keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

MURHE JA AUTUUS

MEG MASON : MURHE JA AUTUUS
346s.
Otava 2022
Alkuteos: Sorrow and Bliss 2020
Suomennos: Maria Lyytinen
Saatu arvostelukappaleena

Meg Masonin Murhe ja autuus on näkynyt paljon alkuvuodesta kirjasomessa, se on puhututtanut ja ihastuttanut varsin laajaa yleisöä. Sain ko. kirjan itsekin jo helmikuussa ennakkokappaleena, mutta luettua vasta nyt kun suurin kuhina kirjan ympärillä on tauonnut. 

Murheen ja autuuden Martha on nelikymppinen alunperin lontoolainen hupaisa ruokakolumnisti ja omintakeisena pidetyn perheen vanhin tytär. Hänen miehensä Patrick on järjestänyt syntymäpäiväjuhlat, mutta Martha ei viihdy, ei kestä huomiota, juhlien irvokkuutta, omaa aviomiestään. Tämän alkuasetelman pohjalle Meg Mason alkaa kasvattamaan tarinaa, jossa Martha sukeltaa paikoin omaan lapsuuteensa, paikoin sisarussuhteeseensa, paikoin oloonsa, joka on ollut ylioppilaskirjoituksista asti yksi pitkä murheen ja autuuden välinen kilpataistelu. Eksentrinen taiteilija-äiti, epäonnistunut runoilija-isä, lähes identtiseltä näyttävä sisko sekä äidin siskon perhe putoavat mukaan polveilevaan perhetarinaan, joka alkaa ikään kuin chick lit'nä, mutta saa alun jälkeen pian mukaansa myös tummempia piirteitä mielen sairauksien tultua mukaan kuvioon.

Murhe ja autuus on täysin ymmärrettävästi hurmannut lukijansa: se on näennäisen helppo- ja nopealukuinen, mutta silti elämän tummemmissakin vesissä käyvä lukuromaani. Mason tutkii melko etuoikeutetun nykyihmisen elämää mielensairauden kautta, kuvaa hankaluutta elää ihmisenä maailmassa, joka edelleen pitää monia sairauksia teini-ikään kuuluvana murheellisuutena, hahmottaa kaiken mielenterveyden vain yksilön omana ongelmana. Mason tuo esiin tarkasti sen lääketieteellisen maailman, jossa päänsisäiset sairaudet näyttäytyvät vain jonain tyttöjen hapatuksena, ja saavat sairastajansa uskomaan, että vika on ensisijaisesti heissä, heidän tavassaan olla, tai oikeastaan osaamattomuudesta ihan vain olla. Olla ihminen.

SPOILER ALLERT !!Yksilökeskeinen lähestymistapa aina näihin sairauksiin saa myös tässä romaanissa samankaltaiset mittasuhteet, kuin se yhteiskunnassamme muutenkin saa: sairastunut on yhtaikaa paitsi huomionkipeä ja todennäköisesti kuvittelee kaiken että myös oman elämänsä napa, uhri, joka elää tietyllä tapaa tästä uhriudesta uhraten sille koko elämänsä. Uhri-teema on mielenkiintoinen, ja sitä olisi suonut Masonin käsittelevän syvemminkin, sillä  nyt tässä kävi hieman niin, että Mason sortuu siihen samaan, mitä hän tavallaan kirjassa kritisoi: kun uhrille sanotaan, että on täällä muillakin rankkaa, hän huomaa, että ohhoh, niinpä onkin, ja eheytyy. Tavallaan tuo on toki näkökulmana sinänsä oivallinen, että moni menee sairauksiensa ja traumojensa kautta ihan psykologisen ymmärrettävästikin tilaan, jossa sairaus vie kaiken tilan paitsi omasta myös läheisten elämästä, mutta tällaisena muutaman luvun kasvutarinana se antaa ilmiöstä hieman turhankin kepoisan kuvan. Tai ylipäätään, mielenterveydestä. Että ensin on murhe, ja sitten kun on oikea lääke, on autuus. Menee se näinkin, mutta kun tämä tuntuu olevan ainoa narratiivi, jolla mielenterveydestä kirjallisuudessa puhutaan, se puuduttaa ja antaa aika vinon kuvan maailmasta. Että asioista puhutaan vasta kun niistä on selvitty, ja toisaalta oma elämä rakentuu uudeksi, kun oivalletaan onnen olevankin pienissä asioissa. Juuh. SPOILER ALLERT PÄÄTTYY!!

Mutta niin tai näin, pidin tästä kirjasta kyllä varsin paljon. Se oli helppolukuinen, sen näennäiseen kepeyteen oli upotettu tarkkoja välähdyksiä nyky-yhteiskunnasta. Jos pitää Sally Rooneysta, pitää todennäköisesti tästäkin, samoin tämä on myös mainio sisarkirja alkukuusta lukemalleni Marie Aubertin Mikään ei voisi olla paremmin -pienoisromaanille. Ei Murhe ja autuus mikään kirjallinen poikkeusteos ole, mutta lämmin ja turvallinen hetkiin, kun juuri sellaista itselleen kaipaa elämäänsä eniten.

Lue koko maailma: Uusi-Seelanti
Helmet-haaste 2022: 11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

4 kommenttia :

  1. Tämä on sellaisella "ehkä luen, ehkä en" -listalla. Tuo mielenterveyspuoli kyllä kiinnostaa, mutta ehkä haluaisin lukea jonkin muun teoksen aiheesta. Varsinkin tuo spoilerisi pani epäilemään, että en ehkä saa tästä paljoa irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tässä enemmän hyvää kuin hankalaa kuvausta, pidin kyllä kokonaisuudessaan. Sellainen lempeän keveä tapa sukeltaa aiheeseen ilman liiallista romantisoimista.

      Poista
  2. Minusta tämä oli alkuun jopa hieman ärsyttävä, mutta kun pääsin sisälle kertomukseen, viehätyin lopulta paljonkin. Kovasti tämä tuntuu mielipiteitä jakavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelta olen kuullut samaa, minä tosin pidin jo aivan alusta asti!

      Poista