Jätän todella vähän kirjoja kesken. Ennen luin kaiken loppuun, vaikka hampaat irvessä, ja hyllyyn kertyikin vaikka millä mitalla kirjoja, jotka saatoin arvioida yhdellä tai korkeintaan kahdella tähdellä. Olen edelleen sitä mieltä, että ihmiselle tekee hyvää lukea välillä myös huonoja kirjoja, kirjoja joista ei pidä ja kirjoja, joiden lukeminen on taistelua, sillä liian helpolla itsensä päästäminen kaventaa kokemusmaailmaa huomattavasti. Joku sanoisi, että elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille, mikä toki suuremmassa mittakaavassa pitää paikkansa, mutta minä sanon, että eihän hyvät tunnu hyviltä, jos ei välillä joudu hieman rämpimään kehnompien tai ihan vain vaikeampien seassa.
Kuten suurin piirtein kaiken mahdollisen kanssa, en ole tässäkään enää niin ehdoton kuin joskus. Olen opetellut jättämään kesken ne, joista en saa yhtään mitään irti, laittamaan tauolle ne, jotka kyllästyttävät. Jotkut ovat jääneet tauolle myös vahingossa, sillä olen vasta viime vuosina alkanut lukemaan useampaa kirjaa yhtaikaa, mikä saattaa johtaa jopa vuoden lukuaikaan tiettyjen teosten parissa. Mutta koska näistä kirjoista harvemmin täällä tulee puhuttua, ajattelin listata nyt kesken jääneitä ja niitä, joiden pariin palaamisesta vielä ainakin varovasti haaveilen!
K E S K E N O N J A T O D E N N Ä K Ö I S E S T I M Y Ö S P Y S Y Y
Andrés Neuman : Vuosisadan matkustaja Tämä on tästä poppoosta vanhin, sain luettua ehkä 30 sivua. Tiedän toki kokemuksesta, että tiiliskiviä harvoin näin pienen prosentin perusteella kannattaa tuomita, mutta kun ei lähtenyt, ei lähtenyt. Vaikea kuvitella, että tähän enää uudelleen tarttuisin.
Leena Parkkinen : Sinun jälkeesi Max Tämän kanssa huomasin jo alkumetreillä ärsyyntyväni samoista asioista, joiden vuoksi en pitänyt Parkkisen myöhemmästä, Säädyllisestä ainesosasta, jonka olen puolisentoista vuotta sitten luin. Ja koska en alun aikana päässyt ärsytyksestäni yli, en kokenut reiluna jatkaa, sillä olisin todennäköisesti vain lytännyt kelpo kirjan täysin väärin perustein. Ja ehkä Parkkinen ei vain ole minun kirjailijani. Tämä palasi jo kierrätyskeskuskiertoonkin, jospa sen löytäisi joku muu, joka siitä osaa nauttiakin!
Beth Lewis : Suden tie Tässä tapahtui ja selvisi ensimmäisen viidenkymmenen sivun kohdalla se, mistä kirjassa olin kiinnostunut, ja sen jälkeen se menetti otteensa. Tai kai monet muut ovat eri mieltä, mutta itse tästä lässähdyksestä en päässyt yli. Ja sitä paitsi, oi kyllä, jos tässä olisi ollut vaikka samanhenkiset kannet kuin Ane Rielin Pihkassa, olisin todennäköisesti lukenut tämän loppuun. Pinnallisuuden multihuipentuma.
Laura Gustafsson : Pohja Pohjaa luin jopa puoleen väliin, ja siinä kohden minulle on enää äärimmäisen harvinaista kirja kesken tietoisesti jättää. Se ei vain tuntunut omalta, ja kuten Parkkisen kohdalla, tuntui lähinnä epäreilulta kirjaa kohtaa lukea se, jos sen kanssa ei pääse sille tasolle, millä kirjailija itse liikkuu. En halunnut olla tykkäämättä tästä, joten en siis lukenut sitä. Loogistako? En tiedä. Mutta näillä mennään.
