TOVE JANSSON : REILUA PELIÄ
♥ ♥ ♥ ♥ ♥
139s.
WSOY 1990
Alkuteos: Rent spel (1989)
Suomennos: Kyllikki Härkäpää
139s.
WSOY 1990
Alkuteos: Rent spel (1989)
Suomennos: Kyllikki Härkäpää
Vaikka ehkä morkkistelenkin taas hieman ylimittoihin lähteineistä kirjahankinnoista viime ajoilta, on minun sanottava, että löytyi sieltä kyllä sellaisiakin aarteita, joiden ostamista en todellakaan kadu. Muun muassa ensimmäisen painoksen Tove Jansson, kahdella eurolla, täysin moitteettomassa kunnossa. Ei harmita, tuo huonoa omaatuntoa, ei sitten yhtään.
En tiedä kehtaanko edes myöntää, mutta tämä oli ensimmäisen Toven aikuisille suunnattu teokseni. Muumithan olen kuullut jo useaan otteeseen lapsena, ja vasta alkuvuodesta sain nuo kirjat uudelleen itsekin luettua. Janssonin elämäkerrat ovat myös tuttuja, ja silti jotenkin nämä romaanit ja novellikokoelmat ovat jääneet. En edes ole ihan varma miksi, mutta hieman arvelisin sen johtuvan siitä pienestä ennakkopelosta, etten pitäisi näistä. Olisi nimittäin ihan hurjan kurjaa myöntää ääneen, ettei pidä jostain, minkä on kirjoittanut Tove Jansson. Sen verran syvää minun rakkauteni kyseistä taitelijaa kohtaan on.
"Usko pois, elokuva opettaa valtavan paljon.
Ja antaahan se todenmukaisen kuvan asioista.
Mari naurahti: Vaikkapa meidän
puolihuolimattomasta elämästämme, niinkö?
Niin että voisimme oppia olemaan huolimattomia
vähän älykkäämmällä ja
koristeellisemmalla tavalla?" s. 19
Tove Janssonin vuonna 1989 alunperin ruotsiksi kirjoitettu teos maalailee rauhalliseen tahtiin tarinaa Jonnasta ja Marista, kahdesta taitelijasta, joiden ateljeiden välissä on yksi ullakko ja yhteinen elämä. Lyhyin, novellimaisin luvuin etenevä pienoisromaani kuvaa arkea, pieniä hetkiä, keskusteluita, pettymyksiä, kahden ihmisen suhteen solmukohtia.
Ja on se ihana. Se on juuri niin tovemainen kuin toivoinkin, siinä on sitä samaa rauhallisuutta kuin lastenkirjoissaankin. Pienet asiat saavatkin olla pieniä, niitä ei tarvitse paisutella ja liioitella, ja usein se rauha juuri löytyykin siitä arjesta, tavallisista asioista, taidosta nähdä taikaa siellä, minkä muut matkallaan huomiota kiinnittämättä ohittavat. Osiltaan tämän ihanuutta vielä lisäsi taustalla mieleen muistuneet elämäkerrat, sen verran paljon tarinan naiset muistuttivat Tovea ja Tuulikkia. Kirja tuntuikin hurjan omaelämäkerralliselta, mutta silti novellit ja luvut olivat niin hienovaraisesti kirjoitettuja, ettei tullut yhtään liian tunkeileva olo, lukijalle tarjoiltiin niitä hetkiä, jotka oltiin itse valikoitu, ei niitä sensaatiomaisia juoruja, joista kuvitellaan toisen olevan kiinnostuneita.
Tästä löydöstä olen onnellinen. Jo ensimmäisellä lukukerralla tämä nousi lempikirjakseni, yhdeksi niistä harvoista, jotka tulivat myös todella henkilökohtaisella tasolla tärkeiksi. Olen jo nyt huomaamattani lukenut sen lukuja uudelleen, palannut kohtiin, jotka eniten osuivat. Tästä tuli heti jotenkin niin tärkeä, että uskon sen pysyvän yöpöydällä, käden ulottuvilla vielä pitkään. Ei sitä tarvitse edes kirjahyllyyn asti siirtää. Ja tätä suosittelen kyllä ihan kaikille, Toven ystäville etenkin.
