torstai 11. lokakuuta 2018

9+1 SUOSITUSTA SYKSYYN



Lempijuttuni lähiaikoina on ollut kaikenlaiset suosituslistat. Erityisesti kirjasuositukset, mutta myös monienkin podcastien harrastamat, jakson loppuun tulevat listat, nostot, asiat ja ilmiöt, jotka heitä milloinkin kiinnostaa. Ja tämä siitäkin huolimatta, että koskaan en mitään näistä suositelluista kirjoista, asioista tai ilmiöistä ole lukenut saati kokeillut. Ehei, en ole tainnut edes harkita. Mutta rakastan itse listojen lukemista ja kuuntelua, sillä ne paljastavat tausta-ajatuksia suosittelijoidensa omien takaa, tuntuvat henkilökohtaisilta, kun mieltymykset ja inspiroivat asiat tulevat julki. Siksi  haluaisin itsekin tehdä nyt pienen suosituslistan. Asioista, jotka ovat innostaneet ja inspiroineet lähiaikoina  p a l j o n. 


1  N A N E T T E // Olen mahdollisesti internetin viimeinen tyyppi, joka ei ollut nähnyt tätä Hannah Gadsbyn stand up -keikkaa Netflixistä. Jos jostain syystä olinkin toiseksi viimeinen, katso se. Ehdottomasti. Vaikea uskoa, että tulisit pettymään.

2  T U N N E J A K S O T // Omaa luokkaa -podcast on ihan ehdoton superlempparipodcastini, ja tämän uusimman kauden tunneaiheiset jaksot osuvat kuin veitsi siihen kuuluisaan vegaanilevitteeseen. Menikö tunteisiin? -avausjakso oli itselleni supervoimauttava, mutta yksittäisiin tunteisiin keskittyneet jaksotkin ovat toimineet myös paremmin kuin hyvin. Jos fanittaisin jota kuta, fanittaisin todennäköisesti ainakin vähän Taija Roihaa ja Mia Haglundia.

3  H E R R U U S T E K N I I K K O I H I N  T U T U S T U M I N E N // Jos tunnet minun tapaani usein jääväsi toiseksi, oli kyse työpaikan yhteisistä keskusteluista tai ryhmäaivoriihistä, tutustu herruustekniikoihin esimerkiksi tämän Saara Särmän mainion kolumnin avulla. Myös Omaa luokkaa -podcastaajat ovat tehneet tästä oman jakson, joka kannattaa kuunnella. Herruustekniikat tuntemalla oppii parhaimmillaan huomaamaan, milloin puheenvuorojasi vastaan käytetään yleisiä valtakeinoja ja miten niitä vastaan voi taistella. Oman kokemuksen mukaan kyseisiä tekniikoita käytetään varsin surutta sukupuolisuudesta riippumatta, joten hereillä olo kannattaa. Omia tunteita ja epäreiluja vastapuheenvuoroja vastaan kannattaa nousta, sillä puolensa pitäminen on avain myös omaan hyvinvointiin.

4  F E M I N I S T I N E N  R A P // Kyseisellä musiikkigenrellä on varsin naisvihamielinen maine, mutta on ehkä hieman turhan kiihkeää vetää silti yhtäsuuruusmerkit misogynian ja rapin välille. Jos genre kiinnostaa, muttet tiedä mistä aloittaa, kokeile kotimaisia artiseja F tai Sofa. F:lta suosittelen biisiä OVIKELLOO, Sofalta esimerkiksi Ei tipu tai Legginsit on housut -riimittelyjä. Myös Adikian Koskematon -musiikkivideo on  s u p e r.

5  M I KÄ  M E I T Ä  V A I V A A  - P O D C A S T // Veikka Lahtisen ja Pontus Purokurun keskusteluita on paitsi hurjan mielenkiintoista kuunnella, saa niistä myös valtavan paljon uutta ajateltavaa. Sekä sanallistettuna sitä, mikä itseänikin monessa asiassa on lähiaikoina vaivannut. Eniten olen fiilistellyt nyt uusimpia jaksoja, Twitter-sotaa ja sivistystä sekä Sanders, Corbyn ja Sarasvuo'ta. Lähiaikoina on muutenkin kiinnostanut kriittisyys yleensä sekä etenkin yhteiskuntakriittisyys, ja sitä Lahtinen & Purokuru todella tuovat kuulokkeiden läpi omaankin arkeen. Mikään ei ole liian pyhää pureskeltavaksi palasiksi, ja se tässä podcastissa mahtavaa onkin. Kun asioita ei oteta valmiina, "luonnollisina" totuuksina, voidaan niitä viimein muuttaakin. Parhaimmillaan Mikä meitä vaivaa on minulle jonkinlaista poliittista self help'iä, ja se jos mikä on varsin mahtava omienkin ajatusten kritisoinnin ja kyseenalaistamisen lähtökohta.

