lauantai 30. kesäkuuta 2018

DAVID EBERSHOFF : TANSKALAINEN TYTTÖ

DAVID EBERSHOFF : TANSKALAINEN TYTTÖ
413s.
Otava 2015
Alkuteos: The Danish Girl (2000)
Suomentaja: Markku Päkkilä

Meille cissukupuolisille, tällä hetkellä heterosuhteessa eläville Pride-tukijoille tämän viikon yksi kantavimpia teemoja on tehdä tilaa sellaisille äänille, joiden paikan enemmistö on enemmän tai vähemmän vuosikausia vienyt.

Kaikkien meidän suuntaumuksemme, tapamme, tottumuksemme ja tyylimme olla ihmisiä on ainutlaatuisen erilaisia, ja se on rikkaus. Se on jotain, jonka tulisi olla tasavertaisen hyväksyttyä, luonnollisen normaalia, vaikka sanaa normaali monesta syystä erityisesti vieroksunkin. Yleisellä tasolla näin ei monistakaan eri syistä vielä ole, kaikkien ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta ei vielä osata tukea tasaveroisesti. Siksi onkin tärkeää, että äänensä kuuluviin saavat myös he, joita lukumääräisesti on vähemmän, että myös he saavat samat oikeudet kuin niillä, jotka etuoikeutetusti ovat oikeuksiensa kanssa syntyneet.

Siksi oma etuoikeus täytyy tunnistaa.

Siksi täytyy osata erottaa, mikä on etuoikeutetusta asemasta kerrotun ihmisen tarina ja mikä on aidosti tilan antamista toiselle.

Siksi nostan tämän postauksen esiin nyt Pride-viikolla. 

Siksi haluan muistuttaa, että kaikki lgbt-tarinat eivät ole tarinoita, joissa vähemmistön ääni kuuluu. Me enemmistössä olevat kun otamme välillä oikeudeksemme kertoa myös niitä kertomuksia, jotka eivät ole omiamme.

Yksi niistä tarinoista on David Ebershoffin 18 vuotta sitten kirjoittama kertomus tanskalaisesta tytöstä, Lili Elbestä, 1920-luvun Kööpenhaminassa eläneestä taiteilijasta, joka oli yksi sukupuolenkorjausleikkauksien pioneereista.

Lili Elbe, syntymänimeltään Einar Wegener, tutustuu taideakatemian kapeilla käytävillä amerikkalaiseen oppilaaseensa, päämäärätietoiseen Gretaan. Monien vaiheiden kautta tuo herkkä mies päätyy naimisiin Gretansa kanssa, ja pian heidän elämäänsä tulee Gretan kutsumana myös ujona ja arkana kaunottarena myöhemmin tunnettu Lili, tyttö, joka on kasvanut aina Einarin sisällä piilossa. Vaikka Greta onkin se, joka ensimmäisenä Lilin saa astumaan esiin, on Einarilla alkanut matka, jota hän ei voi enää pysäyttää.

Ebershoffin elokuvaksikin muutettu romaani on historiallista fiktiota, mutta se perustuu todellisiin henkilöihin, oikeasti viime vuosisadan alkuvuosikymmenillä eläneen taiteilijapariskunnan tarinaan. Fiktiivisyys on tietyllä tapaa tarinan pelastus, sillä se väistää esimerkiksi Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa -romaanin autofiktiivisyyden luoman yksityisyyden uhrauksen tunteen, mutta toisaalta se tuo mukanaan roppakaupalla uusia ongelmia. Vaikka se sitä ehkä yrittääkin olla, tämäkään ei ole tarina transsukupuolisesta naisesta. Tämä on cisheteron tulkinta transsukupuolisesta naisesta, ja se tulkinta on hämmentävän heteronormatiivinen.

Jos kirja olisi kirjoitettu (ja käännetty) paremmin, saattaisin olla hieman suopeampi. Mutta tällaisenaan se oikein huutaa toisen tarinan omimista, sitä sellaista, jossa tarinaa kertoo henkilö, jolla ei ole aavistustakaan, miltä tällaisten asioiden käsittely henkilökohtaisesti merkitsee. Tästä on kirjoitettu, koska se on kiinnostava ja rakastettava tarina, vähät siitä onko se oma. Onko se jotain, johon oma kokemuspiiri riittää. Onko se jotain, jota voi keksiä päästään. Kun transsukupuolisuutta kuvataan jälleen kerran ennen kaikkea oman syntymäsukupuolensa omakseen kokevan henkilöhahmon kautta, jättää se vähän eltaantuneen jälkimaun. Kenen tarina tämä nyt taas kerran onkaan?

