ELINA LAPPALAINEN : SYÖTÄVÄKSI KASVATETUT - MITEN RUOKASI ELI ELÄMÄNSÄ
♥ ♥ ♥ ♥
355s.
Atena 2012
Valion maitopurkissa seisoo sievä lehmä, uteliaasti kuvaajaan päin kurkistaen, itsekseen vihreällä ruohoisella laitumella kesää viettäen. Se idyllinen kuva maataloudesta, vähän kuin broilerimainoksen luoma kuva piikatytöstä ruudullisessa essussaan, ulkona jyvillä yksittäistä kanaa syöttäen. Ja tätä mielikuvaa me syömme, syömme onnellisten kanojen munia, juomme ilosta pukittelevien lehmien maitoa ja kuin lemmikkinä pidetyn porsaan takalistoa, hyvällä omallatunnolla, sen kummemmin mitään ajatettelematta.
Mutta entä jos maitopurkin kyljessä ja hunajamarinoidun broilerin pakkauksen päällä olisikin kuva todellisuudesta? Jos laitumen sijaan lehmän taustalla olisikin suurnavetta ja lehmä olisi päästään parresta kiinni, kuten se vielä hyvin monilla tiloilla todellisuudessa talvikaudet on, useita kuukausia putkeen pääsemättä edes kääntymään? Tai broileri olisi kuvassa kaikkien niiden ystäviensä kanssa, joiden kanssa se kasvaa, ruokapaketin kelmuun olisikin painettu kuva ihmisen jalostamasta hybridikanasta jalkaongelmineen 25000 lajitoverinsa kanssa samassa hallissa? Tähän ja moneen muuhun ruokateollisuuden ongelmakohtaan paneutuu Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut -teos, joka todella on Tieto-Finlandiansa ansainnut.
"Ei lehmillä ole tunteita tai kokemuksia, älä hulluja puhu."
Syötäväksi kasvatetut -kirja etenee varsin neutraalisti ja rauhallisesti faktoissaan eteenpäin. Se aloittaa pohdintansa yleisellä moraalikäsityksellä, ja tutkimustuloksilla siitä, miten lajityypillisen käyttäytymisen riistäminen vaikuttaa tuotantoeläimiin, ja miten se suomalaisilla maatiloilla näkyy. Se etenee laji lajilta, kanan, broilerin ja sian kautta niin maito- kuin lihakarjanautaankin ja koukkaa sieltä vielä suomalaisen maatalouden perusteisiin, suojeluun ja yritysvastuuteen sekä mahdollisuuksiin yksittäisinä kuluttajina. Lappalainen perustelee oikeastaan kaikki väittämänsä joko tutkimustuloksin tai muuten lähdefaktoin, se esittelee niin onnistumisemme kuin ne kohdat, joissa kaikkein eniten on parantamisen varaa. Vaikka kirjassa lopulta onkin yllättävänkin paljon saman toistoa, se on silti puhutteleva ja teräväkatseinen. Se on kirja, joka oikeastaan kaikkien ruokaa syövien ihmisten pitäisi lukea.
Arvostin tässä kirjassa tosiaan eniten sen faktapohjaisuutta ja kiihkottomuutta. Luin viime vuonna Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä -kirjan, ja vaikka sekin hyvä ja tärkeä on, paistaa siitä liikaa läpi sellainen amerikkalaistyylinen tunteisiin vetoaminen, joka jättää jopa tietoon perustuvat faktat hieman alleen. Samaan ongelmaan kompastuu myös tärkeä ruokadokumentti Food Inc., sillä kun ruokateollisuus esitetään lähes salaliittoteoriana, menettää se oman todella tärkeän sanomansa, ja leimaantuu lähinnä huuhaa-tyyliseksi toisen ääripään propagandaksi. Paremmin onnistuu jo paljon puhuttanut Netflixistäkin löytyvä Cowspiracy-dokumentti, jota jo lähtisin suosittelemaankin, jälleen kaikille jotka oikeastaan ihan vain syövät, mutta paras tähän astisista silti on ollut tämä Lappalaisen kirja. Se antaa sijaa myös onnistumisille ja tahoille, joita on todella meilläkin parannettu, mutta luo myös oikeasti realistisen kuvan ruoan tuotannosta, yritysvastuusta ja jopa meidän kuluttujien mahdollisuuksita. Sitähän kauppa meille tarjoaa, jota me ostaa haluamme. Ja jos me haluamme halpuuttamista ja edullisuuttta laadun ja vastuullisuuden hinnalla, saamme huonosti hoidettua ja eläessään kärsinyttä ravintoa.