6  K I R J A S A R J A A N  H U R A H T A M I N E N  // Minä nyt hurahtelen aina vähän mihin sattuu ja loppuunviemisen into onkin sitten vähän niin ja näin, mutta! Kirjasarjat, joita rakastaa jo ensimmäisestä osasta, ah! Tuntuu, että edellinen löydetty sarja on ollut, öh, Potterit? Muutamaakin eri sarjaa tässä välissä toki olen ehtinyt kokeilla, mutta mitkään eivät ole avausosaa pidemmälle kiinnostaneet. Paitsi Cuskin Ääriviivat, onneksi niitä tulee lisää. Ja tietenkin Ferranten Napoli-sarja. Sen viimeinen osakin on suomeksi viimein täällä, ja nyt täytyisi päättää säästelenkö sitä mahdollisimman pitkään vai käytänkö esim. koko viikonlopun vain sen parissa. Vahvasti veikkaan jälkimmäistä.

7  R A U H A L L I S E T  S O I T T O L I S T A T // Kynttilöiden ja kirjojen taustalle käy kaikkein parhaiten lempeä ja kaunis musiikki, omia suosikkejani on ehdottomasti lähiaikoina ollut sekä Fenne Lily että Aisha Badru. Varsinaisessa tehosoitossa kumpainenkin, enkä muuta voi kuin lämpimästi suositella heitä myös eteenpäin.

8 H E R K U T T E L U // Suolaisen himoon ruissipsit/-nachot yhdistettynä Sevanin munakoisotahnaan (tai jaksavaisena itse tehtyyn Baba Ghannougeen), makeannälkään Earth Control'n lakritsitaatelit. Ja luumut, ne on vielä hetken kaikkein parhaimmillaan. Näillä on itse tullut elettyä puoli syksyä aika kevyesti. (Ja ok, se Fazerin uusi turkinpippurisuklaa on saattanut myös kuulua jonkin verran ruokavalioon. Ja italiailaisen Pasquan 11 Minutes -roséviini. Oikeastaanhan olisin halunnut suositella pelkästään sitä, mutta piilotan sen nyt tällälailla sulkuihin, ettei pääse iskemään mikään alkoholiin liittyvä moraalipaniikki. Suomen alkoholikeskustelusta kun ei koskaan oikein tiedä.)

9  L A H J O I T A  // Koska on kansainvälinen tyttöjen päivä, ja monet tytöt ympäri maailmaa tarvitsevat vielä kollektiivista apua ollakseen edes lähellä samoja mahdollisuuksia kuin pojaksi syntyneet, voi itsekin viedä kortensa kekoon ja lahjoittaa omastaan eteenpäin. En tee nyt omaa keräystä, vaan suosittelen Helmi Kekkosen jo valmiiksi luomaa. Se löytyy täältä, käykää antamassa joko sen tai Planin kautta ylipäätään hieman yhteisen hyvän eteen rahaa!

+  M U I D E N  S U O S I T U S L I S T A T // Kuten alussa sanoinkin, niiden lukeminen antaa aivan uudenlaisen kuvan toisten ajatusten takaa. Joten, kerro blogissasi mitä sinä suosittelisit juuri nyt tai tule jakamaan suosituksesi tänne kommentteihin! Tämä kiinnostaa minua hurjasti!

12 kommenttia :

  1. Olipa kiinnostava lista. En edes tajunnut, että pidän listoista, koska esim. kirjallisuudessa en niistä yleensä pidä :D Tai riippuu tietenkin listasta. Mutta näitä kävin kurkkimassa heti ja tuon herruustekniikkajutun luin samantien. Kiintoisaa ja mikään näistä listan sisällöistä ei ollut minulle ennestään tuttuja, joten et saa kunniaa olla netin viimeinen tyyppi, joka ei ole Nanettea nähnyt :D Täytyypä katastaa se jossain välissä. Minulla on keskittymisvaikeuksia katselemisen ja kuuntelemisen (ei toisten ihmisten siis, vaan esim. radion tai just podcastien tai vaikka kirjojen) suhteen, mutta ihme kyllä ei lukemisen.

    Voi olla, että pöllin tämän listaidean. Oli niin mukavan erilainen ja monipuolinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah ihanaa, ehkä saan olla siis sittenkin jollekin se, joka suositteli Nanettea. :D Ja kiva kuulla, että kiinnosti! Mulla podcastit toimii kaikkein parhaiten lenkeillä, en mäkään jaksa hirveästi niitä "vain kuunnella". Joskus tiskatessa/aamulla lähtöpuuhia tehdessä saattaa kans pyöriä taustalla, muu puuhailu helpottaa keskittymistä.

