x Helsingin kirjamessut menivät, ja ne olivat mainiot. Parhaita tapoja viettää niitä yksipäiväisinä on sunnuntain rauhallisuus, kun väki on väljentynyt ja messuesittelijätkin jo hieman väsähtäneet myymiseen. Tunnelma on ihanan kaikkensa antanut, mutta silti kierreltävää ja kuunneltavaa löytyi hieman joka nurkalta. Ostin itselleni vain kaksi kirjaa, Pulitzerillakin palkitun Kuudennen sukupuuton sekä Williamsin Butcher's Crossingin ihan vain siltä varalta, että tällä hetkellä hyllyssä olevan kappaleeni omistaja kenties joskus tahtoo omansa takaisin. Ja tuo todella oli niin hyvä kirja, etten voisi tehdä kenellekään sitä, että ihan vahingossa vain sen omaan hyllyyni unohtaisin.
x Marraskuu on lukuhaastekuukausi! Yhden haasteen mukaan tulisi lukea päivässä vähintään 30 sivua kirjallisuutta, mikä kuulostaa oikein säälliseltä määrältä, ja juuri sellaiselta, joka pitäisi lukuvirettä yllä koko kuukauden. Ja kai tähän lasketaan tenttikirjallisuuskin?! Nimittäin marraskuussa vietetään myös ainakin kirjainstagramin puolella #nonfictionnovember'ia, johon tekisi mieli osallistua, mutta saa nähdä miten hyvin se soljuu kaiken muun tieteellisen julkaisun väliin. Tosin nonfictioniahan sekin on, sanan varsinaisessa merkityksessä.
x Superluin viime kuussa viikon sisään neljä kirjaa, ja myöhemmin vielä yhden siihen päälle, nyt on tehnyt mieli ottaa hieman rauhallisemmin. Olen kyllä lukenut, pieneksi mytyksi kääriytyneenä yliopiston kirjaston nojatuoleissa katsellen ohikiirehtiviä opiskelijoita valtavista ikkunoista, kirjoittanut lukupäiväkirjaa, kritisoinut ja problematisoinut, mutta lähinnä kurssikirjallisuutta taasen. Onneksi kaikki tähän astiset kirjat ovat kiinnostaneet, vaikka nyt ehkä ihan himpun verran eksyneenoloisena olenkin tässä viime viikot pyörinyt kvantitatiivisen tutkimuksen syventävällä kurssilla. Etenkin kun siitä peruskurssistakin alkaa olla kepoisesti himpun vajaa seitsemän vuotta aikaa, hieman on kuulkaa äspeeäsässät ja normaalijakaumat hukassa.
x Ensilumi tekee onnelliseksi, se puuterisen pehmeä, johon voi työntää nenänsä ja heittäytyä selälleen kierimään. Koirani Elvin siis. Vaikka kyllä minäkin ehkä enemmän lumesta kuin pimeydestä pidän. Mutta se pitäminen ei tosiaan ole mitään verrattuna tuon pienen pystykorvan tuntemaan rakkauteen, eilenkin jouduin vetämään tyypin suurin piirtein selällään asemalta kotiin. Matkalla joku kysyi, onko koirani pentu, ja juu, onhan se. Mieleltään. Vielä yhdeksänvuotiaanakin.
x Tekisi mieli pukea tuo kuvan uusi, & Other Storiesista ostettu villapaita koko ajan päälle. Siis ihan koko ajan. Tällä menolla siinä on reikä ennen kuin lumet sulavat maasta.
