ANNE SERRE : A LEOPARD-SKIN HAT112s.
Lolli editions 2024
Alkuteos: Un chapeau léopard, 2008
Ranskasta englanniksi kääntänyt Mark Hutchinson
Meistä monilla on varmasti ollut sellaisia ystävyyssuhteita, joissa toinen osapuoli on vienyt meiltä enemmän kuin olemme itse toiselta saaneet. Toisissa hetkissä, toisissa suhteissa, olemme monet varmasti olleet myös itse niitä enemmän vieviä, enemmän syöviä. Usein tällaiset ystävyyssuhteet ovat ehkä juuri epätasapainoisuutensakin vuoksi väliaikaisia – äärettömän suuria ja tärkeitä, mutta enemmän elämäntilanteeseen tai hetkiin kuin ikuisuuteen sidottuja. Joskus ne kestävät kuitenkin koko elämän. Tai ainakin sen, mitä toisen elämä kestää.
Anne Serren alunperin 2008 ranskaksi julkaistu kaunis, pieni ja vähäeleinen pienoisromaani A Leopard-skin hat on tällainen tarina. Se on kertomus Fannysta ja The Narratorista, Kertojasta, heidän ystävyydestään. Fanny on herkkä, hauras ja niin hennosti kiinni maailmasta, että hän jäljittelee enemmän muita kuin löytää itsensä muiden joukosta kokonaisena. Kertoja taas on kannatteleva, antava osapuoli, joka varjelee Fannya suurimmalta salaisuudeltaan: oman elämänsä onnellisuudelta ja tasaisuudelta. Usein kun epäsuhtaisimmat ystäyyssuhteet elävät juuri siitä, että niihin mahtuu vain yksi tunne ja yksi todellisuus, ja se harvoin on jomman kumman hyvinvointi.
Serre valottaa vähän, mutta taiten: Fannysta ei anneta juurikaan taustoja, ei Kertojastakaan. Lukijan tarvitsee ymmärtää oikeastaan vain heidän välinen dynamiikkansa ymmärtääkseen molempia syvemmin. Vaatiikin taitavuutta osata näin lyhyellä, tiiviillä ilmaisulla rakentaa kaksi näin uskottavaa, moniulotteista henkilöhahmoa, tuoda heidät eloon – ja viedä heidät kirjan loputtua taas jollain tapaa pois. Lukija saa vain vihjeitä, hienovaraisia ja kauniita, isän huolen herkästä ja paljon lepoa kaipaavasta Fanny-tyttärestään, Kertojan luottamuksen Fannyn raudanlujaan voimaan. Isän ja tyttären kiihkeän pelihetken, jonka keskeyttäminen johtaisi jopa ilkeään kiusoitteluun, ja silti pyyntöön, että Kertoja tulisi mukaan. Serre tavoittaa sen maiseman, jossa vinoutuneita ihmissuhteita eletään: sen kaltevan pinnan, jossa toinen ehkä yrittää muuttaa välillä rooleja, mutta vahvempi pitää ne kiinni paikallaan pelkällä omalla olemassa olollaan, painovoimallaan. Ja mitä kaikkea tällaisissa ihmissuhteissa sietääkään – miten herkimmät mielet ovat välillä myös niitä vahviten muita haavoittavia.
Booker Internationalin lyhytlistalta lukulistalleni päätynyt englanninnos on upea kuvaelma ystävyydestä sekä mielenterveydestä, jopa hulluudesta (kirjailijan sanavalinta, joka aukeaa upeasti teoksen luettua), joka vie kauneudellaan mennessään. Se on viipyilevä ja psykologisesti tarkka, se tavoittaa jotain sellaista herkkää, joka useammalta jää ihmissuhteissa ja ihmisissä huomaamatta. Serren kieli ja Hutchinsonin käännös on vavisuttavan kaunista, jopa lyyristä kieltä kompastumatta silti liikaa kikkailuun – estetiikka on läsnä kuvastamassa paitsi Fannyn itsetuhoa myös Kertojan salattua, onnellisempaa elämää. Ystävyyttä, sen kaikessa kipeässä kompleksisuudessaan.
"Love is far more important than death, and when it comes to love, a carnage is often indispensable. It's the law."
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti