keskiviikko 9. tammikuuta 2019

SAARA TURUNEN : RAKKAUDENHIRVIÖ



SAARA TURUNEN : RAKKAUDENHIRVIÖ
441s.
Tammi 2015

Saara Turusen Sivuhenkilö valloitti mieleni vajaa vuosi sitten, ja siitä asti olen halunnut myös hänen esikoisensa lukea. Tavallaan järjestys on hieman nurinkurinen, etenkin jos kirjoista haluaa etsiä niihin mahdollisesti liitettyä autofiktiivisyyttä, mutta omalta kohdaltani koen, että tällaisenaan se oli itse asiassa varsin mainio. Kun luin ensin kirjan, joka on syntynyt esikoiskirjan jälkeisestä tyhjyydestä ja myöhemmin sen vastaanotosta, on entistä mielenkiintoisempaa sukeltaa esikoisen pariin itsekin.

"Äitini oppii kyllä monia muita taitoja. Hän oppii pesemään kätensä, pyyhkimään pölyt ja lakaisemaan lattian sekä olemaan hiljaa, ellei jotakin kysytä. Hän oppii häpeämään mikäli tarve vaatii. Hän oppii, että on tärkeää olla tavallinen, siis ihan vain normaali, sillä joukosta erottuminen ei ole kotimaassani kovinkaan suosittua. Äitini oppii, että kotimaamme on maailman kaunein maa ja täällä kaikki ovat samanarvoisia, paitsi ne, jotka polttavat tupakkaa ja elävät muiden rahoilla. Äitini oppii myös, että kotimaassa on neljä vuoden aikaa ja siinä on jotakin hyvin ainutlaatuista. Sitä hän ei sen sijaan opi, että näin on melkein kaikissa muissakin vanhan mantereen maissa, joskaan missään muualla talvi ei kestä suurinta osaa vuodesta."

Rakkaudenhirviö on mielenkiintoinen ja omaleimainen romaani, joka rakentuu episodimaisten lukujen varaan. Se on oikeastaan alusta loppuun pään sisäistä ääntä, ajatuksia ympäröivästä maailmasta ja omasta vaikeudesta suhtautua siihen. Se on johdonmukaista kieltäytymistä lammasmaisesta ritualismista, jota yhteiskunta asukkailtaan tuntuu vaativan, ja se on tarkkanäköistä ja lakonista toteamusta siitä, miten asiat ympärillä ovat. Tai ainakin miltä ne näyttäytyvät. Rakkaudenhirviö on sukellus paitsi kasvuun ja identiteettiin, myös häpeään ja kokonaisen kulttuurin kasvamiseen tuon korventavan tunteen ympärille. Siinä missä omakohtaisesti olen reagoinut häpeäkulttuurissa erilaisuuden pelkoon yrittämällä nuorempana muovata itsestäni mahdollisen huomaamattoman, Turusen päähenkilö toimii toisin päin. Hän purkaa ulos sen minkä itse käänsin sisään, ja näiden reaktoiden välinen konflikti kiinnostaa minua äärimmäisen paljon.

Turrunen kirjoittaa suurta kiinnostusta herättäen, vaikka tapahtumat ovat näennäisen pieniä. Näin muutama vuosi alkuperäisen julkaisun jälkeen sitä on mielenkiintoista peilata tuoreempaan vastaanottoonsa, ja harmaiden, järkähtäneiden kirjallisuuseliittien jyrähdyksiin oman navan kaivelusta ja kliseisestä esikoisromaanista. Täytyy kuitenkin tosin olla varsin kalkkeutunut, jos tässä yhden henkilön romaanissa näkee vain yhden henkilön. En edes ihan täysin ymmärrä, miten päähenkilön kautta tarkkailtu maailma voi näyttäytyä vain yhden henkilön maailmana, sillä niin tarkka kuvaus sukupolvia kestäneestä erilaisuuden kieltämisestä se on. Ehkä kokemus ei aukea kaikille, ehkä siihen ei ole kasvatettu ihan jokaista sukupuolta kotimaassamme. Mutta sitä suuremmalla syyllä kuvittelisi, että siitä kiinnostuisi juuri sellainen, joka on sen verran onnellisessa asemassa, ettei maailmaa ole nähnyt näin. Eikö se juuri ole suurta kirjallisuutta, avata toisenlainen ovi aivan uudenlaiseen näkökulmaan?

