MUUTOS: METODI

 

ÉDOUARD LOUIS : MUUTOS: METODI

272s.

Tammi 2023

Alkuteos: Changer: méthode, 2021

Suom. Lotta Toivanen

Pyydetty arvostelukappaleena

Édouard Louis oli reilu kaksikymppinen, kun hänen esikoisteoksensa Ei enää Eddy nousi maailmanmaineeseen, kun hän toi luokkakeskustelun takaisin ranskalaisiin kirjallisuuspiireihin. Väkivaltaisesta, köyhästä ja avoimen rasistisesta sekä homofobisesta lapsuudesta kertova esikoinen on vahva luokkakuvaus 2000-luvun alun Ranskasta, jota harva etuoikeutettu edes tunnistaa tämän vuosisadan kertomukseksi. Louis on jatkanut tällä omaelämäkerrallisella tiellään, Väkivallan historia taas on Louisin väkevä kertomus traumasta ja seksuaaliväkivallasta, sen luokka- ja seksuaalivähemmistösidonnaisuudesta. Nämä kaksi teosta ovat väkivaltaisia, verenmakuisia ja kitkeriä. Syystäkin. Lousin seuraavat teokset, isästään kertova, yksi Louisin upeimmista teoksista, Kuka tappoi isäni sekä hänen äitiinsä painottuva (ja ehkä vähän haparoiva, sellaisella "mies luulee ymmärtävänsä naiseutta" -tavalla) Naisen taistelu ja muodonmuutokset taas sukupuolen, luokan ja ylisukupolvisuuden yhteiskunnallisempia tutkielmia, jossa Louis paneutuu pohtimaan, mikä on tuonut hänen vanhempansa siihen, mistä hän itse on ollut lähtöisin. Muutos: metodi jatkaa tällä linjalla, koska Louisin on pakko jatkaa. Aihe ja menneisyys ovat hänessä niin kehollisesti, ettei hän muuta voi kuin jatkaa. Ei hänellä ole muuta, mistä kirjoittaa, sanoo Louis itsekin tämänkeväisen Helsinki Lit'n haastattelussa. Aihe on hänessä, eikä se ole tullut kokonaan ulos, kirjoittaa siitä miten paljon tahansa. Joten niinpä hän jatkaa. Ei siitä mistä jäi, vaan uudelleen alusta, aina vain uudesta, yllättävästäkin näkökulmasta. Ja tällä kertaa keskeisin näkökulma on luokkaretki, vimmainen ja määrätietoinen, kehollinen matka ensin kotikylästä Amiensiin, sieltä myöhemmin Pariisiin, keskelle porvaristo, prisessoja, herttuattaria ja sveitsiläisten suurkaupunkien kaupunginjohtajien eliittipiirejä.

Ei enää Eddyssä Édouard haaveilee lähtemisessä, Muutos: metodissa hän on jo lähtenyt. Hän ponnistaa opettajien ja kirjastonhoitajien tuella lähikaupungin lukioon, ensimmäisenä koko suvustaan. Lukiossa hän tapaa Elenan, porvariperheen tyttären, josta tulee Édouardille jonkinlainen kartta kohti tulevaisuutta, tulevaa minää. Elena ja hänen perheensä on kaikkea mitä Édouard ja hänen perheensä eivät ole: sivistyneitä, lukeneita, keskustelevia, välittäviä. Pian Édouard onkin kaikki viikonloput Elenan perheen ullakkohuoneessa, Elenan tavoissa, maneereissa, eleissä ja opeissa. Édouard lukee Elenaa kuin aarrekarttaa, uskoo Elenan tavat ja elkeet omaksessaan pääsevänsä viimein perille, perille jonnekin, mistä menneisyys ei häntä enää tavoita.

"Myöhemmin kun katkaisin välit Elenaan ja hänen perheeseensä, hänen äitinsä sanoi minulle: Olet käyttänyt hyväksesi kaikkea, mitä me olemme sinulle opettaneet. Mitä hyväksi käyttäminen tarkoittaa? Eikö Elenakin ollut käyttänyt hyväkseen kaikkea, minkä oli oppinut äidiltään? Ja omalta yhteiskuntaluokaltaan?

Onko siis niin, että joillekin hyväksi käyttäminen on sallittua ja joidenkin toisten kohdalla se on paheksuttavaa ryöstämistä?"

