tiistai 13. helmikuuta 2018

GAËL FAYE : PIENEN PIENI MAA

GAËL FAYE : PIENEN PIENI MAA
220s.
Like 2018
Alkuteos: Petit Pays
Suomentaja: Einari Aaltonen

Pienen pieni maa oli yksi jo ennen joulua listaamistani, kevään käännöksistä eniten odottamistani käännösteoksista. Se on tarina pienen pienestä maasta, keskiafrikkalaisesta Burundista, mutta se on myös tarina poliittisesta epävakaudesta, ensimmäistä demokraattisista vaaleista, sisällissodasta, Ruandasta ja vuoden 1994 kansanmurhasta. Se on myös tarina 10-vuotiaasta pojasta Gabysta, joka on yhtaikaa valkoinen Burundissa ja myöhemmin värillinen Ranskassa. 

"Siinä missä sinä näet somasti kumpuilevia kukkuloita, minä näen niiden rinteillä sinnittelevien kurjuuden. Kun sinä ihastelet järvien kauneutta, minä hengitän sisääni niiden syvyyksissä uinuvaa metaania. Sinä pakenit Ranskan rauhaa päästäksesi seikkailemaan Afrikassa. Olet pärjännyt hienosti! Minä kaipaan turvaa, jota minulla ei ole koskaan ollut, haluaisin kasvattaa lapseni maassa, jossa ei tarvitse pelätä henkensä edessä siksi että sattuu olemaan..."

Gabyn isä on ranskalainen, äiti Ruandasta paennut tutsi, joka kasvattaa kahta lastaan, Gabya ja Anaa Burundissa palvelijoiden ja autokuljettajien hellässä huomassa. Pöllyävän hiekkainen kotikatu on Gabylle turvallinen kasvupaikka, sitä ympäröivät talot ovat muiden etuoikeutettujen koteja, siellä kasvaa muita Gabyn kaltaisia lapsia, joiden toinen jalka on jollain tapaa Euroopassa, toinen vankasti Afrikassa, muttei silti täysin juurtunut minnekään. Mutta kolonialismin jäljet ovat pitkät, rasismi ja etnisten ryhmien erottelu jättävät pitkät ja kipeät jäljet, eikä demokratian luominen tyhjästä ole niin helppoa kuin entiset isäntämaat antavat ymmärtää. Kuten kirjassakin todetaan, Eurooppa on saanut rakentaa oman kansainvaltansa vuosisatojen saatossa, Afrikkaan sitä vaaditaan yhdessä yössä.

Isä on aina pitänyt Anan ja Gabyn erossa politiikasta, mutta väkisinkin se alkaa tykkitulen kumussa valua myös heidän niskaansa. Kun levottomuudet Burundin pääkaupungissa Bujumburassa alkavat, tulee kaikki myös lukijan iholle. Ja kukaan ei enää säästy, kun väkivalta yltyy Ruandan kansanmurhaksi, ja itsekin on pakko myöntää kääntäneensä hetkeksi päätä ja siirtääkseen kirjan sivuun ennen kuin sen pariin pystyi palaamaan. Sen verran silmille lähihistorian kauheudet jälleen tulivat.

Liekö osin syy lapsinäkökulmassa, tapahtumia jälkikäteen oman yhdennentoista elinvuotensa aikaan muistelevan päähenkilön kerronnassa, mutta tässä kirjassa rinnastui vaikuttavalla tavalla naiivi tietämättömyys ja omanapaisuus siihen ristiriitaiseen ja riitaisaan todellisuuteen, jonka keskellä Gaby on siskonsa kanssa kasvanut. Pyörävarkaudet, uintiretket, tappelut kulmakunnan kovisten kanssa tuntuivat yhtä merkittäviltä ja tosilta kuin taustalla pauhaavat veriset kauhut. Ja kyllähän sen myös ymmärtää ja samalla henkilökohtaisella tasolla ei: miltä oikeasti tuntuu kasvaa, kun kaikki ympäröivät nurkat eivät ole turvallisia, kun toisella puolella omaa kotikaupunkia ihmiset pääsevät hengestään vain vääränlaisen nenän vuoksi? Millaista on olla se etuoikeutettu samassa kaupungissa, jossa suuri osa väestöstä on paennut jo aiempia konflikteja naapurivaltioista? Etenkin kun ne paenneet ovat vielä omaa palvelusväkeä? Faye kuvaakin tätä kuilua ansiokkaasti, jättäen itse kuilun lukijansa löydettäväksi. Ja se kuilu todella on ammottava.

