MARJANE SATRAPI : PERSEPOLIS
- IRANILAINEN LAPSUUTENI
155s.
Otava 2004
Alkuteos: Persepolis: A Story of a Childhood
Suomennos: Taina Aarne
Luettu helmikuussa 2018
&
Luettu helmikuussa 2018
&
MARJANE SATRAPI : PERSEPOLIS 2 - KOTIINPALUU
189s.
Like 2007
Alkuteos: Persepolis 3-4 (2004 & 2005)
Suomennos: Taina Aarne
Luettu maaliskuussa 2018
Tässä on sellainen sarjakuvaparivaljakko, että oksat pois. Olisin tahtonut osata kirjoittaa näistä enemmän ja pidemminkin, mutta en jostain syystä kyennyt. Satrapi piirtää ja kuvaa noin muutenkin ihailtavan monipuolisesti yhteiskunnan muutosta fundalistisempaan suuntaan, sekä sitä erillisyyden tunnetta, joka ihmisessä syntyy hänen siirtyessä ns. turvaan yhteiskuntaan, jossa suurimpia ongelmia ei olekaan pommituksen uhat vaan oman identiteetin muodostaminen muiden silmissä mahdollisimman edulliseksi.
Mitään tästä ei jäänyt puuttumaan siis, paitsi minun kykyni sanallistaa tätä lukukokemusta. Mutta ehkä aina ei tarvitsekaan, vaan voin vain vilpittömästi suositella näitä sarjakuvia kaikille, joilta ne edelleen on jääneet lukematta. Korjatkaa tämä lukuvika pian, kiitos!
Mitään tästä ei jäänyt puuttumaan siis, paitsi minun kykyni sanallistaa tätä lukukokemusta. Mutta ehkä aina ei tarvitsekaan, vaan voin vain vilpittömästi suositella näitä sarjakuvia kaikille, joilta ne edelleen on jääneet lukematta. Korjatkaa tämä lukuvika pian, kiitos!
Persepolis I :Helmet-haaste 2018: 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
Persepolis II: #lukemattomatnaiset: Naisen tekemä sarjakuva & Helmet-haaste: 39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
Persepolis II: #lukemattomatnaiset: Naisen tekemä sarjakuva & Helmet-haaste: 39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
TIITU TAKALO : TUULI JA MYRSKY
79s.
Suuri kurpitsa 2009
Luettu huhtikuussa 2018
Takalo on minulle niinikään entuudesta tuntematon sarjakuvataiteilija. Häntä on useampaankin otteeseen suositeltu, kun olen uutta sarjakuvaluettavaa etsinyt, eikä missään nimessä syyttä. Tyyli ja myrsky -sarjakuvaromaanissa on keskiössä vahvojen mimmien kerho, jonka kokouksessa käy ilmi, että yksi heistä on edellisiltana raiskattu. Raiskaus järkyttää koko ryhmää, ja saa lukijankin pohtimaan, missä menee rangaistuksen rajat, miten sukupuoliset ilmaisut määrittävät edelleen miehet raiskaajiksi ja naiset raiskauksen uhreiksi ja miten erilaiset näkemykset raiskauskulttuurin poistamisesta risteävät myös vahvojen feministien keskuudessa.
Takalon piirrustustyyli on upeaa ja vahvaa, ja kuvat kertovat tässä kliseisesti enemmän kuin tuhat sanaa. Sisältö oli jopa hieman opetuksellinen ja ehkä paikoin vähän päälleliimatunkin oloinen, kun tiettyyn asioihin ei maltettu syventyä syvemmin, mutta tällaisenaan se toimii ehdottoman loistavana puheenavauksena ja porttina koko raiskauskulttuurista keskusteluun. Onko lehdissä tarpeen kertoa, että mies on raiskannut naisen vai riittääkö passiivimuoto nainen raiskattiin? Kuinka ahtaita muutenkin sukupuolikäsityksemme ovat, ja miten niistä voisi esimerkiksi raiskauskeskustelun ympärillä yrittää päästä irti? Miten raiskaajan aidosti saa parhaiten ymmärtämään tekojensa vääryyden, ja mitä me kaikki voimme tehdä, jotta tuo kulttuuri saadaan katkaistua?