Morten A. Strøksnes : Merikirja - eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana Olin odottanut tätä erityisen paljon kevään julkaisuista, mutta tunnelma lässähti jo ensimmäisten muutaman kymmenen sivun jälkeen. Myönnän, että aloitin tämän vähän hankalaan aikaan, hetkessä, jossa lukeminen ei oikeastaan muutenkaan kiinnostanut, mutta mutta. Alusta jäi jotenkin erityisen vahvasti mieskirjallisuusfiilis, jolla tarkoitan lähinnä kuvaa siitä, että kun joku havaitsee, että merissämme ui jokin vuosisatoja vanha upea eläin, niin hei tapetaanpa se. Tai istutaan nyt ainakin veneessä ja pohditaan maailmaa. (Ihan kuin tämä jälkimmäinen muistuttaisi jotain muutakin mieskirjallisuuden klassikkoteosta..) Merelle asti en tämän kirjan kanssa siis päässyt, ja jos olen ymmärtänyt sen alun perusteella totaalisesti pieleen, saa korjata käsitystäni. Ehkä siirrän sen sitten tuohon seuraavaan kategoriaan. Todennäköisesti kuitenkaan en.
Morten A. Strøksnes : Merikirja - eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana Olin odottanut tätä erityisen paljon kevään julkaisuista, mutta tunnelma lässähti jo ensimmäisten muutaman kymmenen sivun jälkeen. Myönnän, että aloitin tämän vähän hankalaan aikaan, hetkessä, jossa lukeminen ei oikeastaan muutenkaan kiinnostanut, mutta mutta. Alusta jäi jotenkin erityisen vahvasti mieskirjallisuusfiilis, jolla tarkoitan lähinnä kuvaa siitä, että kun joku havaitsee, että merissämme ui jokin vuosisatoja vanha upea eläin, niin hei tapetaanpa se. Tai istutaan nyt ainakin veneessä ja pohditaan maailmaa. (Ihan kuin tämä jälkimmäinen muistuttaisi jotain muutakin mieskirjallisuuden klassikkoteosta..) Merelle asti en tämän kirjan kanssa siis päässyt, ja jos olen ymmärtänyt sen alun perusteella totaalisesti pieleen, saa korjata käsitystäni. Ehkä siirrän sen sitten tuohon seuraavaan kategoriaan. Todennäköisesti kuitenkaan en.
U U T T A M A H D O L L I S U U T T A O D O T T A V A T
Laura Bates : Everyday Sexism Tän kesken jääminen hämmentää mua kaikkein eniten, koska tästä minun olisi kuulunut tykätä, hullaantua ja hurmaantua. Luin vajaan kolmasosan, ensin olin äärettömän vihainen ja kiukkuinen maailman tilasta, sen jälkeen lähinnä tyhjä ja turta. Uskon vakaasti, että palaan tähän vielä, mutta nyt tuntuu, että koska seksismi tunkee niin vahvasti jokapäiväisestä mediakulttuuristakin iholle, en jaksa enää ottaa sitä tämän kirjan sivuilta vastaan. Ehkä joku päivä ostan tämän omaksi ja luen loppuun.
Ernest Hemingway : Ja aurinko nousee Kaloista ja mieskirjallisuusfiiliksestä huolimattakin Rakastin Vanhusta ja merta, ja tämänkin kanssa pääsin suurempia taistelematta puoliväliin, mutta siihen se sitten jumahti. Olen pariin kertaan yrittänyt tarttua siihen uudelleen, mutta eih. Jätin nyt sivujen väliin kuitenkin varmuuden vuoksi kirjanmerkin, jos vaikka vielä parin vuoden sisään kuvittelisin tätä jatkavani ja muka muistavani, mitä alussa tapahtui. (Ei sillä, että siellä olisi edes tapahtunut mitään. Eli ei suuria menetyksiä siis, vaikka tarttuisikin joskus keskeltä uudelleen.)
