keskiviikko 4. tammikuuta 2017

TOVE JANSSON : KUUNTELIJA

 
 TOVE JANSSON : KUUNTELIJA 
♥ ♥ ♥ ♥
154s.
WSOY 1971
Alkuteos: Lyssnerskan

Hassua. Tai en nyt tiedä hassuako, mutta voi niin kovin ennustettavissa olevaa.

Se nimittäin, että vielä vuosi sitten, ihan hetki ennen kirjablogini perustamista, aivan tosissani ja käsi sydämellä tai muiden sisäelinten päällä saatoin ihan pokkana väittää, että kirja on hyvä vain jos siinä on yli viisisataa sivua. 

Ja vuosi ja 70 kirjaa myöhemmin sitä yhtäkkiä huomaakin, että rakastaa pienoisromaaneja, novelleja, kahden sivun mittaisia tarinoita, rakastaa niitä niin, että vaikka miten yrittää saada uutta 500-sivuista kirjaa aloiteltua, vetää mieli lyhyempien pariin, ja kun kolmisataasivuinenkin tuntui liian haastavalta, hakee äitinsä kirjahyllystä isoäidin vanhan Tove Janssonin, sukeltaa novellien maailmaan, nauttii tarinoista jotka ovat kahdenkymmenen tai vaikkapa vain kahdenkin sivun mittaisia. 

Ja jälleen kerran saa todeta, että älä nyt hyvä ihminen vanno koskaan mitään. Siihen sinulla ei ole tarpeeksi elämänkokemusta, luettuja kirjoja, koettuja hetkiä. Yhtään mitään. Sillä aika harvalla todellisuudessa niitä vannomista varten on.

"Ehkä sitä ei tule riittävästi seuranneeksi kaikkea, 
mitä lakkaamatta sattuu 
niille joita rakastaa, se on alituista ja aukotonta tapahtumista, 
jonka voivat kaikessa laajuudessaan 
tajuta ehkä vain sellaiset ihmiset kuin esimerkiksi Gerda-täti, 
ennen muuttumistaan siis."

Tove Janssonin Kuuntelija pitää sisällään 18 lyhyttä tarinaa. Novelleja, ovat ne ehkä sitäkin, mutta ennenkaikkea ne ovat pieniä hetkiä, tunnelmia, tunteita, ennakkoluuloja, kohtaamisia tai ajatelmia, sellaisenaan toimivia tai omassa päässään suuremmaksi laajennettavia. On tätejä, jotka ovat olleet maailman parhaita kuuntelijoita, mutta jotka kummasti muuttuvat, on myrskyjä, joiden keskellä toivoisi toisen soittavan, ja kun he soittavat, ei se ollutkaan sitä mitä halusit. Oravia, jotka muuttavat mökkirantaan ja varastavat veneesi. On juuri sellaisia tovejanssonmaisia kuvaelmia, jotka ovat kuin pieniä satuja, mutta silti hetkiä aivan oikeasta elämästä. Rikkiviisaine ajatuksineen, kipeine kohtineen ja silti niin satumaisen tarkkanäköisesti kuvattuina, ettei näitä voi lukea muuten kuin ihaillen.

Aika ehkä näyttää kasvaako näissä mielessä suurempia, sijainti kirjahyllyssä sen, miten usein tulen tarinoihin palaamaan. Mieli tekisi jo nyt, lukea yksi jos toinenkin tarina, novelli, katkelma sieltä täältä uudelleen, huomata vaivihkaisia sanavalintoja ja pieniä sanomia rivien välissä. Ja silti samalla taas jo haluaa lähteä valloittamaan niitä pidempiä tarinoita, kerätä keskittymisensä useamman sadan sivun tarinaan, uppoutua pitkäksi aikaa yhteen maailmaan. Ei tosin nyt noiden keskeneräisten pariin, vaan metsästää jostain lisää Janssonia luettavaksi, ei tässä nimittäin aivan turhaan ole käsillä yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä kirjailijoistani. Onneksi tätäkin tuotantoa on vielä lukematta, on jotain mitä odottaa. Ja jotain mitä säästellä hetkille, kun mikään muu kirja ei tunnu miltään.