(Puhumattakaan siitä miten itse transsukupuolisuus kuvataan. Tästä voisi tehdä vaikka epäonnistuneen representaatiobingon: mainittuina kun löytyy transsukupuolisuuden avoin rinnastaminen identiteettihäiriöön, Gretan tahto julistaa Einar kuolleeksi useammassa kuin yhdessä yhteydessä sekä transsukupuolisuuden pelkistäminen biologisiksi poikkeamiksi, jolloin kirjailijalta on käytännössä mennyt trans- ja intersukupuolisuus keskenään täysin sekaisin. Toki täytyy myöntää, etten ole perehtynyt Ebershoffin lähdekirjallisuuteen ja tosielämässä eläneen Lili Elben aikalaisdiagnooseihin ynnä muuhun, mutta jos kirja jättää kuvan, ettei kirjailijakaan oikein ole, en oikein tiedä mitä enää sanoa. Toki kirja on ollut 18 vuotta sitten myös transsukupuolisuutta kuvaavassa kirjallisuudessa kenties aikaansa edellä, ja se siitä hyvästä on useamman palkinnonkin tainnut pokata, mutta tässä ajassa, tällaisenaan se jättää jälkeensä enemmän ongelmallisuutta kuin yhdenvertaisuuden edistämistä.)

Yleisesti ottaen Tanskalainen tyttö ei siis ole kirja, jota suosittelisin eteenpäin. Se on kirjanakin parhaimmillaankin keskitasoinen, mutkat suoriksi vetävä ja aiheistaan huolimatta hämmentävän pinnallinen, teemoistaan ja henkilöistään hyvin kaukana pysyvä, eikä se tee oikeutta kerran oikeasti eläneelle taiteilijapariskunnalle. Sen lisäksi se on moneltakin kannalta varsin ongelmallinen, ja vaikka se sellaisena herättää toki parhaimmillaan hedelmällistä keskustelua vaikkapa lukupiirikirjana, en näe oikein tällaisen tarinan tarkoitusta suuremmassa mittakaavassa. Viihdyttämisen nyt ehkä, mutta jos sitäkään ei ole toteutettu kunnolla, voisi tässä kohden kysyä onko transihmisen keksitty tarina tosiaan jotain, jonka äärellä cissukupuolisen kuuluu ennen kaikkea viihtyä?

Siinä missä Ahavan viimevuotinen teos on ennenkaikkea tarina muutosta puolisossaan kestämättömästä heteronaisesta, on tämä tarina oman puolisonsa muutosta edistävästä heteronaisesta. Ja näin kummatkin ovat omassa viitekehyksessään siis etuoikeutettujen ihmisten tarinoita. Ne voivat olla täydellisen oivallisia kirjoja, enkä esimerkiksi halua vähätellä Ahavan teoksen merkittävyyttä vaikkapa erokirjana. Ehkä joskus vielä tulee aika, jolloin sukupuolen korjaaminen on niin arkipäiväistä ja helppoa, ettei kenenkään puoliso ole joutunut vuosia elämään yhteiskunnan pakon alla väärässä kehossa ja näin ollen ollut painostettu niin sanotusti valehtelemaan itsestään kenellekään, eikä tälläisiä "surukirjoja" enää tarvita. Siihen asti on kuitenkin hyvä muistaa että meillä syntymäsukupuolemme omakseen kokevilla ihmisillä on muitakin tapoja käsitellä näitä tunteitaan kuin tehdä se vähemmistön kokemusten kautta. Meille on omatkin kirjamme siihen tarkoitukseen. Ehkäpä siis joskus tätäkin kirjallisuutta saa myös vielä nauttia kuitenkin muutenkin kuin cis-tulkittuna. Niitä kauniita kirjallisia päiviä odotellessa.