Ymmärrän kyllä, että Turusen lakoninen tyyli ja maailman tarkkailu yhden henkilön kautta saattaa hämätä taitavampaakin kriitikkoa. Minulle se kuitenkin sanallistaa valtavan määrän sitä maailmaa, jossa olen itse useamman sukupolven jatkumossa kasvanut ja saanut (vai joutunut?) elää. Haluaisin huutaa, että katsokaa, näistä asioista moni omakin jumiintunut ajatusmallini johtuu. Että huomatkaa, tämän takia meillä on tällaista. Että tehdään tälle nyt jotain, eikä vain kukkulan päällä mitätöidä, kun ei itsessään tunnisteta. Ja samalla en kuitenkaan huuda, koska Turusen kirjoittama tarina on monin tavoin niin henkilökohtaisesti myös omani, että tuntuu kuin paljastaisin palan itseänikin. Miksi se sitten haittaisi, mene ja tiedä. Mutta ehkä tämä kirja kertoo osin myös sen.

Rakkaudenhirviö on hieno ja monisyinen kirja. Jälkikäteen saa olla onnellinen, että se huomattiin lopulta kyllä, ja palkittiinkin. Ehkä se olisi jäänyt minultakin huomaamatta, ja kuten Turunen itsekin lokakuisilla Helsingin kirjamessuilla sanoi, oli onnikin, että hänen kirjansa ovat saaneet kriittisen vastaanoton. Ilman sitä kun niistä ei olisi keskustellut. Ilman sitä hän ei olisi messuilla niin monilla lavoilla puhumassa kirjoistaan ja niiden tähän päivään erityisen oleellisesti kuuluvasta tematiikasta. Ja ilman sitä minäkään hänen tuotantoonsa tuskin olisin törmännyt.

Turusen esikoisromaani on hieno, ja sillä on myös suurta keskustelullista painoarvoa. Silti minulle se on ennenkaikkea romaani ulkopuolisuudesta. Se on nimittäin myös huomattavan tarkka ruumiinavaus suomalaisuuteen, kotimaamme tapoihin, jotka huomaa lähinnä jos niitä osaa tarkastella ulkopuolelta. Se on kiehtova taito, mutta samalla hyvin ulossulkeva; ulkopuolelta näkevä kun harvoin pääsee hetkiin sisään vaikka itse haluaisikin. Ulkopuolisuus onkin jotain, jonka avulla saa aikaan kaunista romaanitaidetta, mutta harteiltaan sitä ei saa karistettua, vaikka minne asti matkustaisi. Se seuraa mukana, koska se kasvaa sisältä, ei paikoista, joihin se kuljetetaan. Se valtaa mielen sielläkin, mihin haluaisi kuulua, ja se tunne on raastava niin kauan kun sitä yrittää paeta. Vasta hyväksyttynä siitä voi saada omansa, paikan johon kuulua. Niin nurinkuriselta kuin se tuntuukin.

Rakkaudenhirviöstä muualla: Sivutiellä, Bookishteaparty & Lumiomena 

2 kommenttia :

  1. Ah, oon niin iloinen että tykkäsit tästä! Oon samaa mieltä tosta palasta itseä, tää tuntu niin multa että hirvitti ja ihastutti samaan aikaan. Eli supertaitavaa kerrontaa. Tuli sellainen olo, et pitäis lukea tää ja muutama muu kirja uudestaan, joita pidän lemppareina mutta jotka oon lukenut vaan kerran. Ja heti alan kehittelemään siitä jotain lukuhaastetta, haha xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ehkä pitäisi kehitellä joo! Tavallaan vanhaan lemppariin tarttuminen olisi ainakin varma tapa saada laadukasta luettavaa, mutta kun tuo lukupino on muutenkin niin valtava... :D Mutta tää tosiaan ansaitsisi useammankin lukukerran!

      Poista