Ja niin. Samalla muuten pistän käyntiin vuoden 2017 Helmet-lukuhaasteen, jonka kokonaisuudessaan voi käydä kurkkaamassa täältä. Vaikka Reader, Why did I Marry him -blogin novellihaastetta lukuunottamatta en ajatellut juuri mihinkään lukemistani ohjaileviin haasteisiin tänä vuonna lähteä (juu, en tosin vanno, voi olla myös täysin hyvin että loppuvuonna olen lukenut kirjoja yhteensä kuuteentoista eri haasteeseen), ajattelin hieman bingomaisesti täytellä tuota pääkaupunkiseudun kirjastojen lukulistaa, sen verran hauskoilta nuo kohdat näyttävät. Joten, ensimmäinen kohta täynnä, ja Kuuntelijan laitan kohtaan 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja. Sillä onhan Tove Jansson kuitenkin ennenkaikkea kuvataiteilija, ja varsin lahjakas onkin.

12 kommenttia :

  1. Kylläpä ne käsitykset muuttuvat. Mulle yli 500 sivuinen kirja on tiiliskivi. Yritän etsiä rohkeutta tarttua niihinkin, eikä aina vain lyhyempiin kirjoihin. Tove Jansson on ihana, ajattelin kohta aloittaa jotain häneltä novellihaasteeseen.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ne usein tuppaavat tekemään kun eivät perustu faktatiedolle. :) Jansson on, näistä alkaa tulla minulle jo ihan turvakirjoja.

      Poista
  2. Tove Jansson on kyllä ihmeellinen kirjoittaja. Hänen lauseisiinsa tuntuu kätkeytyvän niin paljon, etten ole varma, voiko yhdellä lukukerralla sisäistää sitä kaikkea viisautta. Janssonia luen mielelläni aina vain uudestaan ja uudestaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella totta, etenkin tämän Kuuntelja-kokoelman kanssa tuntui lähes puolien tarinoiden kanssa, että ne täytyisi lukea ajan kanssa harkiten vielä monta kertaa uudelleen, että niistä saa varmasti kaiken irti. Onneksi on oma kirja, näihin palaan takuulla vielä. :)

      Poista
  3. Luen tätä juuri tai oikeastaan bussimatkalla sain luettua vasta Gerda-tädistä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nimikkonovelli olikin oikein erityisen ihana. :)

      Poista
  4. On hienoa huomata, miten lukumaku muuttuu. Tai ehkä on niin, että tiiliskiville on oma aikansa ja paikkansa, pienoisromaaneille ja novelleille omansa.

    Jos oikein muistan, minulla on Kuuntelija lukemattomana hyllyssäni. Se pitää kyllä kaivaa esiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, etenkin kun se muuttuu laajentuen kokonaan uusille alueille, löytäen sellaisia helmiä, joiden luo ei olisi ennen osannutkaan. :) Ja kaiva ihmeessä, tämä on ihana! <3

      Poista
  5. Oletko lukenut Claire Castillonin novellikokoelman Äidin pikku pyöveli? Jos et, niin suosittelen. :) Novelleja äideistä ja tyttäristä ja näiden välisistä suhteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole, mutta kiitos hurjasti vinkistä, näitä otan mielelläni vastaan!

      Poista
  6. Jansson <3

    Minulla oli ennen ihan sama asenne kirjojen ja tarinoiden pituuden suhteen, mutta niin vain se elämä opettaa, ja nykyään joskus tosiaan melkein kauhistuttaa tarttua siihen 300 sivuiseen haha. No onneksi aika harvoin. Vaikka sitten taas usein tiiliskivi on se, jonka lukee nopeasti, kun jotain pienoisromaania voi tankata viikon. Toisaalta kumpi sitten antaa enemmän? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha niinpä. Jos sisällöllisesti miettii, niin enemmän näistä parin sivun novelleistakin välillä saa irti kuin 600-sivuisista ihmissuhdesotkuista, mutta toisaalta on niillekin onneksi paikkansa! Ja tokihan sitten on myös ne klassikot, joissa on sekä sisältöä että pituutta, mutta pakko myöntää että vaikka miten kymmenen vuotta sitten Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa rakastin, on juuri pituuden takia siihen uudelleen tarttuminen jäänyt aivan liian pitkäksi aikaa vain haaveeksi.. :D

      Poista