihän sitä. 

(*runotyhmä on ihminen, joka on opetettu yläkoulussa ja lukiossa, että jokainen luettu runo pitää ehdottomasti tulkita, koska muuten olet ihan vain huono. Ja se pitää myös tulkita oikein, koska alitulkinta saa sinut näyttämään laiskalta ja ylitulkilta vähän sekapäiseltä. Itse kallistuin aina jälkimmäiseen.)

VUOSI KIRJABLOGGAAJANA

 

Tänään (tai siis eilen, koska unohdin julkaista tämän postauksen seitsemäs päivä..) on tullut täyteen vuosi siitä kun kirjoitin tämän postauksen. Blogini ensimmäisen. Sen, josta käytän röyhkeästi tismalleen samat kuvat tämän ensimmäisen synttäripostauksen kuvittamiseen, koska ne on kivat enkä jaksa ottaa uusia. Ja itseni tuntien samat koristaa varmaan vuoden päästä kirjoitettavaakin. Sillä ensimmäistä kertaa ikinä, oikeasti, lähes yhdeksänvuotisen bloggaajaidentiteettielämäni aikana aion kirjoittaa blogia myös vuoden päästä. Se on paljon ihmiselle, jonka pitkäjänteisyys on yhtä pitkää kuin helsinkiläisten taksikuskien pinna liikenneruuhkassa. Eli ei siis kovin. 

Tämä kirjablogi onkin varmaan ollut vastaus siihen kaikkeen, mitä kaipasin jo tuolla elämäntapabloggaajaurani taipaleella: se on paikka, johon purkaa ajatuksia, suoltaa mitä ikinä haluaa silti olematta velkaa yhtään kenellekään. Vaikka siihen hämmentävän monta vuotta menikin ymmärtää, en minä ole koskaan elämääni halunnut jakaa, vaan ajatuksiani, ja niitäkin mieluiten toisten ajatusten kautta heijastellen, oivaltaen siitä hirveän suuresta kirjallisuusmäärästä jotain, jota nykyään itsekin vuosittain kahlaan. 

Ja niin, koska sain myös, öh, joskus, joltain ja jonkinlaisen haasteen, jossa muistaakseni pyydettiin antamaan vinkkejä aloitteleville kirjabloggaajille, kertoisin itse eteenpäin seuraavat: tee rakkaudella, tee itsesinäköistä ja tee sisäisestä motivaatiosta, älä tavoitteellisuudesta, se syö luovuuden, rakkauden ja innon hurjan nopeasti. Kerro mitä ajatuksia kirja sinussa herätti, juuri sinussa, eikä siinä sinussa, jonka ajattelet olevan muiden mielestä mielenkiintoinen. Tee pitkiä postauksia, jossa paneudut antaen kaiken tai tee lyhyitä postauksia, joissa saat tärkeimmän ajatuksen ylös. Tee simppeli ulkonäkö, jos rakastat minimalismia, tee runsas ja rönsyilevä miljoonin sivupalkein, jos se kuvastaa sinua. Älä kuuntele muiden vinkkejä, vaan toteuta itseäsi, koska vain sellaiset blogit erottuvat joukosta. Jätä kilpailu ja kasvamisen halu jonnekin muualle, tuo esiin omaa rakkauttasi lukemiseen, kirjoihin, teatteriin tai vaikkapa salilla juoksemiseen, jos se on se mitä sinä rakastat.

Ja kommentoi, kommentoi ahkerasti, tule mukaan tähän mielettömän hienoon kirjabloggaajayhteisöön, joka ottaa jokaisen uuden tulijan avosylin vastaan ystävänä, ei kilpailijana. Tätä kirjoitetaan ensisijaisesti toisilleen, ei ylhäältä alas lukijoille, ja se näkyy. Tule mukaan ja nauti. Täällä on jo vuoden jälkeen sellainen olo, että olisi ollut mukana aina. 

Ai niin, ja tavoitteitako seuraaville kirjabloggausvuosille? Jatkaa juuri näin. Ja ehkä myös viimein aktivoitua saamaan sen mitaluimmekerran.fi-osoite toimimaan, olenhan hankkinut sen itselleni jo toukokuussa. Mutta se on oman aikansa murhe, ja onhan tuohon hankkimisvuosipäivään vielä pari kuukautta aikaa. Että jos toukokuuhun mennessä, jos vain aikaiseksi saan. Onhan näinkin ihan hyvä.

16 x 3 ASIAA MINUSTA KUN KIRJOISTA EI IRTOA

Blogihaasteet, mikä maailmanpelastus hetkinä, jolloin lukemiselle ei tunnu olevan ihan niin paljon aikaa kuin toivoisi, mutta silti haluaisi pitää bloginsa suurin piirtein hengissä. Bongasin tämän Emmiltäni, ja haastoin omavaltaisesti itse itseni. Se näissä haasteissa ehkä onkin kaikkein parasta, tehdä jos siltä tuntuu.

3 asiaa, joista pidän yksinolemisesta,  pikkulinnuista, varpaiden upottamisesta valtamerten rantahiekkaan, mieluiten lämpimässä ilmassa parhaan mahdollisen matkaseuran ympäröimänä.

