HARUKI MURAKAMI : MAAILMANLOPPU JA IHMEMAA

HARUKI MURAKAMI : MAAILMANLOPPU JA IHMEMAA 

♥ ♥ ♥ ♥ (♥)

546s.

Tammi 2015

Alkuteos: Sekai no owari to hadoboirudo wandarando (1985)
Suomennos: Raisa Porrasmaa

Voihan Murakami. Löysin kyseisen kirjailijan viime kesänä, aloittaen Norwegian Woodista, joka jollain tapaa hurmasi alkumetreistä alkaen ja kovaa. Jatkoin Kafkaan rannalla, josta muodostuikin pian Murakami-lempparini, luin Sputnik-rakastettuni ja aloin jo kyllästyä kirjailijan maneereihin, samoina toistuviin aiheisiin ja ihan puskista tuleviin seksikohtauksiin vanhempien naisten kanssa. Joulun alla luin uusimman teoksen, Värittömän miehen vaellusvuodet, josta tykkäsin hurjasti, ja nyt syksyisestä liian kiivasta Murakami-tahdista opittuani annoin hieman pidemmän ajan kulua ennen kuin tartuin viime vuonna viimein suomeksi käännettyyn, jo 1980-luvulla kirjoitettuun Maailmanloppuun ja ihmemaahan. Ja ehkäpä tuo pidempi tauko, etenkin näistä kyseisen kirjailijan maagisen realismin kirjoista, teki ihan hyvää, sillä tämän pariin uppoutuminen oli kuin, no kliseisesti sanottuna, sinne ihan omaan kotiin olisi palannut.

"Maailma on todellakin olemassa todellisena, mutta ilmiöiden tasolla tarkasteltuna tämä maailma on vain yksi lukemattomista mahdollisuuksista. Tarkkaan ottaen maailma muuttuu sen mukaan, astutko oikealla vai vasemmalla jalalla. Ei ole ollenkaan omituista, että maailmasi muuttuu muistojesi muuttuessa." (s. 383)

Kirja lähtee liikkelle nimettömäksi jääneen miehen työmatkasta kohti uutta Laskijan työkeikkaa. Se kietoo jo alkuunsa tarinaan hyvinkin hämmentäviä osia, maan alla asuvia sysiäisiä ja jossain heidän takanaan piileskeleviä tutkijoita, joiden avuksi päähenkilö on syystä tai toisesta kutsuttu. Tarina kuvaa tuota Ihmemaata lähellä nykymaailmaamme, mutta on silti omalla taianomaisella tavallaan jotain hieman enemmän. Toisessa luvussa hypätäänkin aivan yhtäkkiä Maailmanlopun puolelle, ollaan maailmassa, jossa muurit pitävät kaiken portin läpi kulkeneen sisällään päästämättä mitään ulos, yksisarviset kulkevat kaduilla aamusta iltaan ja varjot erotetaan ihmisistä, koska niin on vain määrätty. Ja näistä kepeän normaaleista lähtökohdista Murakami alkaa rakentaa kunnianhimoista teostaan, joka vuorottelee aina joka toisen luvun Ihmemaan, ja joka toisen luvun Maailmanlopun maailmassa.

Maailmanloppu ja ihmemaa oli kaikessa maagisuudessaan jo jopa hieman fantasia-/scifimäinen, ja nyt kyllä kieltämättä kestikin aika monta (sataa) sivua, ennen kuin aloin edes suurin piirtein lämmetä tälle. Olin jostain syystä jo valmiiksi varma, ettei tästä kovinkaan suurta lempparia tule, ja jossain keskivälin paikkeilla mietin jo melkein luovuttamista - ei tämä kaikessa omaleimaisuudessaan vain ime mukaansa kuten vaikka Kafka rannalla teki. Mutta ihanan ilmavan ja silti niin yksityiskohtaisen tyylin imussa sitä tuli kuljettua kuitenkin määrätietoisesti loppua kohti, kunnes yhtäkkiä jo huomasinkin kahmivani sitä hurjat määrät kerrallaan. Ja kun sen tänään loppuun sain, on olo puhtaan vaikuttunut ja viehättynyt. 

Ei tämä helppo kirja ollut. Se oli yhtaikaa hurjan täynnä kaikkea mahdollista, eikä siinä silti oikeastaan tapahtunut juuri mitään. Mutta juuri siksi minä sitä taisin rakastaa, se oli kuin pieni ihmisen elämä lyhyeen väläykseen upotettuna. Se oli mieletön sukellus ihmisen minuuteen, tietoisuuteen sekä pohdintaan paikkaamme niin tässä meitä ympäröivässä kuin sisäisessä maailmassammekin, ja se oli niin oivaltava ja viipyilevä, että olisin voinut sitä lukea vielä toisetkin viisisataa sivua. Pienet arjen havainnot tuntuivat suurilta, ja kerrankin Murakamin kanssa tuntui, että myös se maagisuus kohtasi ihan aidosti tämän maailman, sen päivän, jossa minäkin nyt elän, ja siitä sai aidosti jotain omaan elämäänsä (eli sen ymmärsi, haha). Tästä minä pidin aivan hurjasti, tämä on minun lempi-Murakamini. 

Ja voihan onni, että minulla on vielä 1Q84-trilogia luettavana, Murakami ei turhaan ole yhdeksi lempikirjailijakseni noussut. Mutta nyt niistä taas taukoa, Murakamia ei todella saa lukea liian tiiviisti putkeen. Sen olen todella tässä vuoden sisään oppinut. 

Löytyykö sieltä ruutujen takaa muita Murakami-faneja? Tai niitä ei-niin ko. kirjailijalle lämmenneitäkin? Kuulisin hurjan mielelläni fiiliksiänne tästä tai muista teoksista, niiden jakamista kun ei koskaan ole liikaa!