Olen lukenut aina mielelläni kotimaista kirjallisuutta. Viime vuonna kolmestakymmenestä kirjasta kolmetoista oli suomalaisia, sitä edellisenä samasta kokonaismäärästä taas yhdeksän. Lempikirjalistani suomalaisedustus taas nousee hieman yli puoleen, joten ne myös minuun varsin kovasti iskevät (kuten tuo tilastointikin myös, haha). Tietoista tämä puuha ei kuitenkaan tähän asti ole ollut, mutta kun viime vuoden lopulla törmäsin Goodreadsissa 16 kotimaista vuonna 2016 -haasteeseen, ryhdyin omiani listaamaan ja tänä vuonna ihan tietoisesti myös enemmän lukemaan.
Ja onpa niitä tullut luettuakin, tänä vuonna jo yhdeksän kappaletta, kun kaksi viimeistä Muumiakin lasketaan mukaan. Omasta hyllystä löytyy vielä useampikin lukematon Waltari sekä kolme Oneironia edeltävää Finlandia-voittajaa, nyt lukuvuorossa on Kinnusen Lopotti ja hyvänä inspiraatiolistana toimii myös Hesarin 100 suomalaista suosikkia -lista.
Ja jos minun pitäisi suositella 16 kotimaista kirjaa, ne olisivat:
(* luettu tänä vuonna)
01. Kjell Westö : Missä kuljimme kerran
02. Kjell Westö : Kangastus 38
05. Mika Waltari : Sinuhe egyptiläinen
06. Mika Waltari : Suuri illusioni
07. Väinö Linna : Täällä Pohjantähden alla -trilogia
08. Ranya ElRamly : Auringon asema
10. Heidi Köngäs : Dora, Dora
11. Tuomas Kyrö : Kerjäläinen ja jänis
12. Markus Nummi : Kiinalainen puutarha
14. Miika Nousiainen : Metsäjätti
15. Tommi Kinnunen : Neljäntienristeys *
Löytyikö yhteisiä lemppareita? Ja miten paljon te ylipäätään luette kotimaista kirjallisuutta, mikä teos minunkin ihan ehdottomasti pitäisi vielä tänä vuonna lukea? Vinkkejä otetaan hyvin mielellään vastaan, ajattelin painottaa tänvuotisia lukemisia tuota kuuttatoista enemmänkin tuonne kotimaisuuden puolelle!