RACHEL KUSHNER : MARS ROOM
377s.
Tammi 2025
Alkuteos: The Mars Room 2018
Suomennos Arto Schroderus
Romy Hall istuu tiiviisti täytetyssä bussissa, matkalla lopulliseen sijoituspaikkaansa. Takana on jo kaksi vuotta tutkintavankeutta, erossa oloa omasta 7-vuotiaasta pojasta Jacksonista. Edessä on vielä kaksi – ei vuotta, vaan elinkautista. Ja kuusi vuotta päälle. Koska yhdysvaltalainen oikeusjärjestelmä todella on mitä on, toivo vapautumisesta, ehdonalaisuuteen pääsemisestä, lapsen näkemisestä valuu yksi veripisara kerrallaan likaisen vankilan lattialle, ihan vain koska Romy reagoi, tuntee ja käyttäytyy kuten tunteva ihminen vastaavassa tilanteessa ylipäätään tekee.
Rachel Kushnerin Mars Room kulkee nokkelan ja kirkkaan kerronnan ja kielen avulla halvoista strippiklubeista San Franciscon huumepiireihin, hyväksikäytettyjen ja kirjaimellisesti päähän potkittujen naisten kohtaloista tuhansien vankien vankilaan, sen eristys- ja varmuusosastoille, "osastolle a", eli kuolemaantuomittujen osastolle, vankilan pihoille, vankisairaalaan, hakattujen ja murrettujen naisten elämiin. Tarina kiertyy Romyn ympärille: älykkään ja pärjäämiseen keskittyvän stripparin tarinaan, jolla hetken oli jo kaikki, mitä elämässä tarvitsee. Oma asunto, auto, työpaikka, upea, kaunis, utelias poika. Paikka maailmassa, jossa lähtökohtaisesti on tilaa vain ihmisille, joiden ympärille rakenteellinen eriarvoisuus ei ole kasannut tällaista pinoa elämän riskitekijöitä. Romy ei kuitenkaan alistu niiden alle, ei vielä vankilassakaan. Ei, vaikka järjestelmä vie häneltä lapsen, tulevaisuuden ja oikeastaan koko elämän. Toinen romaanin päänäkökulma kulkee Gordonin, vankilaopettajana toimivan miehen ympärillä, joka on ikään kuin ainoa omatunto koko järjestelmän keskellä. Ja siihen omaantuntoon takertuu vanki jos toinenkin – niin kauan, että sekään ei enää kestä omaa osuuttaan kaiken keskellä.
Syvän ymmärtävä ja näyttämällä kertova romaani valottaa Yhdysvaltain valtavaa vankibisnestä kerrankin heidän näkökulmasta, joista yleensä vaietaan – naisvankien, rakenteiden ja todellisuuden syrjäytttämien kohtaloiden keskellä. Kushner ei tuomitse eikä alleviivaa, vaan antaa tarinoiden kertoa. Se liikkuu naisvankilassa kuin Orange Is the New Black -tv-sarja konsanaan, mutta vähemmän 'viihteellisesti', jättäen ihmissuhdedraaman todellisemman draaman varjoon. Se palauttaa mieleen myös merkityksellisen suomalaistietokirjan, Sonja Saarikosken Naisvangit, jonka tositarinat se kertaa amerikkalaisella suuruudella ja moninkertaisella julmuudella, vaikka rakenteet, asenteet ja syy-seuraussuhteet tuntuvat niin kovin tutuilta täällä sivistyneenä esiintyvässä pohjoismaassakin. Näkyy asenne ihan jo kotimaisissa kirja-arvioissakin: muun muassa Tommi Melender käyttää Suomen kuvalehden Mars Room -arviossaan suoraan ilmausta "haaskata älynlahjansa", aivan kuin huumeet ja ura stripparina olisivat valinta, minkä voi tehdä siinä missä valita bisnesuran ja Harvardiin menonkin, eivätkä systeemin ja epätasa-arvoisen yhteiskunnan rakenteiden seuraus.
Kushner kyseenalaistaakin rivien välissä taiten juuri tuon keskiluokkaisen tarinan hyvistä ja huonoista valinnoista. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö yksilön teoilla ja poluilla olisi merkitystä. Maailmassa (ja maassa), jossa yhteiskunnan tukiverkko on lähes olematon, valtion tarjoama liukuhihnaoikeusapu ei paneudu puolustukseen ja jossa elinkautisen voi saada kolmannesta rikkeestä, on kuitenkin oleellista kysyä, kuka lopulta on valinnut ja mitä. Ja millaiset puhetavat, asenteet ja uskomukset ihmisiä vankiloihin, vankeuteen ja elinkautisiin ylipäätään ajavat.