Tätä kaikkea pohtii Takalon sarjakuva, ja sen lukemista suosittelen ehdottomasti kaikille. Terävää, muttei missään nimessä mutkia suoriksi vetävää.
&
TIITU TAKALO : KEHÄ
60s.
Suuri kurpitsa 2007
Luettu huhtikuussa 2018
Kehä taas on Tuulia ja suurta myrskyä yksityisempi, ja se keskittyy enemmän nuoren tytön kasvutarinaan, seksuaalisuuden löytämiseen ja ympäristön normatiiviseen homofobiaan. Tämä oli sympaattinen ja koskettava kuvaus nyrkkeilijätytöstä ja rakkaudesta. Se sivusi oivallisesti myös niitä kaksoisstandardeja, jotka ohjaavat poikaoletettuja puhumaan nussimisesta ja vitun homoista kaverien kesken kun tyttöystävän seurassa voidaan olla vapaammin omia itsejään. Terävä ja hyvä sarjis tämäkin, suosittelisin erityisesti nuoremmille lukijoille, mutta myös meille hieman vanhemmille muistaaksemme teini-iän ristipaineita.
Takalon sarjakuvia muissa blogeissa: Sivutiellä, Pieni kirjasto, Klassikkojen lumoissa & Lukupino
REETTA LAITINEN (TOIM.) : SISARET 1918
Niin kauan kun historiamme on totuttu kirjoittamaan ja lukemaan miesten kautta, päädymme harhaanjohtavaan kuvaan, jonka perusteella voisi kuvitella myös historiallisina toimijoina olleen vain miehiä. Näinhän toki ei ole ollut, vaikka monelle se edelleen hämmentävän uskomattomalta tahtoo hieman tuntuakin. Naisten olemassa oloa historian tarinoissa pidetään edelleen yksityistapauksina, erillistä perustelua vaativina erikoistapauksina tai muuten vain stereotypisina "naiset olivat kotona hoitamassa lapsiaan" -yksinkertaistuksina. Tätä kuvaa toistaa kirjallisuus myös Suomen sisällissodasta vielä 100 vuotta myöhemminkin, ja sitä pidetään edelleen täysin normaalina, sellaisena luonnollisuutena, että naisten näkökulman puuttumisen mainitsemisestakin saa lähinnä takaisin defenssit päälle vedettyjä puolustuspuheita siitä, että kyllä sille on syynsä, miksi vain miehistä on kirjoitettu. Niin tietysti onkin. Koska miehiä kiinnostaa tuntuu edelleen kiinnostavan vain miehet.
Tämä kymmenen sarjakuvan antologia onkin raikas poikkeus sotakirjallisuuskaanonissamme. Reetta Laitinen on koonnut yhteen kymmenen suomalaista sarjakuvataitelijaa, jotka kukin omalla tyylillään ovat antaneet panoksensa arkistoista kerättyjen, aidosti sodan keskellä eläneiden naisten tarinoiden julki tuomiseksi. Idea on hyvä ja tärkeä, ja näille tarinoille toivoisi aivan yhtä paljon lukijoita kuin muullekin sotakirjallisuudelle.
Henkilökohtaisesti olisin toivonut, että tämä antologia olisi keskittynyt ehkä lukumäärältään vähempiin, mutta tarinoiltaan syvempiin kohtaloihin. Nyt suurin osa naisten kohtaloista jäi harmillisen pinnallisiksi, ja jätti toiveen vahvemmasta.
Muualla kirjablogeissa: Lukuisa, Bibbidi Bobbidi Book & Eniten minua kiinnostaa tie
Takalon sarjakuvia muissa blogeissa: Sivutiellä, Pieni kirjasto, Klassikkojen lumoissa & Lukupino
REETTA LAITINEN (TOIM.) : SISARET 1918
112s.