      Ja pölli ihmeessä, se mun toive olisikin! Näitä ois hurjan kiva lukea muiltakin!

      Poista
  2. Onpa inspiroiva listaus syksyyn<3 ja laitan itselleni muistiin, että julkaisen hamassa tulevaisuudessa omani. Olen nykyään tosi huono lukemaan sarjoja, vaikka nuorena luin niitä pelkästään, enkä osannut lukea yksittäisiä:D Ferrante on onneksi poikkeus ja kirja odottelee tuossa vierelläni paketista purkamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sarjoihin uppoutuminen on ihanaa, ehkäpä juuri vielä niin, että joitain uusimpia osia joutuu ihan odottamaankin! Kokonainen maailma aukeaa ihan omalla tavallaan, kun siitä luodaan moniosainen. Ferrantet hurjan hyvä esimerkki. :)

      Mutta ihana, jos julkaiset, näitä on kyllä hauska lukea!

      Poista
  3. Monta ihanaa juttua, etenkin rauhallinen musiikki ja herkuttelu (suunnittelen juuri millä herkuttelisin viikonloppuna, perus perjantain työpäivä)! Olen kirjoittamassa samantyyppistä, sellaista koukuttavia asioita juuri nyt -tyylistä listaa, joten tulossa on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jään sitä odottelemaan! Ja perjantaiherkut on kyllä ehkä viikon paras kohokohta. Ihmeellistä tämä aikuisuus, kun sitä itselleen on edelleen jonkinlaisen viikonpäiväsidoksisen herkkupäivän luonut. :D

      Poista
  4. Heh, kun kerran suosituksia pyydetään (yleensä ei kehtaa suositella kelleen mitään, kun tuntuu että ihmisten luettavaa-pinot ovat jo niin täynnä), niin käytän tilanteen hyväksi ja mainostan Markku Pääskysen uusinta eli Hyvä ihminen - kokeile, jos et ole vielä lukenut, haluaisin niin kuuluttaa tätä kaikille! Se sai ilmestyessään hyvät arviot mutta tuntuu jääneen blogeissa hrmittavan vähälle huomiolle, vaikka uskoisin usemmankin siitä tykkäävän, kieli on nimittäin niin hyvää ja kerronta yms, heh, jos saisin päättää niin sille kuuluisi Finlandia tai ainakin ehdokkuus :)

    En ole itse mikään kirjabloggaaja tai siitä kirjoittanut mutta pari mielenkiintoista arviota esim. täällä: https://nuorivoima.fi/lue/arvio/vaellus-lapi-pimean-ja-vieraan ja täällä: http://www.kiiltomato.net/markku-paaskynen-hyva-ihminen/, varsinkin tuo nuoren voiman arvio on aika paneutunut teksti ja antaa hyvin osviittaa siitä, mimmoinen kirja on (jos siis et vierasta arvioiden lukemista etukäteen).

    Kiitos myös omista vinkeistäsi, yritän katsoa Naneten, terveisiä tynnyristä vaan en ollut edes kuullutkaan siitä tätä ennen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, tuo kirja onkin tosiaan minulta mennyt vallan kokonaan ohi! Täytyy tutustua, ja katsoa joskopa vaikka tulisi kirjastossa seuraavalla kerralla vastaan. Lukuvinkit on aina enemmänkin kuin tervetulleita, suuresta lukupinosta huolimatta! :)

      Poista
  5. Ah, Nanette kyllä pakahdutti mielen ja sydämen, niin hieno ja tärkeä! Ja suurkiitos keräyksen jakamisesta <3
    Suosittelen Raija Siekkistä, Sopranosia ja aamuja kun ei avaa puhelinta, tietokonetta tai sanomalehteä kahteen tuntiin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee tunnustaa, etten koskaan ole tainnut pientä pätkääkään Sopranosia seurata. Raija Siekkisen lukemisesta nyt puhumattakaan, hahah! Ja ah, tuo puhelimen avaamattomuus on ihana vinkki. Huomaan itsekin niiden aamujen täydellisyyden kun osaa olla puolikin tuntia ilman, ehkä sitäkin pitäisi tietoisesti vielä pidentää. <3

      Poista
  6. Suosituslistat on parhaita (ehkä pitäisi koota sellainen myös itse?)! Omaa luokkaa -tunnejaksot on kyllä aivan loistavia ja Sofa on noussut mulla kuunnelluimpien artistien listalle lähiviikkoina. Näiden lisäksi oon viime aikoina tykästynyt Nuori Voima -lehden artikkeleihin ja The Sisterhood -podcastiin, uusien reseptien kokeiluun ja pitkään nukkumiseen:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoa ihmeessä, olisi mielenkiintoista se lukea! :) Ja The Sisterhood olikin minulle vielä tuntematon podcast, täytyy tutustua. Kiitos vinkistä!

      Poista