Itse en lähtökohtaisesti tuomitse eläinten kasvatusta hyötytarkoituksessa, eläinkunnan tuotteet ovat varsin valtava osa jokapäiväistä ravintoamme. Vaikken itse ole vuosiin enää lihaa syönytkään, ja lähivuosina olen erityisesti panostanut myös kananmunan ja maitotuotteiden käytön radikaaliin vähentämiseen omassa ruokavaliossani, en pidä ihan täysin realistisena ajatuksena sitä, että kaikki olisivat muutaman kymmenen vuoden päästä vegaaneja, niin ihanteellista kuin se olisikin. Mutta se, mitä en oikein hyväksy, on tietoinen silmiensä ummistaminen ruokateollisuudelta. Koska sitä se nykyisellään on, eläinten kasvattaminen raaka-aineina, ei inhimillisinä, elollisina olentoina. Jos syö lihaa ja meijerituotteita, pitäisi olla pokkaa seistä valintojensa takana niin, että todella tietää, mistä oma ruokansa tulee. Ja siihen tämä kirja antaa sopivaa ensiapua, siksi tämänkin kirjan pitäisi olla yhä enemmän ihmisten tietoisuudessa. Välinpitämättömyys on kaikkein surullisinta, mihin ihminen kykenee, ja valitettavasti siitä kärsii aina joku. Toisaalla se on hätää kärsivät ihmiset, meidän hyvinvointivaltiossamme se on muun muassa ruoka, jota syömme. Kun valintoja sen suhteen tekee, niiden takana pitäisi pystyä myös seisomaan.
Arvostin tässä kirjassa tosiaan eniten sen faktapohjaisuutta ja kiihkottomuutta. Luin viime vuonna Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä -kirjan, ja vaikka sekin hyvä ja tärkeä on, paistaa siitä liikaa läpi sellainen amerikkalaistyylinen tunteisiin vetoaminen, joka jättää jopa tietoon perustuvat faktat hieman alleen. Samaan ongelmaan kompastuu myös tärkeä ruokadokumentti Food Inc., sillä kun ruokateollisuus esitetään lähes salaliittoteoriana, menettää se oman todella tärkeän sanomansa, ja leimaantuu lähinnä huuhaa-tyyliseksi toisen ääripään propagandaksi. Paremmin onnistuu jo paljon puhuttanut Netflixistäkin löytyvä Cowspiracy-dokumentti, jota jo lähtisin suosittelemaankin, jälleen kaikille jotka oikeastaan ihan vain syövät, mutta paras tähän astisista silti on ollut tämä Lappalaisen kirja. Se antaa sijaa myös onnistumisille ja tahoille, joita on todella meilläkin parannettu, mutta luo myös oikeasti realistisen kuvan ruoan tuotannosta, yritysvastuusta ja jopa meidän kuluttujien mahdollisuuksita. Sitähän kauppa meille tarjoaa, jota me ostaa haluamme. Ja jos me haluamme halpuuttamista ja edullisuuttta laadun ja vastuullisuuden hinnalla, saamme huonosti hoidettua ja eläessään kärsinyttä ravintoa.
Itse en lähtökohtaisesti tuomitse eläinten kasvatusta hyötytarkoituksessa, eläinkunnan tuotteet ovat varsin valtava osa jokapäiväistä ravintoamme. Vaikken itse ole vuosiin enää lihaa syönytkään, ja lähivuosina olen erityisesti panostanut myös kananmunan ja maitotuotteiden käytön radikaaliin vähentämiseen omassa ruokavaliossani, en pidä ihan täysin realistisena ajatuksena sitä, että kaikki olisivat muutaman kymmenen vuoden päästä vegaaneja, niin ihanteellista kuin se olisikin. Mutta se, mitä en oikein hyväksy, on tietoinen silmiensä ummistaminen ruokateollisuudelta. Koska sitä se nykyisellään on, eläinten kasvattaminen raaka-aineina, ei inhimillisinä, elollisina olentoina. Jos syö lihaa ja meijerituotteita, pitäisi olla pokkaa seistä valintojensa takana niin, että todella tietää, mistä oma ruokansa tulee. Ja siihen tämä kirja antaa sopivaa ensiapua, siksi tämänkin kirjan pitäisi olla yhä enemmän ihmisten tietoisuudessa. Välinpitämättömyys on kaikkein surullisinta, mihin ihminen kykenee, ja valitettavasti siitä kärsii aina joku. Toisaalla se on hätää kärsivät ihmiset, meidän hyvinvointivaltiossamme se on muun muassa ruoka, jota syömme. Kun valintoja sen suhteen tekee, niiden takana pitäisi pystyä myös seisomaan.
