Tutustuin Emmi Itärantaan Goodreadissa (jossa elämäni on ollut aika vahvasti tämän blogittoman kauden aikana), ja vaikka kuvausten mukaan nää olivat jotain scifin ja aikuisfantasian väliltä, päätin olla kerrankin ennakkoluulotin, mitä kirjallisuuteen tulee, ja antaa mahdollisuuden muullekin kuin toisen maailmansodan ajalle tai lähi-idän kirjallisuudelle. Ja varsin hyvä kun annoin!
EMMI ITÄRANTA : TEEMESTARIN KIRJA
♥ ♥ ♥
266s.
Teos 2012
Tarina oli mielenkiintoinen, se oli kirjoitettu niin mukaansatempaavasti, että koko kirja oli luettu ihan huomaamatta. Ei se kevyt kuitenkaan ollut sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta se eteni jouhevasti ja varsin uskottavan tulevaisuuden kuvan maalaillen. Luin tämän jo viime marraskuussa, ja jotain siitä tunnelmasta on tosin voinut jo unohtua, mutta näin useamman kuukauden jälkeenkin kirjan tunnelma palaavaa varsin selkeänä mieleen. Se oli kaikessa ankeudessaan lumoava ja taitava, sen luettua halusi saada lisää ja itselle ennalta niin vieraalta tuntunut genrekin oli yhtäkkiä ihan yhtä oma kuin ne tutummatkin. Jotain tarinasta jäi kuitenkin hieman uupumaan, ehkä henkilöhahmojen syvyydestä, ehkä tarinan laajuudesta enkä Goodreadsin mukaan ollut pitänyt tämän lopusta (sitä en tosin muistanut enää, joten ei se siis ehkä niin huono ollutkaan), mutta kolmen ja puolen, lähes neljän sydämen kirja tämä kuitenkin oli! Se oli niin tempaavan erilainen, että se toi lukijalle jotain uutta ihan vain olemalla olemassa.
EMMI ITÄRANTA : KUDOTTUJEN KUJIEN KAUPUNKI
♥ ♥ ♥ (♥)
335s.
Teos 2015
Kudottujen kujien kaupungin sen sijaan sain päätökseen viime viikonloppuna, samana aamuna kun päätin tämän blogin viimein kyhätä kasaan. Olin jonotellut tätä kirjaa kirjastolta useamman kuukauden (oodi Helmetin maksuttomalle varausjärjestelmälle!), ja suurella innolla siihen heti tartuinkin.
Kirja ei ole aikaan eikä paikkaan sidottu, mutta sen tapahtumat käynnistyvät kun Eliana löytää Seittientalon läheltä kuoleman kielissä tytön, jonka käteen hänen nimensä on tatuoitu näkymättömällä musteella. Tyttö jää Taitojentaloon, vaikka sinne pääseminen ei tapahtumien keskipisteenä olevalla saarella olekaan mikään itsestäänselvyys, ja pikkuhiljaa hänen kauttaan Elianakin tempautuu mukaan todellisuuteen, josta kukaan ei ole aiemmin uskaltanut ääneen puhua.
Kudottujen kujien kaupunki on tarina ajasta jota ei ole, ja unista, joita ei saa nähdä, ja se onnistuukin Itärannan esikoista paremmin luomaan täyden, ehyen ja kokonaisen maailman. Henkilöhahmot ovat uskottavammat, ja Elianan ja Valerian tarina toimii kauniisti. Ihan vähän jouduin taas tähän loppuun tosin pettymään, kirjan maalailevaisuus ei sitä ehkä ihan täysin ainakaan omaan makuuni osannut tarpeeksi hyvin ennakoida. Tuntuu, että Itärannan esikoisessa tapahtumien puute aiheutti tunteen jonkin puuttumisesta, ja tässä taas loppupuolen vauhdilla etenevä tapahtumaketju meni taas niin hurjaa kyytiä, että vähempikin olisi riittänyt. Kirja jättikin ehkä jollainlailla hieman ristiriitaisen kuvan, ja jotkin sen käänteet vaikuttivat ehkä hieman teennäisiltä alkuosaan verrattuna, mutta en tiedä haittaisiko se lopulta, jäisikö se mieleen, jos muistelisin tätä kirjaa kuukausien päästä. Ja silti sille tekee mieli antaa melkein neljä sydäntä, koska tunnelma lukukokemuksen loputtua oli kovin vakuuttunut.
Onko Itärannan kirjat teille tuttuja, mitä olette niistä pitäneet?