Jouni Inkala : Nähty. Elämä Valitsin lukuun, koska kansitaide, juu juu. Nämä olivat minulle ehkä liian vaikeita, joten luovutin, mutta elättelen toiveita, että pääsen vielä tälle tasolle joskus, mikä se taso ikinä sitten onkaan. Runojen kanssa pitänee kuitenkin olla hieman kärsivällisempi kuin muuten, jotta niiden kanssa oikeasti oppii olemaan ja tuntemaan itsekin.
Ernest Hemingway : Ja aurinko nousee Kaloista ja mieskirjallisuusfiiliksestä huolimattakin Rakastin Vanhusta ja merta, ja tämänkin kanssa pääsin suurempia taistelematta puoliväliin, mutta siihen se sitten jumahti. Olen pariin kertaan yrittänyt tarttua siihen uudelleen, mutta eih. Jätin nyt sivujen väliin kuitenkin varmuuden vuoksi kirjanmerkin, jos vaikka vielä parin vuoden sisään kuvittelisin tätä jatkavani ja muka muistavani, mitä alussa tapahtui. (Ei sillä, että siellä olisi edes tapahtunut mitään. Eli ei suuria menetyksiä siis, vaikka tarttuisikin joskus keskeltä uudelleen.)
Jouni Inkala : Nähty. Elämä Valitsin lukuun, koska kansitaide, juu juu. Nämä olivat minulle ehkä liian vaikeita, joten luovutin, mutta elättelen toiveita, että pääsen vielä tälle tasolle joskus, mikä se taso ikinä sitten onkaan. Runojen kanssa pitänee kuitenkin olla hieman kärsivällisempi kuin muuten, jotta niiden kanssa oikeasti oppii olemaan ja tuntemaan itsekin.
Elisa Aaltola : Eläimet yhteiskunnassa Olen aloittanut tämän itseasiassa kahdesti, ensimmäisen kerran kesällä 2015 ja toistamiseen kaksi vuotta myöhemmin. Olen saanut luettua tasan samat esseet siis kahteen kertaan, mutta aina tyssää ensimmäiseen osaan. Minulla oli pitkään suuri tunteenpalo eläintein oikeuksista kertovaan kirjallisuuteen, mutta luin sitä niin paljon, että ehkä tuli jo hieman tunne, ettei tämä pystynyt enää tarjoamaan mitään uutta? Haluaisin silti yrittää, sillä mistä minä tiedän mitä tämä tarjoaa, jos luen esseistä vain neljä.
Yuval Noah Harari : Sapiens - ihmisen lyhyt historia Tää on niiin hypetetty, ja pääsin itsekin jo lähes puoleen väliin yllättävän helpostikin, mutta siihen se sitten tyssäsi! Tuntui, että se jäi siinä kohti kiinni siihen rahajankkaukseen, mutta kuten aiemmassa, mistäs minä tiedän, kun en ole jatkanut lukemista. Sitten kesän 2017.
Svetlana Aleksijevits : Tšernobylista nousee rukous Tämäkin pääsi komeasti jo yli puolivälin, kesällä 2016. Väitän silti muistavani pelottavankin hyvin tämän kirjan alun, ihan jo siksi, koska se on niin valtavan voimakas, taitava, iholle tuleva ja painava, joten voinen jatkaa tätä suoraan siihen, mihin olen jäänyt. Tietäisi vain, milloin sekin hetki todellisuudessa koittaa.
Erlend Loe : Tosiasioita Suomesta & Leo Tolstoi : Anna Karenina Kuten aiemmissakin, näissä on edelleen kirjanmerkit välissä. Loessa se täyttää samalla kohdalla pian 12 vuotta, Tolstoissakin jo kuusi. En suostu sanomaan että nämä ovat jääneet kesken, ne ovat vain tauolla. Pitkällä tauolla. Sellaisethan saattavat päättyä minä päivänä hyvänsä. Tietenkin.
Löytyikö tuttuja teoksia jommasta kummasta kategoriasta? Sellaisia, jotka minun täytyy lukea tai saan luvalla olla lukemattakin? Mitkä kirjat teillä on lähiaikoina jääneet kesken?
