sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

KAUNIS MAAILMA, MISSÄ OLET

SALLY ROONEY : 
KAUNIS MAAILMA, MISSÄ OLET
319s.
Otava 2021
Alkuteos: Beautiful World, Where Are You // 2021
Suomennos: Cristina Sandu

Sally Rooney on varmastikin yksi aikamme puhutuimpia nuoria kirjailijoita, tietyissä piireissä ainakin. Rooneyn Keskusteluja ystävien kesken ilahdutti kolmisen vuotta sitten, mutta koska suomennos ei oikein tehnyt sille oikeutta, Normal Peoplen luinkin sitten englanniksi. Nyt Rooneyn uusin, Kaunis maailma, missä olet on saanut suomentajakseen Cristina Sandun, ja tämä kääntäjän vaihto todella oli teokselle eduksi. En tosin ollut kovinkaan kiinnostunut itse kirjasta, vaikka molemmista Rooneyn edellisista ihan pidin, niissä oli jotain sellaista hieman etäistä ja päälleliimattua kummassakin, etten jaksanut tätä uutta kirjastosta jonotella. Nyt huhtikuun lukuhaasteen aikana se tuli kuitenkin vastaan pikalainana, ja nappasinkin sen heti lukuvuoroon.

Kaunis maailma, missä olet on Friedrich Schillerin runosta nimensä saanut romaani, joka sijoittuu Irlantiin, sekä Atlantin rannikolle että Dubliniin. Rooneylle tyypilliseen tapaan se seuraa kahta ystävää ja sekä heidän keskinäistä suhdettaan että kummankin omia romanttisia kuvioita tipauttaen aina sopiviin väleihin ajalle kovin tyypillistä vasemmistointellektualismia – eli kapitalismikritiikkiä, maailman tuhoa, etuoikeuksien tiedostavuutta ja romaanikirjallisuuden tyhjyyttä tuhon partaalla. Tarina etenee vuorotellen Eileenin ja Alicen näkökulmista, sekä heidän omia arkitapahtumia että heidän keskinäistä sähköpostikeskustelua seuraten. 

Pakko myöntää, että siinä missä kahdessa aiemmassakin teoksessa, myös tässä Rooneyn uusimmassa vaivaa hieman se sellainen päälleliimattu "tässä olen ja tiedostan maailman epäkohdat vaikka kirjoitan valkoisten tyttöjen tarinoita" -vire, joka meinaa mennä hieman metatasolle ja överiksikin Eileenin ja Alicen sähköpostiviestittelyssä. Se kun seuraa niin vahvasti sitä määrättyä kaavaa, jolla tietty vasemmistoporukka tällä hetkellä puhuu, puhuu ihan kuin käsikirjoituksen kautta toistaen toistensa valmiita ajatuksia tuomatta niihin kovin paljon omaa, ollakseen hyväksytty, oikein, tiedostava, tarpeeksi woke saadakseen anteeksi sen, että itkee maahan kaatunutta maitoa maailmassa jossa on nälänhätä. 

Jos/kun tuosta pääsee kuitenkin yli, on itse romaanin ihmissuhdekuvaus jälleen kerran sitä äärimmäisen ihanaa ja lämmintä, inhimillisen vinoa ja vinoutunutta, jota tällä hetkellä vain Rooney osaa näin taiten kuvata. Rooneyn kuvaamat ystävyyssuhteet ovat niin tuttuja ja kipeitä, omia kipukohtia ystäviin projisoivia, puhumattomia, kiukkuavia, vääristeleviä ja silti niin hirveän kauniita ja rakastavia, jotenkin niin totta ilman sitä ikuista ystävyyskuvauksen kaksinapaisuutta, jossa ystävyyssuhteet naisten kesken ovat joko sataprosenttisen täydellisiä ja ihania tai vaihtoehtoisesti katkeria ja kamalia. Ja samaan Rooney yltää myös romanttisen rakkauden kuvaamisessa, jälleen. Ja seksin, seksin kuvauksessa hän on kyllä varsin mestarillinen, ollut jo aina. Rooneyn hahmojen väliin mahtuu kaikkea tuolta väliltä, ne ovat liukuvia, muuntuvia, kipeitä ja takkuisia, ja silti ihania, pysyviä, oikeita ja läheisiä. Ja niin – kyllä se moraalifilosofia, filosofiset pohdinnat, uskontokäsitykset ja katoavat sivilisaatiot siellä välissäkin kiinnostaa, Rooney tuo mielenkiintoisia teemoja ja näkökulmia kirjallisuuteen, vaikka ne ehkä vähän kaavamaisia ovatkin. Jos niiden yhdistäminen tarinaan olisi notkeampaa, en usko, että se varsinaisesti edes häiritsisi, päin vastoin antaisi tarinalle vielä tätäkin enemmän. 

