ANU KANTOLA & HANNA KUUSELA:
HUIPPUTULOISET – SUOMEN RIKKAIN PROMILLE
360s.
Vastapaino 2019
Muistan kun Huipputuloiset muutamia vuosia sitten julkaistiin, ja se nousi niin otsikoihin kuin Twitter-keskusteluihinkin. Lukematta kirja nostettiin pienen kohun keskelle, teokseksi, jossa rikkaat pääsevät anonyymisti niin sanotusti päästämään höyryjä, mutta sen sijaan, että julkisuudessa olisi hirveästi keskusteltu kirjan sanoman yhteiskunnallisesta merkityksestä, päällimmäiseksi nousi se tuttu ja turvallinen vaientaminen: milloin (laadullinen) tutkimus oli huonosti/väärin/epäilyttävästi/vinoutuneesti tehty, milloin tahallisesti huipputuloiset huonossa valossa esittävä, milloin muuten vain vasemmistolaisesti väärässä. Kirjan sisältö ja sanoma menivät ohi, niin kuin ne tuntuvat niin surullisen usein nykyisessä pikakommentointiin keskittyvässä keskustelussa menevän. 360 sivua on liian pitkä määrä luettavaksi, mutta sehän ei toki estä kommentoimasta sitä kiperästi 140 merkissä pikkulinnunlaulusovelluksessa muiden kaltaistensa joukossa.
x
Jo pitkään on puhuttu, että niin maailmalla kuin Suomessakin tuloerot ovat kääntyneet nousuut. Tässä kohden löytyy aina joku, joka kaivaa tilastoja, jotka osoittavat nousun olevan pientä jos olemassa ollenkaan, mutta tarkastelusta unohtuu yksi merkittävä seikka: kaikkein radikaalein ero on nykyään juurikin rikkaimman promillen varallisuuden räjähdysmäinen erkaneminen muiden tuloista, varallisuudesta ja pääomista. Se ei mene enää tilastollisesti virhemarginaalin piikkiin. Mutta se ei erotu kokonaiskuvasta. Sitä pitää osata katsoa. Haluta katsoa. Kiusallisuuteen saakka.
Kantolan & Kuuselan Huipputuloiset on tutkimushankkeen osa, laaja tietokirja siitä, keitä ovat nyky-Suomen rikkaimpaan promilleen kuuluvat ihmiset, miten he rakentavat identiteettiään ja miten tämä oman aseman tarinallistaminen vaikuttaa rajanvetoon heidän ja muiden välille. Meillä toki jokaisella on oma yhteiskunnallinen tarina itsestämme, saavutuksistamme ja asemastamme. Meistä jokaisesta voisi tehdä tällaisen laajan laadullisen tutkimuksen, selvityksen siitä, miten erotamme meidät heistä, minkä varaan rakennamme itsemme, millaisilla tarinoilla oikeutamme etuoikeutemme. Siinä mielessä huipputuloinen promille ei eroa meistä kenestäkään. Mutta se, mikä meidät erottaa niin sanotusti heistä on heidän varallisuutensa. Eikä pelkästään se rahallinen vauraus, eikä vielä sosiaalinen tai kulttuurinen pääomakaan, ei yksin. Suurin ero on siinä, että demokraattisessa maassa, jota mahdollisuuksien tasa-arvolla mainostetaan, varallisuus antaa yhdelle ihmiselle useamman kuin yhden äänen. Huipputuloinen promille verkottuu. Vaikuttaa, lobbaa, kaataa lakeja, rakentaa lakeja. Soittaa kansanedustajalle, leikkaa veroista, ohjailee ja päättää. Vaikuttaa. Kaikista eniten. Ja juuri sen Kantolan & Kuuselan teos oivallisesti tuo esiin.
Huipputuloiset perustuu kolmen superrikkaan joukon, perijöiden, ammattijohtajien sekä yrittäjien haastatteluihin kiinnitettynä laadukkaasti suurempaan sosiologiseen yhteiskuntatutkimukseen. Yksittäinen perijä on toki aina yksittäinen perijä, mutta kun hän toistaa samaa tarinaa, osallistuu samaan kaanoniin kuin vuosisata aiemmin elänyt, ei yksittäinen enää olekaan vain henkilökohtaista. Uudempana yhteiskunnallisena ilmiönä mukaan on sittemmin noussut niin ammattijohtajat kuin yrittäjätkin, ja heillä kaikilla on valtaa keskimäärin enemmän kuin niin sanotusti tavallisella rivikansalaisella. Valtaa ja varallisuutta, mahdollisuuksia ja tasa-arvoa. Ja herrakerhoja, metsästysklubeja ja etujärjestöjä. Rahalla saa ja Ferrarilla pääsee.
Kantola & Kuusela erittelevät teoksensa eri osiin aina identiteetin rakennuksesta yhteiskunnalliseen pettymykseen, rikkaiden julkisuussuhteeseen sekä mielipiteisiin politiikasta. Ymmärrän, että asetelma aiheittaa kohua: onhan nyt äärimmäisen kiusallista, että hyvinvointivaltiona pidetyssä Suomessakin ollaan paikoin hyvinkin rankasti sitä mieltä, että rikkaat ovat moraalisesti parempia ja köyhät vain yrityksen puutteesta koostuvia laiskureita, joita yhteiskunta elättää hamaan taloudelliseen romahdukseensa saakka. Kuripolitiikka, julkisten alojen syyttäminen talouskasvun hidastumisesta sekä verokapina yhdistävät huipputuloisia niin ilmiselvästi, että eihän tällaista totuutta ole mukava katsoa silmiin. Ei edes silloin, kun se on esitetty mahdollisimman neutraalissa, tieteellisesti ja teoreettisesti pätevästi esitetyssä viitekehyksessä, yhdistettynä laajempaan globaaliin kokonaisuuteen. Tuntuuhan se kurjalta. Kun joku kyseenalaistaa rikkauden olevan palkinto omasta paremmuudesta.
Teoksen ehdottomasti kiinnostavin osuus piileekin sen kriittisessä huomiossa: mitä muuta yhteiskuntaan mahtuu, kun varakkaimman promillen identiteettitarinasta onkin tullut yhteiskunnallinen tarina? Mitä tapahtuu ei-huipputuloisille, kun eriarvoisuutta perustellaan yksilön ominaisuuksilla yhteiskunnallisten rakenteiden sijaan? Kenelle jää tilaa päätöksen teossa, kun rikkaat nähdään poikkeusyksilöinä, joiden kuulukin tienata tähtitieteellisiä summia ja köyhemmät taas laiskoina sosiaalitapauksina, jotka eivät vain ymmärrä omaa parastaan? Ja: mitä tapahtuu hyvinvointiyhteiskunnalle, kun sen perusta aidosta mahdollisuuksien tasa-arvosta on kaikista eniten niiden käsissä, jotka sitä haluavat omien etujensa mukaisesti purkaa?
Helmet-haaste 2022: 17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti