Paras tapa minulle näemmä osallistua näihin lukumaratoneihin on ehdottomasti täysi spontaanius. Silloin ei pääse päälle paineet, pitäisi-fiilikset saati liian vahva tavoitteellisuus, vaan pystyn kaikkein parhaiten ihan vain nauttimaan lukemisesta. Kuten jo edellisessä postauksessa moneen otteeseen sanoin, suurin siivu vapaa-ajastani tuntuu menevän jatkuvaan puhelimen selailuun, ja sen huomaaminen on aika herättävää. Kun edes puolet siitä ajasta sai nyt käytettyä ihan tarkoituksenmukaisesti lukemiseen, aika paljon enemmän tuli kerättyä sivuja alle kuin vuorokaudessa normaalisti. Tämän verran minä oikeastikin ehtisin lukea, kun vain saisin aikaiseksi.
Mutta, koska lukemisen lisäksi maailman parasta on listaaminen, tilastointi ja koosteet, tässä vielä yhteenvetoa vuorokauden luetuista sivuista.
L O P P U U N L U E T U T K I R J A T
Oma isoäitini : Nimettömän tytön muistelmat, 66 sivua. Tämä oli ollut kesken tosiaan kesästä asti, ja jälleen kerran vaati lukumaratonin, että sain jonkin pitkään vuorossa olleen viimein päätökseen. Ihana, ihana kirja, tärkeä ja suuri pala omaa sukuhistoriaani. Tästä en sen kummemmin omaa postausta tee, lisäilen tuonne vuoden luettuihin ja nautin siitä, että tämän pariin voi palata milloin vain ja näitä tarinoita vielä kirjailijan kanssa keskustellen syventääkin.
Alain Mabanckou : Pikku Pippuri, 191 sivua. Ennakkosuunnitelmista poiketen nappasinkin lukuun Pikku Pippurin kesken maratonin, ja sen sainkin luettua kokonaan. Mainio ja nokkela kirja sopi hyvin kaiken muun keskellä luettavaksi, se oli tiivis ja satiirisen hauska, iloinen yllättäjä. Tästä myöhemmin tällä viikolla vielä lisää aivan omassa postauksessa.
K E S K E N O L L E E T
Tove Jansson : Viesti, 50 sivua. Luin novellit Rakkauskertomus, Nukkekaappi, Kevyt kantamus, Hiekkaa tuodaan sekä Kirjeitä Klaralta, kauniita, ihania, tovemaisia ne olivat kaikki. Eniten rakastin tuota Nukkekaappia, ja taas haluaisin itselleni muistuttaa, että näitä voisi tällä tavalla yksittäisinä tosiaan lukea hieman enemmänkin, useamminkin, satunnaisiin väleihin, ei aina vain maratonin yhteydessä. Toki uskon edelleen, että näistä monet pääsisivät parempiin oikeuksiin alkuperäisissä novellikokoelmissa, mutta toisaalta tällainen koottujen novellien nide taas toimii mainiosti, kun näitä lukee kerran kahdessa kuukaudessa.
Roxane Gay : Hunger, 22 sivua. Hungeria oli tarkoitus lukea enemmänkin, mutta muut veivät mennessään. Ei ehkä edes johdu kohdallani ilmeisimmästä, eli siitä, että tätä pitää lukea englanniksi, vaan nyt ehkä tähän teholukumaratoniin kaipasin jotain hieman keveämpää. Tätä jatkan kyllä ehdottomasti, toivottavasti jo pian.
A L O I T E T U T K I R J A T
Arundhati Roy : Äärimmäisen onnen ministeriö, 56 sivua. Toisin kuin suunnittelin, en jatkanutkaan lopuksi jo kesken olevia, vaan aloitin Pikku Pippurin jälkeen kokonaan uuden romaanin. Tämä on vuoroaan odotellut jo jonkin aikaa hyllyssäni, ja se vei saman tien hyvin vahvasti mennessään. Varmaksi en toki mitään sano, mutta veikkaan tästä sitä kirjaa, jota todennäköisemmin tulen illalla jatkamaan kun taas seuraavan kerran kirjojen pariin palaan.
L U K E M A T T A J Ä Ä N E E T
Toisin kuin suunnittelin Elina Aaltolan & Sami Keron toimittama Eläimet yhteiskunnassa jäi tällä kertaa kokonaan avaamatta, mikä ei sinäänsä ehkä itselleni niin yllätys ollut, tämä kun on enemmän tai vähemmän ollut minulla kesken kesästä 2016 saakka. Uskon sen kyllä vielä joskus loppuun lukevani, onneksi näiden esseiden parissa ei ole niin väliä, vaikka lukuvälit kasvaisivatkin hieman pidemmiksi. Myös Nathan Hillin Nix jäi tällä kertaa aloittamatta, hassua, että sen noin 700 sivua tuntuu jotenkin hurjasti suuremmalta määrältä kuin Royn himpun vajaa 500. Mutta ehkä minä tämänkin vielä luettua joskus saan.
Y H T E E N S Ä L U E T T U 3 8 5 S I V U A
Yleinen loppufiilis on hyvä, onnistunut ja iloinen. Ei tullut ähkyä eikä yliannostusta, voin vielä mielellään lukea tänään lisääkin. Ehkäpä hetken taas osaan muutenkin kiinnittää lukuaikaani paremmin huomiota, ja vaikkapa särppiä näin luvan kanssa samanakin päivänä useampaa eri teosta, nämä kun kaikki olivat jollain tapaa niin erilaisia, että ennemminkin tukivat toisiaan kuin olisivat sekoittaneet. Novellit toimivat mainiosti romaanin välissä, kyllä siihen soppaan vielä essee sinne tai tännekin mahtuisi. Kiitos vielä järjestäjille mukavasti supermaratonista, ehkä hyppään syksyn mittaan vielä johonkin myöhempäänkin mukaan!