Arktinen banaani 2018
Luettu huhtikuussa 2018
Niin kauan kun historiamme on totuttu kirjoittamaan ja lukemaan miesten kautta, päädymme harhaanjohtavaan kuvaan, jonka perusteella voisi kuvitella myös historiallisina toimijoina olleen vain miehiä. Näinhän toki ei ole ollut, vaikka monelle se edelleen hämmentävän uskomattomalta tahtoo hieman tuntuakin. Naisten olemassa oloa historian tarinoissa pidetään edelleen yksityistapauksina, erillistä perustelua vaativina erikoistapauksina tai muuten vain stereotypisina "naiset olivat kotona hoitamassa lapsiaan" -yksinkertaistuksina. Tätä kuvaa toistaa kirjallisuus myös Suomen sisällissodasta vielä 100 vuotta myöhemminkin, ja sitä pidetään edelleen täysin normaalina, sellaisena luonnollisuutena, että naisten näkökulman puuttumisen mainitsemisestakin saa lähinnä takaisin defenssit päälle vedettyjä puolustuspuheita siitä, että kyllä sille on syynsä, miksi vain miehistä on kirjoitettu. Niin tietysti onkin. Koska miehiä kiinnostaa tuntuu edelleen kiinnostavan vain miehet.
Tämä kymmenen sarjakuvan antologia onkin raikas poikkeus sotakirjallisuuskaanonissamme. Reetta Laitinen on koonnut yhteen kymmenen suomalaista sarjakuvataitelijaa, jotka kukin omalla tyylillään ovat antaneet panoksensa arkistoista kerättyjen, aidosti sodan keskellä eläneiden naisten tarinoiden julki tuomiseksi. Idea on hyvä ja tärkeä, ja näille tarinoille toivoisi aivan yhtä paljon lukijoita kuin muullekin sotakirjallisuudelle.
Henkilökohtaisesti olisin toivonut, että tämä antologia olisi keskittynyt ehkä lukumäärältään vähempiin, mutta tarinoiltaan syvempiin kohtaloihin. Nyt suurin osa naisten kohtaloista jäi harmillisen pinnallisiksi, ja jätti toiveen vahvemmasta.
Muualla kirjablogeissa: Lukuisa, Bibbidi Bobbidi Book & Eniten minua kiinnostaa tie
HANNELE MIKAELA TAIVASSALO & CATHERINE ANYANGO GRÜNEWALD : SCANDORAMA
65s.
Teos & Förlaget 2018
Suomentaja: Raija Rintamäki
Suomentaja: Raija Rintamäki
Luettu huhtikuussa 2018
Scandorama tuli vastaan kirjaston suositushyllyssä, ja nopealla selailulla sen kuvitus vakuutti täysin. Nopeasti luettu, mutta hitaasti aukeava sarjakuvaromaani on Taivassalon kirjoittama ja Anyango Grünewaldin kuvittama dystooppinen tarina skandinaavisesta yhteiskunnasta, jossa rajojen sisälle ei ole helppo päästä, mutta sieltä joutuu sitäkin helpommin ulos. Asetelma on synkkä, mutta jollain tapaa taianomainen, ja sivut kääntyivätkin niin tiuhaan, että meinasin jo myöhästyä sovituista menoista.
Lopulta itse tarinasta jäi hieman sekava ja hämmentynyt olo, tuntuu, että tätä täytyisi saada vielä lisää, jotta kaikki palat loksahtelisivat paikalleen. Kuvitus on kuitenkin niin maagisen kaunis, että se nostaa tämän sarjakuvaromaanin tasoa hurjasti. Suosittelen kokeilemaan, mitään tämän kanssa ei ehdottomasti menetä.
Helmet-haaste 2018: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Muissa blogeissa: Lukuisa