Lousin tyyli on vimmainen, hänen pakkonsa päästä pois näkyy kirjan riveillä, pakko ei ole ainoastaan pakkomielle vaan ainoa tapa selvityä, Louisin tekstin Édouard - on hän miten yhtä todellisen kirjailijan kanssa tai ei - tekee kaikkensa jotta selviytyy, menneisyydestä, lapsuudestaan, taustastaan. Tulee paremmaksi kuin se mistä hän on lähtenyt, muuttaa näyttämisenhalun kostoksi, kostaa olemalla kaikkea muuta mitä oma tausta on ollut. Hän muuttuu muuttuu muuttuu, ihmisiä jää jalkoihin, mutta oma pako, selviytyminen, ne ovat ainoat asiat, jotka ohjaavat Louisia, vasta sitten hän on turvassa, vasta sitten hän on saavuttanut jotain. 

Joskus kipeintä muutoksessa on se, että harva ihminen muuttuu yhtaikaa, harva ihminen muuttuu ympärillä. Muutoksen myötä itsestä kasvaa jotain uutta, ja vanhojen ystävien kanssa kasvu muuttuu erilaisuudeksi. Vaikka Édouardin vimma muuttua on ollut selvää heti kotikaupungista pois pääsystä saakka, kirjailija Didieriin tutustuminen saa hänet ymmärtämään, ettei vain läheiseen kaupunkiin pääseminen ole ollutkaan täydellinen vapautus, täydellinen vapautus koittaa vasta Pariisissa. Niin myös Amiensista tulee kotikylän lisäksi paikka, josta täytyy päästä pois saadakseen rakentaa itsensä loppuun, valmiiksi, täydelliseksi. Täytyy päästä pois, vaikka se tarkoittaakin myös poispääsyä rakkaan ystävän Elenan luota.

Kuten ihminen yleensä, Édouard etsii yleensä pelastusta ulkoa, koulutuksesta, rahasta, statuksesta, ihmisistä, joilla on jo koulutus, rahaa, status. Kullan ja kimalluksen perässä voi matkustaa vaikka maailman ääriin, mutta eri asia on, voiko ulkoista tavoitellessaan tulla koskaan perille. Édouard kuitenkin yrittää, jäljittelee, matkii, opettelee, lukee vuodessa vuosikymmenten sivistyksen, hankkiutuu pidemmälle kuin kukaan muu hänen tuntemansa. Matka on pitkä ja kipeä, ja silti välttämätön.

Louis kirjoittaa tästä kaikesta äärimmäisen upeasti. Hän näyttää taiten mitä peritty sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma on pelkän taloudellisen pääoman sijaan. Louisin tekstissä luokkahäpeä on kehollista, lihaisaa, rumaa ja vuotavaa, ja hän osaa tuoda aivan erityisellä taidolla esiin sen, mitä kokonaiseen ihmisryhmään suunnattu halveksunta ja ylenkatse saa yksilössä aikaan. Miten yhteiskunnan asenteet sisäistyvät, miten mielen gentrifikaatio saa jahtaamaan jotain, jonka todellisuudessa voi oikeastaan vain periä. Louis näyttää sen, minkä moderni länsi on kiivaasti yrittänyt peittää; sen miten valta ja hallinta on edelleen vuosisatojen takaa polveutuvilla aatelissuvuilla, rahalla ja eliitillä. Uusrikkaita mahtuu joukkoon, toki, mutta jääkarhunnahasta tehty sohva eroaa siitä siniverisestä hienostuneisuudesta, suvusta, jonka vaiheita Édouard on itsekin opiskellut historian tunneilla.

"Jotkut kuvaavat muuttumistaan hitaaksi prosessiksi, eräänlaiseksi kehojen ja sen olotilojen, oman olemisen ja elämisen tapojen perättäisten muutosten kasaumaksi, jolloin muutokset hajaantuvat ajassa niin etteivät ne tarvitse tietoisuutta tai tahdonvoimaa toteutuakseen, jotkut selittävät, että he ovat muuttuneet kohdattuaan kehoja ja yksilöitä, jotka ovat erilaisia kuin elämän alkupuolella kohdatut, sisäistettyään uusien kehojen ja yksilöiden asenteet usein hiukan hajanaisella tavalla. Minulle ei käynyt niin. Halusin muuttaa kaiken ja halusin, että kaikki muutosprosessissani olisi tietoisen päätöksen tulosta. Halusin, että kaikki olisi vastedes omassa hallinassasi."

Muutos: metodi on ehdottomasti Louisin tuotannon suurimpia helmiä, mutta suosittelen silti tarttumaan Louisin aiempiin teoksiin, ainakin Ei enää Eddyyn ensin, jos kyseistä kirjailijaa ei ole vielä lukenut. Se on erilainen kuin tämä, rikkinäisempi, kiireisempi, vielä pakeneva. Muutos: metodi on ehkä jo perillä kysyen onko matka lopulta edes sen arvoista.