Vaikka kuvaankin raakuutta ja raadollisia kohtaloita, tämä kirja ei niillä kuitenkaan mässäile. Se julmuus elää ehkä ennemminkin jossain taustalla, kuuluu häiritseävänä humuna, muttei varsinaisesti ole se pääosa tarinassa. Pääosassa on pieni poika, joka elää tavallista lapsuutta niin kuin itse tavallisen ymmärtää. Keskellä tulenarkaa tilannetta siitä juurikaan tietämättä, keskittyen ennemminkin vanhempiensa kuin valtiollisten konfliktien murehtimiseen. Hän on vain nuori lapsi, joka ei halua käsikranaatteja tai Kalashnikoveja kotikaduilleen.

Kokonaisuutena Pienen pieni maa oli suuren suuri kirja. Sen reippaaseen kahteensataan sivuun mahtui sellaisia kohtaloita ja maailmoja, joiden ei haluaisi olevan totta. Yhden pojan lapsuuden kautta Faye onnistuu kuvaamaan ilmiöimäisen rikkaasti koko kotimaansa historiaa. Paikoin tarinalta toivoo jotain vielä syvempää ja laajempaa, mutta lopulta se on juuri tällaisenaan valmis. Se jättää nimittäin lukijalleen suuren vastuun, ja se on rohkea valinta. 

Ainakin Kirjaluotsi on ehtinyt myös kirjoittaa Pienen pienestä maasta.
Maailmanvalloitushaaste: Burundi
Helmet-haaste 2018: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

6 kommenttia :

  1. Tämä oli toden totta nimestään ja koostaan huolimatta suuren suuri kirja, toivottavasti saa paljon lukijoita myös Suomessa. Kannattaa tsekata Gaël Fayen Le Petit Pays -musavideo. Biisi on julkaistu paljon ennen kirjaa, mutta on kuin tiivistetty versio kirjasta. Kun päätin yhdistää Helmet-lukuhaasteen ja -musahaasteen, olen löytänyt paljon kiinnostavaa musiikkia, johon ei ehkä muuten törmäisi. Ehkä jatkossakin yhdistän musiikin lukemiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos vinkistä Tiina, tuo olikin ihan hurjan hyvä lisä kirjalle! Herätti kirjaimellisesti maisemat ja tomuiset hiekkatiet henkiin. :) Ja todella hyvä idea! Olen joskus itsekin ihan muuten vain kuunnellut aina tiettyjen maiden musiikkia kirjoja lukiessani, eniten ehkä sain voimaa Gappahin novellikokoelmalle kuuntelemalla siellä mainittuja zimbabwelaisia artisteja. Hassua sinänsä että tuota tulee harvoin tehtyä, vaikka se herättääkin aivan toisella tapaa kirjat eloon!

      Poista
  2. Tämä kirja on kyllä kovasti kiinnostellut siitä asti, kun siitä ensimmäisen kerran luin! Varmasti tartun tähän jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
  3. Minullakin on tämä lukulistalla (tai jo konkreettisesti lukemista odottavien kirjojen pinossa), kuulostaa todella lupaavalta tämän tekstisi perusteella! Toivottavasti ehdin pian aloittaa, nyt on vielä pari vanhempaa ja paksumpaa kirjaa luvun alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tarinaansa nähden yllättävänkin nopealukuinen, se ainakin minut sai tarttumaan tähän varsin nopeastikin! Mielenkiinnolla odottelen muidenkin ajatuksia tästä. :)

      Poista