Rakastan myös sitä, miten Rooney kääntää kirjoissaan hahmot ympäri, naiset ovat vahvoja toimijoita, vaikeilevia hahmoja, joiden ympärillä enemmän tai vähemmän lempeät miehet ovat ja pysyvät. Vähän kuin Anna Brotkinin kirjoittamassa Aikuiset-sarjassa, jossa nainen on tarkoituksella kerrankin se ihanan hankala ja sitä kautta kokonainen ja miehet herkkiä ja hyväksyviä. Monia tällainen "hankalien naisten" hahmo selvästi kulttuurissa ärsyttää, mutta minä rakastan sitä. Rakastan, että nainen saa olla kirjallisuudessa (ja tv-sarjassa) kokonainen, epäonnistuva, kohtuuton, kummallinen ja silti niin äärimmäisen rakastettu juuri sellaisena kuin hän on. Rooneyn katse kaiken tämän monimutkaisuuden keskellä hahmojaan kohtaan on niin lämmin ja lempeä, kieli ja kuvaus niin arkisen kaunista, että se jo kantaa todella pitkälle. Tämän kaiken ihmismielen kiemuraisuuden kuvaamisessa Rooney on taituri, ja se saa minut hurmaantumaan tästä hänen kolmannesta romaanistaan erityisen paljon. Niinkin paljon, että sen äärimmäisen lälly ja höperö loppu saa minut hyvälle tuulelle. Toivomaan kaikille hahmoille ihanaa elämää, onnellista loppua. Sellaista, jota voin Alicen ja Eileenin kautta toivoa itsellenikin.

Helmet-haaste 2022: 7. Kirja kertoo ystävyydestä

10 kommenttia :

  1. Aloitin joskus Normaaleja ihmisiä, mutta koin pääparin nuoruuden ja sen voimakkaan amerikkalaisen piirin luotaantyöntäviksi. Vähän kyllä kiinnostaisi tietää, onko Rooney todella niin hyvä, mutta varsinaista ihmissuhdevatkausta en oikein jaksaisi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän. :) Amerikkalaistahan näissä tosin ei mikään ole, Rooney on Irlannista ja sinne nämä kaikki kolme romaaniakin sijoittuvat. En tunnista sellaista tunnelmankaan kautta tulevaksi?

      Poista
    2. Aivan, Irlannista! Jotenkin aina olen luullut häntä amerikkalaiseksi, se ensimmäisen kirjan tunnelma oli jotenkin sellainen. Aina sitä viisastuu!

      Poista
  2. hei! olen useasti jäänyt miettimään, mikä tekee Rooneyn seksikuvauksista niin kehuttuja ja ylisanat ansainneita. itse koen ne (kehuihin peilaten!) hämmentävän kliinisiksi, hyvin penetraatiokeskeisiksi. olisi mielenkiintoista kuulla, mikä niissä puree niin moneen muuhun :-) ehkä omatkin silmäni aukeavat vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penetraatiokeskeisyys on kyllä hyvä huomio, sitä ne todella ovat. Minä ehkä taas hahmotan sen kliinisyyden ennemminkin sellaiseksi raikkaaksi konstailemattomuudeksi, jossa seksi normalisoituu osaksi ihmissuhteita ja on ihan yhtä luonnollinen tilanne kuin vaikka mikä tahansa syvä keskustelu. Peilaan sitä ehkä eniten ajatukseen siitä, että kokemukseni mukaan "muussa kirjallisuudessa" (aika laaja ja karkea yleistys, tiedän. :D) seksi nousee aina joko sellaiselle vähän rasittavalle hihittely-jalustalle, jossa kuvataan sukuelinten kokoa sun muuta tai sitten se on sellaista Rohkeaa ja Ronskia Kuvailua isoilla kirjaimilla, jossa se nousee hämmentävän isoon rooliin itse tarinaan nähden. Rooney ei sorru mielestäni näistä kumpaankaan kerrontatapaan, ja olen ainakin itse siitä jotenkin mielissäni, miten hän kuvaa seksiä yhtäältä kauniisti mutta toisaalta myös samalla tapaa arkisesti kuin vaikka tässä kirjassa hahmojen töistä kotiin palaamista. :)

      Poista
    2. Rooneyn kirjassa molempien hahmoparien seksi oli mielestäni kummallisen samanlaista: mies koski, "nainen uikutti", mies tuli päälle ja kysyi saako tulla. Ehkä Rooney tuolla halusi viitata jotenkin maskuliiniseen yhdystäkuvastoon, jossa miehen halu menee edelle, en tiedä, mutta itse en kokenut kyllä Rooneyn seksikuvauksia mitenkään taidokkaiksi. Kirja oli itselleni kaiken kaikkiaan suuri pettymys. Tunteiden kuvailu kertomalla, että "hän katsoi häkeltyneenä ja epävarmana" sen sijaan että esittäisi tunteen toimintana oli rasittavaa ja jotenkin muistutti tapaa, jolla itse kyhäsin tekstejä kouluaikoina. Ja kuten alempana on kommentoitu, yhteiskunnallinen kritiikki ja ajan tendenssikuvaus tuntuu päälleliimatulta, poimintoja jotka eivät henkilöiden tahdonsuunnassa ja teoissa kuitenkaan heijastu mitenkään.