8 kommenttia :

  1. Kiitos tästä kriittisestä analyysistä! Tosi hyvä postaus ja kannanotto :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos mielenkiintoisesta kirjan esittelystä. Muistan kun tästä kirjasta ja elokuvasta puhuttiin muutama vuosi sitten, mutta jostakin syystä sekä kirja että elokuva jäi lukematta/näkemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla meni tää silloin elokuvan aikaan ohi, silloin ehkä olisin saattanut tästä enemmän tosin pitääkin. Aika tekee vain entistä kriittisemmäksi. :)

      Poista
  3. Olen lukenut, että Ebershoff olisi tutustunut Lili Elben, entinen Einar Wegener, päiväkirjoihin tätä teosta kirjoittaessaan. Ne ovat tietysti aikansa tuotteita, Lilihän sai käsitteensä ja ajattelunsa omasta ajastaan.

    Minusta kirjan ja elokuvan yhdistelmä antaa aika hyvän kuvan siitä, mitä Einar tunsi muuttuessaan Liliksi. Hänelle fyysinen muutos oli tärkeä, niin tärkeä, että hän asetti itsensä kuolemanvaaraan ja lopulta kuolikin erään operaation sivuvaikutuksiin.
    Elokuva loppuu muistaakseni vähän ennen kuin tämä tapahtuu, mutta katsoja kyllä aavistaa, miten käy. Elokuva on minusta tosi hyvä.

    Onneksi olemme edenneet näistä ajoista. Helsingin Pridella oli 100 000 ihmistä, ja pienemmät kaupungit järjestävät omia Pridejaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Transihmisten tarinoita transsukupuolisuudesta heidän itsensä kertomana tästä kirjasta jäi valitettavan vahva tunne, ettei se kertojalleen ollut millään tapaa henkilökohtaista. Toki päiväkirjalähteet ovat varmasti varsin laadukas pohja lähteä työstämään tämänkaltaista romaania, mutta kirjan sivuilta sai vahvan tunteen siitä, ettei kirjailija aidosti tiennyt mistä hän kertoi. Niistä ei ainakaan minulle asti välittynyt Lilin oma ääni, ja se on varsin valitettavaa. Minusta tämä ei ollut kyseisen kirjailijan tarina kerrottavaksi, mutta onhan tästä kaiketi paljon pidetty, kun on elokuvaksikin asti päätynyt. :)

      Monessa asiassa olemme toki edellä, mutta paljon on vielä tehtävää. :) Pride-kulkueet ovat upeita, mutta transsukupuoliset kohtaavat edelleen terveydenhuollon saralla samanlaista ymmärtämättömyyttä kuin Lili lähes sata vuotta sitten, ja lainsäädäntömmekin kohtelee heitä täysin epätasa-arvoisesti. Edistystäkin on toki tapahtunut, mutta se on harmillisen hidasta. Onneksi keskustelua kuitenkin käydään, toivottavasti se pian näkyy ihan konkreettisissakin teoissa ja päätöksissä.

      Poista
    2. Eikö ole kuitenkin hyvä, että joku kirjoittaa heistä, jotka eivät itse ole itsestään kirjoittaneet eivätkä mahdollisesti edes aio kirjoittaa?
      Toivon, että kaikki vähemmistöt saisivat äänen, olkoon vähemmistön edustajan tai jonkun muun kirjoittamana.

      Translain uusiminen oli paljon esillä Pridessa. Minusta nyt on sellainen nytkähdys asenteissa, että pian se otetaan käsittelyyn.

      Meilläkin on Kouvolassa oma Pride elokuussa. Menen aivan varmasti mukaan.

      Poista
    3. Minusta toisen ihmisen/ihmisryhmän tarinan toisen puolesta kertominen on hieman sama asia kuin kulttuurillinen omiminen: niillä elementeillä ja tarinoilla on niin syvät juuret ja henkilökohtaiset taustat, ettei niiden kertominen (saati niillä rahastaminen) kuulu sille etuoikeutetulle ihmisjoukolle, jonka omia tarinoita ne eivät ole. Vähemmistöjen oikeuksien edustamisessa on enemmän kyse siitä, että enemmistö antaa tilaa heidän kertoa itse tarinansa, ei kertoa niitä heidän puolestaan.

      Mahtavaa kyllä, että niin monet kaupungit nykyään Pride-kulkueitaan järjestävät. Hienoa kulkuetta sinulle siis myös. :)

      Poista