3 asiaa, joista en pidä kertakäyttökulttuurista mitä tulee sitten ihmissuhteisiin, kuluttamiseen tai tykkäämisen kohteisiin, kylmistä varpaista, imuroinnin äänestä. Tai oikeastaan mistään kovistä äänistä, saan päänsäryn, jos toinen tiskaa, tyhjentää tiskikonetta, valuttaa vettä liian kovalla. Ai mikä ääniyliherkkyys? Ja samalla silti pystyn töissä kirjoittamaan täysin keskittyneitä pedagogisia selvityksiä 14 lapsen leikkiessä ympärilläni kuka mitäkin. Pientä valikoivuutta ilmassa, hah.

3 asiaa, joita tein viikonloppuna siivosin uuden asunnon uunaalleen pimeässä, koska oltiin unohdettu sellainen pikkuasia kuin sähkösopimus, piipahdin ystävän synttäripitsakekkereillä, söin ensimmäistä kertaa nepalilaisessa jotain muuta kuin palak paneerin, ja jäin vähän kaipaamaan ikuisuuslemppariani. Onneksi oli sentään mangolassi kyljessä. 

3 asiaa, jotka osaan opettaa toiselle uusia taitoja, improvisoida hetkessä silloinkin kun etukäteissuunnittelulle ei jäänyt ihan tarpeeksi aikaa, käyttää maalaisjärkeä.

3 asiaa, joita en osaa vislata sormet suussa, muodostaa yhtä harkittuja ja järkeviä lauseita ja keskusteluita puhuen mitä kirjoittaen ehkä osaan, montaakaan jooga-asanaa, jotka haluaisin, koska minulla ei riitä pitkäjänteisyyttä harjoitella. Jos en osaa heti täydellisesti, en näe tarpeelliseksi jatkaa edes yrittämistä, ah miten kehittävää ja ihanaa. Eli ehkä tähän viimeinen vastaus voisikin olla harjoitella ja treenata asioita pitkäjänteisesti. Se olisi varmaan totuudenmukaisempi. 

3 asiaa, jotka haluaisin osata olla vahvemmin pienen puolella jo nimenomaisessa hetkessä enkä tunti sen jälkeen kun vasta saan kerättyä itseni tilanteen hämmentävyydestä, rentoutua paremmin ihan vain arjessa ja kotona enkä aina vain reissussa tai mökillä, seistä sanojeni ja päätösteni takana niiden tekemisenkin jälkeen, enkä vatvoa ja jossitella ikuisuuksia jälkikäteen.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä pakata tämä asunto pahvilaatikoihin ja kuljettaa 300 metrin päähän uudelle asunnolle, varata kirpputoripöytä ja kerätä kasaan asiat, jotka siellä haluaisin myydä, leikata Elvin kynnet ja harottavat tassukarvat.

3 asiaa, joista stressaan työt, se etten tehnyt tarpeeksi tai tein liikaa. Tulevaisuus, vaikka ei pitäisi, muuttomuuttomuutto kun se seilaa puolitiessä koko ajan mielessä enkä pääse asettumaan kunnolla aloilleni, ennen kuin konkreettisesti ollaan kaikkine tavaroinemme jo viimein siellä uudella asunnolla.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan matkustelu ja reissut kaikkein parhaiten, maisemanvaihdos ylipäätään. Pitkät, vetelät viikot kesämökillä vuodenajasta riippuen, yksinolo. 

3 asiaa, joista puhun usein työt, joko nimenomaisina tai varhaiskasvatuksen laatukysymyksinä ylipäätään, maailmantuska ja asiat, jotka ärsyttää, vaikka niillekin varmaan voisi tehdä jotain muuta kuin vatvoa, meinasin myös sanoa kirjat, mutta tuntuu, etten niistä oikeastaan puhu juuri kenenkään kanssa, kirjoitan vain tänne. No muut ihmiset, ehkä vähän liikaakin. 

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle mustat pillifarkut ylisuurten yläosien kanssa, pitkät neuletakit, mustavalkoraidalliset asiat.

3 asiaa, joita en pue päälleni kireät yläosat yhdistettynä kireään alaosaan, korolliset kengät, liian pienet vaatteet. Oi aikoja, on nämä kaikki ollut joskus päällä, pahimmillaan yhtäaikaakin. Onneksi on oma tyyli, jonka kanssa on nykyään aika hyvä olla.

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia uusia vaatteita, koska omistan ehkä kuusi käyttökelpoista vaateyhdistelmää ja se alkaa käydä jo hieman vähäksi, etenkin kun monet vanhat lempparit on niin kuluneita, että niitä kehtaa käyttää juuri ja juuri kotona. Oman domainin, mutten tiedä/jaksa ajatella miten sen saisi toimimaan bloggerin kanssa enkä yhtään jaksa muuttaa nyt wordpressiin kun kerran olen taas tänne asettunut. Lentoliput sinne valtamerten rannoille, joiden hiekkaan niitä varpaita voisi upotella.

3 asiaa, joista unelmoin ikiomasta asunnosta, vaikken samalla olekaan kiinnostunut moista omistamaan, mutta kun saisi laittaa juuri eikä melkein oman näköiseksi. Työstä, joka olisi sosiaalisesti hieman vähemmän kuormittava (vaikka ei minua lapset kuormita vaan ihan muut kuviot ja sopat), maailmanympärysmatkasta.

3 asiaa, joita pelkään syvää vetta, paikalleen jumiutumista, sitä, että kadotan itseni tai puhelimeni.

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa hetkiä ystävien seurassa, oli kädessä sitten teekuppi tai viinilasi, kotiutumista ja tämän illan eurojackpotin päävoiton suuntautumista omalle tililleni.