      Poista
    3. Joo ymmärrän kyl tän kritiikin ja luentatavan, tai saan siis kiinni hyvinkin mistä se syntyy! Hyvä huomio toi tunteiden kuvailu toiminnan sijaan sinänsä, itse tosin sain kyllä tässä kirjassa mielestäni juurikin nauttia siitä epävarman toiminnan ja sellaisen inhimillisen vinon tulkinnan kuvauksesta pelkkien tunteiden aukikirjoittamisen lisäksi. Ehkä vähän raivostuttavuuteenkin asti, mutta menee vähän mutkat suoriksi, jos tässä ei sitä toiminnan kautta kuvattua tunnetta lainkaan löydä, väittäisin!

      Rooney tuntuu ylipäätään jakavan tosi paljon mielipiteitä, itselle tässä oli paljon tärkeää ja koskettavaa, ja varmasti sitäkin kautta kirjaa ylipäätään katsoo hellemmin. Tuli tosin juuri instagramissa mainio meme vastaan, jossa naurettiin Rooneyn kirjoille tapaan että "oli kyllä viimeinen kirjasuositus, jonka rikkaiden valkoisten tyttöjen tiktokista koskaan otan vastaan", ja ymmärrän täysin, onhan se juuri sitä. Vaikka toki oleellinen kuvaus myös siitä maailmasta, mielenterveysongelmat ja suhmuraiset ihmissuhteet ovat aivan totta vaikka muu maailma mureneekin "isompien huolten" paineessa jatkuvasti. Mutta ristiriitaisimmista kirjoista saa yleensä aikaan parhaat keskustelut, joten kivakin että herättää ajatuksia puolesta ja vastaan.

      Poista
  3. Tämä oli pitkään varauslistalla ja alkuvuodesta suurella innolla tartuin tähän, kun kirjastosta vihdoin hyppysiini sain. Harmi, että kirja oli kyllä tylsähkö- varsinkin alussa. Tinder- teema ei tosin toimi muissakaan saman genren kirjoissa. Häiritsevää oli nimenomaan hahmojen päälleliimattu "yhteiskunnallinen tiedostavuus", joka kuitenkin jäi sellaiseen egosentriseen säätämiseen jumiin. Aivan kuin Saara Turusen Järjettömissä asioissa. Hahmojen kypsymättömyys välillä liikutti, välillä kummastutti. Ja tottakai on aiheellista myös haastaa käsityksiä kehitystehtävistä elämänkulussa ja elämänkaaressa (tietyt asiat eivät ole alleviivatusti "kakskymppisten" tai "kolmekymppisten" asioita, kun normeja venytetään tai bokseista hypätään pois. Se tosin pitäisi sitten kuvata jotenkin elävämmin)
    Rooneyllä on silti tietty oma särmänsä ja kyllähän ihmissuhteet ovat herkullisia regression sytykkeitä -niin inhimillistä se on kulttuurista riippumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan selvästi luettu tätä aika eri näkökulmista, koska minusta oikeastaan kaikki kuvaamasi viehätti tässä erityisesti – ja samoin itseasiassa Turusen Järjettömissä asioissakin, joka on ehdottomasti lempparini ko. kirjailijan kirjoista. :)

      Tavallaan jäin vähän kiinni tuohon mainitsemaasi kypsymättömyyteen, musta sen asian haastaminen ihan läpi elämän on todella tärkeää, sillä tätähän jokainen meistä tekee, iästä ja "kypsyydestä" riippumatta, tulkitsee asioita itsensä kautta, hieman vinoon ynnä muuta. Itse en koe sitä lainkaan kypsymättömyytenä vaan ennemminkin inhimillisenä psykologisena kuvauksena, joka sinänsä on välillä aika vähäistä tuoreemmassakin kirjallisuudessa tällä tasolla – kuluneempaa minusta on kuvata ihminen jotenkin johdonmukaisena ja lineaarisena, sitähän oikeastaan pinnan alta kukaan kun ei lopulta ole, niin ihana kuin siihen muottiin tavallaan olisikin välillä mahtua.

      Poista
  4. Näinhän se on, erilaisia tulkintojen ja johtopäätösten mahdollisuuksia syntyy loputtomasti. Samasta materiaalista jopa päinvastaiset tunnelmat. Usenkin käy niin, että kaksi tai useampi ihmistä lukee saman teoksen tai katsoo saman leffan- ja kokee käytännössä päinvastaiset tunteet tai nostaa keskiöön eri metaforat.
    Nyt olen lukemassa Juuli Niemen Mahdottomia oletuksia, joka risteää Rooneyn teemoja (samoja läheisyyden ja kiintymisen kipuja, epävarmuuksia).1/3 ehkä luettuna ja hahmot koskettavat aidosti. Seksuaalisuus on tarinaan myös kietoutuneena, mutta tässä vaiheessa kirjaa on vielä täysin auki, millaisella tyylilllä se lopulta tulee tarkastelluksi.

    VastaaPoista